Wolverines – Indians

Viimeksi muokattu 21.4.2018 15:57 111

(6-0)

(0-7)

10.8.2018 klo 18:00 Helsinki

Kommentoi

  • Onko Inkkarit suorittaneet viime kauden kaltaisen tyhjennysmyynnin importeistaan? Ollut kuukauden tauko, jäljellä enää yksi sarjapeli ja rökäletappio tarjolla Brakun kentällä.

  • En tiedä, mutta Indians on voittanut viimeisestä 48 pelistään neljä. 4-44 alkukesästä 2013 tähän päivään. Ellen olisi jo niin tottunut, ihmettelisin miten tämä on mahdollista.

  • Itse ihmettelen kuka tuota sirkusta pyörittää, miksi ja millä lompakolla. Luulisi että olisi hyödyllisempääkin käyttöä rahalle kun lapioida sitä importeille joista huolimatta joukkue ei onnistu voittamaan pelin peliä. Olisiko vaan fiksumpaa pitää vähän välivuotta, keskittyä juniorityöhön ja sitten rakentaa kolmosdivarin kautta joukkuetta uudelleen ihan suomalaisvoimin?

  • Näinhän ovat käytännössä kaikki muut seurat vastaavassa tilanteessa tehneet, ellei seuran toiminta ole kokonaan loppunut. Mitä Indians tekee poikkeaa kaikkien muiden tekemisistä täysin. Nyt kun tämä on jatkunut jo monta vuotta ja toiminta edelleen jatkuu, kyse ei voi olla kyse ihan sulasta hulluudesta, vaan jokin ajatus tässä taustalla on. Mutta mikä se on?

    Inkkareista pitäisi tehdä dokumentti.

  • Inkkarien osalta joukkueen kivijalka murenee mies mieheltä vuosittain kun yksittäiset pelimiehet siirtyvät uskottavampiin joukkueisiin. Aloittavien suomalaisten määrä vähenee vääjäämättä eikä edes brittituristeilla saada rosteria sääntöjenmääräämään laajuuteen. Inkkarien edellisessä ottelussa oli lopulta 14 pelaajaa pelikuntoisina kentällä ja sen laidalla. Ja eiköhän taas kauden päätteeksi kymmenen hengen ydinryhmä kokoonnu euforisessa saunaillassa ja päättä, että seuraavan kauden tavoitteeksi asetetaan spagettimaljan voittaminen ja liiganousu. Tämä epärealistinen näytelmä toistuu vuodesta toiseen ja voi jatkua niin kauan kun I-divisioonaan ei ole riittävästi nousuhaluja. Monet ovat oikeuttaneet tämän farssin sanomalla, että ilman Inkkareita ykkösessä pelaisi vain neljä joukkuetta.

    SAJL:n pitäisi vihdoinkin paneutua ongelmallisten sarjarakenteiden haasteiden ratkaisemiseen. Miksi ongelman olemassaolo kielletään vaikka kriisi on läpinäkyvän ilmeinen. Kouvolan farssi on vain jäävuoren huippu.

  • Jos Wolvot pelaa pelin alusta loppuun tosissaan ja Wilkerson suostuu hakattavaksi läpi pelin ottelu päättyy 78-18

  • Jep.
    Ensi kaudelle voi olla tosin se, että 1 divarissa olisi 4 joukkuetta vaikka Kouvola pelaisikin siellä. 1 voi nousta divarista liigaan ja sieltä ei kenenkään tarvitse pudota, koska siellä “pitäisi” olla 7 joukkuetta.
    2 divarista taas ei varmaan kenelläkään ole nouauhaluja. Pori on sen sanonut jo ja Mikkeli on ollut tilanteessa jo aiemmin ja kieltäytynyt.

  • Nykyinen ykkösdivari ja Vaahtera pitäisi yhdistää. Samoin kakkos- ja kolmosdivari josta tulisi uusi ykkösdivari. Nelosdivarin nimi muuttuisi kakkosdivariksi, mutta muuten sen toiminta pysyisi ennallaan. Lisäksi olisi syytä tarkastella niitä liigakriteerejä vähän kriittisemmin ettei alasarjoissa piilottelu jatkuisi syistä X, Y tai Z.

  • Missä yhteydessä Bears on niin sanonut?

    https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/pori-bears-tappiottomana-taistelemaan-rautamaljasta-aika-suvereeneja-olemme-olleet-201117937

    Mikäli Wolverines nousisi, voisi ykkös- ja kakkosdivisioonajoukkueista saada mielenkiintoisen, jos sarjassa kiellettäisiin amerikkalaisvahvistusten käyttäminen kokonaan.

  • Porin rosteri on tällä kaudella niin kapea ettei sillä ole leveyden kannalta asiaa ykköseen vaikka laatu riittäisikin, mutta ei ole mahdoton ajatus että nyt välivuotta pitäviä pelaajia ja muita vastaavia seppiä saapuu rivejä täyttämään ensi kaudeksi tarpeeksi, jotta ykkösessä pelaaminen olisi mahdollista. Toisin sanoen nousu ykköseen ei ole poissuljettu, mutta sen tapahtuminen riippuu aika paljon syksyn pelaajaneuvottelujen onnistumisesta.

  • Divarin voittaa tällä kaudella joko Wolvot tai Eagles. Lisäksi näistä Eagles on päävalmentajansa lausunnon perusteella seuraavalla kaudella todennäköisesti alemmalla sarjatasolla tämän kauden menestyksestä riippumatta. Lasketaan siis molemmat näistä pois 2019 divarista ja jäljellä on kolme joukkuetta ECG, Crusaders ja Indians.

    Onko Crusadersin kaltaisella no-mans-land joukkueella tulevaisuutta, tai palataanko ensi kaudella taas Lohjan ja Hangon omiin porukoihin? JOka tapauksessa vähiin käy kriiteerit täyttävät divariporukat ja huomioitavaksi se, että Indians ei ole moneen kauteen täyttänyt kriteerejä.

    Yhdyn ajatuksissani nimimerkki Yhdistelijään. Liigaan tulisi kerralla siirtää 1-3 divaripoppoota (Wol, Eag, ECG potentiaalina) ja loput sitten pelaavat toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jonne kannustetaan mukaan nykyisen kakkosen ja jopa kolmosen joukkueita.

    Esim ECG:n liigapotentiaalia on helppo dissata peilaten tähän päivään, mutta jos joukkue nousee Vaahteraan saa se muuttovirtaa positiivisesti rosteriinsa. Samanaikaisesti Jabari tulee kaudella 2019 pelaamaan EU-statuksella ja tämä on iso juttu joukkueen kannalta. Divaridissaajat ottavat tällä kaudella näyttävästi dunkkuun Steelersin menestyksen johdosta. Monet äänekkäät eivät antaneet divarijoukkueelle menestymisen mahdollisuuksia ennen kautta mutta totuus on ollut toinen. Väärinarvio johtuu tietämättömyydestä. Ei ole ymmärretty I-divarin kärjen tasoa.

    Mutta ei siinä mitään. Inkkarit kuuluu joka tapauksessa III-divariin ja toivottavasti k
    Kouvolassa tämän ymmärtävät kauden päättteeksi.

  • “Inkkarit kuuluu joka tapauksessa III-divariin ja toivottavasti Kouvolassa tämän ymmärtävät kauden päättteeksi.”

    niin kauan kun kouvolassa seura pyörii perhebisneksenä niin siellä ei tule muutosta tapahtumaan

  • Tarkoittaako @Div Ari että inkkarit tuottaisi jollakin tapaa voittoa jollekulle? Eikö kyseessä olekaan Ry?

  • Ykkönen on kyllä taputeltu ensi kauden osalta, sillä huhut kertoo, että Eagles olisi pudottautumassa alaspäin tämän kauden jälkeen. Nesi kun laittaa nappikset naulaan niin samalla rosterista häviää n.15 aloittavaa pelaajaa, mitkä ovat Kotkassa vain ja ainoastaan Nesin takia.

  • Ykkönen voisi olla koostumukseltaan:
    UNC, ECG, Inkkarit, Bears, Bouncers ja Jaguaarit (mikäli Eagles oikeasti pudottautuisi). Kakkoseen sitten nostettaisiin kolme joukkuetta kolmosesta ja Wolvot menisivät liigaan. Jos taloudelliset seikat tai muut kriteerit estäisivät em. seurojen pelaamisen ykkösessä niin äkkiäkös sääntöjä muuttaa esim kieltämällä jenkit.

  • Hienoa huomata, että täällä on tänää kerrankin puhuttu järkeviä.

  • “Eikö kyseessä olekaan Ry?”

    Sinulla ei ole näköjään mitään käryä mitä voittoa tavoittelematon tarkoittaa, mutta ei se mitään, minäpä kerron. Se tarkoittaa sitä, että vuoden päätyttyä, viivan alle ei ole tarkoitus jättää mitään, toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiössä, jossa on tarkoituskesna tuottaa omistajille voittoa, ja viivan alle jätetystä voitosta maksetaan osakkeenomistajille osinkoa.

    RY:ssä voidaan maksaa juuri niin paljon palkkaa ja kulukorvauksia kun vaan keksii kynällä paperille surffata ja tilillä on sen hetkistä balanssia.

    Sitten jos/kun samat henkilöt toimivat sekä ry:n työntekijöinä, että pyörittävät yhdistystä, kukaan ei huutele perään.

  • Ei Wolvoilla ole mitään edellytyksiä pelata ligassa. Jos siellä nyt jo on paikattu yökkäyslinjaa viisikymppisillä möhömahoilla, niin nehän kuolevat sinne liigaan kun tulee joku punttia vääntävä urheilija pelaamaan nokakkain.

  • ..asiantuntija olet nimimerkillä @@Ykkönen huutelija. Näköjään hyvin perillä ykkösen joukkueista ja erityisesti Wolvojen rosterista. Hienoa jatkoa jo jonkun kehuman keskustelun kuorrutukseksi. Hienoa että avauduit.

  • Indians yllättää, wolvojen rookie kokoonpano ei kykene pysäyttämään junaa. Rojo rokottaa +50, mutta se ei auta.

  • Yllättää jos häviää alle 30 pisteen erolla.

  • Todella hauskaa. Jokainen kuolee joskus… varsinkin yökkääjät… pysy hengissä, äläkä hätäile!

  • Toki jos tekisi sitten liigan ja ykkösen välille selvän eron pelillisesti ja ykkösestä kiellettäisiin jenkit niin liigassa olisi vaikka nykyiset + wolvot ja vaikkapa ecg. Ja sitten kevyemmässä divarissa juurikin kotka (ilman nesiä & crew), pori, jkylä, unc, bouncers.

    Tällöin tasoero divarin ja liigan välillä olisi huima mutta ykkönen olisi mukava kilpaversio kakkosesta.

    Ja inkkarit vois lakkauttaa kokonaan..

  • Kyllähän siinä on pohtimista ensi kauden sarjoiksi. Tavoitteet ovat hienot, mutta todellisuus on aika karua katseltavaa. Kotka todennäköisesti pudottautuu koska rosterista katoaa uransa päättäviä pelimiehiä. Ja ilmeisesti tämä oli jo tiedossa (tai jossain määrin odotettavissa) ennen kauden alkua. Indians joko jatkaa ykkösessä tai lähtee hakemaan vauhtia alempaa. Wolvojen liigahaluista ei ole tietoa, eikä toisaalta ECG:n.

    Fakta on, että joku sarjataso tulisi jättää pois. Joukkueita ei vaan riitä fiksusti kaikkiin. Vaahtera, ykkönen ja kakkonen olisi aika realistinen vaihtoehto. Vaahteraan käytännössä nykyiset joukkueet ja Wolvot/ECG jos niin haluaa (jos pelaa finaalissa ja pystyy osoittamaan että saavat kasaan kilpailukykyisen joukkueen). Ykköseen loput sekä kakkosesta halukkaat. Pori satsaa rekrytointiin ja Jaguaarit voisivat ihan hyvin pelata “uudessa” ykkösessä” Bouncersin kanssa. Lisäksi mukaan halukkaat kolmosesta, eli ne joilla on haluja nousta kolmosesta ylöspäin. Ja loput muodostavat kakkosdivarin, joka on sama kuin nykyinen kolmonen.

    Näin ykkösdivari on selkeästi kilpasarja, jossa sallitaan x määrä importteja. Kakkonen on harrastesarja, jossa importteja ei sallita.

    Toki divareissa (1-3) on tällä kaudella 18 joukkuetta, joten niistä saisi kivasti kolme kuuden joukkueen sarjaa. Jos kaikki jatkavat (tai nelosesta nousee tilalle) ja kaikille löytyy sopiva sarjataso.

    Puhtaasti fiilispohjalta jaoteltu:

    1-divisioona:
    Wolvot
    ECG
    UNC
    Bouncers
    Bears
    Jaguaarit

    2-divisioona
    Wolvot 2
    Rovaniemi
    Sipoo
    Patriots
    Mayhem
    Falcons

    3-divisioona
    Lions
    Trojans
    TAFT
    Indians
    Royal A
    Eagles

    Joukkueita siis kyllä riittää kolmeen divariin, jos ne vaan saadaan sinne tasaisesti. Mutta jos katsoo tämän kauden kakkosdivaria, niin väitän kolmosen kärkijoukkueiden pärjänneen siellä ihan hyvin.

  • Ykkösen ongelma on näkynyt jo vuosia ja pakkohan liitossa on miettiä uutta mallia kokonaisuudelle. Kaikkea ei voi saada täydelliseksi, eikä mitään laastarikorjausta kannata tehdä. Paljon tätä olen miettinyt ja ihmettelen miksi, mutta kai se on rakkautta lajiin. Itse laajentaisin liigaa nyt niillä joukkueilla, jotka sinne oikeasti havittelevat. Ongelmaksi voisi muodostua kärjen ja perän suuri tasoero, mutta on siitä jotain hyötyäkin. Tällöin uutta nousua rakentavat peruspilarijoukkueet saavat voittoja ja aikaa rakennustyölle, ja Roostersin kaltaiset eri tason joukkueet voivat peluuttaa kakkosmiehiään. Peräpäässä taas osaavat odottaa tappioita, joten mihinkään paniikkiliikkeisiin ei ole tarvetta ja varmasti jopa ECG ottaisi tarvittaessa ison askeleen eteenpäin. Vaihtoehtoinen Ruotsin tie liigan supistumisena olisi myrkkyä ilman kansainvälistä laajentumista liigojen osittaisena yhdistymisenä.

    Ykkösen tason lasku laajan liigan rinnalla ei olisi ongelma. Nousu Vaahteraan olisi tarkoitettukin aivan poikkeustapaukseksi ja jos joku olisi todella ylivoimainen divarissa taloudellisine resursseineen, liigaan voisi valmistautua kansainvälisten harjoituspelien kautta. Tästä sarjasta sulkisin jenkit kokonaan pois. Toki euroimportteja voisi tuoda, mutta divarin taso karsisi itsestään sen imua ulkomailta. Sarjaan yhdistettäisiin kaikki 11 vs. 11 -joukkueet ja alkusarjan pelit pelattaisiin matkoja minimoivina lohkoina. Villinä ideana Rovaniemen pisimpiä matkoja voisi puolittaa pelaamalla liiton sponsoroimia näytösotteluita puolivälissä matkaa jefuvierailla paikkakunnilla. Kiinnostavuutta voisi nostaa paikalliskamppailuilla ja pudotuspeleillä, joissa eri lohkojen parhaiden kohtaamisessa on aina luontaista jännitystä. Pelin ja parhaiden pelaajien tasoa voisi nostaa tosissaan otettavalla pohjois-etelä -matsilla kauden päätteeksi, johon valmistauduttaisiin kunnon leirillä liigatason valmentajista ja jenkeistä koottujen valmennusryhmien johdolla. Mukana olisi myös maajoukkueen valmentajia katsastamassa potentiaalisia tulevaisuuden pelaajia. Näin parhaiden pelaajien motiivina pelikokemuksen lisäksi olisi löydetyksi tuleminen, mahdollinen liigavärväys, maajoukkuemahdollisuus ja ylipäätänsä eväät jatkokehitykselle. Ja tietenkin koko sarja olisi suomipelinrakentajien kehitysalusta.

  • jäisi kuitenkin saamatta täysin 1div, mikäli jenkit kiellettäisiin kokonaan… valmentajina saisi olla? Jos miettii vaikka RoJoa, Pervisiä, yms niin they impact the game kentällä ja sen ulkopuolella todella paljon. Jenkit kuitenkin elää ja hengittää lajia ihan eri tavalla kuin suomalaiset, sieltä se oppi saadaan… mut mikä on oikea tie sen toteuttamiseen? Uskon itse, että joukkueella tulee olla positiivisia tulevaisuuden näkymiä ja usko siihen, että voittavalla futiksella saavuttaa jotain enemmän? Tai jos ei vielä menesty, tulee olla uskoa siihen, että tekemällä asiat oikein voi menestyä ja saavuttaa enemmän… mistä oppi siihen menestymiseen? Jenkeiltä… ei monissa pikkukaupungeissa ole riittävästi tietotaitoa kehittyä tässä pelissä, hyvä jenkki kun kävisi vuoden-pari vetämässä juttuja niin sen hetkiset pelaajat ja koutsit oppisi ihan helvetisti ja nostaisi tasoaan ehkäpä esim tämän hetken kakkosen kärkijoukkueesta ykkösen yläpäähän…

  • ”Jenkkien” ja ”euroimportien” raja tosin on liki kadonnut näiden kahden passin miesten myötä. Suomessakin on joka vuosi monta pelaajaa jotka ovat käytännössä täysin jenkkejä mutta joku isoäiti tms. on ollut britti joten saavat passin helposti.

  • 80-90 luvun taitteessa sarjojen välinen dynamiikka toimi erinomaisesti. Divarissa jenkit oli kiellettyjä ja sarjassa joukkueet oikeasti rakensivat runkonsa liigakelpoiseksi. Butchers, Whips, Crocodiles, kaikki joukkueita jotka nousivat liigaan hyvän pohjatyön tuloksena eivätkä olleet siellä nousun jälkeen heittopusseina. Runko ja muut resurssit kuntoon ilman jenkkejä ja sarjamenestyksen kautta nousu liigaan. Samaan toimivaan malliin voitaisiin palata kuitenkin jenkkisääntöä tarkentaen kv-sarjoissa käytetyllä tavalla (karsii kahden passin pelleilyn pois).

    Pakko kommentoida Filebackerin ideaa pohjois-etelä pelistä. Tulee mieleen vanhat itä-länsi pelit jotka olivat samanlaista pakkopullaa Kaikille kuten muutaman vuoden takaiset pakolliset preseason pelit.

    Liigan joukkuemäärää pitäisi lisätä. Piste. Ja on aivan turha puhua mistään kohtuuttomista tasoeroista tilanteessa jossa Vaahteraliigassa kaikkien muiden joukkueiden, paitsi Roostersin piste-ero on miinuksille. Siinäpä sitä miettimistä tasoeroista porukalle riittämiin.

  • Kahden passin kikkailun kieltämiseen on toimiva ja täysin laillinen malli käytössä jefun euro-sarjoissa. Jostain syystä sitä ei haluta ottaa Suomessa käyttöön.

  • Ei kukaan ole ollut missään yhteydessä kieltämässä jenkkien käyttämistä valmentajina. Kummallinen tulkinta ???

  • Lainaus Filebackerin tekstistä: “Tästä sarjasta sulkisin jenkit kokonaan pois.” Ohhhhh boooyyyy mitä termi “kokonaan” sinulle tarkoittaa?

  • @@Jenkkien hyöty -> Ymmärtänet varmaan fiksuna miehenä itsekin miten typerä tulkintasi on joten ei siitä sen enempää.

  • Kouvolaan tulossa “vahvistus” viimeiseen peliin Unkarista….. Vittu HALOO Kouvola

  • Onhan se itsestään selvää, että nykyisellään sarjoja on aivan liian monta. Mitä noihin “heittopussijoukkueisiin” tulee, niin eikö niitä ole jokaisessa Keski-Euroopan pääsarjassa ja ihan NFL:ssäkin? GFL:ssä on ainakin päivän selvää, että mitkä joukkueet menestyy ja mitkä ei. Itse jakaisin sarjat näin:

    Vaahteraliiga
    Roosters
    Steelers
    Royals
    Saints
    Butchers
    Crocodiles
    Wolverines
    East City Giants
    Bears

    I-divisioona
    Eagles
    Crusaders
    Bouncers
    Jaguaarit
    Lions
    Wolverines II
    Nordmen
    Patriots

    II-divisioona
    Indians
    Bulldogs
    Mayhem
    Falcons
    Trojans
    TAFT
    Royal A

    Aina voi unelmoida, että Turku, Vantaa, Espoo, Lappeenranta ja Jyväskylä (+Oulu) saisivat uutta nostetta jenkkifutikselle.

  • Nesi on haastatteluissa sanonut, että Kotkan ensi kauden sarjataso katsotaan sen mukaan miltä rosteri näyttää kaudelle 2019 ja että eivät lähde sinne heittopusseiksi jos veteraaneja lopettaa liian moni. (lienee heitto kouvolan suuntaan?). Eli ei tuosta vielä voi sanoa suuntaan tai toiseen jatkavatko ykkösessä vai tulevatko takaisin kakkoseen. Voisi kuvitella Nesin jatkavan valmentajana jos viimein malttaa laittaa nappikset naulaan.

  • Jos Nesi lopettaa pelaajana ja jatkaa valmentajana, niin silloinhan sillä ei ole mitään estettä tehdä sitä Helsingissä. Nythän Nesi ja mukana kulkeutuva “paskasakki” on etsineet aina itselleen sellaisen joukkueen mikä olisi mahdollisimman kaukana, ettei tarvitse osallistua treeneihin (Kuopio, Kouvola, Kotka). Matsit ja saunaillat sen sijaan ovat maistuneet paremmin kuin hyvin.Onkohan noissa k-alkuisissa sanoissa joku taika, kylmä kalja kankuseen?

  • En tullut ajatelleeksikaan, että jenkkivalmentajat pitäisi kieltää:) Todella kovat kahden passin jenkit hakeutuisivat luultavasti liigaan, mutta eiköhän ongelman edessä keinot löytyisi. Tällä hetkellä Pideda saa pelata Rovaniemellä ja joukkue menestyy, mutten tunne tilannetta sen paremmin ottaakseni kantaa. Pohjois-etelä -pakkopullasta sen verran, etten tarkoittanut sellaisen järjestämistä tyhjän päiten, vaan pelaajia ja joukkueita kehittävällä tavoitteella. Enkä myöskään yritä väittää, että ehdotukseni olisi ylipäätänsä mitenkään aukoton. Lähinnä ideoita esitän ja lopultahan liitossa päätetään, mikä parhaaksi nähdään.

  • Crusaders ja Lions ovat käytännössä sama joukkue. Lions pois kartalta ja Bears ykköseen, niin ehdotus näyttää tämän tiedon valossa hyvältä

  • Minkä takia luulet Nesin menevän valmentamaan Helsinkiin, “kun nythän siinä ei ole mitään estettä”?
    Jos pelaaminen ei enään maistu niin miksei valmentaisi Helsingin sijaan Kotkassa, jossa kaveri nykyään asuu ja pelaa?

  • Nesi on muuttanut Kotkaan ja pelaamisen lisäksi valmentaa kolmea joukkuetta siellä, ei kuulosta siltä että välttelee treenejä.. Elikäs tuskin tulossa helsinkiin vaikka ei pelaisi itse.

  • Totuus on, että ensi kesänä sarjojen kanssa ollaan jopa tätä vuotista enemmän pulassa.

    Liigaan on yksi ehdokas nousemaan, Wolverines. En tiedä millä lääkkeillä joku ylhäällä listasi mm. Bearsin sinne.

    Se tarkottaisi 7 joukkueen liigaa, joka on siedettävä.

    1.divisioona on eniten ’kusessa’ koska se jättäisi sinne 4 joukkuetta, joista muutama epävarma. Kouvolan iskukyky sinne ei vaan riitä ja täällä ollut puhetta että Kotka miettii missä pelaa. Mitä jos molemmat päättää tulla alas, jäljelle jää kaksi joukkuetta. Olettaen siis että 2.divarista ei löydy nousuhaluja. Vaikeaksi menee!

  • noinkohan tuo liigan 7 joukkuettakaan on kiveen hakattu, Butchersilla ja Royalsilla on varmasti haasterikas offseason tiedossa, mikäli haluavat liigassa pysyä.

  • “Liigaan on yksi ehdokas nousemaan, Wolverines. En tiedä millä lääkkeillä joku ylhäällä listasi mm. Bearsin sinne.”
    Eihän Bears tarvitsisi kuin valmennustiimin ja bussillisen liigatasoisia pelaajia lisää riveihinsä :D

  • Mielestäni Bears on tällä kaudella osoittanut, että pystyisi haastamaan ECG:n. Toki liigassa molemmat joukkueet olisi ns. heittopusseja, mutta mielummin pelaisin liigaa yhdeksällä joukkueella (joista 2 heittopusseja), kuin vain seitsemällä joukkueella. Tiedä sitten sallisiko joukkueiden taloudelliset tilanteet liigassa pelaamisen. Tosiian, unohdin Crusadersin ja Lionsin pelaavan samoilla miehillä. Mutta sekin korjaantuu, kun tiputtaa Lionsin II-divisioonaan ja nostaa Bulldogsin I-divisioonaan.

  • Niin ja lisäyksenä tottahan se on, melkoinen venytys pistää ECG ja Bears liigaan, mutta ei sinne oikeasti ole parempiakaan joukkueita laittaa.

  • Bearsilla on haasteita saada 15 ukkoa peleihin, millä ******* sellasta ryhmää ollaan nostamassa liigaan?

  • Rosterissa kuitenkin 35 ukkoa? Jos eivät edes puolia siitä saa peleihin, niin sitten ei kyllä ole kaikki kunnossa. Kakkosessa kuitenkin olleet aivan ylivoimaisia ja jos nyt heidät laitettaisiin ECG:tä vastaan niin veikkaisin ECG:n tappiota, importeista huolimatta.

  • Miten voit sanoa, että Bears on esittänyt hyviä otteita ja luulet silti heidän pyörittävän 35 äijän rosteria? Ilmeisesti et ole seurannut muuta kuin internetiä. Bearsin vaikuttavista otteista kertoo mm tiukka ottelu susipaskan Lionsin kanssa… ja mitä ECG peliin tulee, child please!

  • Rosteri bearsin sivuilta on viime- tai edelliskaudelta, nyttemmin ei ole tosiaan varmaan yhdessäkään pelissä ollut yli 20 äijää. Keskustelu bearsin liigapaikasta ensi kaudeksi on muutenkin älytöntä, eli sen voi lopettaa tähän. Hyvinhän pelit ovat kulkeneet kakkosesda ei siinä, mutta järki käteen nyt.

  • ei tosiaankaan ole ollut kuin jotain 17-18 pelajaa maksimissaan peleissä… Ja pelimiehiä siellä on QB, ja rissu jotka on ostettu europlayersistä… ja nää pelaa myös puolustuksessa takakentällä ja tekee pelit! Lisäks pitkä ukko, endi tai olb on kova… Pori ois kuollut tähän kauteen elleivät olisi ostaneet noita kahta pelastusta, joten kiikun kaakun ees kakkoseen osallistuminen… Jos ei oo seurannut pelejä niin saa kyllä vääristyneen kuvan Porin tasosta pelkän somen kautta…

  • Mikähän on tilanne?

  • 27-6. Ekalla neljänneksellä Wolvot vaihtoi koko hyökkäyksen miehistön ja suuren osan puolustajistakin. Kouvostoliitolla 15 pukeissa ja pari juomahemmoa pelipaita päällä.

  • Brakulla?

  • .

  • .

  • .

  • Ei jumalauta mitä sontaa. Nyt pitää liiton reagoida tähän pelleilyyn vihdoinkin vaikka on kuinka Lindholm hallituksessa. Tällaista skeidaa ei saa olla enää koskaan tarjolla toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Indians pitää SAJL:n asettamia kriteerejä pilkkanaan. Jos tota romukoppaa ei saada nyt dumpattua vähintään III-divariin ei SAJL:n säännöillä, määräyksillä ja ktiteeteillä ole pienintälään uskottavuutta.

    Ja kaikkein eniten ihmettelen miten toi porukka kehtaa. Eikö nyt ole aika laittaa pillit pussiin…

  • Säälikää nyt vähän Kouvolaa:
    https://www.hs.fi/lassijaleevi/car-2000005785101.html

  • Joo tais osa olla pukeissa 5min ja sit sivuun. Tuomarointi hohoijaa se et toinen on huonompi ei tarkoita ettei heille pidä heittää lippua jatkuvista virheistä. Olihan tuo karmeeta katottavaa.

  • Kunnioitinta olisi ollut luovuttaa ja jättää viimeinen peli pelaamatta, vaikka miehet oli vähissä.

  • Moi mika! Hyvä että on honori mielessä mutta pitäiskö se pursiseura kuopata jo?

  • Ei viimeinen peli vaan koko sarja. Pitäisi ihan oikeasti tunnustaa tosiasiat ja aloittaa touhu alusta. Fiksut seurat kuten esin Lights ja Jagut ovat tämän tehneet aiemmin ja muitakin hyviä esimerkkejä terveestä realismista löytyy. Häpeä ei ole olla fiksu mutta tyhmyys paistaa kyllä läpi ilman mInostusta

  • Moi kaikille!
    Kirjoitin tänne edellisen kerran kesäkuussa ja ihmettelin mm sitä, että tänne kirjoitetaan mitä tahansa törkeyksiä kätkeytyen nimimerkin taakse.
    Otan taas kantaa saman asian tiimoilta, koska joku henkilö on laittanut tänne seuraavan kirjoituksen 10.08.2018 klo 21:22:
    #SAJL:n uskottavuus 10.8.2018 21:22
    Ei jumalauta mitä sontaa. Nyt pitää liiton reagoida tähän pelleilyyn vihdoinkin vaikka on kuinka Lindholm hallituksessa. Tällaista skeidaa ei saa olla enää koskaan tarjolla toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Indians pitää SAJL:n asettamia kriteerejä pilkkanaan. Jos tota romukoppaa ei saada nyt dumpattua vähintään III-divariin ei SAJL:n säännöillä, määräyksillä ja ktiteeteillä ole pienintälään uskottavuutta.
    Ja kaikkein eniten ihmettelen miten toi porukka kehtaa. Eikö nyt ole aika laittaa pillit pussiin…#
    Mielestäni aika kovaa tekstiä.
    Mielestäni viestin kirjoittaja siis suoraan syyttää SAJL liittoa siitä, että
    A: SAJL uskottavuus on vaarassa koska Indians on 1 divisioonassa
    B: Indians on 1 divisioonassa koska henkilö nimeltä Lindholm on ko liiton hallituksessa
    En ole juristi mutta minusta nämä molemmat väitteet täyttävät kunnianloukkauksen kriteerit (ja tietääkseni siitä seuraa rangaistus) mikäli
    A: SAJL vie asiaa eteenpäin
    B: Lindholm vie asiaa eteenpäin
    C: Indians vie asiaa eteenpäin
    Toivon tosissaan, että joku asianomistajista vie asian eteenpäin tarpeeksi uskottavaan instanssiin puntaroitavaksi (ja arvioitavaksi mahd rangaistuksia varten)ja jotta tämä NIMETÖN PASKANJAUHANTA TÄLLÄ PALSTALLA LOPPUU NYT, JATKOSSA JA IÄKSI.
    En yleensäkään ymmärrä miten ihmeessä joku voi olla niin “munaton” että voi kirjoitella eri julkaisujen “napakat” palstoille nimettömänä. Jos on faktoihin tai fiilikseen perustuvaa asiallista asiaa niin voihan sen kirjoittaa nimellisenäkin, tai ok, asiallisen kommentin voi toki kirjoittaa nimimerkilläkin
    Voin sanoa, että viesti johon vastaan on otettu toimestani talteen mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Lisäksi totean, että olen kirjoittanut tämän viestin omissa minissäni, en SAJL, Lindholm tai Indians toimesta eikä edellämainituilla tahoilla ole mitään kontaktipintaa kirjoitukseeni.
    H. Juutila

  • Ei tosta kunnianloukkausta kyllä saa aikaiseksi mitenkään. Sekä SAJL, Indians että Lindholm ovat enemmän tai vähemmän julkisessa virassa, jolloin ihan jo oikeudenkin mielestä heitä kohdellaan hieman eri tavalla kunnianloukkauksen suhteen kuin yksityishenkilöitä.

    Ei tämä sentään mikään Pohjois-Korea ole, järki käteen kaikille.

  • Harri Juutila internetin aikakaudelle. Onneksesi myös mielensäpahoittaminen on muodikasta. Tsemppiä jatkoon!

  • Johonkin taisi osua:) Onneksemme sinä et määrää mitä täällä saa puhua.
    Kun luet tuon tekstin uudelleen, niin mitenkähän Lindholmin kunniaa tuossa loukattiin? Olet oikeasti sitä mieltä, että tuosta pitäisi lähteä käräjille. Ei hyvää päivää.
    SAJL ja Indians nyt ei tietenkään voi asiaa viedä kunnianloukkauksesta yhtään mihinkään, koska yhdistyksen tai liiton kunniaa ei voi loukata.
    Jos et halua lukea nimettömiä kriittisiä viestejä, niin kukaan ei varmaan pakota aikaa tällä palstalla viettämään. Mene vaikkapa nauttimaan kauniista kesäpäiväivästä ulos.

  • Mielipidepalstalle kirjoitetaan mielipiteitä. Joskus mielipiteet osuu kipeästi. Toivottavasti jenkkifutis jatkuu Kouvolassa mutta muutama sarjataso alempana. Jos ei kolmeen vuoteen voita peliä sarjatasollaan ei sinne kuulukaan. 15 pelaajan rosteri on omanlaisensa skandaali Indiansille, I-divarille ja SAJL:lle. Tämän voi kertoa Kouvolaan kauniisti, asiapitoisesti tai vittumaisesti. Tärkeintä olisi että viesti menee perille. Indians ei kuulu I-divisioonaan.

  • ei ehkä ollut kaikista paras lähestymistapa tilanteeseen, etenkin kun sen sijaan, että oltaisiin vastattu kohteliaasti ja vilpittömästi väitteeseen (“Indiansin pitäisi tiputtautua alemmalle sarjatasolle”), uhkaillaan kirjoittajaa oikeustoimilla. Onhan noita tapauksia nähty, missä jokin yritys on vastannut samalla tavalla “ilkeisiin viesteihin” (paremman sanan puutteessa) kiristyksillä ja uhkauksilla, ja aina on ammuttu omaan jalkaan. Huono PR on huonoa PR:ää.

    Kyllä itseänikin ottaisi päähän, jos olisin seuratoiminnassa mukana ja ainoa kiitos mitä saisin, olisi jatkuva loka niskaan. Harva omalla nimellään kehtaa kommentoida, pisteet siitä (samalla pisteet myös Sepolle ja muille jotka sitä harrastaa, luo luottamusta ja arvostusta henkilöitä kohtaan). Vaikka ilmoittaakin, että teksti ei välttämättä edusta seuran tai liiton kantaa, se silti helposti yhdistetään kirjoittajan asemaan ja sitä kautta seuran julkikuvaan (positiivisesti tai negatiivisesti). Vertaa Trumpin twiittailuja – hänen omia mielipiteitään, jotka kuitenkin saatetaan yhdistää yhdysvaltojen mielipiteiksi.

  • Kyllä wolvot pelutti linjoissa 1 miehistöä vaikka kyllä oli siellä 2 miehistöä seassa.

  • Näin että, wolvojen 1d rosterissa ei ole 2 miehiä, on vain niitä jotka eivät ole päässeet reeneihin joistain esteistä johtuen.

  • Harri Juutinen: seurasi ”edustus”joukkue nilkuttaa 15 pelaajalla maamme toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Olette voittaneet viimeksi ottelun 8.8.2015. Siitä on yli tuhat päivää. Edustusjoukkueelle on huono vitsi. Olisiko syytä vetää johtopäätökset ja aloittaa hieman puhtaammalta pöydältä tasolta jonne kuuulutte eli 3. divisioonasta. Vai onko sinusta tarkoituksenmukaista väkisin yrittää pysyä ykkösdivarissa. No tuskinpa te ymmärrätte tehdä ainoaa oikeaa tekoa vaan välttämättä haluatte jatkossakin pysyä ykkösessä. Haastan tässä kaikki samalla äänestämään Lindholmin ulos liittohallituksesta. Ei me voida tällaista kaveria OIKEESTI enää äänestää päättämään lajimme asioista!

  • Pitäisi haastaa oikeuteen kaikkien muiden ykkösdivarijoukkueiden kunnian loukkauksesta. Häpeällistä joutua myöntämään, että pelaa samassa sarjassa kyseisen häpeäpilkun kanssa.

  • Harri Juutilalla, entisellä Indiansin puheenjohtajalla, taisi mennä pahasti ihon alle tämän palstan kommentoinnit.

    Sama kaveri taisi kirjoittaa kesäkuun kommentissaan että järkkärinä poistaa Kouvolan katsomosta kaikki ne jotka ovat liian äänekkäästi kannustamassa vastapuolen pelaajia, eli on samalla linjalla sen kenttäselostajan kanssa joka uhkasi soittaa poliisit jos Kotkan pelaajat eivät lakkaa kannustamassa Wolverinesin pelaajia siellä Kuusankosken katsomossa.

    Mutta ei se mitään, onnea ja menestystä Indiansille, sieltähän on lähtenyt suurin osa on naapurikuntaan pelaamaan ja Kotkassa on saatu vuodessa homma pelaamaan. Olisikohan mahdollisesti se peiliin katsomisen paikka?

  • Jos Kouvolassa on yhtään järkevää seuran työntekijää niin pitäisi jo ymmärtää että seuran edusjoukkueen ainoa paikka 2-3divarissa! Koko Suomi jefu nauraa jo teidän peleilylle ja erikoisille vaatimuksille ja itkemisille!

  • Hienoa vihdoinkin kuulla, että liitto ei olekaan roosters! Tässä onkin jo vuosia Lindholmin johdolla pelattu Kouvolan pussiin ja siksi joukkue on menestynyt niin hienosti. Toivottavasti liigaa laajennetaan tämän salaliiton turvin, niin saadaan taas seurata liigajefua Kouvolassa, tällä kertaa oikein telkkarin välityksellä!

  • @Juutila, kiitos. Todellakin kiitos kirjoituksestasi. Taitaa olla tosiaan niin, että suurin osa täällä kirjoittavista ei ymmärrä/tiedä mitä kunnianloukkaus tarkoittaa. Raja on ylitetty monesti ja on, niin kuin itse sanoit, vain ajan kysymys kun jokin asianomistajista ryhtyy toimiin ja riitauttaa jonkin kirjoituksen. Tosin, syytettynä olisi ensi kädessä tämän gridiron.fi -sivuston ylläpitäjä. Mitenköhän tähän on Oulussa (Tomperi & Co.) valmistauduttu … Olisi todellakin mielenkiintoista nähdä ennakkotapaus tästä.

  • ottamatta nyt kantaa Juutisen kirjoitteluun, niin ajatelkaa tilanne jolloin Kouvola olisi viime talvena hakenut paikkaa kolmosesta.
    Tällä hetkellä ykkönen on viiden joukkueen roskasarja, kakkosesta ei kellään ollut haluja ylöspäin, eli tuosta indians pois niin toiseksi korkein sarjataso olis pelattu neljällä joukkueella, uskottavuus tälläiselle puhdas nolla, viidellä säilyy huterasti.
    Jos asetelmaa kääntää ja ajattelee Lindholmin asemaa liittohallituksessa, niin pikemmin hän on tehnyt lajille palveluksen pitämällä joukkueen ykkösessä, vaikka matseissa on turpaan niin kyllä indians on edes yrittänyt ja ulospäin näyttänyt edes urheilujoukkueelta, rosteria on muokattu ja hankittu vahvistuksia kauden mittaan, median puolella toiminta on aktiivisempaa kuin monella liigajengillä puhumattakaa ykkösen muista jengeistä.

    Reijo kalevi Kotkala
    Iisalmen Veikot
    (yllä olevat kommentit ovat minun omiani, eivätkä edusta seuran mielipidettä)

  • Pakko vastata muutamaan kommenttiin.
    Nimimerkki ”Ihon alle” kirjoittaa 12.8.2018 02:42
    #Harri Juutilalla, entisellä Indiansin puheenjohtajalla, taisi mennä pahasti ihon alle tämän palstan kommentoinnit.
    Sama kaveri taisi kirjoittaa kesäkuun kommentissaan että järkkärinä poistaa Kouvolan katsomosta kaikki ne jotka ovat liian äänekkäästi kannustamassa vastapuolen pelaajia, eli on samalla linjalla sen kenttäselostajan kanssa joka uhkasi soittaa poliisit jos Kotkan pelaajat eivät lakkaa kannustamassa Wolverinesin pelaajia siellä Kuusankosken katsomossa#
    Kyllä, olen Indianssin entinen puheenjohtaja sekä pelaaja mutta ihon alle meni vain asiaton kirjoitus.
    Kesäkuun kirjoituksessani (mitä en tähän hätään löydä mutta oli samalla viikolla kuin Wolverains ottelu) uhkasin poistaa katsomosta kaikki humaliset henkilöt etenkin, mikäli huudot ovat tyyliin: katko sen jalat/polvet. Perustelin kantaani vielä sillä, että katsomossa on
    A: junioreita
    B: mahd tulevia junioreita venhempineet katsomassa jenkkipallo ottelua ja muodostavat samalla mielipiteensä kannattaako jälkikasvua ko lajin pariin päästää
    C: tätä en kirjoittanut mutta katsomossa saattaa istua sidosryhmien edustajia ja mikäli katsomossa vallitsee ”anarkia” (juopuneita katsojia, alkoholia kittaavia katsojia, älyttömyyksiä huutelevia katsojia) niin voipi olla että kaikki, joko olemassa olevat tai orastavat yhteistyö kuviot peruutuvat, samalla voi olla vaikea rekrytoida junioreita mukaan toimintaan. Tätä ei kestä Suomalaisen jefun julkisuuskuva
    Lisäksi erikseen toivotin tervetulleiksi katsomoon kaikki asiallisesti käyttäytyvät henkilöt kotiin, uskontoon, ihonväriin tai sotilasarvoon katsomatta. Lisäksi vielä toivoin otteluun saapuvilta henkilöiltä äänekästä joko Inkkareiden tai Wolvojen äänekästä kannustusta koska se tuo otteluun fiilistä.
    Olin ottelussa kellokallena ja ottelun selostaja selosti ottelua 2metrin päässä minusta enkä aikuisten oikeasti muista mitään tässä mainittua kommenttia Kotkan pelaajien Wolvojen kannustamisesta. Itse asiassa ihmettelin ennen ottelun alkua miksi Kotkan pelaajia ei näy katsomossa koska uskoisin, että jokainen, niin normi katsoja, kuin Kotkan pelaaja on Indianssille taloudellisesti todella tärkeä (pääsyliput + kioskitulot, mutta tämä on siis oma mielipiteeni)
    Nimimerkki ”Tervetuloa” kirjoittaa 11.8.2018 15:10
    #Harri Juutila internetin aikakaudelle.#
    Olen syntymävuodestani (1962) johtuen ehkä hieman vanhanaikainen mutta mikäli Internetin aikakausi tarkoittaa sitä, että voi nimettömänä kirjoitella mitä vaan, niin voi voi….
    Lisäksi olen tällä palstalla nähnyt muistaaksen kahden henkilön kirjoittavan omalla nimellään, Esa Havulehto ja Seppo Evwaraye (tämä siis muistini mukaan ja voin muistaa väärin) mutta tästä iso käsi ko henkilöille..
    Ei muuta kuin vastineita peliin, miel nimellä mut jos ei uskallus riitä niin sitten nimimerkillä

  • Soittamaan suutaan tämä nimimerkki Harri Juutila, mutta sen sijaan, että keskustelisi asioista, esim. Indiansin surkea tila ja väärä sarjataso vuodesta toiseen, alkaa itkemään nimimerkkien käytöstä eli yrittää ajaa keskustelun sivuun itse asiasta hyökkäämällä nimimerkkien kimppuun. Koitappa puhua asioista äläkä toisista kirjoittajista.

  • Indians on ykkösessä, koska sinne ei muut ole halunneet. Tämä on fakta. Siinä ei ole mitään salaliittoa tai muuta kähmintää mukana. Kuten tuolla joku aikaisemmin kirjoitti, niin Indians on periaatteessa tehnyt liitolle palveluksen pitämällä joukkuetta divarissa vaikka taso on surkea.

    Ymmärän täysin, että Kouvolassa on tunteet pinnassa, kun joukkuetta solvataan. Mut en kyllä tunnista mitään kommenttia, mikä ylittäisi kunnianloukkaus kynnyksen. Kommentit ovat olleet lähinnä lapsellista spekulointia liiton ja Lindholmin toiminnasta.

    Tsemppiä Kouvolaan! Kyllä minusta suomalainen jenkkifutis tarvitsee joukkueen myös sieltä. Toki Indiansin olisi hyvä tarkastella omaa tapaansa toimia ja ratkaista kysymys, miksi kovat Kouvolan kasvat eivät siellä pelaa. Pitäisikö jotain toiminnassa muuttaa vai mistä asiassa on kysymys.

  • Hienosti puettu sanoiksi, palvelus liitolle. Liittoa saattaa palvella se, että tarjolla on munaton divari mutta lajia ei. Voisi nämä päättäjät oikeasti laittaa kiertoon useammankin. Kun hallituksessa istuu Huskien ja Indiansin menestysten luojat niin onhan siinä referenssiä.

    Inkkarien kauden päätös oli täydelllinen perseen näyttäminen oikeaa jefu-matsia Brakulle saapuneille. Ketään eikä mitään palvele se, että tällaisen ilmiön annetaan jatkua kaudesta toisen. Ei sarjapaikka saa olla kiinni halusta vaan laadusta. Ketään ei palvele tämä vesipoikien pukeminen peliin. Kouvolassa voisi vihdoinkin katsoa peiliin. Miksi kouvolalaisia pelaa enemmän muissa joukkueissa kuin Inkkareissa. Syy löytyy sieltä peilistä..

    Rankkaako. Ehkä mutta niin totta.

  • Tilanne ei olisi muuttunut ainakaan parempaan suuntaan, jos Indiansia ei olisi divariin laskettu. Kriteereiden mukaan jo kaudella 2016 olisi linsenssi pitänyt viedä (ei tarpeeksi pelaajia), mutta silloinkin taidettiin pelata viiden joukkueen divari.

    Sarjat pitäisi nyt pistää atomeiksi, jotta saataisiin oikeat joukkueet oikeisiin sarjoihin. Lisäksi divarin osalta tulisi perinpohjin pohtia, kuinka sarjasta saataisiin kustannuksiltaan kevyempi, jotta sinne löytyisi oikeasti halukkaita joukkueita? Importit ovat varmasti yksi suurimmista kulueristä, joten pitäisikö niitä rajoittaa? En halua tähän nyt keskustelua Bosman- päätöksistä yms. Koska asia varmasti saadaan hoidettua, jos näin halutaan. Tämä tosin kasvattaisi divarin liigan välistä eroa merkittävästi, mutta onko tuolla nyt niin merkitystä.

  • Vaahteraliigasta suljettu sarja niin saavat seurat rauhassa kehittää toimintojaan ilman että tarvitsee joka vuosi panostaa maksimimäärä sinne niitä jenkkejä ettei putoamispeikko ole jatkuvasti varjostamassa. Onhan NFL.ssäkin näitä Cleveland Brownseja yms vakiohäviäjiä.

    Ykkösestä jenkkipelaajat kokonaan pois ja muut ulkomaalaiset pois niin että sarjakohtaisella säännöllä rajoitetaan se että kentällä pitää olla kerrallaan vähintäin 9 suomipassin taskussaan pitävää pelaajaa. Sivurajalla saisi olla sitten ihan niin monta EU-pelaajaa kuin haluaa ja lompakossa on varaa.

    Sillon nämä vuodesta toiseen tekohengittävät seurat joutuisivat todellisesti panostamaan markkinointiin, rekrytointiin ja näkyvyyteen, mikä pitemmällä aikavälillä palvelisi koko lajia samalla.

  • Kaikki liigaan,joilta vaan löytyy 45 ukkoa rosteriin. Silloin oln kaikilla yhtälaiset mahdollisuudet voittaa mestaruus.

  • Haluatko esittää pelleä vai oletko Kouvolasta?

  • Kriteereiden ongelma on aina siinä, että harrasteurheilussa joukkue voi sanoa ”no ei sitten”. Jos ykkösdivarin pelaamisesta tehdään seuralle liian haastavaa, seura ei pelaa. Esimerkiksi ulkomaalaispelaajien liiallinen rajoittaminen saattaa kääntyä sarjan elpymistä vastaan, jos todetaan että omista ukoista ei saada riittävän iskukykyistä jengiä kasaan. Toisaalta taas ameriikan ukkelit ovat aika iso kuluerä.

    Toivottavasti kauden jälkeen viisaat päättäjät istuvat seurojen kanssa alas ja koko sarjajärjestelmä päivitetään vastaamaan nykytilannetta. Tosiasioiden myöntäminen on kehittymisen perusta. Luultavasti koko nykyjärjestelmän työntäminen roskiin on paras vaihtoehto, ja uutta lähdetään rakentamaan sen pohjalta mikä on seurojen tilanne, halu ja visiot. Ja sitä kautta saadaa vaahteran alle 2-3 toimivaa ja kilpailullista divaria.

  • Ihan mielenkiinnosta, olen vasta joitakin vuosia seurannut Suomi-jefua ja vasta tänä kautena löytänyt tälle saitille, kauanko nykyinen neljän sarjan (+ IV-div) järjestelmä on ollut käytössä ja onko tätä kautta aiemmin ollut keskustelua sen toimivuudesta (jos on niin kuinka pitkään)?

    Katselin liiton sivuilta, että ainakin tilastoja näyttäisi olevan III-divisioonasta vuodesta 2010 (silloin vain kolme joukkuetta sarjassa) ja IV-divisioonasta vuodesta 2014. Niiden valossa nykyinen järjestelmä on siis kohtalaisen nuori.

  • 13.08
    Vastaan vielä yhteen kommenttiin.
    Nimimerkki ”Palvelus liitolle” kirjoittaa 12.8.2018 18:29
    #Kouvolassa voisi vihdoinkin katsoa peiliin. Miksi kouvolalaisia pelaa enemmän muissa joukkueissa kuin Inkkareissa. Syy löytyy sieltä peilistä..
    Rankkaako. Ehkä mutta niin totta.#
    Kun kaksi henkilöä eroaa (parisuhteen tyypistä riippumatta) niin kummassa on syy, henkilössä x vai henkilöstä y. Kun asiaa kysytään x:ltä niin syyllinen y, kun taas asiaa kysytään y:ltä niin x, näin siis useimmin mutta poikkeuksiakin löytyy. Kuitenkin pirukaan ei tiedä mikä on lopulta todellinen syy eroon, eikä syy oikeastaa kenellekään kuulu, se on kahdenvälinen juttu.
    Kun pelaaja jostain syystä eroaa Indianssista on tilanne aivan sama. Jos eron syytä kysytään eroavalta pelaajalta voi eron syynä olla Indianssin toiminta ja se on hänen mielipiteensä ja ihan ok. On jokaisen henkilön perustuslaillinen oikeus olla asioista mitä mieltä haluaa ja liittyä tai erota yhdistyksistä eikä tätä tarvitse edes perustella.
    Mutta vastaus (siis minun henk.koht, ei Indianssin virallinen) yllä olevaan kysymyksen on se, että Indianssille valitaan joka vuosi uusi hallitus. Kokouksen alussa tarkistetaan normaali yhdistysääntöjen mukaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Tähän kokoukseen voi tulla kuka tahansa henkilö/henkilöt ja he, mikäli ovat tyytymättömiä Indianssin toimintaan, voivat valita erovuoroisten tilalle haluamansa henkilön ja näin ollen muokata Indianssista oman näköisensä Jefu seuran.
    Ja taas kerran, tämä on minun henk.koht, ei Indianssin virallinen joten toivottavasti tätä kirjoittelua kritisoivat kohdistavat kritiikin minuun, EI INDIANSSIIN.
    Olen ilmeisesti kirjoittelullani hiukan hämmentänyt Suomen Jefu maailmaa mutta toivon tämän hämmentämisen koituvan Suomalaisen Jefun hyväksi. Toivottavasti tämä palsta jatkaa olemassaoloaan mutta toivottavasti täällä ei jatkossa näy YHTÄÄN ASIATONTA kommenttia missä vääristellään edellisiä kommentteja, loukataan ihmisiä nimellä, syytetään SALJ sarjatasojen rakennetta koplauksesta yms muuta asiatonta
    Nyt kun joku saa puolen vuoden päässä päähänsä kirjoittaa tänne jotain missä vääristelee näitä kirjoituksiani niin voin sanoa, että nyt nää kirjoitukseni ovat tallessa ja vastaus tulee.
    Vaikenen nyt mut saa nähdä miten jatkossa…

  • “Toivottavasti kauden jälkeen viisaat päättäjät istuvat seurojen kanssa alas ja koko sarjajärjestelmä päivitetään vastaamaan nykytilannetta. ”

    Eikös keväällä juuri istuttu alas.

  • Hei Harri. Ymmärrän, että omaan joukkueeseesi kohdistuva kritiikki osuu syvälle. Etkö sinäkin ole kuitenkin samaa mieltä, että kritiikki on täysin aiheellista. 24 perättäistä hävittyä ottelua eli kolme täyttä divarikautta. Suurin osa sarjapeleistä läpi vedettynä sääntömääräistä pienemmällä rosterilla, joka on jopa terveys ja turvallisuusriski niille harvoille pelaajille.

    Sarjapäällikön olisi pitänyt puuttua asiaan jo ajat sitten. Mitä jos joku pelaajista loukkaantuu vakavasti jouduttuaan pelaamaan läpi ottelun kaikki downit sen takia, että pelaajia ei ole sääntömääräistä minimiä kassa? Pitäisikö päätuomarin estää vajaalukuisen joukkueen pelaaminen näistä nimenomaisista turvallisuussyistä? Mikä on seuran, valmentajan, joukkueenjohtajan vastuu?

    I-divari on kovatasoinen kilpasarja, jossa pelaa ammattilaisurheilijoiksi laskettavia vahvistuksia. Pelaajamäärää ottelussa ei ole määritelty yleisön viihtyvyyden takia vaan arvioitu, millä miehityksellä minimissään peli voidaan kantaa läpi. Kun treenattu, kovakuntoinen ja kentän laidalla levännyt amerikkalaispelaaja törmää helteessä kaikki mehunsa heruttaneeseen työn sankariin saattaa tulla pysyvästi rumaa jälkeä.

    Toivottavasti tosiaan tämä kriittinen keskustelu päättyy Suomi Jefun hyväksi siten, että nähdyn kaltaisia ilmiöitä ei enää katsota sormien lävitse.

  • Mielenkiintoinen näkökulma. Jos väsynyt pelaaja vammautuu tai kuolee edustaessaan joukkuetta, jossa on lajin sääntöihin verrattuna liian vähän pelaajia, kuka kantaa vastuun siitä, että peli pelattiin sääntöjenvastaisin miehityksin?

  • Olen joskus kirjoitellut, että nykytilanteen perusteella on hyvin vaikea rakentaa tulevalle vuodelle sarjajärjestelmää, joka takaisi että sarja on tasainen. Koska sarjataulukon jumbot saavat osakseen rajua kritiikkiä, voisi olla hyvä miettiä myös sellaista mallia, jossa joukkueet pelaavat ensimmäisen kierroksen, jonka jälkeen ylemmän sarjan jumbo ja alemman sarjan kärki vaihtaisivat paikkaa. Kaksinkertaisen sarjan toinen kierros lähtisi liikkeelle nollista (tai niin että ensimmäisen kierroksen kärkisijoilla olevat joukkueet saisivat ensimmäisen kierroksen sijoituksista palkinnoksi hieman pisteitä?) ja runkosarjan jälkeen pelattaisiin pudotuspelit. Ensimmäinen kierros olisi siis luonteeltaan enemmänkin karsinta tai aika-ajo, kuin osa runkosarjaa. Tämä ei takaisi sitä, että alemman sarjan kärki menestyisi uudella tasolla paremmin kuin alas pudotettu jumbo, mutta nousujohteessa pelannut voittajajoukkue (joka vahvistaisi rivejään ylemmän sarjatason import-säännön mukaan) voisi tuoda sarjaan, kesän keskellä, paljon uutta mielenkiintoa ja kenties myös vähentäisi tyytymättömyyttä “epätasaisia sarjoja” kohtaan. Toisaalta esimerkiksi Crocodiles pelasi huonon alkukauden, mutta parantanut kesken kesän paljon peliään ja Vaahteraliiga on Roostersin dominointia lukuunottamatta ollut nyt varsin tasainen.

    Jos ajatellaan, että Vaahteraliigan ja 1-divisioona halutaan nykyisen kilpailujärjestelmän mukaisesti pelata seitsemän joukkueen sarjoina, liittokokouksen olisi mielestäni syytä pohtia että ykkösdivisioonan amerikkalaiskiintiö poistettaisiin. Wolverinesilla olisi potentiaalia olla seitsemäs Vaahteraliigajoukkue, mutta ykkösdivisioonaan voi olla vaikea löytää seitsemää halukasta joukkuetta. Kuitenkin esimerkiksi Bearsin, Bouncersin, Jaguaarien ja Rovaniemen kaltaiset seurat voisivat hyvinkin kyetä taistelemaan jenkittömässä divarissa ja olla valmiita ottamaan paikan vastaan sieltä. Samoin Crusadersin/Lionsin miehistöllä olisi yhteen sarjaan keskittyessään kilpailukykyä tuohon sarjaan eikä Eaglesinkään tarvitsisi pelätä joutuvansa automaattisesti heittopussiksi, vaikka Nesin johtamaa veteraaniosastoa lopettaisikin offseasonin aikana. ECG:n ja Nordmenin avainpelaajat Harris ja Pineda voisivat jatkaa pelejään sarjatasolla suomalaisstatusten ansiosta. Mahdolliselle heittopussille ja Gridironin lukijakunnan hermoille toisi lohdutusta ensimmäisen kierroksen jälkeinen Juhannussiivous, jossa divarin jumbo ja kakkosdivisioonan kärki vaihtaisivat paikkaa.

    Ajatusleikki

    VL

    Roosters
    Steelers
    Royals
    Saints
    Butchers
    Crocodiles
    Wolverines

    1.div ilman jenkkejä

    ECG
    Eagles
    Crusaders + Lions + Sun City
    Bears
    Bouncers
    Jaguaarit
    Nordmen

    II-div

    Wolverines II
    Patriots II
    Indians
    Bulldogs
    Mayhem
    Falcons

    III-div

    Trojans
    TAFT
    Royal A
    Northern Lights
    Ghosthunters
    Tigers + Panthers

  • Ehdotus!

  • Tähän vaihtoon liittyy joitakin kenttävuoroihin liittyviä ongelmia, koska ennen kautta ei pystytä sanomaan, mikä joukkue vaihtaa kesken kesää sarjaa. Jos tämä asia saadaan ratkottua tyydyttävästi ja sarjojen jenkkisäännöt ovat keskenään samat, Punkarin ehdotus olisi hyvinkin toteuttamiskelpoinen.

    Tämä vaan vaatii sen, että kauden jälkeen sarjajakoja pitäisi lähestyä avoimesti ja valmiina räjäyttämään koko paketti riippumatta siitä, mitä liittokokouksessa X joskus menneisyydessä on “yhteisesti päätetty”. Saa nähdä, onko tällainen oikeasti realismia. Toivottavasti. Onhan päivänselvää, ettei nykymalli toimi, tai ole toiminut oikeastaan vuosiin.

  • …edelliseen vielä: toisaalta naisten divarin voittaja nousi tänä vuonna liigan välieriin, mikä oli loistava ajatus. Ehkä tällaista visiointia saataisiin myös miesten puolelle?

  • Täsmennetään vielä, etten ehdota mitään (ainakaan vielä) vaan heitän vasta omia ajatuksen puolikkaita keskusteluun pohdittavaksi. Sen ansiosta saattaa jokin ottaa tuulta alleen, tai joku muu saattaa keksiä jotakin täysin erilaista nykysysteemiä parempaa.

  • Siinä onkin liitolle miettimistä, haluaako neljä pientä, mutta tasaisempaa sarjaa, vaiko kolme “normaali” kokoista sarjaa (ei yhdeksän joukkueen sarjoillakaan kauhean monipuolista sarjaa saa, mutta kuitenkin seitsemän joukkueen sarjaan verrattuna selkeän parannuksen), joiden kärki- ja jumbojoukkuiden välisissä peleissä olisi selvä ennakkosuosikki.

    Yllä oleva lista on hyvä muuten, mutta jos sarjoista haluaisi tasaiset niin esim. Roosters pitäisi sulkea kokonaan ulos. Noh vitsi vitsi, mutta oma kantani on siis aika selkeä sarjojen järjestelyyn, vaikka kaikista turvallisin vaihtoehto olisikin mennä em. listan mukaisesti.

    Näin jenkkifutisfanin ja tietyn seuran kannattajan näkökulmasta, mielestäni yhtenä liigan ongelmana on, että pelejä on harvaan ja eri vastustajia on vähän. Usean viikon tauot oman joukkueen pelien välissä, sekä monien joukkueiden sieluttomuus ja joukkeiden välisen palon puute ei toimi kuluttajan näkökulmasta. Uskoisin, että se tekisi myös joukkueille hyvää (taloudellisesti ja pelillisesti), jos joka viikko, vaikka aina lauantaisin, olisi ottelu. Toki sellainen järjestely vaatisi liitolta enemmän resursseja, eikä täten ehkä mahdollinen.

  • “On jokaisen henkilön perustuslaillinen oikeus olla asioista mitä mieltä haluaa.”

    Kunhan ei tee sitä Indiansin pelikatsomossa, tai järjestyksenvalvoja poistaa sieltä, koska sijaispahoittaa mielensä mahdollisten lapsikatsojien mielen turmeltumisen takia.

    Huomaatko millään tavalla analogiasi ontumista noissa kirjoituksissasi koskaan?

  • “Koska sarjataulukon jumbot saavat osakseen rajua kritiikkiä, voisi olla hyvä miettiä myös sellaista mallia, jossa joukkueet pelaavat ensimmäisen kierroksen, jonka jälkeen ylemmän sarjan jumbo ja alemman sarjan kärki vaihtaisivat paikkaa. ”

    Nyt pelattiin juuri naisten välierät, jossa tehtiin näin että naisten ykkösdivarin voittaja nostettiin neloseksi ja pääsarjan nelonen tiputettiin pois. En tiedä ketä se palveli mutta Trojans otti hallitsevalta mestarilta kuokkaan suunnilleen 50-0 siinä pelissä.

  • Nyt vittu valoja tauluun! Ketä palvelee, jos koko perheen urheilutapahtumassa lietsoon kännissä väkivaltaan, joka sääntöjen puitteissa on ehdottomasti kiellettyä?

  • Muutenkin aivan typerää antaa edes se mahdollisuus, että voisi voittaa sekä ykkösdivarin, että liigan samana kesänä. En tiedä kuka järjetön sen ajatuksen keksi, mutta toivottavasti oli viimeinen kerta. Saman sarjan sisällä erilaiset alku- ja jatkosarjat vielä voisivat mennäkin, mutta ei sarjasta toiseen loikkimista saman kesän aikana!

  • Höpöhöpö. Olitko edes paikalla kuuntelemassa mitä siellä edes huudeltiin. Tuo väkivaltaan lietsominen on ihan täysin yhden ihmisen harhakuvitelmia jolla koittaa peittää omaa osaamattomuuttaan.

  • Erikoista että Indiansin ja liiton hallituksessa on vuodesta toiseen väärät tyypit, vaikka yhdistyksen kokouksessa enemmistö voi pistää koko hallituksen vaihtoon.

    Kun sekä Indiansissa että liitossa kuitenkin samat ”väärät” tyypit ovat vuodesta toiseen, se on enemmistön (eli yhdistyksen) tahto. Kannattaa muistaa että yhdistyksissä ylintä päätäntävaltaa ei käytä hallitus tai puheenjohtaja, vaan jäsenistö jäsenkokouksissa. Hallituksen ja puheenjohtajan tehtävä on toteuttaa jäsenistön päättämiä asioita.

    Käytännössä rutinat hallituksesta (liitto tai yksittäinen seura) ovat joko vähemmistön rutinaa, jolloin enemmistö on tyytyväisiä toimintaan, tai enemmistön rutinaa joka ei kuitenkaan uskalla avata suutaan kokouksissa.

  • Tämän täysin turhan pelin tilastot kertovat karua kieltään. Wolvojen 1. RB:lle annettu pallo kolme kertaa joista kaksi kertaa juoksu päätynyt maaliin ja kolmen juoksun jaardikeskiarvo on yli 50. Ihan mielenkiinnosta olisi voineet juoksuttaa äijää pelin läpi niin oltaisiin nähty uusia ennätyksiä… Onneksi rosterissa oli IV-divarin höntsäjoukkueen miehiä jotka hoitivat pelin loppuun edelleen ylivoimaisesti.

  • Siellä tuskin on olut vain IV-divarissa “höntsää” pelaavia pelaajia, niillä kun on vähän eri lisenssikin muilla.

  • Volvojen Drockila pelasi kolme nejännestä ja pärjäsi paremmin kun mitä Indiansin jenkki.

  • Drockila 😊👍🏻 tuleva huippu QB!

  • Nimimerkki ”@@@Harri Juutila” kirjoittaa 13.8.2018 15:15
    #Höpöhöpö. Olitko edes paikalla kuuntelemassa mitä siellä edes huudeltiin. Tuo väkivaltaan lietsominen on ihan täysin yhden ihmisen harhakuvitelmia jolla koittaa peittää omaa osaamattomuuttaan.#
    Voin vastata, kyllä olin paikalla ja kuulin mitä huudeltiin koska olin JUURI se järjestysmies kuka tuli moista älämölä pitänyttä ja ilmiselvästi päihtynyttä porukkaa hillitsemään,lisäksi muutamalla henkilöllä oli ”pussikaljaa” mukana mikä myös aiheutti sen, että kehoitin näitä ”jefu faneja” poistumaan ja he poistuivatkin mutta ”pitkin hampain”. Olin tapahtumahetkellä ko porukan kohdilla katsomossa joten olin ns tapahtumien polttopisteessä ja muistan todella mitä tapahtui.. Lisäksi tunsin henk.koht. jokaisen henkilön tästä porukasta mutta nimiä en paljasta yksilön intimitettisuojaa kunnioittaen.
    Nimimerkki ”@Harrille” kirjoittaa 13.8.2018 10:50
    #Mielenkiintoinen näkökulma. Jos väsynyt pelaaja vammautuu tai kuolee edustaessaan joukkuetta, jossa on lajin sääntöihin verrattuna liian vähän pelaajia, kuka kantaa vastuun siitä, että peli pelattiin sääntöjenvastaisin miehityksin?#
    Erittäinh hyvä ja aiheellinen kommentti joka varmasti täytyy Indianssin ottaa huomioon jatkossa mut tähän tarkentava kyssäri:
    • mitä jos pelaaja kuolee tai vammautuu joukkueessa jossa on 50 pelaajaa rosterissa mutta kentällä häärää niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa vain 18 pelaajaa (eli pelaavat kahteen suuntaan mikä on hyvin yleistä suomessa). Ei kai rosterin koko ratkaise tätä kyssäriä vaan tapa miten valmentaja peluuttaa pelaajiaan
    • rosterin kokovaatimus on tietääkseni 20 pelaajaa. Jos kerran se on sääntöjen mukainen niin se käsittääkseni tarkoittaa sitä, että 20 pelaaja on katsottu riittäväksi pelaajamääräksi viedä ottelu läpi eli tässä kohtaa mielestäni kahdenkymmenen pelaajan rosterista kantaa vastuun sääntöjen laatija. Mikäli taas kahdenkymmenenpelaajan rosterista 2 pelaajaa loukkaantuu niin eikö tuomareiden pitäisi keskeyttää peli pelaajien turvallisuuden vuoksi. Mikäli he eivät sitä tee niin pitäisikö valmentajan keskeyttää peli vai jojon vai kenen.. Mikäli tilanne on se, että sääntöjen kirjoittaja on tarkoittanut, että 20 pelaajaa on rosterin alaraja mut oikeesti siellä sais olla 30 pelaajaa niin mitä sääntöä 20 palaajalla otteluun lähtenyt joukkue kiertää, eli siis tunnetun suomalaisen, Venäjällä 20-30 luvuilla touhunneen Arvo-Poika Tuomisen sanoin: правило есть правило и практика есть практика (sääntö on sääntö ja käytäntö on käytäntö)
    Minunkin henkilökohtainen mielipiteeni on, että Indianssiin mahtuisi enemmänkin pelaajia mutta kun arvostelette joukkueen 1 divarissa pelaamista niin:
    A. Kannattais varmaankin kysäistä Inkkareiden pelaajilta millä sarjatasolla he haluavat pelata
    B. Mikäli Inkkarit vaihtaisivat sarjatasoa niin kuka tilalle, pääsishän sinne nytkin kriteerit täyttävä joukkue ja jos kukaan ei nousisi niin olisko 1 divisioona parempi/mielenkiintoisempi sarja neljällä joukkueelle
    C. 1 divisioona koostuu pääkaupunkiseudulla sijaitsevista joukkueista + Eagles ja Inkkarit joten pelimatka Kouvolaan ei ole taloudellisesti raskas, itseasiassa (muistini mukaan) joku joukkue taisi tulla pelaamaan omilla autoilla. Ja nyt kysymys: eikö Inkkarit tuo joka joukkueen kotipeleihin maksavia katsojia (lippu, kioski, fanituotteet yms) ja kun oletusarvona on se, että kukaan ottelun toimitsijoista ei saa palkkiota niin eikö joka joukkue nettoa Indians ottelusta kaavalla: kioskituotteiden myyntihinta – ostohinta = kioskin voitto + lipputuloista tulevat rahat. Jos tää laskukaava ei toimi on joukkueen tuotteiden hinnoittelu pielessä eikä se johdu Inkkareista
    D. Ja vielä yksi taloudellinen näkökulma. Esim. UNC myy kausikorttia hintaan 25€ (mikä on mielestäni varsin kohtuullinen hinta) niin olisiko kausikortin hinta sama jos 1 divisioonassa oli yksi joukkue vähemmän. Kausarin tuotantokustannukset ovat kuitenkin samat, näin uskon.
    Ja lopuksi vanha klisee, kaikki kirjoittamani ovat omia mielipiteitä eikö niillä ole mitään kontaktipintaa mihinkään kirjoituksessani mainitsemiini tahoihin.
    Ja lisäksi ISO KIITOS Mikko Punkarille kirjoituksesta omalla nimellä.
    hyvää yötä, god natt, good night, bonne nuit i спокойной ночи

  • Korkki kiinni Harri! Arki-ilta ja kaikkea…

  • Wolvoilla tosiaan luokatonta 15 miehen Indinsia vastaan suurta peliaikaa nauttivat Äijäliigan (IV-dividioona) rosterista löytyvät pelimiehet Hirvonen, Claasen, Hulkkonen, Oivio, Wuokko joiden keski-ikä 39 v. Näiden äijäliigan miesten tilastoissa komeat 143 edettyä jaardia, 3 TD-merkintää 7,5 taklausta joista 4 TFL sekä yksi BrUp. Todennäköisesti näistä Hulkkonen nousee aloittavaan kokoonpanoon näytöillään loppukaudeksi.

    Kun Wolvojen rosterista huomioidaan ottelussa pelanneet rookie- ja junioripelaajat Koskenniemi, Kylli, Ketonen, Vuoksenturja, Päiväniemi, Kiialainen, Laalo, Lappalainen, Voutilainen, Suoniemi saadaan “kakkosketjun” miesten määräksi 15 eli sama kuin Inkkarien koko rosteri. Kakkosmiehitys heitettiin kehiin tilanteessa 21-0, josta eteenpäin pelinrakentajana pelasi hyvän pelin Oscar Drockila.

    Wolverines – Indians peli ei tarjonnut yleisölle juurikaan herkkupaloja Wolvojen käyttäessä sarjapeliä lähes scrimmagen kaltaiseen harjoitteluun. Wolvojen uudelle sukupolvelle peli antoi tilaisuuden päästä tutustumaan hieman kovempaan vauhtiin verrattuna alasarjojen peleihin. Inkkareillahan edelleen pelasi 2 jenkkiä ja kaikkiaan 5 importtia ihan tosissaan. Parasta treeniä saivat nuoret Wolvojen puolustajat. Hyökkäys hieman vähemmän, tilastojen mukaan 4Q:ssa Wolvot pitivät palloa hallussaan ainoastaan 1:37/12:00 mutta onnistuivat silti maalinteossa kolmasti.

    http://www.sajl.org/images/tilastot/1d18017.shtml

    Kiitos Inkkareille tästäkin kaudesta ja tavataan kolmosessa ensi vuonna.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *