Miten ratkaisisin divisioonien ongelman

Ykkösdivisioonassa on liian vähän joukkueita. Kakkosesta ei haluta nousta ylös. Sarjajärjestelmässä on vikaa, jotain pitää muuttaa!

Kuulostaako tutulta? Ei ihme, sillä vastaavaa keskustelua käydään Gridironissakin joka vuosi. Joka vuosi ykköseen kuitenkin löytyy ne tarvittavat 5-6 joukkuetta, ja aihe painuu taka-alalle. Tänä vuonna nähdyt East City Giantsin ja Nordmenin luopumiset tarkoittavat kuitenkin sitä, ettei tie viiteen joukkueeseen ole enää lainkaan selvä. Löytyvätkö tarvittavat viisi? Haluavatko sarjan joukkueet pelata alle viidellä? Mitä tapahtuu, jos eivät halua? Ykkösen kohtalo vaikuttaa suoraan myös kakkosdivisioonajoukkueiden tulevaisuuteen, minkä vuoksi aihe kiinnostaa monia.

Disclaimer: katson itse asiaa ykkösdivisioonaa alempana pelaavan joukkueen näkökulmasta, koska olen mukana Oulu Northern Lightsin toiminnassa. Vuosien varrella olemme Oulussa ehtineet pelata kaikkia sarjoja kolmosdivisioonasta Vaahteraliigasta, mutta vuodesta 2016 on menty kakkosdivisioonassa tai alempana. Vuosina 2019-2021 Northern Lights on selvinnyt kakkosdivisioonan välieriin, eli joukkue edustaa yleisesti kakkosen kärkipäätä. Tämä tausta vaikuttaa varmasti näkemyksiini 😅

Olen keskustellut tietyistä tämän artikkelin aiheista myös tämän kauden ykkösdivisioonan pudotuspelijoukkueen edustajan kanssa. Yllätyksekseni ajattelimme monesti asioista samoin, vaikka edustamamme joukkueemme ovat eri tilanteessa.

Pyrin tässä kirjoituksessa nostamaan esiin mielestäni keskeisimmät ongelmat ja tarjoamaan niihin ratkaisuehdotuksen, joka toivottavasti herättää keskustelua! 🙂

Artikkelin lukeminen kestää arviolta vajaat 15 minuuttia.

Väite: Vaahteraliigan vaatimukset ovat kasvaneet viime vuosina

Väitän, että menestyminen Vaahteraliigassa vaatii organisaatiolta enemmän kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Väitän myös, että vaatimusten kasvaessa myös ykkösdivisioonalle asetettavat vaateet ovat nousseet, koska eroa liigan ja divisioonan välillä ei ole haluttu voimakkaasti kasvattaa. Tämä on johtanut siihen, että ykkösdivisioonaan on vaikea löytää riittävästi kilpailukykyisiä joukkueita, koska samalla ykkösen ja kakkosen välinen ero on kasvanut.

Yleisesti ajattelen, että ykkösen ja kakkosen eron kasvu on haitallista lajille. Ymmärrän vastakkaisetkin mielipiteet, mutta uskoakseni on järkevää kaventaa ykkösen ja kakkosen välistä eroa silläkin uhalla, että ykkönen liikkuu kauemmaksi Vaahteraliigasta.

En ota tässä artikkelissa kantaa siihen, mitä Vaahteraliigassa menestymisen pitäisi vaatia. Asia on monisyinen. Ajattelen tässä artikkelissa pääasiassa sillä oletuksella, että Vaahteraliigan halutaan pitää vaatimuksiltaan nykyisen kaltaisena.

Artikkelin sisältö ja mielipiteeni perustuvat näihin väitteisiin. Seuraavassa listaan muutamia alasarjojen ongelmia.

Ongelma 1: miksi otteluiden määrä vaihtelee?

Alasarjoja pidempään seuranneet ovat huomanneet, että runkosarjan pituus vaihtelee vuodesta toiseen, ja ajoittain joukkueiden välillä lohkojaosta riippuen. Kakkosdivisioonan rooli on ollut noin kymmenen vuotta suunnilleen sama. Runkosarjan pituus on kuitenkin vaihdellut seuraavasti vuosina 2010-2019:

• 2010: 5 tai 6, lohkosta riippuen
• 2011: 6 tai 8
• 2012: 6 tai 8
• 2013: 6 tai 7
• 2014: 10
• 2015: 8
• 2016: 8
• 2017: 8 tai 9
• 2018: 8
• 2019: 6 tai 7

Valitsin nämä vuodet, koska ne ovat viimeiset vuodet ennen koronaa. Anekdoottina mainitsen vielä kauden 2017, jolloin kakkoseen oli kilpailujärjestelmän mukaisesti tulossa 12 ottelun runkosarja, kunnes joukkuemäärä off-seasonilla muuttui.

Uusimmassakin kilpailujärjestelmässä runkosarjan pituus voi vaihdella (ilman koronaakin) kuuden ja kahdeksan ottelun välillä. Otteluiden määrä asettuu tietyllä tavalla sen vuoksi, että eri määrä joukkueita halutaan jakaa lohkoiksi eri menetelmillä, ja yksinkertainen, 1,5-kertainen tai kaksinkertainen sarja tuottavat eri määrän otteluita. Myös ykkösdivisioonan ottelumäärä vaihtelee osallistujamäärän mukaan.

Näin ollen voidaan perustellusti sanoa, että tietyn kauden ottelumäärä määritetään sen perusteella, kuinka monta joukkuetta sarjaan ilmoittautuu. Kysyn yksinkertaisesti: miksi näin on?

Mielestäni ottelumäärän tulisi määräytyä sen perusteella, mikä on sarjaan osallistuville joukkueille parasta. Joillekin joukkueille se voi olla kuusi ottelua, toisille kahdeksan tai enemmänkin pudotuspelit huomioiden. Sopivanmittaisella kaudella joukkue pelaa tarpeeksi otteluita, mutta kausi ei veny liian pitkäksi. Hyvä mitta kaudelle on täten joukkuekohtainen.

Sillä, pelaako sarjassa yhteensä 14 vai 15 joukkuetta ei pitäisi olla tekemistä ottelumäärän kanssa. Ottelumäärät tulisi mitoittaa sen sijaan siten, että ne sopivat mahdollisimman hyvin mahdollisimman monelle joukkueelle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sopiva määrä runkosarjaotteluita liigatason alapuolella olevalle toiminnalle on kahdeksan. Tai kuusi, jos joukkueen rosteri on kapea.

Ongelma 2: väärässä sarjassa?

Ajoittain olen todistanut tilanteita, missä joukkueet ovat pelanneet “väärässä sarjassa”. Tämä on näyttäytynyt joko heikolla suorituskyvyllä ylemmässä sarjassa tai sitten niin, että joukkue on dominoinut alempaa sarjaa mielin määrin. Miten joukkueen olisi käynyt toisessa sarjassa? Olisiko ollut kaikille parempi, jos kaksi joukkuetta olisivat voineet vaihtaa sarjoja? Joukkueiden jakaminen selkeisiin sarjoihin ilman tasonmittausmahdollisuutta on johtanut siihen, että näitä asioita on saanut vain arvailla 🤔

Kysyn: miksi Vaahteraliigan alapuolella olevat joukkueet tulee jakaa täysin erillisiin siiloihin jo syksyllä? Kaikki kuitenkin tiedämme, että joukkueiden asiat ehtivät syksyn ja kevään aikana muuttua paljonkin. Nykyisessä ykkösessä sarjan heikoimman joukkueen osa on useana vuonna karu. Samoin on mahdollista, että kakkosen paras joukkue ei pääse koskaan mittaamaan kunnolla tasoaan. Esimerkiksi kausilla 2011-2020 Rautamalja voitettiin kuusi kertaa vähintään 22 pisteen erolla, ja vain kerran (2016) eroa on ollut touchdown tai vähemmän.

Lisäaika ilmoittautumiseen auttaisi ennakoimaan joukkueen todennäköistä iskukykyä paremmin. Tämä johtaisi kuitenkin ei-toivottuihin lieveilmiöihin lisäämällä epävarmuutta ja hankaloittamalla tulevan kauden suunnittelua, joten sekään ei sellaisenaan käy. Lisäksi mikään lisäaika ei paljasta todellisuutta kuten oikeasti pelattavat pelit.

Ongelma 3: import-säännöt

Nykymalliseen ykkösdivisioonaan on jo vuosia ollut vaikeuksia saada riittävää määrää joukkueita, jotka pystyvät panostamaan sarjaan täysipainoisesti. Import-säännöillä on tässä oma roolinsa. On vältettävä tilanne, missä joukkueet eivät halua nousta ykkösdivisioonaan. Sopiva lähestymistapa tässä on mielestäni sellainen, missä sarjan säännöt – import-säännöt mukaan lukien – sovitaan sellaisiksi, että riittävä määrä joukkueita haluaa ja voi ne täyttää.

Omasta mielestäni “riittävä” määrä on ehdottomasti enemmän kuin viisi. Tämä mielipide on syntynyt sarjan ulkopuolisen toimijan näkökulmasta, kun mietin sarjan yleistä kiinnostavuutta.

Olen myös aivan hiljattain saanut tietää, että aihe on herättänyt keskustelua myös nykyisen ykkösdivisioonan sisällä. Nähdäkseni ei voida sanoa, että halu import-sääntöjen muokkaamiseen tulisi pelkästään kakkosdivisioonajoukkueilta.

Ehdotus

Yhdistetään nykyinen ykkösdivisioona ja kakkosdivisioona yhdeksi sarjaksi, johon ilmoittautuvat joukkueet jaetaan joukkueiden oman halun, edelliskauden rankingin ja maantieteellisen sijainnin mukaan tasoryhmiin. Tasoitetaan sarjan kärjen ja häntäpään välisiä eroja tiukentamalla import-sääntöjä sopivalla tavalla.

Koko sarja on nimeltään I-divisioona. Sarja on jaettu “Spagettikonferenssiin” ja “Rautakonferenssiin”. Rautakonferenssi on vielä erikseen jaettu “Kuparidivisioonaan” ja “Tinadivisioonaan”.

Nämä ovat puhtaasti työnimiä. Halusin valita nimet, jotka erottuvat nykyisin käytössä olevista nimistä.

Spagettikonferenssissa pelaa rankingin seitsemän parasta joukkuetta, eli summittaisesti nykyinen ykkönen vahvistettuna nykyisen kakkosen parhailla joukkueilla. Rautakonferenssi vastaa ylimalkaisesti nykyistä kakkosdivisioonaa. Divisioonat ovat kuin nykyisen kakkosen lohkot.

Ero nykymalliin tulee siitä, että kaikki joukkueet pelaavat lopulta samaa sarjaa, ja mikä tahansa joukkueista voi teoriassa nostaa Spagettimaljaa kauden päätteeksi. Samalla mallissa huomioidaan eri kehitysvaiheessa olevien joukkueiden toiveet ottelumäärälle, vastustajien keskimääräiselle tasolle ja alueellisuudelle.

Siis mitä häh? Tutustutaan yksityiskohtiin.

Spagettikonferenssi

Spagettikonferenssiin osallistuvat joukkueet, joiden taso sekä kentällä että kentän ulkopuolisten asioiden hoidossa on vakiintunut sarjan parhaalle tasolle. Joukkueiden rosteri on riittävän laaja, eikä huolta ottelumäärältään laajemmankaan sarjan läpiviennistä ole. Nämä joukkueet haluavat pelata kahdeksan ottelun runkosarjan, ja kohdata parhaan mahdollisen vastuksen.

Kahdeksan runkosarjaottelua saadaan aikaan siten, että joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan (6 ottelua) ja sen lisäksi kaksi ottelua Rautakonferenssin joukkueita vastaan. Rautakonferenssista tulevat vastustajat sovitaan siten, että pelimatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä ja matchupit mielekkäitä.

Spagettikonferenssin joukkueet pelaavat kahdeksan ottelun runkosarjan sarjaviikoilla 1-8. Ottelut Rautakonferenssin joukkueita vastaan asettuvat käytännön syistä viikoille 1-6.

Huom! Bye-viikkoja ei sarjaviikoista puhuttaessa ole huomioitu selkeyssyistä. Bye-viikot kuitenkin pidentävät sarjan pituutta siten, että se kestää kutakuinkin yhtä pitkään, kuin sarjat aiemminkin.

Rautakonferenssi

Rautakonferenssiin osallistuvat ne joukkueet, jotka eivät mahdu Spagettikonferenssin seitsikkoon. Nämä joukkueet voivat olla joko lähellä Spagettikonferenssin tasoa, tai vielä hieman aiemmassa kehitysvaiheessa. Osa joukkueista haluaisi pelata enemmän otteluita, mutta osalle riittäisi aivan hyvin kuusikin peliä. Tämä varsinkin, jos joukkue ei varsinaisesti etene voitosta voittoon ja rosterissa on kapeutta.

Eri joukkueiden toiveet huomioidaan jakamalla joukkueet kahteen divisioonaan, joihin odotetaan noin kuutta joukkuetta kumpaankin. Hieman yksinkertaistettuna malli on sellainen, missä jokainen joukkue pelaa runkosarjassa yksinkertaisen sarjan (5 ottelua) ja haastaa lisäksi yhdessä ottelussa Spagettikonferenssin joukkueen. Näin päästään kuuden ottelun runkosarjaan, joka pelataan sarjaviikoilla 1-6. Käsittelen yksityiskohdat ja erikoistapauksia lyhyesti alempana otsikon “Joukkuemäärät” alla.

Sekä Kupari- että Tinadivisioonan kaksi parasta pelaavat vielä divisioonan oman mestaruusottelun paremmin sijoittuneen joukkueen kotona. Tämä ottelu järjestetään sarjaviikolla 7. Sijoitukseen vaikuttavat ensisijaisesti vain muut divisioonaottelut, eli mahdollisista tappioista Spagettikonferenssin joukkueille ei vahvasti rangaista. Täten joukkueille ei ole suurta haittaa siitä, jos Spagettikonferenssiottelu on erityisen vahvaa joukkuetta vastaan.

Tiebreakerina toimii ensisijaisesti keskinäisen ottelun tulos, mitä seuraa mahdollinen voitto Spagettikonferenssin joukkueesta ja muut nykyäänkin tunnetut kriteerit, kuten voittojen vahvuus.

Divisioonan runkosarjan voittajan recordi voi olla runkosarjan jälkeen esimerkiksi 5-1 (5-0). Tällöin joukkue on voittanut kaikki divisioonaottelunsa ja hävinnyt Spagettikonferenssin joukkueelle. Divisioonan runkosarjan kakkosen recordi voisi olla esimerkiksi 5-1 (4-1). Tämä tarkoittaa sitä, että joukkue on hävinnyt divisioonassan yhden ottelun, mutta voittanut Spagettikonferenssin joukkueen.

Joukkueet, jotka eivät selviä divisioonassaan kahden parhaan joukkoon, jäävät runkosarjassa kuuteen otteluun. Tämä ottelumäärä on monelle kehitysvaiheessa olevalle joukkueelle mielestäni sopiva.

Joukkueet, jotka kaipaavat enemmän otteluita, selviävät myös todennäköisesti divisioonissaan kahden parhaan joukkoon, ja täten divisioonan mestaruusotteluun. Tämän ottelun häviäjän kausi päättyy seitsemään otteluun.

Kupari- ja Tinadivisioonien mestarit kohtaavat sarjaviikolla 8 Rautamaljassa runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotona. Ottelun voittaja voittaa kyseisen kauden Rautamaljan ja on epävirallinen “kakkosdivisioonan mestari”. Samaan aikaan päättyy myös Spagettikonferenssin runkosarja.

Pudotuspelit

Pudotuspeleihin selviävät Spagettikonferenssin runkosarjan kolme parasta, sekä Rautamaljan voittaja. Spagettikonferenssin keskinäinen järjestys määräytyy ensisijaisesti Spagettikonferenssin sisäisten otteluiden voittojen määrällä. Voitot ja tappiot Rautakonferenssin joukkueita vastaan huomioidaan vasta tiebreakereissa. Ensisijainen tiebreaker on keskinäinen ottelu tai ottelut, mitä seuraa konferenssin ulkopuolisten voittojen määrä ja nykyisin käytössä olevat kriteerit, kuten voittojen vahvuus.

Nämä neljä joukkuetta pelaavat “Spagettimaljan välierissä”. Voittajat jatkavat Spagettimaljaotteluun.

Näin päästään tilanteeseen, missä jokaisella joukkueella on tie Spagettimaljan voittoon riippumatta siitä, missä konferenssissa joukkue pelaa. Rautakonferenssiin hakeutumista ja siellä dominointia ei kuitenkaan erikseen suosita, koska Spagettimaljan välieristä alkaen Rautamaljan voittaja pelaa aina vieraissa. Tulee luoda malli, missä parhaat joukkueet luontaisesti haluavat Spagettikonferenssiin.

Ottelumäärät eri joukkueilla asettuvat näin:

• Spagettikonferenssista Spagettimaljaan selviävät: 8+1+1=10 (4-6 kotipeliä)
• Spagettikonferenssista välieriin selviävät: 8+1=9 (4-5 kotipeliä)
• Spagettikonferenssin runkosarjaan jäävät: 8 (4 kotipeliä)
• Rautamaljan voittaja, joka selviää Spagettimaljaan: 6+1+1+1+1=10 (3-5 kotipeliä**)
• Rautamaljan voittaja, joka häviää välierissä: 6+1+1+1=9 (3-5 kotipeliä**)
• Rautamaljan häviäjä: 6+1+1=8 (3-5 kotipeliä)
• Kupari- ja Tinadivisioonan mestaruusottelun häviäjä: 6+1=7 (3-4 kotipeliä)
• Kupari- ja Tinadivisioonan runkosarjaan jäävät: 6 (3 kotipeliä)

** selviäminen näin pitkälle vain kolmella kotipelillä on realistisesti ajatellen epätodennäköistä

Useimmissa tapauksissa joukkueet pelaavat tietyn määrän kotipelejä, ja vieraspelejä joko yhden tätä vähemmän tai yhden enemmän. Ääritapaukset, missä jokin joukkue joutuu pelaamaan runsaasti vieraspelejä, ovat mahdollisia, mutta käytännössä harvinaisia. Tällainen tilanne voisi syntyä silloin, jos Kupari- tai Tinadivisioonan runkosarjan kakkonen voittaisi tietyissä olosuhteissa Rautamaljan. Jos tämä häiritsee, voitaisiin sääntöihin varmasti lisätä “vakuutus”, jonka avulla tarpeeksi kärsineet joukkueet saisivat esimerkiksi helpotusta seuraavan kauden sarjamaksuihinsa.

Arvonnat historiaan?

Mallissa päästään tilanteeseen, missä joukkueet kohtaavat runkosarjassa toisensa vain kerran. Uskon, että tämä on toivottavaa. Jos joukkueiden selkeä tasoero tulee kerralla selväksi, on lähtökohtaisesti vaikea hypettää toista kohtaamista – kummassakaan leirissä. Jos taas ottelu on tiukka, on parhailla joukkueilla mahdollisuus ottaa revanssi pudotuspeleissä. On mielestäni erityisen tarpeetonta kohdata sama joukkue yhden kauden aikana kolmesti.

Kun sarjaohjelmiin saadaan eroja ja joukkueet kohtaavat eri joukkueita, myös tiebreaker-sääntöjä pystytään ottamaan paremmin käyttöön. Kaikki tietävät, kuinka liki joka vuonna jossain sarjassa arvotaan sarjasijoituksia, mikä on lähinnä tragikoomista. Ehdotukseni mallissa arvontatilanteisiin päädytään hyvin paljon harvemmin.

Vaikutukset eri asemassa oleviin joukkueisiin

Järjestelmä pyrkii häivyttämään nykyisen ykkös- ja kakkosdivisioonan välisiä eroja. Onko tämä järkevä päämäärä? Tutkitaan asiaa eri asemassa olevien joukkueiden kannalta miettimällä, miten mielekästä toisen konferenssin joukkueiden kohtaaminen on. Matchupit neuvoteltaisiin tässä mallissa joka talvi. Jos yhteisymmärrystä ei synny, päätös saadaan tarvittaessa sarjapäälliköltä tai vastaavalta toimijalta.

Spagettikonferenssin kärkipään joukkueet

Parhaille joukkueille hienointa olisi pelata mahdollisimman kovia otteluita joka kerta, mutta tämä on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa – sarjajärjestelmästä riippumatta. Tänäkin vuonna divarissa nähtiin useita yli 50 pisteen voittoja, joten ei voida sanoa, etteikö isoja eroja nähtäisi jo nyt. Parhaaksi arvioiduille joukkueille olisi järkevää tarjota otteluita rautakonferenssin kärkipään joukkueita vastaan. Nämä ottelut tarjoaisivat parhaille joukkueille mahdollisuuden peluuttaa myös kakkosmiehistöään laajasti, jos tasoero osoittautuu suureksi.

Palaan ehdotetun mallin vahvistussääntöihin artikkelin loppupuolella. Yleisesti mallin toimivuutta kannattaa arvioida ympäristössä, jossa vahvistusten rooli sarjassa on nykyistä pienempi.

Spagettikonferenssin muut joukkueet

Tavanomaisesti ykkösen joukkueet, jotka eivät pysty haastamaan sarjan kärkeä, nappaavat 1-2 voittoa kaudessa. Nyt näille joukkueille tarjoutuu mahdollisuus hieman helpompiin otteluihin sen sijaan, että parhaat joukkueet tarvitsisi turhaan kohdata kahdesti. Voittamalla molemmat ottelut Rautakonferenssia vastaan voi Spagettikonferenssin viidennen record olla 4-4 (2-4). Tämä tuntuu ihan kohtuulliselta kaudelta. Ollaan saavutettu tilanne, missä joukkue on saanut pelata sopivasti itseään vahvempia ja heikompia joukkueita vastaan.

Ääritapaukset, missä joukkue on ns. “väärässä sarjassa”, eivät näyttäydy niin voimakkaasti. Spagettikonferenssin heikoimmatkin joukkueet pelaavat ainakin kaksi ottelua, joihin he lähtevät selkeinä suosikkina. 2-6 (0-6) tai jopa 1-7 (0-6) on huomattavasti mukavampi kuin tavanomainen 0-8.

Rautakonferenssin kärkipään joukkueet

Kuten artikkelin alussa mainitsin, on kakkosdivisioonasta viimeisen 10 vuoden aikana useimmiten löytynyt joku selkeästi muita parempi joukkue. Näiden joukkueiden kannalta on sääli, jos kauden aikana ei törmää yhteenkään oikeasti haastavaan vastustajaan. Ehdotetussa mallissa parhaat Rautakonferenssin joukkueet pystyvät jatkamaan kauttaan niin kauan, että löytyy joko kengittäjä, tai joukkue nostaa sensaatiomaisesti Spagettimaljaa. Kausi tuskin päättyy 48 pisteen voittoon finaaliottelussa.

Samalla on kuitenkin tärkeää, että Rautamaljan voittaminen on edelleen iso saavutus. Jos tie nousee pystyyn Spagettimaljan välierissä, on kausi silti ollut onnistuminen, ja seuraavalle kaudelle on hyvä lähteä miettimään paikkaa Spagettikonferenssissa.

Ja se kerta, kun Rautamaljan voittaja eteneekin välieristä Spagettimaljaan? No nyt herätetään jo suuria tunteita! Altavastaajan tuhkimotarina toimii vain aina.

Rautakonferenssiin muut joukkueet

Mallissa kaikille joukkueille pyritään löytämään sopiva määrä otteluita, sopivia vastustajia vastaan. Rautakonferenssin heikoimpien joukkueiden kaudet tulevat päätökseen ajoissa, kun ottelumäärä ei kasva liian suureksi. Toisaalta molemmista divisioonista jatkaa kuitenkin kaksi joukkuetta, joten yksi divisioonatappio alkukaudesta ei pilaa vielä jatkomahdollisuuksia.

Kehittyville joukkueille on myös hyvä päästä kerran kaudessa näkemään, mikä heidän tasoeronsa kehittyneempiin joukkueisiin on.

Sarjapaikkojen jako

Nykymallissa sitoutuminen tiettyyn sarjaan tapahtuu syksyllä, minkä jälkeen voi tapahtua paljon kehitystä – kumpaan tahansa suuntaan. Nyt ehdotetussa mallissa joukkueet löytävät paikkansa paremmin niiden todellisen iskukyvyn mukaan.

Lähtökohtaisesti paikat konferensseissa jaetaan edelleen syksyllä ennakkoon sovittuja ranking-perusteita noudattaen, kuten nytkin. Yhdistetyn sarjan luonne mahdollistaa kuitenkin myös joukkueiden pienimuotoisen siirtelyn myöhemmin talvella, jos tilanne sitä edellyttää. Rautakonferenssin kärkeen ränkätty halukas joukkue voi saada “Spagettilisenssin” esimerkiksi tammikuussa, jos jokin ylemmäksi ränkätty joukkue on kohdannut haasteita ja haluaa hakea vauhtia hieman alempaa.

Hienous tulee siitä, että tällainen pudottautujakin voi yhä edelleen taistella Spagettimaljasta, jolloin pudottautuminen ei ole niin dramaattinen asia. Tällä tavoin konferensseihin saadaan mahdollisimman sopivat joukkueet kullekin kaudelle, kun sarjapaikoista ei tarvitse pitää kiinni kynsin ja hampain.

Vahvistussäännöt?

Tärkeintä on sorvata vahvistussäännöt sellaisiksi, että ne sopivat Spagettikonferenssin kaikille jäsenille vuodesta toiseen, jolloin konferenssiin löytyy aina tulijoita. Rautakonferenssiin ei lähtökohtaisesti hankittaisi vahvistuksia, joten vahvistuksilla kasvatettavat tasoerot Spagettikonferenssin ja Rautakonferenssin välillä ei ole suotavaa. Mielestäni vahvistusten roolin olisi syytä olla varsin maltillinen, miten se sitten käytännössä tapahtuisikaan. Käytännössä tiedetään, että vahvistussääntöjen tiukentamiseen ei ole lainopillisia esteitä. Kyse on lähinnä joukkueiden halusta.

Tämä on tietysti hankala kysymys, mihin on vaikea löytää konsensusta. Asian ratkaiseminen on kuitenkin tärkeää.

Joukkuemäärät

Spagettikonferenssi olisi mahdollista pelata myös kahdeksalla joukkueella seitsemän sijaan. Tämä muuttaisi kokonaisuutta jonkin verran. Ratkaisun järkevyys riippuu siitä, halutaanko kokonaisuutta säätää tiettyyn suuntaan, vai ei. Oma ehdotukseni lähtee siitä oletuksesta, että ehdotuksen tuottamat ottelumäärät olisivat joukkueille keskimäärin sopivat. Voi olla, että sopiva ottelumäärä eroaisi tästä. On myös luultavaa, että vuosikohtaista vaihtelua ja trendiä johonkin suuntaan ilmenee, kun laji maassamme kehittyy. Ehdotukseni ei ole täysin loppuun asti jalostettu.

Tämän asian pohtiminen menee hieman tämän kirjoituksen tavoitteen ulkopuolelle, minkä vuoksi en avaa asiaa tässä enempää.

Rautakonferenssissa optimitilanne on parillinen määrä joukkueita, jotta divisioonat voivat noudattaa samaa ottelujärjestelmää. Laskin eri vaihtoehtoja ja tutkin, saadaanko ottelut menemään järkevästi Spagettikonferenssin otteluvaatimukset huomioiden. Lyhyt vastaus on, että kyllä saadaan, mutta kaikki yksityiskohdat eivät soljahda paikoilleen aina täysin elegantisti, ja vaaditaan pientä säätöä.

Yksityiskohtia: skippaa rauhassa, jos et ole kiinnostunut

Tutkin homman toimivuuden 12 ja 13 joukkueella Rautakonferenssin joukkueella. Seitsemän joukkueen Spagettikonferenssi kaipaa 14 ottelua Rautakonferenssin joukkueita vastaan (2 x 7). Jos Rautakonferenssissa on on 12 joukkuetta, yksi molempien lohkojen joukkueista pelaa yhden sijaan kaksi ottelua Spagettikonferenssin joukkueita vastaan, ja täten myös yhden ottelun vähemmän divisioonan sisällä. Ne divisioonien joukkueet, joille jää tämän myötä yksi ottelu vähemmän, paikkaavat tilanteen pelaamalla keskinäisen ottelun divisioonarajojen yli. Järkevä tapa määrittää nämä erityiseen tilanteen asetettavat joukkueet olisi ranking-sijoituksen ja sijainnin avulla.

Jos joukkueita on 13 kpl, toinen divisioonista pelataan em. tavalla. Seitsemän joukkueen divisioonassa kukaan ei kohtaa Spagettikonferenssin joukkueita kahdesti. Toisesta divisioonasta jää jäljelle yksi joukkue, joka ei löydä vastustajaa kuudenteen runkosarjapeliin. Tämä asia voidaan ratkaista joko jättämällä ko. joukkue viiteen peliin tai vaihtoehtoisesti etsimällä offseasonin aikana joukkue, joka haluaa pelata tätä joukkuetta vastaan ylimääräisen ottelun, jolloin yksi Rautakonferenssin joukkue pelaakin seitsemän runkosarjapeliä.

Molemmissa laskemissani tapauksissa sarjaohjelma saadaan tehtyä tyydyttävällä tavalla, vaikka kaikki ei menekään ihan “tasan”. Minulla on tätä kirjoittaessa hyvä usko siihen, ettei ehdotettu järjestelmä ole tässä mielessä millään perustavanlaatuisella tavalla rikki, ja täten kehityskelvoton. Muillakin joukkuemäärillä kannattaisi sarjaa hahmotella, mutta tätä kirjoittaessani minulla ei vain ollut sille aikaa.

Kiinnostuneiden kanssa voidaan jatkaa keskustelua hyvin kommenteissa. Kirjoitus on tarpeeksi pitkä näinkin 😉

Hallittu muutos

Nykyinen kilpailujärjestelmä ulottuu kaudelle 2022. Oma ehdotukseni on aika radikaali.

Joskus muutoksia ei voida kuitenkaan käytännössä välttää. Silloin kyse on vain siitä, tehdäänkö muutos hallitusti vai ei. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan sille, kuinka pienellä joukkuemäärällä ykkönen voidaan pelata. Ehdotukseni on parempi kuin tilanne, missä ykkösen jäljellä olevat joukkueet siirretään yksinkertaisesti kakkosen lohkoihin ja ykkönen jää kokonaan pois. Tämä on yksi aivan realistinen mahdollisuus jo ensi kaudelle, jos asiaan ei oteta kantaa.

Valmis ratkaisu?

Tämä ehdotukseni ei ole lähimainkaan valmis ratkaisu 😊 En varmasti pysty itse näkemään asian kaikkia puolia, ja parannettavaa varmasti on. Halusin tuoda kirjoituksellani esiin hieman vaihtoehtoista ajattelua ja nostattaa järkevää keskustelua sivuston yhteisön sisällä.

Kirjoitukseni perustuu subjektiiviseen käsitykseen siitä, mikä on millekin joukkueelle sopiva määrä runkosarjaotteluita (6 tai 8). Voin olla tässä väärässä. Mallia voi varmasti perusajatusta rikkomatta ruuvata sellaiseenkin suuntaan, missä otteluita pelataan vuosittain tästä poikkeava määrä.

Kirjoituksessani nostin esille seuraavat pääasialliset mielipiteet:

1. ottelumäärät tulisi vakioida yhteisesti sovitulle tasolle, joka soveltuu eri tasoisille joukkueille
2. ykkös- ja kakkosdivisioonaa tulisi tuoda lähemmäs toisiaan
3. liigatason alapuolisia vahvistussääntöjä tulisi tiukentaa
4. “väärässä sarjassa” pelaamisen negatiivisia vaikutuksia voitaisiin lieventää nykymallista
5. alasarjojen joukkueet hyötyisivät otteluista sarjatasojen välillä
6. ottelut sarjatasojen välillä nostaisivat sarjan yleistä kiinnostavuutta

Lisäksi toin esille konkreettisen ehdotuksen, jonka avulla näihin tavoitteisiin voitaisiin pyrkiä.

Jos ehdotuksessani nähdään yleisesti järkeä, olisi paras tilanne sellainen, missä yhdessä nostaisimme esiin epäkohtia ja pohtisimme parempia ratkaisumalleja. Otan myös hyvin mielellään vastaan perustellut kommentit siitä, miksi olen väärässä.

Toivon, että artikkelin lukeminen herätti ajatuksia! Kiitän ajastasi! 🙏