Miten ratkaisisin divisioonien ongelman

Tuomo Tomperi 24.8.2021 16:29 75 kommenttia

Kuva:  Jari Turunen

Divisioonien sarjajärjestelmät ovat herättäneet keskustelua erityisesti sen jälkeen, kun ykkönen typistyi kolmeen joukkueeseen. Mitkä ovat keskeiset ongelmat, ja mitä asioille voitaisiin tehdä?

Ykkösdivisioonassa on liian vähän joukkueita. Kakkosesta ei haluta nousta ylös. Sarjajärjestelmässä on vikaa, jotain pitää muuttaa!

Kuulostaako tutulta? Ei ihme, sillä vastaavaa keskustelua käydään Gridironissakin joka vuosi. Joka vuosi ykköseen kuitenkin löytyy ne tarvittavat 5-6 joukkuetta, ja aihe painuu taka-alalle. Tänä vuonna nähdyt East City Giantsin ja Nordmenin luopumiset tarkoittavat kuitenkin sitä, ettei tie viiteen joukkueeseen ole enää lainkaan selvä. Löytyvätkö tarvittavat viisi? Haluavatko sarjan joukkueet pelata alle viidellä? Mitä tapahtuu, jos eivät halua? Ykkösen kohtalo vaikuttaa suoraan myös kakkosdivisioonajoukkueiden tulevaisuuteen, minkä vuoksi aihe kiinnostaa monia.

Disclaimer: katson itse asiaa ykkösdivisioonaa alempana pelaavan joukkueen näkökulmasta, koska olen mukana Oulu Northern Lightsin toiminnassa. Vuosien varrella olemme Oulussa ehtineet pelata kaikkia sarjoja kolmosdivisioonasta Vaahteraliigasta, mutta vuodesta 2016 on menty kakkosdivisioonassa tai alempana. Vuosina 2019-2021 Northern Lights on selvinnyt kakkosdivisioonan välieriin, eli joukkue edustaa yleisesti kakkosen kärkipäätä. Tämä tausta vaikuttaa varmasti näkemyksiini 😅

Olen keskustellut tietyistä tämän artikkelin aiheista myös tämän kauden ykkösdivisioonan pudotuspelijoukkueen edustajan kanssa. Yllätyksekseni ajattelimme monesti asioista samoin, vaikka edustamamme joukkueemme ovat eri tilanteessa.

Pyrin tässä kirjoituksessa nostamaan esiin mielestäni keskeisimmät ongelmat ja tarjoamaan niihin ratkaisuehdotuksen, joka toivottavasti herättää keskustelua! 🙂

Artikkelin lukeminen kestää arviolta vajaat 15 minuuttia.

Väite: Vaahteraliigan vaatimukset ovat kasvaneet viime vuosina

Väitän, että menestyminen Vaahteraliigassa vaatii organisaatiolta enemmän kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Väitän myös, että vaatimusten kasvaessa myös ykkösdivisioonalle asetettavat vaateet ovat nousseet, koska eroa liigan ja divisioonan välillä ei ole haluttu voimakkaasti kasvattaa. Tämä on johtanut siihen, että ykkösdivisioonaan on vaikea löytää riittävästi kilpailukykyisiä joukkueita, koska samalla ykkösen ja kakkosen välinen ero on kasvanut.

Yleisesti ajattelen, että ykkösen ja kakkosen eron kasvu on haitallista lajille. Ymmärrän vastakkaisetkin mielipiteet, mutta uskoakseni on järkevää kaventaa ykkösen ja kakkosen välistä eroa silläkin uhalla, että ykkönen liikkuu kauemmaksi Vaahteraliigasta.

En ota tässä artikkelissa kantaa siihen, mitä Vaahteraliigassa menestymisen pitäisi vaatia. Asia on monisyinen. Ajattelen tässä artikkelissa pääasiassa sillä oletuksella, että Vaahteraliigan halutaan pitää vaatimuksiltaan nykyisen kaltaisena.

Artikkelin sisältö ja mielipiteeni perustuvat näihin väitteisiin. Seuraavassa listaan muutamia alasarjojen ongelmia.

Ongelma 1: miksi otteluiden määrä vaihtelee?

Alasarjoja pidempään seuranneet ovat huomanneet, että runkosarjan pituus vaihtelee vuodesta toiseen, ja ajoittain joukkueiden välillä lohkojaosta riippuen. Kakkosdivisioonan rooli on ollut noin kymmenen vuotta suunnilleen sama. Runkosarjan pituus on kuitenkin vaihdellut seuraavasti vuosina 2010-2019:

  • 2010: 5 tai 6, lohkosta riippuen
  • 2011: 6 tai 8
  • 2012: 6 tai 8
  • 2013: 6 tai 7
  • 2014: 10
  • 2015: 8
  • 2016: 8
  • 2017: 8 tai 9
  • 2018: 8
  • 2019: 6 tai 7

Valitsin nämä vuodet, koska ne ovat viimeiset vuodet ennen koronaa. Anekdoottina mainitsen vielä kauden 2017, jolloin kakkoseen oli kilpailujärjestelmän mukaisesti tulossa 12 ottelun runkosarja, kunnes joukkuemäärä off-seasonilla muuttui.

Uusimmassakin kilpailujärjestelmässä runkosarjan pituus voi vaihdella (ilman koronaakin) kuuden ja kahdeksan ottelun välillä. Otteluiden määrä asettuu tietyllä tavalla sen vuoksi, että eri määrä joukkueita halutaan jakaa lohkoiksi eri menetelmillä, ja yksinkertainen, 1,5-kertainen tai kaksinkertainen sarja tuottavat eri määrän otteluita. Myös ykkösdivisioonan ottelumäärä vaihtelee osallistujamäärän mukaan.

Näin ollen voidaan perustellusti sanoa, että tietyn kauden ottelumäärä määritetään sen perusteella, kuinka monta joukkuetta sarjaan ilmoittautuu. Kysyn yksinkertaisesti: miksi näin on?

Mielestäni ottelumäärän tulisi määräytyä sen perusteella, mikä on sarjaan osallistuville joukkueille parasta. Joillekin joukkueille se voi olla kuusi ottelua, toisille kahdeksan tai enemmänkin pudotuspelit huomioiden. Sopivanmittaisella kaudella joukkue pelaa tarpeeksi otteluita, mutta kausi ei veny liian pitkäksi. Hyvä mitta kaudelle on täten joukkuekohtainen.

Sillä, pelaako sarjassa yhteensä 14 vai 15 joukkuetta ei pitäisi olla tekemistä ottelumäärän kanssa. Ottelumäärät tulisi mitoittaa sen sijaan siten, että ne sopivat mahdollisimman hyvin mahdollisimman monelle joukkueelle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sopiva määrä runkosarjaotteluita liigatason alapuolella olevalle toiminnalle on kahdeksan. Tai kuusi, jos joukkueen rosteri on kapea.

Ongelma 2: väärässä sarjassa?

Ajoittain olen todistanut tilanteita, missä joukkueet ovat pelanneet “väärässä sarjassa”. Tämä on näyttäytynyt joko heikolla suorituskyvyllä ylemmässä sarjassa tai sitten niin, että joukkue on dominoinut alempaa sarjaa mielin määrin. Miten joukkueen olisi käynyt toisessa sarjassa? Olisiko ollut kaikille parempi, jos kaksi joukkuetta olisivat voineet vaihtaa sarjoja? Joukkueiden jakaminen selkeisiin sarjoihin ilman tasonmittausmahdollisuutta on johtanut siihen, että näitä asioita on saanut vain arvailla 🤔

Kysyn: miksi Vaahteraliigan alapuolella olevat joukkueet tulee jakaa täysin erillisiin siiloihin jo syksyllä? Kaikki kuitenkin tiedämme, että joukkueiden asiat ehtivät syksyn ja kevään aikana muuttua paljonkin. Nykyisessä ykkösessä sarjan heikoimman joukkueen osa on useana vuonna karu. Samoin on mahdollista, että kakkosen paras joukkue ei pääse koskaan mittaamaan kunnolla tasoaan. Esimerkiksi kausilla 2011-2020 Rautamalja voitettiin kuusi kertaa vähintään 22 pisteen erolla, ja vain kerran (2016) eroa on ollut touchdown tai vähemmän.

Lisäaika ilmoittautumiseen auttaisi ennakoimaan joukkueen todennäköistä iskukykyä paremmin. Tämä johtaisi kuitenkin ei-toivottuihin lieveilmiöihin lisäämällä epävarmuutta ja hankaloittamalla tulevan kauden suunnittelua, joten sekään ei sellaisenaan käy. Lisäksi mikään lisäaika ei paljasta todellisuutta kuten oikeasti pelattavat pelit.

Ongelma 3: import-säännöt

Nykymalliseen ykkösdivisioonaan on jo vuosia ollut vaikeuksia saada riittävää määrää joukkueita, jotka pystyvät panostamaan sarjaan täysipainoisesti. Import-säännöillä on tässä oma roolinsa. On vältettävä tilanne, missä joukkueet eivät halua nousta ykkösdivisioonaan. Sopiva lähestymistapa tässä on mielestäni sellainen, missä sarjan säännöt – import-säännöt mukaan lukien – sovitaan sellaisiksi, että riittävä määrä joukkueita haluaa ja voi ne täyttää.

Omasta mielestäni “riittävä” määrä on ehdottomasti enemmän kuin viisi. Tämä mielipide on syntynyt sarjan ulkopuolisen toimijan näkökulmasta, kun mietin sarjan yleistä kiinnostavuutta.

Olen myös aivan hiljattain saanut tietää, että aihe on herättänyt keskustelua myös nykyisen ykkösdivisioonan sisällä. Nähdäkseni ei voida sanoa, että halu import-sääntöjen muokkaamiseen tulisi pelkästään kakkosdivisioonajoukkueilta.

Ehdotus

Yhdistetään nykyinen ykkösdivisioona ja kakkosdivisioona yhdeksi sarjaksi, johon ilmoittautuvat joukkueet jaetaan joukkueiden oman halun, edelliskauden rankingin ja maantieteellisen sijainnin mukaan tasoryhmiin. Tasoitetaan sarjan kärjen ja häntäpään välisiä eroja tiukentamalla import-sääntöjä sopivalla tavalla.

Koko sarja on nimeltään I-divisioona. Sarja on jaettu “Spagettikonferenssiin” ja “Rautakonferenssiin”. Rautakonferenssi on vielä erikseen jaettu “Kuparidivisioonaan” ja “Tinadivisioonaan”.

Nämä ovat puhtaasti työnimiä. Halusin valita nimet, jotka erottuvat nykyisin käytössä olevista nimistä.

Spagettikonferenssissa pelaa rankingin seitsemän parasta joukkuetta, eli summittaisesti nykyinen ykkönen vahvistettuna nykyisen kakkosen parhailla joukkueilla. Rautakonferenssi vastaa ylimalkaisesti nykyistä kakkosdivisioonaa. Divisioonat ovat kuin nykyisen kakkosen lohkot.

Ero nykymalliin tulee siitä, että kaikki joukkueet pelaavat lopulta samaa sarjaa, ja mikä tahansa joukkueista voi teoriassa nostaa Spagettimaljaa kauden päätteeksi. Samalla mallissa huomioidaan eri kehitysvaiheessa olevien joukkueiden toiveet ottelumäärälle, vastustajien keskimääräiselle tasolle ja alueellisuudelle.

Siis mitä häh? Tutustutaan yksityiskohtiin.

Spagettikonferenssi

Spagettikonferenssiin osallistuvat joukkueet, joiden taso sekä kentällä että kentän ulkopuolisten asioiden hoidossa on vakiintunut sarjan parhaalle tasolle. Joukkueiden rosteri on riittävän laaja, eikä huolta ottelumäärältään laajemmankaan sarjan läpiviennistä ole. Nämä joukkueet haluavat pelata kahdeksan ottelun runkosarjan, ja kohdata parhaan mahdollisen vastuksen.

Kahdeksan runkosarjaottelua saadaan aikaan siten, että joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan (6 ottelua) ja sen lisäksi kaksi ottelua Rautakonferenssin joukkueita vastaan. Rautakonferenssista tulevat vastustajat sovitaan siten, että pelimatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä ja matchupit mielekkäitä.

Spagettikonferenssin joukkueet pelaavat kahdeksan ottelun runkosarjan sarjaviikoilla 1-8. Ottelut Rautakonferenssin joukkueita vastaan asettuvat käytännön syistä viikoille 1-6.

Huom! Bye-viikkoja ei sarjaviikoista puhuttaessa ole huomioitu selkeyssyistä. Bye-viikot kuitenkin pidentävät sarjan pituutta siten, että se kestää kutakuinkin yhtä pitkään, kuin sarjat aiemminkin.

Rautakonferenssi

Rautakonferenssiin osallistuvat ne joukkueet, jotka eivät mahdu Spagettikonferenssin seitsikkoon. Nämä joukkueet voivat olla joko lähellä Spagettikonferenssin tasoa, tai vielä hieman aiemmassa kehitysvaiheessa. Osa joukkueista haluaisi pelata enemmän otteluita, mutta osalle riittäisi aivan hyvin kuusikin peliä. Tämä varsinkin, jos joukkue ei varsinaisesti etene voitosta voittoon ja rosterissa on kapeutta.

Eri joukkueiden toiveet huomioidaan jakamalla joukkueet kahteen divisioonaan, joihin odotetaan noin kuutta joukkuetta kumpaankin. Hieman yksinkertaistettuna malli on sellainen, missä jokainen joukkue pelaa runkosarjassa yksinkertaisen sarjan (5 ottelua) ja haastaa lisäksi yhdessä ottelussa Spagettikonferenssin joukkueen. Näin päästään kuuden ottelun runkosarjaan, joka pelataan sarjaviikoilla 1-6. Käsittelen yksityiskohdat ja erikoistapauksia lyhyesti alempana otsikon “Joukkuemäärät” alla.

Sekä Kupari- että Tinadivisioonan kaksi parasta pelaavat vielä divisioonan oman mestaruusottelun paremmin sijoittuneen joukkueen kotona. Tämä ottelu järjestetään sarjaviikolla 7. Sijoitukseen vaikuttavat ensisijaisesti vain muut divisioonaottelut, eli mahdollisista tappioista Spagettikonferenssin joukkueille ei vahvasti rangaista. Täten joukkueille ei ole suurta haittaa siitä, jos Spagettikonferenssiottelu on erityisen vahvaa joukkuetta vastaan.

Tiebreakerina toimii ensisijaisesti keskinäisen ottelun tulos, mitä seuraa mahdollinen voitto Spagettikonferenssin joukkueesta ja muut nykyäänkin tunnetut kriteerit, kuten voittojen vahvuus.

Divisioonan runkosarjan voittajan recordi voi olla runkosarjan jälkeen esimerkiksi 5-1 (5-0). Tällöin joukkue on voittanut kaikki divisioonaottelunsa ja hävinnyt Spagettikonferenssin joukkueelle. Divisioonan runkosarjan kakkosen recordi voisi olla esimerkiksi 5-1 (4-1). Tämä tarkoittaa sitä, että joukkue on hävinnyt divisioonassan yhden ottelun, mutta voittanut Spagettikonferenssin joukkueen.

Joukkueet, jotka eivät selviä divisioonassaan kahden parhaan joukkoon, jäävät runkosarjassa kuuteen otteluun. Tämä ottelumäärä on monelle kehitysvaiheessa olevalle joukkueelle mielestäni sopiva.

Joukkueet, jotka kaipaavat enemmän otteluita, selviävät myös todennäköisesti divisioonissaan kahden parhaan joukkoon, ja täten divisioonan mestaruusotteluun. Tämän ottelun häviäjän kausi päättyy seitsemään otteluun.

Kupari- ja Tinadivisioonien mestarit kohtaavat sarjaviikolla 8 Rautamaljassa runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotona. Ottelun voittaja voittaa kyseisen kauden Rautamaljan ja on epävirallinen “kakkosdivisioonan mestari”. Samaan aikaan päättyy myös Spagettikonferenssin runkosarja.

Pudotuspelit

Pudotuspeleihin selviävät Spagettikonferenssin runkosarjan kolme parasta, sekä Rautamaljan voittaja. Spagettikonferenssin keskinäinen järjestys määräytyy ensisijaisesti Spagettikonferenssin sisäisten otteluiden voittojen määrällä. Voitot ja tappiot Rautakonferenssin joukkueita vastaan huomioidaan vasta tiebreakereissa. Ensisijainen tiebreaker on keskinäinen ottelu tai ottelut, mitä seuraa konferenssin ulkopuolisten voittojen määrä ja nykyisin käytössä olevat kriteerit, kuten voittojen vahvuus.

Nämä neljä joukkuetta pelaavat “Spagettimaljan välierissä”. Voittajat jatkavat Spagettimaljaotteluun.

Näin päästään tilanteeseen, missä jokaisella joukkueella on tie Spagettimaljan voittoon riippumatta siitä, missä konferenssissa joukkue pelaa. Rautakonferenssiin hakeutumista ja siellä dominointia ei kuitenkaan erikseen suosita, koska Spagettimaljan välieristä alkaen Rautamaljan voittaja pelaa aina vieraissa. Tulee luoda malli, missä parhaat joukkueet luontaisesti haluavat Spagettikonferenssiin.

Ottelumäärät eri joukkueilla asettuvat näin:

  • Spagettikonferenssista Spagettimaljaan selviävät: 8+1+1=10 (4-6 kotipeliä)
  • Spagettikonferenssista välieriin selviävät: 8+1=9 (4-5 kotipeliä)
  • Spagettikonferenssin runkosarjaan jäävät: 8 (4 kotipeliä)
  • Rautamaljan voittaja, joka selviää Spagettimaljaan: 6+1+1+1+1=10 (3-5 kotipeliä**)
  • Rautamaljan voittaja, joka häviää välierissä: 6+1+1+1=9 (3-5 kotipeliä**)
  • Rautamaljan häviäjä: 6+1+1=8 (3-5 kotipeliä)
  • Kupari- ja Tinadivisioonan mestaruusottelun häviäjä: 6+1=7 (3-4 kotipeliä)
  • Kupari- ja Tinadivisioonan runkosarjaan jäävät: 6 (3 kotipeliä)

** selviäminen näin pitkälle vain kolmella kotipelillä on realistisesti ajatellen epätodennäköistä

Useimmissa tapauksissa joukkueet pelaavat tietyn määrän kotipelejä, ja vieraspelejä joko yhden tätä vähemmän tai yhden enemmän. Ääritapaukset, missä jokin joukkue joutuu pelaamaan runsaasti vieraspelejä, ovat mahdollisia, mutta käytännössä harvinaisia. Tällainen tilanne voisi syntyä silloin, jos Kupari- tai Tinadivisioonan runkosarjan kakkonen voittaisi tietyissä olosuhteissa Rautamaljan. Jos tämä häiritsee, voitaisiin sääntöihin varmasti lisätä “vakuutus”, jonka avulla tarpeeksi kärsineet joukkueet saisivat esimerkiksi helpotusta seuraavan kauden sarjamaksuihinsa.

Arvonnat historiaan?

Mallissa päästään tilanteeseen, missä joukkueet kohtaavat runkosarjassa toisensa vain kerran. Uskon, että tämä on toivottavaa. Jos joukkueiden selkeä tasoero tulee kerralla selväksi, on lähtökohtaisesti vaikea hypettää toista kohtaamista – kummassakaan leirissä. Jos taas ottelu on tiukka, on parhailla joukkueilla mahdollisuus ottaa revanssi pudotuspeleissä. On mielestäni erityisen tarpeetonta kohdata sama joukkue yhden kauden aikana kolmesti.

Kun sarjaohjelmiin saadaan eroja ja joukkueet kohtaavat eri joukkueita, myös tiebreaker-sääntöjä pystytään ottamaan paremmin käyttöön. Kaikki tietävät, kuinka liki joka vuonna jossain sarjassa arvotaan sarjasijoituksia, mikä on lähinnä tragikoomista. Ehdotukseni mallissa arvontatilanteisiin päädytään hyvin paljon harvemmin.

Vaikutukset eri asemassa oleviin joukkueisiin

Järjestelmä pyrkii häivyttämään nykyisen ykkös- ja kakkosdivisioonan välisiä eroja. Onko tämä järkevä päämäärä? Tutkitaan asiaa eri asemassa olevien joukkueiden kannalta miettimällä, miten mielekästä toisen konferenssin joukkueiden kohtaaminen on. Matchupit neuvoteltaisiin tässä mallissa joka talvi. Jos yhteisymmärrystä ei synny, päätös saadaan tarvittaessa sarjapäälliköltä tai vastaavalta toimijalta.

Spagettikonferenssin kärkipään joukkueet

Parhaille joukkueille hienointa olisi pelata mahdollisimman kovia otteluita joka kerta, mutta tämä on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa – sarjajärjestelmästä riippumatta. Tänäkin vuonna divarissa nähtiin useita yli 50 pisteen voittoja, joten ei voida sanoa, etteikö isoja eroja nähtäisi jo nyt. Parhaaksi arvioiduille joukkueille olisi järkevää tarjota otteluita rautakonferenssin kärkipään joukkueita vastaan. Nämä ottelut tarjoaisivat parhaille joukkueille mahdollisuuden peluuttaa myös kakkosmiehistöään laajasti, jos tasoero osoittautuu suureksi.

Palaan ehdotetun mallin vahvistussääntöihin artikkelin loppupuolella. Yleisesti mallin toimivuutta kannattaa arvioida ympäristössä, jossa vahvistusten rooli sarjassa on nykyistä pienempi.

Spagettikonferenssin muut joukkueet

Tavanomaisesti ykkösen joukkueet, jotka eivät pysty haastamaan sarjan kärkeä, nappaavat 1-2 voittoa kaudessa. Nyt näille joukkueille tarjoutuu mahdollisuus hieman helpompiin otteluihin sen sijaan, että parhaat joukkueet tarvitsisi turhaan kohdata kahdesti. Voittamalla molemmat ottelut Rautakonferenssia vastaan voi Spagettikonferenssin viidennen record olla 4-4 (2-4). Tämä tuntuu ihan kohtuulliselta kaudelta. Ollaan saavutettu tilanne, missä joukkue on saanut pelata sopivasti itseään vahvempia ja heikompia joukkueita vastaan.

Ääritapaukset, missä joukkue on ns. “väärässä sarjassa”, eivät näyttäydy niin voimakkaasti. Spagettikonferenssin heikoimmatkin joukkueet pelaavat ainakin kaksi ottelua, joihin he lähtevät selkeinä suosikkina. 2-6 (0-6) tai jopa 1-7 (0-6) on huomattavasti mukavampi kuin tavanomainen 0-8.

Rautakonferenssin kärkipään joukkueet

Kuten artikkelin alussa mainitsin, on kakkosdivisioonasta viimeisen 10 vuoden aikana useimmiten löytynyt joku selkeästi muita parempi joukkue. Näiden joukkueiden kannalta on sääli, jos kauden aikana ei törmää yhteenkään oikeasti haastavaan vastustajaan. Ehdotetussa mallissa parhaat Rautakonferenssin joukkueet pystyvät jatkamaan kauttaan niin kauan, että löytyy joko kengittäjä, tai joukkue nostaa sensaatiomaisesti Spagettimaljaa. Kausi tuskin päättyy 48 pisteen voittoon finaaliottelussa.

Samalla on kuitenkin tärkeää, että Rautamaljan voittaminen on edelleen iso saavutus. Jos tie nousee pystyyn Spagettimaljan välierissä, on kausi silti ollut onnistuminen, ja seuraavalle kaudelle on hyvä lähteä miettimään paikkaa Spagettikonferenssissa.

Ja se kerta, kun Rautamaljan voittaja eteneekin välieristä Spagettimaljaan? No nyt herätetään jo suuria tunteita! Altavastaajan tuhkimotarina toimii vain aina.

Rautakonferenssiin muut joukkueet

Mallissa kaikille joukkueille pyritään löytämään sopiva määrä otteluita, sopivia vastustajia vastaan. Rautakonferenssin heikoimpien joukkueiden kaudet tulevat päätökseen ajoissa, kun ottelumäärä ei kasva liian suureksi. Toisaalta molemmista divisioonista jatkaa kuitenkin kaksi joukkuetta, joten yksi divisioonatappio alkukaudesta ei pilaa vielä jatkomahdollisuuksia.

Kehittyville joukkueille on myös hyvä päästä kerran kaudessa näkemään, mikä heidän tasoeronsa kehittyneempiin joukkueisiin on.

Sarjapaikkojen jako

Nykymallissa sitoutuminen tiettyyn sarjaan tapahtuu syksyllä, minkä jälkeen voi tapahtua paljon kehitystä – kumpaan tahansa suuntaan. Nyt ehdotetussa mallissa joukkueet löytävät paikkansa paremmin niiden todellisen iskukyvyn mukaan.

Lähtökohtaisesti paikat konferensseissa jaetaan edelleen syksyllä ennakkoon sovittuja ranking-perusteita noudattaen, kuten nytkin. Yhdistetyn sarjan luonne mahdollistaa kuitenkin myös joukkueiden pienimuotoisen siirtelyn myöhemmin talvella, jos tilanne sitä edellyttää. Rautakonferenssin kärkeen ränkätty halukas joukkue voi saada “Spagettilisenssin” esimerkiksi tammikuussa, jos jokin ylemmäksi ränkätty joukkue on kohdannut haasteita ja haluaa hakea vauhtia hieman alempaa.

Hienous tulee siitä, että tällainen pudottautujakin voi yhä edelleen taistella Spagettimaljasta, jolloin pudottautuminen ei ole niin dramaattinen asia. Tällä tavoin konferensseihin saadaan mahdollisimman sopivat joukkueet kullekin kaudelle, kun sarjapaikoista ei tarvitse pitää kiinni kynsin ja hampain.

Vahvistussäännöt?

Tärkeintä on sorvata vahvistussäännöt sellaisiksi, että ne sopivat Spagettikonferenssin kaikille jäsenille vuodesta toiseen, jolloin konferenssiin löytyy aina tulijoita. Rautakonferenssiin ei lähtökohtaisesti hankittaisi vahvistuksia, joten vahvistuksilla kasvatettavat tasoerot Spagettikonferenssin ja Rautakonferenssin välillä ei ole suotavaa. Mielestäni vahvistusten roolin olisi syytä olla varsin maltillinen, miten se sitten käytännössä tapahtuisikaan. Käytännössä tiedetään, että vahvistussääntöjen tiukentamiseen ei ole lainopillisia esteitä. Kyse on lähinnä joukkueiden halusta.

Tämä on tietysti hankala kysymys, mihin on vaikea löytää konsensusta. Asian ratkaiseminen on kuitenkin tärkeää.

Joukkuemäärät

Spagettikonferenssi olisi mahdollista pelata myös kahdeksalla joukkueella seitsemän sijaan. Tämä muuttaisi kokonaisuutta jonkin verran. Ratkaisun järkevyys riippuu siitä, halutaanko kokonaisuutta säätää tiettyyn suuntaan, vai ei. Oma ehdotukseni lähtee siitä oletuksesta, että ehdotuksen tuottamat ottelumäärät olisivat joukkueille keskimäärin sopivat. Voi olla, että sopiva ottelumäärä eroaisi tästä. On myös luultavaa, että vuosikohtaista vaihtelua ja trendiä johonkin suuntaan ilmenee, kun laji maassamme kehittyy. Ehdotukseni ei ole täysin loppuun asti jalostettu.

Tämän asian pohtiminen menee hieman tämän kirjoituksen tavoitteen ulkopuolelle, minkä vuoksi en avaa asiaa tässä enempää.

Rautakonferenssissa optimitilanne on parillinen määrä joukkueita, jotta divisioonat voivat noudattaa samaa ottelujärjestelmää. Laskin eri vaihtoehtoja ja tutkin, saadaanko ottelut menemään järkevästi Spagettikonferenssin otteluvaatimukset huomioiden. Lyhyt vastaus on, että kyllä saadaan, mutta kaikki yksityiskohdat eivät soljahda paikoilleen aina täysin elegantisti, ja vaaditaan pientä säätöä.

Yksityiskohtia: skippaa rauhassa, jos et ole kiinnostunut

Tutkin homman toimivuuden 12 ja 13 joukkueella Rautakonferenssin joukkueella. Seitsemän joukkueen Spagettikonferenssi kaipaa 14 ottelua Rautakonferenssin joukkueita vastaan (2 x 7). Jos Rautakonferenssissa on on 12 joukkuetta, yksi molempien lohkojen joukkueista pelaa yhden sijaan kaksi ottelua Spagettikonferenssin joukkueita vastaan, ja täten myös yhden ottelun vähemmän divisioonan sisällä. Ne divisioonien joukkueet, joille jää tämän myötä yksi ottelu vähemmän, paikkaavat tilanteen pelaamalla keskinäisen ottelun divisioonarajojen yli. Järkevä tapa määrittää nämä erityiseen tilanteen asetettavat joukkueet olisi ranking-sijoituksen ja sijainnin avulla.

Jos joukkueita on 13 kpl, toinen divisioonista pelataan em. tavalla. Seitsemän joukkueen divisioonassa kukaan ei kohtaa Spagettikonferenssin joukkueita kahdesti. Toisesta divisioonasta jää jäljelle yksi joukkue, joka ei löydä vastustajaa kuudenteen runkosarjapeliin. Tämä asia voidaan ratkaista joko jättämällä ko. joukkue viiteen peliin tai vaihtoehtoisesti etsimällä offseasonin aikana joukkue, joka haluaa pelata tätä joukkuetta vastaan ylimääräisen ottelun, jolloin yksi Rautakonferenssin joukkue pelaakin seitsemän runkosarjapeliä.

Molemmissa laskemissani tapauksissa sarjaohjelma saadaan tehtyä tyydyttävällä tavalla, vaikka kaikki ei menekään ihan “tasan”. Minulla on tätä kirjoittaessa hyvä usko siihen, ettei ehdotettu järjestelmä ole tässä mielessä millään perustavanlaatuisella tavalla rikki, ja täten kehityskelvoton. Muillakin joukkuemäärillä kannattaisi sarjaa hahmotella, mutta tätä kirjoittaessani minulla ei vain ollut sille aikaa.

Kiinnostuneiden kanssa voidaan jatkaa keskustelua hyvin kommenteissa. Kirjoitus on tarpeeksi pitkä näinkin 😉

Hallittu muutos

Nykyinen kilpailujärjestelmä ulottuu kaudelle 2022. Oma ehdotukseni on aika radikaali.

Joskus muutoksia ei voida kuitenkaan käytännössä välttää. Silloin kyse on vain siitä, tehdäänkö muutos hallitusti vai ei. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan sille, kuinka pienellä joukkuemäärällä ykkönen voidaan pelata. Ehdotukseni on parempi kuin tilanne, missä ykkösen jäljellä olevat joukkueet siirretään yksinkertaisesti kakkosen lohkoihin ja ykkönen jää kokonaan pois. Tämä on yksi aivan realistinen mahdollisuus jo ensi kaudelle, jos asiaan ei oteta kantaa.

Valmis ratkaisu?

Tämä ehdotukseni ei ole lähimainkaan valmis ratkaisu 😊 En varmasti pysty itse näkemään asian kaikkia puolia, ja parannettavaa varmasti on. Halusin tuoda kirjoituksellani esiin hieman vaihtoehtoista ajattelua ja nostattaa järkevää keskustelua sivuston yhteisön sisällä.

Kirjoitukseni perustuu subjektiiviseen käsitykseen siitä, mikä on millekin joukkueelle sopiva määrä runkosarjaotteluita (6 tai 8). Voin olla tässä väärässä. Mallia voi varmasti perusajatusta rikkomatta ruuvata sellaiseenkin suuntaan, missä otteluita pelataan vuosittain tästä poikkeava määrä.

Kirjoituksessani nostin esille seuraavat pääasialliset mielipiteet:

  1. ottelumäärät tulisi vakioida yhteisesti sovitulle tasolle, joka soveltuu eri tasoisille joukkueille
  2. ykkös- ja kakkosdivisioonaa tulisi tuoda lähemmäs toisiaan
  3. liigatason alapuolisia vahvistussääntöjä tulisi tiukentaa
  4. “väärässä sarjassa” pelaamisen negatiivisia vaikutuksia voitaisiin lieventää nykymallista
  5. alasarjojen joukkueet hyötyisivät otteluista sarjatasojen välillä
  6. ottelut sarjatasojen välillä nostaisivat sarjan yleistä kiinnostavuutta

Lisäksi toin esille konkreettisen ehdotuksen, jonka avulla näihin tavoitteisiin voitaisiin pyrkiä.

Jos ehdotuksessani nähdään yleisesti järkeä, olisi paras tilanne sellainen, missä yhdessä nostaisimme esiin epäkohtia ja pohtisimme parempia ratkaisumalleja. Otan myös hyvin mielellään vastaan perustellut kommentit siitä, miksi olen väärässä.

Toivon, että artikkelin lukeminen herätti ajatuksia! Kiitän ajastasi! 🙏

Kommentoi

  • Perusteellinen setti.
    Itse näkisin myös Vaahteraliigan laajentamisen järkevänä, oon nähnyt jo vuosia.
    Tällä jetkellä pelataan liigaa 3 alueella. PK seutu, Kuopio ja Pohjanmaa. Aika pajon jää markkinoita ulkopuolelle pääsarjan.

  • Sarjojen lopullisen muodostamisen siirtäminen kevääseen olisi fiksua. Ei taida olla ihan pari joukkuetta, jotka nykyään ilmoittavat loppuvuoden pakollisessa rosterissa pelaajia, joista tiedetään etteivät seuraavana kesänä pelaa. Joten tuolla minimirosterivaatimuksella ei kyllä saavuteta sitä, mikä alunperin on ollut ajatuksena. Lisäksi loppuvuodesta on vaikea tietää, miten alkuvuoden rekryt sujuvat.

    Toisaalta Tuomon ehdotuksessa haasteena on rankingin luominen, ja luotto siihen että joukkueet haluavat pelata itselleen kilpailullisessa sarjassa. Joskus kun se voittamisen helppous houkuttelee enemmän kuin haastavat vastustajat.

    Importeista lähtisin rajaamaan jenkkejä. Kotimaassa kun pelaajia on rajoitetusti, voi joukkue olla tilanteessa missä tarvitaan kipeästi pelaajia tietyille pelipaikoille, ja silloin niitä pitää saada muualta euroopasta. Jos importeihin on liian tiukat rajat, mitä tekee joukkue jolla on vain neljä hyökkäyksen linjamiestä?

  • Itse taas rajoittaisin kentällä olevia ulkkareita kokoonpanoon vaikka 20 importtia, mut kentälle 4 kerralla ja kansallisuudella ei väliä.
    Neljästä riittää linjaankin jos tarvii.

  • Hieno ehdotus! Mielestäni divarissa pitäis sallia vain yksi jenkki tai amerikassa pelioppinsa saanut pelaaja kentällä.
    Tämä ei ota kantaa kriteereihin, mutta on hyvä alku.

  • 90-luvun malli eli max 2 importtia yhtäaikaa kentällä tai jos QB niin 1.

  • Kovasti luotetaan joukkueiden kykyyn valita oikea taso pelaamiselleen -> arpomista joka vuosi. Jos joukkueet itse kykenisivät tähän, niin silloinhan Ecg ja Nordmen olisivat todenneet syksyllä että I-divari ei ole heitä varten.

  • Onko muuta vaihtoehtoa kuin pienentää liigan importtien määrää.
    Jos divarissa määriä pudotetaan, hetken päästä liigassa on neljä jengiä.

  • Mikä logiiikka siinä on, että divarin importtien rajoitukset heijastuvat mitenkään liigaan?

    Kun liigan ja divarin ero kasvaa, on varmasti paikallaan myös miettiä puolisuljetun liigan mahdollisuutta. Joillekin jengeille liigasta tippuminen olisi todella iso kolaus seuran pyörittämiselle, esimerkiksi kunnan/kaupungin tuki voi olla hyvinkin erilaista pääsarjatasolla kuin divarissa. Rahatuki, harjoitusvuorot, pelikentät, sponssit yms.

  • Mielestäni suurin ongelma tässä lajissa on seurojen kummallinen usko viime hetkellä jostain löytyvistä pelaajista. Alle 40 pelaajalla ei pidä sarjaan lähteä. Missään sarjassa. Nyt on joukkueita joissa rosteri 25-30 ukkoa ja kun loukkaantumiset vievät osan niin jäljelle ei jää joukkuetta.
    ECG olisi suoraan voinut yhdistyä TAFT kanssa niin koossa olisi 1 kilpailukykyinen joukkue divariin. Ajatus että joka paikassa pitää olla oma miesten joukkue tappaa joukkueen toisensa jälkeen
    Jos ei ole kuin 30 kotimaista niin pitää olla lompsa kunnossa hommata 10 importia.

  • Hyvää pohdintaa, johon lisäisin kakkosjoukkueiden kevätsarjan. Uusien pelaajien sisäänajoon. Osa voisi viksusti siirtyä divarijoukkueita vahvistamaan.

  • No siinähän se tuli:

    1.1. 40 maksettua lisenssiä -> liigaan (aivan sama mitä kansallisuuksia)
    1.1. 30 maksettua lisenssiä-> divariin (aivan sama mitä kansallisuuksia)
    1.1. 20 tai vähemmän maksettuja lisenssejä -> II-divariin

    Ei tarvitse kenenkään arpoa pystyykö pelaamaan

  • Kokkola liigakartalle siis

  • Keskustelussa ei käy esille halua pelata Vaahteressa. Joka vuosi pitäisi hakea niin Vaahteraan kuin nykyiseen II-div. Kyllä tässä mallissa nykyinen I-div. lakkauteteaan. Jos yli 100 ihmistä sanoo TAHDON niin se on hyvä lähtökohta Vaahteraliigassa pelaamiseen sis. pelaajat, valmentajat, talkooväki, sponsorit… Toinen asia mitä ei ole käsitelty on TEEVEE ja luulen, että hekin haluasivat lyhemmän offseasonit. Mallini on enemmän joukkueta vaahteraan ja pelit voi aloittaa jo kun maa alkaa kukkia.

  • Ja jos 2 jenkkiä niin 1 hyökkäyksessä ja 1 puolustuksessa ja hyökläyksen jenkki ei saa heittää palloa eteenpäin.Ja jos 1 jenkki(QB) saa tietysti heittää palloa eteenpäin muttei saa pelata puolustuksessa.

  • 40 pelaajaa, oikeasti? No sillä tapetaan jefu Suomesta tehokkaasti. Väitän ilman mitään faktatietoa että 95% Suomen jefujoukkueista ei omaa 40 maksettua lisenssiä siinä vaiheessa kun sarjaan ilmoittautumisen takaraja menee kiinni.

  • Äh mun piti kirjoittaa vähän asiaakin. Tuomon ajatuksessa on puolensa, en kiistä. Omaan silmään vaan näyttäytyy että on aika paljon säätämistä vuosittain. Toisaalta on samaan hengenvetoon sanottava että näyttää aivan äärimmäisen selvältä että nykymalli ei ainakaan toimi. Joten koska nykymalli on paska eikä parempaakaan ole ehdotettu, Tuomon ehdotus saa ainakin minun kannatukseni (jos toki sillä ei mitään todellista merkitystä ole).

  • Liitto maksaa Nelonen medialle siitä että pelit näytetään televisiossa, joten tottakai Ruutu haluaa enemmän rahaa ja näyttää enemmän sisältöä.

  • Mainokset oli suunnattu niin, että ne erottuu mahdollisimman hyvin teeveestä ja moni uusi sponssikin on tullut juuri teeveen takia. Varmaan teeveen avulla saa pelaajiakin euroopasta lisää ja myös sinne päin on ollut liikennettä. Kaikki seurat valittaa, että offseason on liian pitkä. Joka toinen viikko voisi olla peli voisi olla hyvä tahti.

  • Liitto ei maksa nelonen medialle penniäkään.

  • Anteeksi mitä?
    Väittänet siis, että kaikki se televisiointiin menevä raha käytetään otteluiden kuvaamiseen liittyviin toimintoihin. Arvokkaita ovat, jos niin on.

  • Varmaankin tuossa haettiin sitä, että seurat maksavat Ruudulle. Toki raha menee liiton kautta, ja liitto itsessään kun ei rahaa tee, niin kaikki liiton käyttämä raha (pl. yhteistyökumppanit) tulee lopulta seuroilta.

    Liitolla on palkattu toiminnanjohtaja, sekä sarjapäälliköt divareille (ja vaahteralle). Toivottavasti herrat ottavat etäpalaveria aiheen tiimoilta. Mikäli kakkosesta ei tule joukkueita ykköseen, on selvää että nykysysteemistä itsepintaisesti kiinni pitäminen vielä ensi kauden ajan (sarjamääräykset kun on tehty 2020-2022) ei ole kenenkään etu.

    Noin yleisesti ottaen, mitä enemmän järjestelmässä on liikkuvia osia ja arvioimiseen perustuvia kriteereitä, sen varmemmin syntyy ongelmia. Kun tällä hetkellä ei saada edes selkeää systeemiä siihen, mitä tapahtuu siirrettyjen otteluiden osalta, mitä tapahtuu luovutusten osalta ja miten kolmen lohkon sarjassa laitetaan joukkueet järjestykseen, puhumattakaan siitä että pudotuspelipaikkoja ratkaistaan joka vuosi arpomalla kun kukaan ei saa siihen muutosta, on ehkä kunnianhimoista lähteä rakentamaan Tuomon esittelemää systeemiä.

    Systeemi sinänsä sisältää paljon hyviä pointteja ja elementtejä, ja käsittääkseni jääkiekossa on tuon kaltaisia sarjajärjestelmiä käytössä. Eli sen toteuttaminen ei ole mahdotonta, jos siihen on halua. Valitettavasti vain luotto siihen, että entistä monimutkaisempi järjestelmä saadaan toimimaan nykyporukalla, jolla edes hyvinkin simppeleitä asioita ei saada johdonmukaistettua, on vähän heikkoa. Toivottavasti epäuskoni on väärässä, ja ensi kaudella nähdään tarkoituksenmukaisemmat sarjat.

  • Miksi ei? Ja Kokkolan malli on muuten mielenkiintoinen. Useaa eri lajia eli jalkapalloa, salibandya ja nyt jefua tarjoava seura, Karleby Goats, lähti mukaan tarjoamaan uudelleen kokkolalaisille jenkkifutista. Monessa keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa urheilevaa nuorisoa löytyy, kunhan löytyy innokkaat alullepanijat ja valmentajat. Ja edelleen, kun se suomalainen ammattilainen sieltä NFL:stä jonain päivänä, toivottavasti pian, nousee otsikoihin, niin eiköhän rahan perässä ala jefukiinnostusta löytymään monissa perinteisissä seuroissa ja urheilukaupungeissa. Nyt sitkeimmät amerikkalaisen jalkapallon lajipioneerit ovat puurtaneet sen ensimmäisen 30-40 vuotta, ylikin, ja sukupolvet vaihtuvat hiljalleen vastuun kantamisessa. Se luonnollinen ja terve kehitys. Toisen ja pian kolmannen polven pelaajat luovat pelikentällä puolestaan syvenevää lajikulttuuria. Pelaajat siirtyvät peliuransa jälkeen valmentamaan, laji kehittyy. Uutta tekemistä kaivataan, tsemppiä siis Kokkolaan. Sarjajärjestelmä, haastava kysymys, hyvä keskustelun avaus Tomperilta. Luovaa mieltä kehiin, uusia raikkaita tuulia. Kokkolan naapurimaakunnassa Seinäjoen uusi katsomo on yksi pitkään kaivattu asia. Pitkissä kantimissa oli, mutta seuraväen vääntö kantoi hedelmän. Tästä uudistuksesta saa suomalainen jefuväki nauttia katsojan roolissa oman osansa tulevina kesinä Jouppilanvuoren äärellä sateelta suojassa. Näkisin, että olosuhteiden paraneminen tuo lisäkipinää ja intoa Seinäjoen tekemiseen, kenties myös uutta yleisöä ensi kaudelle, ja sitä kautta myös uusia harrastajia. Toivottavasti muun Suomen jefuinfrat tulevat asianmukaiseen kuntoon tulevaisuudessa, niin liiga ja divari sekä junnut saavat pelata lajia kunnon olosuhteissa, ja katsojat viihtyvät tapahtumissa. Kun mennään muutama vuosi ajassa taaksepäin, muistuu Vaasan kulta-ajat, jolloin katsomossa lyötiin divaritasollakin katsojaennätyksiä, nyt toki on ollut hiljaisempaa. Tänä kesänä Kokkolassa on nähty kakkosdivarissa jopa 700 henkeä katsomossa, ja vaikka ottelut olivat vapaan pääsyn alla, niin veikkaan kioskin myyneen jonkin verran. Kokkolassa oli pelitapahtumassa maskottia ja cheer-tyttöjä ja asiallinen selostus katsojille. Hyvä pöhinä. Meni vähän aiheen sivuun, mutta menköön, kyllä nettiin tekstiä mahtuu. Jefun kehittämistyö jatkuu, tsemppiä vain tulevalle talvelle sinne liittohallitukseen, valiokuntiin ja ennen kaikkea seuratyöhön. Katsojat kyllä viihtyvät, kunhan kentällä tapahtuu ja ottelutapahtumat ovat huolella järjestettyjä. Pitää muistaa, että suurin osa suomalaisesta urheiluväestä ei ole vieläkään nähnyt paikan päällä sitä elämänsä ensimmäistä amerikkalaisen jalkapallon ottelua. Junnupelikin on heille uusi ja käsittämätön elämys, joka tarjoaa vauhtia ja vilinää. Me jefuväki elämme aika pienessä ja omassa jefukuplassamme. Se on hyvä muistaa ja tunnustaa.

  • Sarjatasojen lukitseminen syksyllä on järkevämpää kuin venytys keväälle. Tällöin on aikaa hoitaa budjetit, sponsorit, pelaajat ja ennenkaikkea kenttävuorot kuntoon otteluohjelman mukaan. Keväällä on kentät jo varattu. Tämän takia yhteinen sarja, josta jakautuu ylä ja ala lohko on myös lähes mahdoton toteuttaa, tai pitää varata jatkolohkoja varten kotipeli joka viikonlopulle.

    Peli joka toinen viikko tuplaisi importtien palkan. Täysin epärealistista.

    Divarin vaatimukset alas ja suljettu liiga on myös huono asia. Ero divarin ja liigan välillä kasvaa ja esim Vaasa ei varmaan jatkaisi liigassa jossa pitää panostaa 7-10 importtiin, entä Cro ja But? Jolloin olisi ehkä 6 joukkueen liiga ja 4 divari. Tai 4 liiga ja 6 divari. Otetaanko Ruotsin liigasta mallia? Toivottavasti ei.

    Liigan kustannukset tulee saada alas ja sitä kautta houkuttavuus liiganousuun 2D joukkueille. Tällä saadaan vaahteraan nousuun kilpailua 1 divarista ja samalla kilpailua nousuun 1 divariin.

    Jos import määrää rajoitettaisiin, voisiko 2022 olla 10 joukkueen liiga?

  • Kun kannat on punkkereissa niin ensi vuonna ei pelata 1 div ja pelaajat siirtyy sitten Vaahteramalja joukkueisiin.

  • Missä sarjoissa sarjaohjelma on tiedossa syksyllä?

  • Käytännössähän meillä on sarjaohjelma selvillä 1.11. kun tiedetään montako joukkuetta sarjassa on.
    Tän jälkeen päätetään vaan viikonloput koska pelataan.

  • Hienoa että asioita halutaan parantaa ensinnäkin. Ajatuksina tuli mieleen:
    -Joku heitti ajatuksen kevät peleistä. Voisiko 2.div pelata eri aikaan, paranisiko farmisoppareiden hyödyntäminen? Kokkola ja vaasa oli ilmeisesti paperilla yhteistyössä muttei käytännössä. Keväällä voisi treenata liigaporukan kanssa ja syksyllä 2div pelaajat vahvistamassa liigajoukkueita. Eikä olisi esim peräkkäisinä päivinä pelejä (la 2.div ja su liiga/1.div)

    – toimisiko liigassa palkkakatto? Tasoittaisiko taloudellisia eroja? Saataisiinko liigaan enemmän joukkueita? 1. ja 2.div ei palkka/etuuksia nauttivia pelaajia. Jos joku joskus aikoinaan jenkeissä koulunsa käynyt asuu suomessa ja haluaa harrastella…

  • Kiitos kommenteista!

    Seuraavat AK:n ja kyyberin kommentit pistivät silmään:

    Omaan silmään vaan näyttäytyy että on aika paljon säätämistä vuosittain.

    Kun tällä hetkellä ei saada edes selkeää systeemiä siihen, mitä tapahtuu siirrettyjen otteluiden osalta…on ehkä kunnianhimoista lähteä rakentamaan Tuomon esittelemää systeemiä.

    Molemmat ovat tosi hyviä kommentteja!

    Olen sitä mieltä, että mahdollisuus vuosittaiseen säätämiseen olisi nimenomaan hyvästä. Resurssien käyttäminen päätöksentekoprosessiin, missä sopivia osia koskevia korjausliikkeitä saadaan toteutettua ketterästi olisi hyvä asia. On huolestuttavaa, jos yhteinen päätöksenteko on kankeaa!

    Nyt noudatettava kilpailujärjestelmä on hyväksytty liittokokouksessa 2018. Olemme lähestymässä tilannetta, missä ko. dokumentin sisältöä ei voida kriittisiltä osin toteuttaa, jos ykköseen ei äkkiä löydetä riittävästi joukkueita. Tähän tilanteeseen on tultu passiivisesti, ikäänkuin ajautuen.

    Hyvä lopputulos saadaan, jos päätöksiä tehdessä pystytään näkemään pikkaisen tulevaisuuteen. Hyvät määräykset ja järjestelmät ovat sellaisia, joista löytyy luontevat vastaukset myös esimerkiksi kahden vuoden päästä, kun tilanne on elänyt. Onko osattu nähdä, mihin suuntaan toimintaympäristö ja laji menee?

    Tosiasia on, että tilanteen toteaminen jälkikäteen on helppoa, etukäteen melko vaikeaa. Hyötyisimme, jos emme olettaisikaan, että asiat pystytään näkemään tarkasti ennalta.

    Esimerkki: ykkösen ahdinko johtuu siitä, että oletukset ykkösen joukkueiden vahvuudesta eivät vastaa todellisuutta. On suunniteltu 5-6 joukkueella pelattava sarja, johon löytyy tällä hetkellä kolme sopivaa joukkuetta. Järjestelmä on jäykkä, eikä ota edes kantaa nyt realisoituneeseen joukkuepulaan. Pitäisin tätä ykkösluokan kriisinä.

    Minusta paras malli olisi sellainen, missä sopisimme muutaman vuoden välein suuntaviivat, mutta jättäisimme myös mekanismin, jonka avulla vallitsevaan tilanteeseen voitaisiin sopivilta osin tehdä viilauksia vuosittain. Nämä vuosittaiset viilaukset koskisivat vain tiettyjä asioita, eivät toisia. Ajatuksena olisi, että seurat voisivat rakentaa pidemmän aikavälin strategiaa tietäen, että tietyt asiat pysyvät sovitulla tolalla, mutta toisaalta taktisiin yksityiskohtiin voitaisiin tehdä viilauksia kevyemminkin.

    Artikkelini ehdotus on yksi esimerkki tällaisesta mallista. Ideana ei ole tehdä vuosittaisia sääntömuutoksia vaan rakentaa joustavampi malli, joka itsessään antaa seuroille enemmän liikkumavaraa ja vähentää tarvetta nähdä tulevaisuuteen.

    Esimerkiksi tällä hetkellä on käytännössä mahdotonta ilmoittautua ykköseen syksyllä ja todeta joulun jälkeen mitenkään tyylikkäästi, että ehkä emme pystykään vastaamaan odotuksiin. Minusta olisi hienoa, jos saisimme vähennettyä tilanteita, missä joukkueet joutuvat puutteellisilla tiedoilla tekemään isoja päätöksiä. Sen vuoksi esitin ajatuksen sarjatasojen rajojen osittaisesta sumentamisesta. Väärien päätösten hinta ei olisi niin kova, kuin nyt.

    Loin ehdotuksen sen vuoksi, että halusin esittää teille jotain konkreettista yleisen maalailun sijaan. Ehdotuksen yksityiskohdat perustuvat joihinkin olettamuksiin, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa, ja joiden selvittäinen vaatisi tarkempaa tutkimusta. Mielestäni kirjoitukseni tärkein pointti ei ole kuitenkaan konkretia. Tärkeintä on ajatus siitä, että suunniteltu epämääräisyys voi olla ihan ok, ja jonkun verran olisi syytä säätää vuosittain. Tähän kannattaisi panostaa ja varata resursseja.

  • Tämä kyyberin mainitsema ilmiö on jotain, mistä haluaisin keskustella:

    Toisaalta Tuomon ehdotuksessa haasteena on rankingin luominen, ja luotto siihen että joukkueet haluavat pelata itselleen kilpailullisessa sarjassa. Joskus kun se voittamisen helppous houkuttelee enemmän kuin haastavat vastustajat.

    Uskon itse, että tavoitteelliset pelaajat, joiden varaan voidaan ylipäätään rakentaa voittava joukkue, haluavat pidemmän päälle pelata tasaisia otteluita itselleen sopivalla sarjatasolla. Jos joukkue ei ennen pitkää nouse, pelaajat lähtevät. En pidä todennäköisenä tilannetta, missä jokin joukkue jäisi usean kauden ajaksi dominoimaan jotain sarjaa mielin määrin, jos vaihtoehtona on pelata sopivasti haastavaa futista.

    Tämä siis sillä oletuksella, että ero korkeampaan sarjaan on nimenomaan urheilullinen, eikä hyppy ole ihan massiivinen. Merkittävät nousuhaluja hillitsevät kentän ulkopuoliset erot vääristävät myös tilannetta.

    Mielipiteet tästä ovat erittäin tervetulleita! 🥰

  • Hyvää pohdintaa, kiitos!

    Viimeiseen Tuomon kysymyksen saisinko vastauksen Pirkkalasta? Kuinka moni on tavoitteellinen pelaaja joka harjoittelee tavoitteena isommat sarjat ja moniko jäähdyttelee ja pitää kivaa kakkosessa?

  • Täysin samaa mieltä siitä, että sarjajärjestelmän pitäisi sisältää enemmän liikkumavaraa. Nythän ollaan tilanteessa, jossa olisi mahdollisuus saada kilpailullinen 8 joukkueen Vaahteraliiga, mutta se vaatii sarjamääräysten muuttamisen. Kun kolmen vuoden säännöissä siihen ei jätetty mahdollisuutta. Ja jos tuo muutetaan yleiskokouksessa, niin taas alkaa parranpärinä ja kiukuttelu.

    Mä valitettavasti uskon, että kaikki joukkueet eivät halua haastavaa ja kilpailullista sarjaa, vaan tykkäävät olla selvästi muita parempia sarjassa. Toisaalta mikään systeemi ei poista tätä ongelmaa.

  • Niin siis mä en tarkoittanut että se säätäminen olisi itsessään pahasta, enempi sitä että on parempi pitää huoli siitä että sarjalla on osaava ja motivoitunut “säätäjä”, sarjapäällikön (päälliköiden?) kapoisille harteille tämä kai laskettaisiin.

    Itse pidin sitä 2000-luvun alun “joka vuosi tsekataan mitä on tarjolla ja sorvataan sarjat sen mukaan” -järjestelmää parempana kuin tämä nykyinen mutten ole sokea syille joiden takia siitä haluttiin pois. Kuten aiemmin kirjoitin, on kiistatonta että nykyjärjestelmä on rikki. Ehdotus on mielenkiintoinen ja itse olen sen kokeilemisen kannalla.

  • Mulla on tähän kustannustehokas ja suomalaisia pelaajia tukeva ehdotus. Divisioonajoukkueet jaetaan ( noin 25 ) jaetaan viiteen alueelliseen lohkoon. Aluelohkoissa pelataan toukokuun alusta juhannustaukoon 2 koti ja 2 vierasottelua. Tasoeroja poistaa suomalaisin voimin pelatun voiton 3 pistettä normaalin 2 sijaan. Esim Rovaniemi ei tarvi ulkolaisia Joensuuta vastaan. Samalla kannustetaan edelliskaudella ylhäällä pelanneita sisäänajamaan omia junioreja ja rookieita ikäänkuin pre-season tyyliin.
    Juhannustauon jälkeen pelataan 4-5 divisioonaa, lohkojen sijoitusten mukaan. Näissä kohdataan kaikki joukkueet kotona ja vieraissa. Jos loukkaantumiset tai väärä arvio pudottaa odotuksista, on mahdollisuus rekrytöidä ja täydentää joukkuetta äijäliiga tyyppisillä pelaajilla tai junioreilla aiottua alemman divisioonan läpiviemiseksi. Samoin ylädivisioonan joukkueet ottavat tässä vaiheessa loput ulkomaan vahvistukset mukaan, voitoista saa normaalin 2 pistettä. Suojattujen pelaajien tilalle voi ottaa vahvistuksia sarjan loppuun asti.
    Kaksinkertaisen sarjan johdosta playoffseja ei pelata vaan loppuotteluihin 2 parasta parhaan kotikentällä. Seuraavaa kautta silmällä pitäen pelataan tasonmittaus ottelut, sarjan huonoin matkustaa alemman sarjan voittajan kentälle. Joukkueiden luovuttaessa, luovutusvoittaja saa 1-2 sarjapistettä ensi vuoden aluelohkoon hyvää jokaisesta pelistä. Palkitaan siis enemmän kuin rankaistaan.

  • Ja kuten tunnettua suomalaisessa liikuntajärjestelmässä, joukkueet eivät saa varattua otteluvuoroja keskellä kesää uusille peleille.

    Lisäksi, joukkueet haluavat tietään talvella, kun sorvaavat talousarviota joukkueilleen kesäksi, minne päin Suomea busseja varaillaan.

    Ja jos on ns. normi-kesä, linja-autoja ei välttämättä saa haluamalleen viikonlopulle.

    Lopulta kun laitetaan vaakakuppiin myös seurojen realiteetit ja haihattelijat liittyvät seurojensa hallituksiin näkemään mistä tässä oikeasti on kysymys, pudotus pilvilinnoista voi olla rajukin. Ja todetaan että nykysysteemi on lopulta aikasta toimiva.

    Jos jotain pitäisi tehdä, niin luopua kilpasarja statuksesta I-divisioonassa ja nostaa joukkuemäärä vaikkapa kahdeksaan-kymmeneen ja pelata sarja ilman USA-pelaajia, jopa ilman tuplapassi miehiä.

    Vaahteraliiga nykyisellään seitsemällä on hyvä. Yksi vuosi pelattiin kuudella, mutta sekin korjaantui heti seuraavaksi vuodeksi. Nousu voidaan taata edelleen rankingilla, mutta noususta kieltäytyminen ei johda pakkotiputtamista kakkoseen.

  • Toivottavasti asiasta päättävät tahot tekevät ja ovat tehneet prosessin siten, että ensin on päätetty mitä halutaan ja sitten katsottu miten se toteutetaan. Eli aivan aluksi pohditaan mikä on sarjajärjestelmien tavoite, eri sarjojen tavoite, ja realiteetteihin suhteutettuna miten se saavutetaan.

    Eikä niin että ensin on päätetty millainen sarjasta tulee, ja sitten katsottu mitä tapahtuu.

    Rautalankaesimerkki: Onko 1-divisioonan tarkoitus olla viimeinen väliaskel ennen vaahteraa, ja valmistaa sen parhaita joukkueita nousemaan vaahteraan? Tämä vastaus puolestaan alkaa muokkaamaan import-sääntöjä, vaahteraan nousemisen sääntöjä ja joukkueen pyörittämisen vaatimuksia.

    Jos taas 1-divisioonan tarkoitus on olla korkein harrastekilpasarja, josta halutessaan voi nousta vaahteraan mutta suurin osa ei sitä tavoittele, pitäisi nuo edellämainitut säännöt ja vaatimukset sorvata palvelemaan sitä tarkoitusta.

    Huonoin tilanne on se, missä liiton näkemys sarjan tarkoituksesta on eri kuin seurojen.

  • mukava nähdä täällä välillä ihan järkevääkin keskustelua.

    tietyllä tapaa ymmärrän mitä nykyisellä useaksi vuodeksi kiveenhakatulla mallilla on haettu, koska se joka vuotinen vääntäminen ja muokkaaminen ei ollut hyvä ratkaisu sekään.
    MUTTA nykyisessä ongelmana on myös tuo ehdoton kiveenhakkaaminen neljäksi (vai viideksi?) vuodeksi. Kuten korona on osoittanut, niin mitä vaan voi tapahtua ja tarvittaessa tulisi noudaa it-maailmasta tuttua ketterää ajattelutapaa ja iteroiden kehittää prosessia paremmaksi. Tässä kohtaa huomaa että liiton nokkamies on lakimies, hänelle asiat ovat varmasti juuri niin ehdottomia kuin lakikirjoissa jos ne on kerran liittokokouksessa useaksi vuodeksi nuijittu läpi.
    Edustetaan (valitettavasti) marginaalilajia, meillä ei mielestäni ole varaa ihan näin kovaan ehdottomuuteen.

  • Väittäisin liittohallituksen tehneen 2020 ja 2021 joustavia ja nopeita ratkaisuja. Norosen haukkuminen vain sen vuoksi, että hän on Noronen, ei ole relevanttia. Toki pitkän ajan toimintalinjat tulevat nyt suurennuslasin alle, jotta joustavuutta tulee. Oikeassakin elämässä päätöksenteossa esimerkiksi Suomen joukkojen Afganistaniin omia turvaamaan lähettämisessä venähti tovin, kun lakipykälät olivat kankeita. Maailma muuttuu, ja myös jefumaailma täällä Pohjolassa.

  • Kaikille varmaan käy, että pelataan näkymätöntä divaria

  • Tarkoittanet H. C. Andersenin satua. Kyseessä ei siis ole tanskalainen HC. 😄

  • kyllä, onneksi korona-aikana on reagoitu. Se vielä puuttuisi ettei olisi. MUTTA oltaisiinko reagoitu jos ei olisi ollut maailmanlaajuista pandemiaa. Mene ja tiedä. Ennen koronaa vedottiin usein siihen että meillä on vahvistettu tietyille vuosille sarjajärjestelmä ja siihen palataan vasta kun seurantajakso on loppumassa.
    Norosta en haukkunut, lähinnä totesin että hänen lakimiestaustansa näkyy aika monessa kohti liiton toiminnassa. Välillä hyvällä tapaa ja välillä taas ei.

  • Ymmärrän pointtisi. Miten muuten voitaisiin divaritason ja liigankin harrastajamääriä kasvattaa? Ehkä voimallinen rekry muiden lajien tai ennemminkin aktiiviuran loppusuoralla muissa lajeissa harrastavien pariin. Olisiko tämä agenda syksylle 2021 kautta Suomen? Rohkeaa lähestymistä ja markkinointia työn alle. Rostereihin leveyttä, jotta kausi 2022 saadaan vietyä läpi.

  • Tänä vuonna on tehty ihan luovia ratkaisuja esim. U17 sm sarjassa.
    “meillä on vahvistettu tietyille vuosille sarjajärjestelmä ja siihen palataan vasta kun seurantajakso on loppumassa.”

  • Avaisitko hieman tuota luovia ratkaisuja U17 sm sarjassa.? Mielestäni muutama viimevuosi on vedetty ihan vihkoon junnu sarjojen osalta….

  • Satu ei kuulukkaan Grimmin satukokoilmaan, mutta sopii teemaan etsiä virheitä ja näkökulmia miten joko hyötyy näkymättömästä divarista. Ja helpompi käsitellä aihetta kun kertoo kuka hyötyy asiasta niin he suuttuvat. Nyt voi mainita, että myyjät, ompelijat, vaatturit….

  • Okei. Nyt meni ohi. Sori. Ei pysy perässä.

  • Tekijä on H. C. Andersen Keisarin uudet vaatteet

  • Ok. Paluu siis vanhan: Vahva ”semiammattilaisten” liiga, melko vahva ykkösdivari, harrastelijoiden ”kiva” kakkonen, nostalgianälkäisten äijien kalja-kolmonen huru-ukoille ja junnuille.

  • Yleisesti ottaen Tuomon ehdotus on hyvä. Muokkaisin sitä vielä niin että spagu ja rautamalja pelattaisiin neutraaleilla saiteilla, kuten vaahterakin ja että rautamaljasta pääsee spagua pelaamaan joko voittaja tai jos voittajan kieltäytyessä häviäjä. Tällöin ne joukkueet mitkä tahtovat vaan harrastaa voivat jättää pelinsä tähän.

    Importteja sallisin joukkueeseen vaikka kuinka monta, mutta kentällä pitää olla 10 suomen passin omaavaa pelaajaa.

    Viimeisenä; pelaajasiirrot vaahteran ja divarin välillä pitäisi hintalaputtaa oikein kunnolla. Vaikka 10k per siirto. Syy tähän on se että laji ei yksinkertaisesti nouse täällä jos kehittyvistä joukkueista kupataan parhaat pois. Lisäksi vaahteran sisällä tapahtuvat pelaajasiirrot pitäisi hinnoitella import-paikkojen menetyksillä.

  • Myönnän heti rehellisesti etten jaksanut lukea artikkelia loppuun. Vielä :) Pari juttua IMHO: Pyramidi pitäisi saada käännettyä toisin päin. Nyt joukkuemäärät pienenevät mitä alemmalle tasolle mennään, tai ainakin siinä tapahtuu “tiimalasi”. Ulkomaalaisten pelaajien määrää tulee… ei kun PITÄÄ pienentää. En kieltäisi HYVIÄ jenkkivahvistuksia, mutta rajoittaisin kyllä heidän määrää. Joukkueet, varsinkin Vaahteran, pitäis saada panostamaan JUNIORItyöhön. Kolmen-viiden vuoden siirtymäajalla KAIKILLA Vaahteraliigan joukkueilla pitäisi olla juniorijoukkueet ikäryhmänsä SM-SARJASSA (11vs11). Alemmilla tasoilla pelaaville riittäisi divisioonataso. Toki sieltäkin nousua havittelevat seurat saavat rakentaa tulevaisuuttaan ja osallistua myös SM-sarjoihin niin halutessaan. Tätä Tuomon esittämää mallia on käsittääkseni kokeiltu Ruotsissa takavuosina, eli että eri sarjatasojen joukkueet pelaisivat alueellisissa alkulohkoissa samalla mitaten kulloisenkin kauden tason sen kesän alussa. Sallikaa pieni katsaus meidänkin jefu-historiaan… Kaudelle 1983 joukkueiden määrä lähes tuplaantui ja silloin päätettiin jakaa joukkueet kolmeen 3-4 joukkueen alkulohkoon joista kaksi parasta nousi ylempään loppusarjaan (6 joukkuetta, alkulohkon keskinäinen ottelutulos jäi voimaan, eli eivät kohdanneet jatkosarjassa enää uudelleen) ja loput alempaan jatkosarjaan. Seuraavalle kaudelle nostettiin kaksi parasta joukkuetta alemmasta jatkosarjasta SM-sarjaan ja loput muodostivat 1 divisioonan. Tässä nyt joitain pikaisia pohdintojani aiheesta.

  • “Viimeisenä; pelaajasiirrot vaahteran ja divarin välillä pitäisi hintalaputtaa oikein kunnolla”
    Pelaaja muuttaa töiden perässä jyväskylästä stadiin, niin 10k hintalappu jos haluaa jatkaa pelaamista, järkevää.
    Ei ne pelaajat lähde siitä kehittyvästä joukkueesta jos hommat hoidetaan kunnolla, jos ei hoideta niin turha pelaajia pitää panttivankeina.

  • Ei EU/ETA -kansalaisia voi rajoittaa. Asenteesta kaikki lähtee. Rakkaudesta lajiin ja halua menestyä siinä

  • Se että ei voi rajoittaa on ihme myytti; aikoinaan tullut Bosman päätös koski nimenomaan ammatinharjoittamista ( lue ammattiurheilija). En usko että yksikään jefu joukkue myöntää että joukkueessa on ammatinharjoittajia koska asialla olisi merkittävät veroseuraamukset (työnantaja, eläke yms vakuutukset). Eli aivan vapaasti voi rajoittaa.

  • Valmentaja Tuomas Heikkinen on todennut, että amerikkalainen jalkapallo, jenkkifudis, on urheilijoiden laji. Nuorten valmentaminen kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti urheilijoiksi on yksi menestyksen avain. Toinen avain on löytää lahjakkaat ja sopivat yksilöt lajin pariin. Kolmas avain on suomalaisten huippujen kansainvälinen menestys, USA:n yliopistojen kautta peliuralle, tähtäimenä lajin maailmanmestaruus eli Super Bowl tai vähintään menestyksekäs NFL- ura, joka saisi sitä kaivattua näkyvyyttä Suomen urheilumediassa. Paljon on siis työtä edessä, paljon vaaditaan kehittymistä myös taktisen ja urheilullisen jefuvalmennuksen osalta. Hyviä merkkejä on ilmassa, kun niitä osaa lukea. Yhteistyötä, sitä myös laji kaipaa. Kilpailua seurojen välille, mutta hyvässä hengessä. Ja ennen kaikkea, nuoria lisää, siitä sitten eteenpäin, liigaan tai divariin, sillä sarjaperiaatteella, mitä liitto on kulloinkin parhaaksi nähnyt toteuttaa. Kyllä siellä nämäkin keskustelut luetaan, terkkuja vain, tutuille! 😉

  • Bosman-päätökseen vetoaminen voi tosiaan olla väärässä. Mutta jos jefussa ei ole kyse ammatinharjoittamisesta, niin silloin on kyse harrastuksesta. Kysynkin minkälaisella pykälällä voi kieltää EU-kansalaista harrastamasta toisessa EU-maassa? Tuskin millään…

  • Tämä aihe on käsitelty täällä varsin useasti. Rajoitus voitaisiin tehdä homegrown-säännöllä, joka ei estä europelaajien hankintaa, mutta rajoittaa heistä saatavaa hyötyä esim. siten, että heitä voi olla kentällä yhtäaikaisesti rajoitettu määrä. Googleen ”homegrown sääntö”, löytyy esimerkkejä muista lajeista. Esim. koripallossa on tämänsuuntainen sääntö.

  • Tämä antaisi tilaa myös ”oman kylän” pelaajille, jotta motivaatio lajiin säilyy, kun saa enemmän peliaikaa kuin import-pelajien peliotteita ihaillessa kentän laidalla saa. Samalla järjetön tuontipelaajilla kilpavarustelu rasittaisi seurojen kukkaroa vähemmän. Koripallossa on siis opittu. Hyvä he!

  • Eipä tuolla koripallon SM-sarjassa kovin paljoa kotikylän poikia pelaa. Mikä sitten lie alemmassa sarjassa.

    Ei nuo seurat kaadu importtien tuomiseen, ennemmin huonoon taloushallintoon. Toinen ehkä suurempi syy lienee vastuuntehtävien jakautuminen liian pienelle porukalle. On syynä sitten tekijöiden puute tai vallan kahmiminen parille tyypille. Kun jefuseura perustetaan yhden joukkueen pyörittämiseksi tekijöitä löytyy. Kun aletaan rakentaa juniori/naisten joukkueita rinnalle, taustavoimissa henkilömäärä ei välttämättä lisäänny samassa suhteessa. Tämä ajaa nopeasti vähiä toimijoita piippuun, kuormittaen jäljelle jääviä vielä enemmän.

  • ”Ei nuo seurat kaadu importtien tuomiseen, ennemmin huonoon taloushallintoon. Toinen ehkä suurempi syy lienee vastuuntehtävien jakautuminen liian pienelle porukalle. On syynä sitten tekijöiden puute tai vallan kahmiminen parille tyypille.”

    NIIN TOTTA!

  • Mikä aiheuttaa sen, että valta keskittyy vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pienelle ydinryhmälle niin seura- kuin liittohallitustasolla?

  • Yksinkertaisesti tekijöitä ei ole. Ja sama ilmiö on kaikissa pienemmissä lajeissa.

  • “Yksinkertaisesti tekijöitä ei ole.” Onko tuo pysyvä olotila vai voiko tuolle tehdä jotakin? Sanoisin että voi, kun siihen paneudutaan ajoissa. Helposti mennään sillä, että jonkun luopuessa toinen otta luopujan tehtävät omiensa lisäksi. Näin tehtäviä kertyy joillekin henkilöille koko ajan lisää ja aikaa myöten on koko ajan vaikeampaa löytää henkilöä, joka ottaisi aikaisempaa isomman taakan kantaakseen. Eli olisi parempi koko ajan yrittää värvät henkilöitä vähän pienempiin tehtäviin kasvamaan vaativampiin toimiin. Eikä pidä pitää rimaa liian korkealla. Toinen vaihtoehto on kun joku on saatu värvättyä johonkin toimeen kysyä värvätyltä oisko hänellä kaveria ottaa mukaan taakkaa jakamaan.

    Eli jos tekijöitä ei ole, niin pitäisi kysyä kuinka niitä saadaan värvättyä lisää, eikä yrittää pelkästään olemassa olevilla pärjätä. Ei välttämättä helppoa, muttei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä.

  • “Pelaaja muuttaa töiden perässä jyväskylästä stadiin, niin 10k hintalappu jos haluaa jatkaa pelaamista, järkevää.”

    Koska vaikutat ns tarralenkkari-ihmiseltä, niin selvennetään sinulle mikä muille oli jo selvää; esittämässäsi esimerkissä fiksu pelaaja, fiksu alkuperäinen seura ja fiksu lajiliitto voivat varmasti sopia jostain waiverista mikäli seuran vaihtoon olisi ns loogiset syyt.

    “Ei ne pelaajat lähde siitä kehittyvästä joukkueesta jos hommat hoidetaan kunnolla, jos ei hoideta niin turha pelaajia pitää panttivankeina.”

    Ymmärrätkö edes että miten uskomattoman lapsellinen ja typerä tuo kommenttisi on? Totta helvetissä pelaajat voivat lähteä kehittyvästä seurasta jos toisesta seurasta lupaillaan mannaa taivaalta ja ilmaisia kausia. Siinä ei kehittyvän seuran hommien hoidolla ole mitään tekemistä.

    Rankasti hintalaputettu malli pakottaa seurat panostamaan omaan junioritoimintaan, koska se on yksinkertaisesti kustannustehokkain malli saada niitä uusia pelaajia aikuisten joukkueisiin.

  • Mikäköhän olisi sitten esimerkkitilanne, jossa tuon 10k siirtomaksun joutuisi maksamaan? Pitääkö Roopellekin lähettää muuttoilmoitus erikseen?

  • Ei kukaan muuta Suomessa jefun perässä yhtään mistään yhtään mihinkään. Että jokuko ajaisi nyt vaikka 100km suuntaansa jokaiseen treeniin ainoastaan sen takia että saa ilmaisen kauden? Eihän tossa oo tippaakaan järkeä.

  • “Mikä aiheuttaa sen, että valta keskittyy vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pienelle ydinryhmälle niin seura- kuin liittohallitustasolla?”

    jokainen joka miettii tätä, niin voi miettiä myös:
    – milloin muistit sanoa kiitos kun joku toimi vapaahtoisena ja mahdollisti sinun harrastuksesi ?
    – milloin annoit viimeksi rakentavaa palautetta asiallisesti ?
    – milloin tarjouduit vapaaehtoiseksi auttamaan jossain isossa tapahtumassa seuraa tai lajiliittoa?
    – milloin jaksoit tsempata henkilöä joka raataa peräsuoli pitkänä seura- tai liittohommissa muttei saa siitä mitään kiitosta, lähinnä vaan haukkuja?

  • Aivan. Mietippä sitä.

  • Ensi kauden ykkönen voisi olla yksinkertainen sarja. Tämän kauden perusteella Tampere kuuluu Vaahteraan. Divarissa Kotka,Vaasa,Pori,Vantaa,Pirkkala,Oulu,Jyväskylä,Rovaniemi. Liiton avulla kokouksessa sovitaan sarjasääntö asian mahdollistamiseksi resurssien puolesta. Heräänkö mä sitten? Järjenkäyttö on sallittu. Kiiluvasilmäisiä ulkkisten hankkijoita pitää vähän hillitä ja ujoja kannustaa eteenpäin.

  • Pirkkala on divari jengi eivätkä mitä luultavammin nouse, tämän huomaa heti kun lukee ensimäiset sanat heidän nettisivultaan

  • Eikös tähänkin saada tulevana viikonloppuna selvyys.? Loppuu tämä arvuuttelu.!

  • steam sex games
    best sex sim pc games
    gay sex offline games

  • sex games on steam
    playing games turns into sex with mom
    disney princess sex games

  • fucked up sex games
    street sex games
    frozen elsa sex games

  • sex computer games
    samus sex games
    sex games for groups

  • keto diet free plan
    is watermelon keto
    fruits on keto diet

  • is keto diet bad
    keto diet free
    milk on keto diet

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *