Uusi kärkinimi Vaahteraliigan helmikuun rankingissa

jefumaster 3.2.2019 18:46 154 kommenttia

Kuva: Jari Turunen

Vaahteraliiga pelataan kaudella 2019 jälleen kerran seitsemän joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Pitkän odotuksen jälkeen SAJL julkaisi liigalisenssit sekä tulevan kesän otteluohjelman 21. tammikuuta. Jefumaster arvioi joukkueiden voimasuhteita, kun kauden alkuun on 3,5 kuukautta.

Roosters lähtee tavoittelemaan jo kahdeksatta perättäistä mestaruutta. Seura on historiansa aikana saavuttanut peräti 21 ykkössijaa, mutta tulevalla kaudella Vaahteramaljan nostaminen Tampereen Ratinalla ei todennäköisesti ole yhtä helppoa, kuin muutamalla aiemmalla kaudella. Haastajat ovat nälkäisiä ja keskittyneet yksinomaan kukonpoikien päänahan ottamiseen.

Näin helmikuun alussa useimmat seurat ovat vielä rakentamassa rostereitaan. Voimasuhteet alkavat kuitenkin hahmottumaan. Ohessa päivän ranking liigajoukkueiden menestymisen mahdollisuuksista.

1. Kuopio Steelers, vuoden kokeneempi, mutta monin verroin nälkäisempi

Savon jenkkifutisylpeys Steelers yllätti paatuneimmat liigafanit yltämällä heti nousukaudellaan sarjan finaaliin. Keski-iältään nuori joukkue osoitti olevansa liigapaikkansa arvoinen ja käynnisti valmistautumisen seuraavaan kauteen Pekka Utriaisen johdolla nopeasti heti hopeajuhlista toivuttuaan. Joukkueen perustaa on päästy rakentamaan Suomeen tiiviisti asettuneen Seth Petersin ympärille ja muutoinkin nousukuntoinen rosteri on onnistuttu säilyttämään lähes ennallaan. Liigan taklaustilaston musertavan ylivoimaisesti voittanut Donavan Hayden jatkaa puolustuksessa ja kotimaiset tähdet Tino Ndongo, Johannes Jauhiainen ja Santeri Inkinen ovat motivoituneita taistelemaan mestaruudesta myös 2019. Kahteen suuntaan viime kausilla Steelersissa urakoinut amerikkalaispelaaja Justin Bell on korvattu puhtaasti juoksupeliin keskittyvällä Gerard Johnsonilla ja kahden passin Charles Wortin kokoinen aukko paikattu kahden passin Thomas Kaczochalla. Nuoruus, nälkä, jatkuvuus sekä nousujohteinen kehitys tekevät Steelersista Gridironin ranking-ykkösen helmikuussa 2019.

2. Seinäjoella on kyllästytty rämpimään, nousua haetaan taas vanhalla reseptillä.

Seinäjoki Crocodiles on pelannut kaksi mollivoittoista kautta Vaahteraliigassa. Putoajan paikalle kaudella 2017 romahtanut joukkue ryhdistäytyi viime kaudella lähes playoff-vauhtiin. Seinäjoella aloitettiin jatkosopimuksien julkaisu hyvissä ajoin ennen edellisen kauden varsinaista päätöstä. Päävalmentaja Michael Mattinglyn, pelinrakentaja Jonathan Bakerin ja keskushyökkääjä Christian Powelin sopimukset loivat erinomaisen pohjan tulevan kauden menestykselle. Joukkueen kolmannen jenkkipaikan täyttää puolustuksen takakentälle sijoittuva Dejvion Steward. Vanhaan tuttuun tyyliin Seinäjoella on solmittu sopimuksia import-pelaajien kanssa muita enemmän ja jälleen kerran uskotaan, että vahvistukset tuovat hyvään kotimaiseen runkoon sen pienen puuttuvan lisämausteen. Yksi mielenkiintoisimmista ulkomaalaispelaajista tulee olemaan comebackin Seinäjoelle tekevä Spencer Cutlan, jonka vaikutus joukkueelleen tulee olemaan enemmän kuin yhden pelaajan normaalisti tuoma panos kokoonpanossa. Papereilla tarkasteltuna nostan Crocodilesin helmikuun rankingissa peräti kakkospaikalle.

3. Roostersin pakassa paljon muutoksia ja pelinrakentaja nimeämättä.

Helsinki Roostersin offseason ei varmastikaan ole edennyt seurajohdon odottamissa merkeissä. Liigan arvokkain pelaaja, pelinrakentaja Brandon Connette siirtyi Saksaan New Yorker Lionsiin ja korvaavaksi pelintekijäksi värvätty tähtipelinrakentaja Garrett Saffron peruutti sopimuksensa kukonpoikien kanssa. Kun vielä joukkueen johtava kotimainen laitayökkääjä Kimi Linnainmaa päätti seurata Connettea Saksaan, ovat lähtökohdat hyökkäyspalapelin rakentamiselle aiempia vuosia haastavammat. Seuran puheenjohtaja sekä edustusjoukkueen päävalmentajan vaihtuminen ovat myös tekijöitä, jotka väistämättä merkitsevät muutoksia junan lailla edenneeseen menestystarinaan. Mikko Koikkalainen ei kuitenkaan lähde rakentamaan joukkuettaan tyhjän päälle. Viime kauden yhdysvaltalaispelaajista jatkavat Curtis Slater sekä Adam Connette. Roosters on historiansa aikana uudistamaan joukkuettaan merkittävästi, ilman vaikutuksia menestysjunan etenemiselle. Jatkuuko sama kehitys tänäkin vuonna? Siitä saamme viitteitä, kun joukkue ratkaisee ensin pelinrakentajahaasteensa. Helmikuun rankinsijoitus on näillä eväillä 3.

4. Nousijajoukkue Wolverinesissa on potentiaalia playoff-joukkueeksi

Helsinki Wolverines on onnistunut rakentamaan joukkuettaan Suomeen etabloituneiden amerikkalaispelaajien ympärille. Yksi kaikkien aikojen kovimmista Suomessa pelanneista pelinrakentajista, Robert Johnson on kuntouttanut itsensä liigapelien edellyttämälle tasolle ja saa rinnalleen velipoika Cedric Johnsonin sekä yllättäen ECG:stä Wolvoihin loikanneen Jabari Harrisin. Joukkueen amerikkalaiskiintiön täyttävät monikertainen allstars-mies RJ Long, takapuolustaja Eric Irvin sekä Tsekkiliigan finaalin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu William Young. Kun hyökkäyksen tähtipelaajiksi lisätään linjajätti Karri Kuuttila ja maajoukkuelaituri Marcus Siiskonen, voidaan ahma-hyökkäykselle ennustaa pisterikkaita pelejä. Toistaiseksi joukkueen puolustuksen rosteri näyttää osin keskeneräiseltä erityisesti tukimies-osastolla, joten neljättä sijaa ylemmäs ei sarjanousijaa voi sijoittaa helmikuussa.

Kuva: Jari Turunen

5. Butchers valmistautuu kauteen uutispimennossa

Porvoo Butchers on viettänyt varsin vaitonaisen talvikauden kertoen vain vähän joukkueen suunnitelmista ja vahvistuksista. Lokakuussa julkaistuun rosteriin ei ole lisätty nimiä juuri lainkaan eikä amerikkalaisrintamallakaan ole kiirettä pidelty. Kuitenkin se yksi nimi, joka vahvistusten listalle on lisätty, on sitäkin vahvempi, Porvoon keskushyökkääjän paikalle kiinnitetty Joshua Robinson tulee olemaan saapuessaan Vaahteraliigaan, niitä harvoja vahvistuksia, jotka ovat pelanneet oikeasti pelejä NFL:n runkosarjassa. Butchersilla on takavuosien aikana ollut merkillinen taito venyä sarjataulukossa itseään paremmalle sijalle. Joukkueella on vielä paljon rakennettavaa ennen sarjakauden alkua (kuten pelinrakentajan valinta), mutta yhtenä maan johtavista juniorikasvattajista joukkueelle voi ennustaa sijoittumista sarjan keskikastiin.

6. Onko Vaasassa luvassa jo toinen välivuosi

Ammattimaisesti joukkuettaan rakentanut Wasa Royals ylsi kaudella 2018 lopulta pronssisijalle. Kun seuran nousujohteinen kehitys pysähtyi, puhuttiin jo viime kauden aikana eräänlaisesta välivuodesta. Uuteen kauteen lähdetään jälleen uusin eväin ja muutokset eivät voi olla vaikuttamatta joukkueen menestyspotentiaaliin. Päävalmentajan paikalle on kiinnitetty erittäin kokenut yhdysvaltalainen Brett Morgan, jonka kädenjälki ei ole vielä offseason-julkistuksissa päässyt esille. Hyökkäyksen kapellimestariksi on palkattu pelinrakentaja Joey Bradley, jolla on kokemusta eurooppalaisesta jenkkifutiksesta kolmen kauden ajalta Puolassa ja Portugalissa. Seuran julkisuuteen esittämä rosteri vaikuttaa vielä varsin keskeneräiseltä. Valmennusjohdolla tulee olemaan erityisen suuria haasteita paikata Rufail Khalifan ja erityisesti Stacey Thomasin jättämät aukot, eikä toistaiseksi joukkueelle voi ennustaa kuudetta korkeampaa ranking-sijoitusta.

7. Pirkanmaalla paljon pöhinää pienin tuloksin

Tampere Saintsia voidaan pitää viime kauden suurimpana pettymyksenä. Papereilla lupaavalta näyttänyt joukkue sortui häviämään ratkaisevia otteluitaan kiusallisissa paikoissa, eikä sarjan jumbosija anna parhaita lähtökohtia seuraavaan kauteen. Seura on julkaissut toistaiseksi sarjan kapeimman rosterin, jossa mukana on kaksi yhdysvaltalaispelaajaa. Pelinrakentajan paikalle kiinnitetty Tuscani Figaro vaikuttaa CV:n perusteella varteenotettavalta vahvistukselta – samoin kuin takapuolustajan paikalle hankittu DuBois Ross. Joukkueen kotimainen keskushyökkääjäkalusto on hyvässä kuosissa Tuukka ja Veikka Lehtosen jatkaessa joukkueen palveluksessa. Kauteen on vielä runsaasti aikaa, mutta toistaiseksi Saintsin julkistuksilla ei ponnisteta rankingissa seitsemänneltä sijalta ylemmäs.

Lue lisää liigasta: Vaahteraliiga.fi

Avatar

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Olenko eka kommentoija?
    Joo, näin se menee.

  • Wolverines voi hyvinkin olla pleijarijengi ennemmin kuin Seinäjoki. Kuopiolla on nyt The year! Roosters näyttää olevan sekalaisemmassa tilassa kuin osasin odottaa. Voi olla että nyt tulee sellainen kausi että juuri ja juuri pleijareihin yltää. Ihan hyvä että pakka sekoittuu ja kärjessä olisi tiukkaa taistoa. Mielenkiintoista katsojille.

  • Ennemmin uskon Roostersin putoavan pleijareista, huhut avainpelaajien lopettamisesta ja taas yhden jenkin kotiinlähdöstä eivät voi olla näkymättä.

  • Mä uskon et ne vaan keksii jotkut pojanklopit tilalle ja vetää jengiä.

  • Pitkästä aikaan peli on auki liigan osalta. Huutonaurua nauran kaikille niille jotka kertovat meille opettavaksesi siitä miten divarinousijoilla on vaikeuksia “liigavauhdin” kanssa. Steelers voi näyttää keskaria näille spedeille taaksepäin ja Wolvot eteenpäin.

    Steelers on kova mutta kuka pelaa Tampereella kuopiolaisten kanssa? Siinä hyvä spekkailuun aihe.

  • Oma listani näyttää tällä hetkellä tältä:
    1. Wolverines
    2. Seinäjoki
    3. Kuopio
    4.– 7. Tampere, Porvoo, Vaasa, Roosters

    Wolverines on uusi Kuopio. Mielestäni heillä on tällä hetkellä Vaahteraliigan kovin hyökkäys. Seinäjoki ei ole kaukana, mutta R. Johnson = Vaahteraliigan Tom Brady. Jos joitakin pelaajia vertaa niin…
    R. Johnson > Baker
    RJ Long > Cutlan
    C. Johnson > Wilson
    Siiskonen ? Fortes
    Young < Powell

    Vaikka Seinäjoella on Wolverinesia kovempi puolustus, en näe, että he pystyisivät aivan samaan tapaan takomaan pisteitä.
    Kuopio kolmantena, ei siksi että he olisivat mitenkään erityisesti heikentyneet (Tietty Wortin sopimuksen päätyttyä heiltä puuttuu kolmas vahva laitahyökkääjä), vaan siksi että Wolverines ja Seinäjoki löivät uuden vaihteen silmään ja ajoivat ohi.

    Muilla joukkueilla on kokoonpanojen rakentaminen selvästi vielä kesken. Jos kuitenkin tämän hetkisten pelaajien perusteella heidät pitäisi järjestää (jossa ei ole mitään järkeä), niin:
    4. Roosters
    5. Vaasa
    6. Tampere
    7. Porvoo

    Todennäköisesti tulee vielä muuttumaan, kunhan tiedetään pelinrakentajat ja muut vahvistukset. Sellainen kutina että Porvoo, Tampere ja Roosters taistelevat tosissaan välieräpaikoista Seinäjoen, Kuopion ja Wolverinesin kanssa, eikä minkään ottelun lopputulos tule olemaan itsestäänselvyys.

  • Wolvoilla on tosiaan huikea hyökkäyksen taitopotentiaali. Tuosta Emun listasta puuttui mm. Jabari, joka tulee antamaan Rojon on pelikirjaan törkeän hienoja vaihtoehtoja (rb, wr, wildcat qb). Toinen ei-mainittu tähti on Arttu Erkkilä. Missä muuten Sagne pelaa ensi kaudella? Ettei vaan…?

  • Pajarinen, Jussila, Kuronen, Connette, Pinta, Luoto… Onhan noissa paikattavaa Roostersilla. Muilla on vihdoinkin iskun paikka.

  • Ei se välttämättä tarkoita ettei pelaa vaikkei nimeä löytyisikään alustavasta rosterista. Roostersilla on ollut tapana vasta kevään mittaan ilmoittaa jatkavista pelaajista, sillä moni pelaaja on odottanut kevääseen saakka josko pääsisi ulkomaille pelaamaan. Luoto, Connette ja Linnainmaa eivät ensi kaudella pelaa, mutta noista muista en olisi niin varma.

  • Naisvetoinen Roosters tulee sakkaamaan ja putoamaan pois pleijareista.

    Aikoinaan nainen toi huonoa onnea laivassa, nyt sama tulee tapahtumaan miesten lajin peräsimessä.

  • Jossain vaiheessa Roosters ei voitakaan Vaahteramaljaa. Se on luonnon laki. En usko sen kuitenkaan johtuvan Roostersin romahduksesta, vaan muiden tason noususta. Tällä kaudella taso tulee olemaan paljon kovempi, kuin viime vuonna. Mutta huhut Roostersin kuolemasta ovat taatusti liioiteltuja. Uskon monen vielä yllättyvän ja jotkut vieläpä siksi, että seuraavan metamorfoosin takana onkin nainen.

  • Oli muuten paskin loppuottelu mitä muistan katsoneeni

  • Nyt se entinen Roosters pj on lopettanut kokonaan. Nyt muut saavat näyttää miten homma etenee.

  • Velolla on ens kesänä vielä ekan neljänneksenkin jälkeen jotain jännitettävää.

  • Olisi melkoinen piristysruiske lajille, jos Tampereella pelattavassa finaalissa pelaisivat Kuopio ja Seinäjoki. Nykyisten rostereiden valossa tämä on vielä kaiken lisäksi täysin mahdollista.

  • Porvooseen jenkki koordinaattori.

  • Onko antaa lisätietoja? OC? DC? Moore oli kyllä nappivalinta viime kaudella, ei paljon paremmin olisi voinut sillä pelaajamateriaalilla puolustaa.

  • Slater kotiin…???

  • Lähtenyt menemään uusi Pj pistänyt oikein kunnolla tuulemaan ja koko paska on sekaisin

  • Viiemridinmät 3 Suomen mestaruuden voittanutta joukkuetta viimeisten 15 vuoden sisällä ovat Roo, Wol ja But. ihan vain mietittäväksi

  • Joista Roosters voittanut seitsemän ja Butchers kuusi. Kyseisten joukkueiden Vaahteraliigan runkosarjan otteluiden voittoprosentit tuolta ajanjaksolta: Roosters 74%, Butchers 61% ja Wolverines 54%. Patriotsin voittoprosentti aikaväliltä 2001 – 2018: 77%.

  • Jos toi huhu Slaterista pitää paikkansa se tekee Roostersista kriisijoukkuern.

  • Eikä tule jäämään tähän, ensin Saffron,sitten Slater.
    Millähän kokoonpanolla R.n linjat ensi vuonna operoivat?
    MARK MY WORDS! Roosters ei pelaa pleijareissa ensi kesänä.

  • Käytännössä mestaruuksia on voittanut Roo, But ja ECG. Sitten noita yhdenkauden ihmeitä on ollut satunnaisesti välissä.
    Tulevat vuodet sen osoittaa, mikä joukkue osaa organisaationsa rakentaa ja olla ns. kestomenestyjä.

  • Lupaa nyt vielä syödä hatullinen sontaa, niin saat maittavan ateria kesän lopulla!

    http://europlayers.com/SigningList.aspx?CountryId=72

  • Ei tolla nyt ole mitään todistusarvoa. Noi ei muutu ennen kuin pelaaja itse niitä muuttaa. On tainnut tämä turkulaistäti suututtaa Slaterin

  • Isommissa lajeissa pelaajatrafiikin hoitaa urheilutoimenjohtajat, joilla osaamisalueena pelaajat. Puheenjohtajat hoitavat resurssit kuntoon taustalla eivätkä puutu arjen asioihin. Vähän niin kuin asiantuntijaorganisaation johtaminen. En tiedä Roostersin tilannetta tai Slaterin statusta, mutta usein nämä saranakohdat henkilövaihdosten yhteydessä voivat sekouttaa pakkaa.

  • Hyvä muistaa, että viime kaudella Roosters ratkaisi käytännössä kaikki ottelunsa ensimmäisen neljänneksen aikana. Peleistä tuli tasaisia vasta silloin, kun he alkoivat pyörittää kolmosmiehiä kentällä. Tuskinpa se heidän Vaahteraliiga tasoon hirveästi vaikuttaisi, vaikka sieltä lähtisi kymmenen parasta miestä pois.

  • Niinkö meinaat. kovin trolli ikinä

  • Ruustersin paatti vuotaa ja todella paljon. Ei ole reikiä paljon pystytty paikkailemaan kun ei tiedoteta.
    Tulee dyykkaamaan ja ihan hyvä niin. Jos olisin turkulainen tai muu koditon majupeluri niin en näkisi syytä mennä ärrälle, menisin suoraan eurooppaan.
    Nyt jos R-pelaajisto asettuu taidoiltaan samalle viivalle muiden kanssa niin myös nähdään onko koikkalainen minkälainen mastermind oikeasti kun tähän asti on voinut arpoa pelejä miten tahansa ja ylivoimainen pelaajisto on voittanut pelit kutsuista huolimatta.
    Joku mainitsikin porvoon viime kauden puolustuskaluston pelanneen paremmin kuin paperilla olisi odottanut. Siinä on hyvän koordinaattorin meriitti että saa riuhdottua porukasta enemmän irti kuin lahjattomampi kaveri saisi.

    Tuliskohan tästä sittenkin hyvä liigakausi.

  • Taisi R-Dynastia loppua kun Puheenjohtaja vaihdettiin. Voi tulla mielenkiintoinen kausi.

  • sukeltaa ens kesänä kuten vuonna 2011! …saa ottaa talteen ;)
    Sukellus tulee olemaan pitkä. Kunhan vain Wolvot pysyy sarjassa. Kun katsoo juniorityötä mitä on laiminlyöty nyt 2-3 vuotta on Roon pienten junnujen määrä huolestuttavasti romahtanut.
    Viime kesänä Roon pikkujunnut joutuivat pelaamaan yhdistelmä joukkueena turnauksia kun ei ole pelaajia 5 vs 5 turnaukseen!!! Huh huh! Seuran sivuilla on kuvia kun U13 ja U11 joukkueet pitää yhteistreenejä, ei ole hirveesti ruuhkaa. U15 näyttää joutuneen tiputtautua 7vs7 divariin. Vanhemmista taas löytyy ilmeisesti runkoa. Kun tarpeeksi kauan laiminlyömällä omaa juniori työtä niin tälläinen on odotettavissa. Niinkuin aikaisemmin on mainittukin Wovojen nousu tulee hankaloittamaan tätä muiden seurojen junnutyöllä ratsastamista. Mikä on aivan oiken! Toivottavasti seurassa herätään oman junnutyön merkitykseen. …Onkohan kukaan vertaillut kellä legioonalla on eniten rosterissa niitä oikeita omia junnuja ;) Enkä usko Roon ongelmien johtuvan PJ:n vaihdosta. Ennemmin niin, että uppoava laiva jätettiin hyvään aikaan ja jätettiin uudelle kova työ repiä seura ylös suosta mihin se on edustuksen glorian hinnalla ajettu.

  • Crocot ratinaan. Laadukkain suomalainen rosteri

  • Hauska vitsi

  • Eikös Irvin ole kesän alkaessa “kotijenkki” ja sen myötä yksi jenkkipaikka on edelleen vapaana?

  • Ei ole

  • Joo varsinaisessa suossa on! Jos puuttuu pienimmistä pelaajia niin ei se vielä tarkoita että silloin on kaikki pielessä. U15-U19 Joukkueissa pitää olla sitä massaa jotka nousevat edustukseen.
    Pienimmissä U11-U13 pelaaminen on enemmän leikkiä kuin tavoitteellista urheilua.

  • Ja sinne U15-U20 joukkueisiin niitä pelaajia ilmestyy kuin taikaiskusta? Varsinkin kun nyt niille opiskelemaan/töihin pk-seudulle tuleville on toinenkin kiinnostava vaihtoehto kuin Roo.

  • Miksi Roostersin mvp palkittu u19 QB siirtyi Wolvoihin?

  • Kuka tämä Temptation Islandin jenkkifutis-Anders on? https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000005991534.html

  • Kai se palkittu u19 Qb siirtyi Wolvoihin pelipaikan toivossa 😎. Taikka sitten ajatteli saavansa parempaa (ympärivuotista) valmennusta.

  • Kummalliseksi ton QB siirron tekee se että viimekauden u19 junnut voivat pelata ensi kesänä u20 sarjassa. Nyt siis R:n u20 jäi ilman mvp kuuppaansa.

    Ymmärrettäväksi ton tekee tosin Rojon QB-akatemia joka on ainutlatuinen Suomessa. Suuri osa junnuikäluokkien pelinrakentajista on siirtynyt wolvojen valmennuksen piiriin.

  • Ketäs pelinrakentajia on noussu huipulle rojon QB akatemiasta.

  • QB tai kukaan muukaan. Junnuja kuulemma on mutta miksi liigajoukkueen keski-ikä on 50?

  • Anders Gyllenbögel , LB wolverines blue, ei ikäväkyllä vaikuta turhan hyvältä lajimainokselta…

  • Eihän tuo Anders suinkaan jäänyt lajin ainoaksi mainokseksi, vaan olihan siellä sinkkunaistenkin puolella Wolvojen naisista pelaaja.

  • Wolvoihin tulossa pari ranskalaista, ruotsalaista ja vielä kaks kotijenkkiä päälle

  • Toihan on juuri parasta mainosta pitkästä aikaa. Millä vuosisadalla sä elät mielipiteisesi kanssa?

  • Guess who’s back… back again

  • Pelaako Timi Leivoja?

  • Joku vice ass kertoi meille arvion Wolvojen rosterin keski-iästä. Koska asia jäi mietityttämään, päätin laskea asian.

    Wolvojen 77 miehen rosterin keski-ikä on 28 vuotta ja mediaani-ikä 26. Joukkueen rosterissa on:

    1960-luvulla syntyneitä: 1 henk
    1970-luvulla syntyneitä: 11 henk
    1980-luvulla syntyneitä: 17 henk
    1990-luvullä syntyneitä: 42 henk
    2000-luvullä syntyneitä: 6 henk

    Noista U20-sarjaan mahtuvia listalla 14.

    Olisi mielenkiintoista jos joku viitsisi vastaavat luvut laakea muista.

  • Miksi siellä helsingissä pitää triggeröityä tuollaisesta.. Keskittyis vaikka moolimassoihin

  • http://www.americanfootballinternational.com/nordic-countries-join-cfl-in-global-drive-to-grow-gridiron-football/
    Mitäs luulette, kaudella 2020 uusi import säännöt jossa erikseen Canadilaisia?

  • Todennäköisesti samalla reissulla on neuvoteltu Roostersille ne ammottavat rosteriaukot kuntoon.

  • Nuista 1990 luvun ja nuoremmat pelaa divareissa koska keski-ikäiset kotijenkit vie puolet pelipaikoista ja importit loput. Kauden jälkeen porukka vaihtaa seuraa koska ei saa peliaikaa. Nämä vaihtajat on juuri niitä ketkä haluaa pelata liigaa mutta niitten pelipaikan vie nämä turhuudet.

  • “Pelaa divareissa […] vaihtaa seuraa kosa ei saa peliaikaa” Wol Blue/pink ovat juuri olemassa että kaikki saavat peliaikaa ja mahdollisutta kehittyä.

    Jos joku diiva vaihtaa seuraa koska oma taso ei rittänyt mutta uskoo että riittä toisessa seurassa niin saa lähteä!! Ei ne muuallakaan pärjää ja vuoden sisällä kamat on jefukirpiksessä myytävänä.

  • Oma tasoo on vaikea näyttää jos Rojon kaveri tulee pelaamaan samaa pelipaikkaa..Jännä kun Suomen isoin seura niin siellä on myös eniten pelaajia ulkomailta. Mitäs sitten kun nämä vanhukset ei enää pelaa ja siellä on 80 divarissa pelanneita pelaajia. Paskat käy ja divari kutsuu uudestaan. Pelaajat ei kehity tarpeeks divarissa ne tarvii peliaikaa myös liigassa.

  • Väitätkö etti taidot ja taso näky treeneissä ja/tai divaripeleissä?

  • On se vähän eri pelata divarissa Rovaniemen DBtä vastaan ku liigassa vaikka Jenkkiä vastaan. Nyt vähä valoja. 2 vuoden päästä voin sanoo että mitä minä sanoin ku siellä ei oo ku liuta importteja ja ehkä enintään 2 jengiä pelaamassa.

  • Rojo itse hän pelasi pari kautta sitten 3 divisionassa (jopa Rovanimen DBitä vastaan). Nyt lähtee vaahteraan samassa seurassa.

    Kuten sanoin, jos joku diiva yliarvostaa itseään niin omasta mielestä parempi seuralle jos lähtee.

    Ne joilla on malttia kehittyä treeneissä ja divarissa ja luottavat valmennukseen haluan joukkuetovereiksi.

  • Miksi volvot kasvattaa vaan diivoja ja/tai huonoja nuoria pelaajia, vaikka massaa ainakin täällä kerrotun perusteella on eniten koko maassa? Ja joo, Rojo onkin hyvä esimerkki miten kolmosdivarista voi nousta liigaan :):):)

  • On minusta hyvä esimerkki. Siellä on Junnut saanu aina hyvin peliaikaa edustus joukkueessa ja nyt siellä on noin puolit alottavasti kokoonpanosta heidän omia junioreita. Maajoukkueeseen on noussut jo kourallinen ja lisää tulee varmasti. Importti otetaan vaan silloin jos pelipaikalle ei vaan ole pelaajaa.

  • Lopeta :D ketä noista on muka kuopiolaisia kasvatteja muuta kun se yks corneri joka oli ku grillihiili maljan jälkeen. Lappeenrannasta ja mikkelistä melkein kaikki alunperin.

  • ..ei juuri kukaan. :( Mediaanikin ihan älytön ja yksi taitaa olla itse asiassa Kuusamosta ja toinen Kiurujärveltäkin.

  • @Kuopio, niin siis noille seitsemällee ulkille oli pelipaikka ja muut ihmettelee, vai?? Olet melkoinen säveltäjä…..

  • Tini Ndjangokin on Leppäkoskelta niin eihän sekään ole edes oman kylän poikia.

  • Kuopion omat ,Ndongo, Pekkarinen, Ovaskainen, Korhonen, Laitinen, Lindqvist,Ojainväli, Hartikainen, Vilpponen ja LB Tuppurainen jos pelaavat kolmella LB. Sitte muutama vielä lähipaikkakunnilta. Jos katsotte rosteria niin aika kapeeta on mihin ulkkarit ovat tulleet. Kaikki nämä siis aloittavia pelaajia ja omia junioreita.

  • Eikös Ojanväli ole Jyväskylästä ??

  • Niin, se riippuu onko ojien sivussa vai ojan välissä.

  • Ojansivu on Jyväskylästä. Ojainväli on Kuopiosta. Oisko 10 vuotta pelannu Steelersissä.

  • Kyllä omasta mielestäni Steelers edustaa enemmänkin koko Itä-Suomea kuin pelkästään Kuopiota. Sama juttu pohjaanmaalaisten kanssa, eli ei sielläkään hirveän montaa ulkopaikkakuntalaista taida olla. Etelässä vähän kirjavammat rosterit, mutta se pääosin selittyy sillä, että se on hyvin muuttovoittoista aluetta. Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi taas vaikuttaa aika räjähdysherkälle alueelle, mutta ei sieltäkään sirpaleet ole päätyneet paljoa Näsilinnan seiniä kauemmaksi.

    Mielestäni ei vielä olla sillä tasolla, että oma joukkue valittaisiin sen tarjoaman ohjelman perusteella, vaan junnuvuosien jälkeen lähdetään opiskelut etusijalla valitsemaan omaa kotikaupunkia (joka usein löytyy läheltä). Pääkaupunkiseutu on tietty asia erikseen, kun siellä on eri ohjelmia mistä valita. Toki poikkeuksiakin aina löytyy, mutta näin uskoisin sen pääasiassa menevän.

    Sitten kun mennään ikäluokkaan +24, niin siellä varmasti vaikuttaa se, millaisen vaikutuksen joukkue on pelaajalle pystynyt luomaan. Pelaajat ovat juuri valmistuneet korkeakouluista, mutta eivät vielä ole kerenneet asettumaan aloilleen, eli ovat myös valmiimpia siirtymään toiselle paikkakunnalle parempaan joukkueeseen.

  • Wolvot itse asiassa kierrätti viime kaudella poikkeuksellisen suurta määrää junnuja ja rookie-pelaajia edustusjoukkueen peleissä. Tämän palstan asiantuntijakommentoijat peräänkuuluttivat tuolloin rookie-pelaajien tilalle importteja tai vahvistuksia, mutta Titola peluutti jääräpäisesti nuoria pelaajia tiukoissa paikoissa. Tänä vuonna moni noista nuorista debytoi liigassa.

    Moni täällä suutaan pieksevä ei tiedä käytännössä mitään divarijoukkueiden rostereista tai nuorten pelaajien nimistä puhumattakaan pelikokemuksesta tai taitotasosta. Kun Saints/Royals/Huskies/Steelers nousivat liigaan kyseenalaistettiin liigavauhtiin yltäminen kultakin. Niin vain kolme noista neljästä on yltänyt nousukaudellaan mitaleille ja yksi jopa finaaliin.

    Wolvoilla on kadehdittavan hyvä setti kokemusta ja nuoruutta tarjolla. Joukkue takaa pelipaikan ja runsaasti peliaikaan kaikille kolmen sarjatason systeeminsä ansiosta ja on aktisesti fiksuin vaihtoehto nuorille pelaajille kasvatusalustaksi. Kolmen tai neljän pelin junnusarjat taitavat turruttaa nuoret luopumaan lajista jo varhain. Wolvoissa junnujen kausi jatkuu divarijoukkueissa läpi kesän. Toisia tämä syljettää ja pahimmat oireilevat herjaviesteillä tälle palstalle.

    Itse pidän ohjelmaa maan parhaana vaikka olenkin toiselta puolelta Suomea asiaa tarkastelemassa.

  • Hahahah naurattaa aina kun tulee ennen kautta gridironiin lukemaan kommentteja taas siitä kun roo ei pärjää. Turhaan elätätte toiveitanne siitä ettei roo dynastia jatku. Dynastia jatkuu ja muut vikisee.

  • Kohta sun Dynastias joutuu kertomaan pitääkö huhut paikkansa, ihme ettei ole tuoneet jo julki?? Kai odottavat että täällä aletaan asiaa julkisesti puntaroimaan ennen kuin tekevät asialle jotain, vai pitääkö Vaasasta asti huudella?..

  • Kärähti

  • Täällä ei ole mitään nähtävää,uutisoitavaa tai muutakaan infoa, poistukaa!

  • Hyvä idea. Siirrytään liiton sivuille oikean ja ajantasaisen tiedon pariin.

  • ..vaiko…?

  • Kysyn vaan

  • https://www.sajl.fi/?x167512=9224428 , poika otti ja kärysi. Käytti väärää lisäravinnetta, ainakin oman ilmoituksensa mukaan.

  • Onko tieto milloin wolverines julkistaa Wort sopimuksen? Roostersin osalta tilanne näyttää vaikeutuvan edelleen.

  • https://yle.fi/urheilu/3-8930472
    Metyyliheksaaniamiinin myynti on kielletty Suomessa terveyshaittojen takia. Se on vaikuttanut haitallisesti muun muassa sydämen ja aivojen toimintaan ja on aiheuttanut myös kuolemia. Kansainvälinen antidopingtoimisto kielsi metyyliheksaaniamiinin vuonna 2004.

  • Voisi olla hyvä, että Roosters poistaisi oheisen sivultaan ettei junnujen vyöry naapuriseuroihin kiihdy:

    “Daniel Stanzel can’t think very many better role models than Curtis Slater for young players.

    – Curtis has mastered his craft as a player, which is mirrored in his big play ability for example. Now imagine you start playing football at a young age and Curtis is your first coach ever… oh boy…!”

  • Olisi mielenkiintoista tietää kävikö käry loppuottelissa. Laittaa suuren varjon 7up’n päälle…

  • Jos käry käynyt tosiaan jo maljassa tai jopa aikaisemmin, miksi Roosters ja liitto on pantannut tietoa näin kauan.. tulokset pitäisi tulla jo parin viikon jälkeen testeistä. Nyt kulut 5kk viimeisestä pelistä..

  • Onhan tuo nyt pelaajallekin ja seuralle kohtuutonta että tulokset tulevat niin viiveellä jos näin on käynyt.

    Ja mitä tulee tuohon haastatteluun junnuista onhan slater tehnyt siellä hyvää duunia vuosia ja jos kyse jostain ravintoaineiden mukana tulleesta kärystä ei se nyt mielestäni poista sitä kaikkea hyvää Mitä kaveri on tehnyt,ikävä homma mutta kyllähän noita lisäravinne käryjä käy valitettavasti paljon mutta ei se kenestäkään mitään narkkaria tee.

  • Mitätöidäänkö 2018 maljan tulos?
    Isompiakin mitaleja on otettu pois douping rikkomusten takia.
    Nyt nähdään mihin päin liitto kumartaa.

  • Jos vain yksittäinen otteluita ratkaiseva avainpelaaja on pelannut pari vuotta doupattuna, on se valitettavaa, mutta jos on syytä epäillä järjestelmällistä ja vuosikausia jatkunutta doping-programmia olisi syytä puolueettoman tahon lähteä asiaa tutkimaan.

  • Liiton sivuilla olevassa uutisessahan tuokin selviää

    “Amerikkalaisen jalkapallon liiton kilpailusääntöjen mukaan, mahdollisella dopingrikkomuksella ei ole vaikutusta kauden ottelutuloksiin.”

  • Jos pitäisi veikata niin sanoisin että löydetty aine on peräisin jack3d preworkoutista jota kyseisen pelaajan kotimaassa käytettiin ja myytiin viimeksi siellä käydessäni vielä suhteellisen paljon

  • Erilaisia amfetamiinin kaltaisia piristeitä on melkein kaikissa ns. treeniboostereissa. Aina kun edellinen kielletään niin vaihdetaan jonkun molekyylin paikkaa ja homma jatkuu. DMAE, DMAA jne. Laittomiahan ne ovat vain kilpailukaudella. Sikamaista, jos Roosters on tällaista systemaattista pelaajien pelipäivän boostausta harrastanut liiton suojeluksessa ja nyt ei edes käry poista sillä hankittua epäreilua hyötyä kuten SM-mitalia ja Vaahteramaljaa. Kyllä taas huomaa millä porukalla on taustat kunnossa kun mitä tahansa voi tehdä ilman rangaistusta.

  • Roosterssillahan vaihtui just puheenjohtaja että ainakaan tällä uudella ei ole mitään tietoa noista vanhoista jutuista.

  • Herranjestas kun täällä kirjoitteleva jengi on hyväuskoisia urpoja. Kaverilla on mennyt bileet vähän yli ja kun noi näkyy pitkään veressä niin kärähti. Ei se siitä narkkaria tee, joskus pari viivaa nenään vaan piristää kummasti. Lopettakaa noi lisäravinnejauhannat

  • Jos näin on todella ollut, pitäisi Roostersin kilpailusääntöjen pohjalta pelata ensi kaudella 1. Divarissa. On se kumma ettei Gatorade enää riitä.

  • Ai Wort siirtyy Wolvoihin? Damn, olisin halunnut nähdä pelaavan Kuopiossa. Vaikkei seuralle välttämättä se helpoin vahvistus, niin kuitenkin yksi viime kauden viihdyttävimmistä pelaajista seurata. Tuon lisäyksen jälkeen ainoa kotimainen asia Wolvojen hyökkäyksessä on linja, ja näinköhän sekään tulee pysymään suomalaisena.

  • Että täällä ihmiset ei tiedä että ton tason urheilijat käyttää lisäravinteita,se gatorade tuskin riittää.
    Valitettavasti näitä lisäravinne käryjä käy ja varmaan kävisi aika paljon enemmän jos pelaajia testattaisiin useammin.
    Ei yhden pelaajan käry nyt vaan meinaa sitä että joukkue tippuu divariin tai menettää pystinsä.jos kyseessä olisi joku muu joukkue niin huutelu olisi taas vähäisempää..

  • Missään faktaa tosta wortti wolvoihin keissistä vai vasta huhu?

  • Pelkällä vääryydellä ovat voittaneet, ihan hyvä että pistivät ulos sen entisen PJ.n ja HC:n , molemmat ihan mulk….

  • Kaveri on käyttäny ja kertonu testin aikana että ainetta käyttää. Jännä silti että kirjotti uuden sopparin ensikaudelle vaikka tiennyt varmasti että aine on kielletty ja käry käy. 30% piriste käryistä on juuri tätä samaa ainetta.

  • Vai oisko niin et kertonut käyttävänsä tiettyä lisäravinnetta(nämä kun pitää mainita)ja mitä ite lukenu ni näissä voi myös olla vähän ongelmana se että ainesosa listat eli tuoteselosteet puutteellisia tai samasta aineesta voidaan käyttää usempaa eri nimeä eli kertonut käyttävänsä lisä ravinnetta mutta ei ole tiennyt sen sisältävän mitään laitonta.
    Tuskin olisi suomeen talveksi jäänyt ja uuden sopparin tehnyt jos olisi itse tiennyt kärähtävänsä kun helpommallakin olisi päässyt.

  • Ei taida olla missään faktaa, mutta kohtuullisen luotettavalta taholta olen myös minä tämän kuullut.

  • Oli epäselviä tuoteselosteet. Nykyään on mg tarkkuudella sisällöt joka purkissa. Pelkkää tyhmyyttä tai uskoa omaan hyvään tuuriin(ettei testata) jos käryää lisäravinteista. Igorin tai Alexein tuontitavara sen sijaan voi yllättää koska sisältöä ei tiedä edes myyjä itse. Jokainen voi itse miettiä mihin porukkaan Slater kuuluu ja mitä aineita se on vetänyt. Kiellettyjä joka tapauksessa. Sikamaista huijaamista. Toki niitä sikoja on lajissa varmasti muitakin mutta vain käryt lasketaan.

  • “Olisi mielenkiintoista tietää kävikö käry loppuottelissa. Laittaa suuren varjon 7up’n päälle”
    Maljassa ei tietääkseni testattu, mutta oleellista on koska Slater on kärähtänyt jos se on tapahtunut ennen finaalia, niin miksi hän sai pelata siinä.

  • Ilmiselvä salaliitto. Ihan niinku 2014 kun Turun pelaaja ei saanu pelata vaahteramaljassa. Vaikee vaan nyt enää päätellä pitäiskö saada pelata vai ei? Taitaa riippua joukkueesta kun teidän juttuja lukee…

  • Saa nähdä lähteekö liiton toimistosta tästä douppitapauksesta yhtä ärhäkkäästi lehdistötiedote eri sanomalehdille kun nyt on kyse Roostersista. Aikaisemmat tapauksethan muiden seurojen käryistä on ollut ollut luettavissa jo seuraavan aamun lehdistä sekä suoraan YLE:ltä.

    Luulen että liiton toimistossa ollaan kusi sukassa ja hipihiljaa ettei se “suurin ja kaunein” menetä kasvojaan.

  • Maljassa oli testeissä ainakin Kuopion pelaajia, joten eiköhän tuolla ole myös Roosters pelaajat olleet.

  • Näyttää tosiaan riippuvan joukkueesta saako pelata. Yhtenäinen linja olisi kiva.

  • haha taisi liitto ja Roosters yrittää painaa koko asian villasella, hiljaisuus rikkoutui vasta kun asian nosti täällä esille.

  • Sellainen huomio vielä tuosta liiton ja Roosterssin tiedotteesta että siellä kerrotaan ainoastaan että on antanut positiivisen näytteen viime kaudella sen enempää spesifioimatta että missä kuussa. Aikaisemmin on myös ilmoitettu esimerkiksi “kesäkuussa antamassa näytteessä” tjsp. mutta ei kai se niin oleellinen tieto ole, vai onko?

  • Porvoo pelissä annettu näyte

  • Kaikilla on tiedossa että Roosters on Norosen oma seura joten saattaa olla into aktiiviseen tiedottamiseen tavallista pienempi. Kaikissa muissa tapauksissa on on pyritty maksimaaliseen avoimuuteen.

  • Mitens Slaterin Allstars valinta 2018. Nollataanko tuokin? Taidan kysyä omalta (liiton) puheenjohtajaltani.

  • Onko porvoo peli faktaa? Jos on niin on näytteen annosta kulunut tasan 5-kk Testeissä itsekkin peliuran aikana olleena tiedän että siellä sanotaan, että tulokset tulevat 1-2 viikossa. Joku tai jotkut ovat tästä tienneet siis jo useita kuukausia..

  • Niinpä, ja tuossa puhutaan vielä että A-näyte, mikä tulee nopeasti. B-näytteessä sitten ottaa enemmän aikaa.

    Aikamoista suhmurointia ja peittelyä.

  • Onko tässä syy Vaahteraliiga.fi sivun 135 päivän mykkäkouluun..? On tiedetty ja yritetty keksiä keinoa miten voisi olla kertomatta. Jos tätä ei tiedoteta avoimesti pressillä on jotain todella pahasti pielessä.

  • A-näytteessä tosiaan menee max. 3 viikkoa, olen itsekin ko. Näytteitä antanut, joten jotain pohjaa tiedolle on. SAJL asetti nyt häpeäviitan päällensä, koska piilottelua tämä on.
    2016 Bona sai 4v toimintakieltoa ja saints 2000e sakkoa. Vähintään samaa odotan nyt, tai menetän uskoni liittoon aivan lopullisesti.

  • Ja vielä jatkona edelliseen: tutkin asiaa ja yleensä liitolla on mennyt n.3-4kk KURINPITOPÄÄTÖKSEN tekoon. Nyt 5kk. Yritetty lakaista maton alle?

  • “Näytteiden analysointi kestää tyypillisesti noin kaksi viikkoa. Arvokisojen yhteydessä näytteet analysoidaan usein jo seuraavaksi kilpailupäiväksi.”

  • Sun pointti on?

    Missä ottelussa positiivinen A-näyte annettu?
    Miksi tiedotetaan vasta nyt?
    Pelasiko esim. Vaahteramaljassa positiivisen näytteen annon jälkeen?
    Miksi näihin ei ole vastattu ja miksi seura/liitto vaikenee?

  • Liiton puheenjohtaja = Vaahteraliigan sarjapäällikkö = liiton eettisen valiokunnan puheenjohtaja

  • “Positiivinen testitulos tai mahdollinen muu dopingrikkomus ei kuitenkaan ole dopingtapaus ennen kuin ADT:n Valvontalautakunta sekä asianomainen lajiliitto ovat käsitelleet tapauksen ja tehneet siitä päätöksen. Tämän vuoksi urheilijan oikeusturvaa on kunnioitettava ja tapaus on pidettävä luottamuksellisena, kunnes lopullinen päätös asiasta on tehty. Vain urheilija itse voi julkistaa asian ennen kuin lopullinen päätös asiassa on tehty.”

    Asian käsittely käsittää A-näytteen, B-näytteen ja mahdollisen muutoksenhaun.

  • Olet yhdesdä asiassa oikeassa Wolvojen suhteen, kirjoitit “Itse pidän ohjelmaa maan parhaana vaikka olenkin toiselta puolelta Suomea asiaa tarkastelemassa.”
    Wolvojen “ohjelma” on maan parhaita rakentamaan importeilla ja kotijenkeillä täytettyä liigakoukkuetta. Onhan se selvä että mitä enemmään seurassa on jäsenmaksun maksajia ja talkoolaisia, sitä enemmän on rahaa pelaajabudjetissa.
    Ja ennen kuin kaikki Wolvojen junnut alkaa taas huutamaan, niin listatkaa ensin ne oikeasti Wolvojen kasvatit, ketkä pelaa ensikaudella liigassa enemmän kuin muutaman hajadownin.
    Totta on se, että divarijoukkueet antaa mahdollisuuden nuorille kehittyä ja wanhoille jäähdytellä.
    Mutta turha sillä divariohjelmalla on pullistella, jos ei se tuota pelaajia edustusjoukkueeseen.
    PS. Aika pelleilyä tuo Wolvojen rosterikikkailu. Ketä tuo palvelee? Vain pitääkö soittaa pj:lle jos on kiinnostunut siitä ketä pelaa Wolvojen edudtudjoukkueessa (oliko se nyt silver vain mikä)?

  • A + B näyte ja niiden välinen selvitysaika ei kestä 5kk. Todellisuus on n. 2kk + plus kurinpitopäätös.

  • Liiton puheenjohtaja = Vaahteraliigan sarjapäällikkö = liiton eettisen valiokunnan puheenjohtaja = Monivuotinen Roosters-hallituksen jäsen

  • häipyi ja vaihtui kummasti pääosin viime kauden jälkeen. Sattumaako? Voisko kunniapuheenjohtaja olla kunniaton?

  • Joko avohoidon tila on maassa todella heikko tai sitten suljetulta osastolta pääsee nettiin.

  • On ainakin tiennyt kärystä silloin kun uusinut sopparin Roo kanssa joulukuun alussa. Silloin testistä oli 4kk. Jos testi siis tosiaan porvoo pelissä syyskuun alussa.

  • Kunnon peluri. Laittoi Roostersin maksamaan talvioleilua täällä Suomessa, kun valmenteli junnuja ja naisia. Peukku aina niille jotka Norosen Roostersia pääsee rokottamaan

  • Case Rodney Brown
    – positiivinen näyte 13.7.2014
    – 19.8.2014 Trojans julkistaa käryn ja pelaajan väliaikainen pelikielto alkaa
    – 25.10.2014 SAJL julkistaa 2 v pelikiellon
    Trojansille hopeaa.

  • Tämä johti siihen, että Saints ei päässyt maljaan, Kuopio hävisi koska tämä… Testatkaa oikeasti kunnolla niin käryy 15% pelaajista.

  • Case Dominic Bona
    – positiivinen näyte 28.5.2016
    – 22.7.2016 liitto vahvistaa positiivisen A-näytteen 4 v pelikiellosta
    – 17.11.2016 SAJL ilmoittaa 4 v pelikiellosta

  • Jos käy ilmi, että tätä lajille mittaamattoman paljon haittaa tuovan uutisen julkaiaua on tahallisesti viivytelty, olisiko paikallaan kutsua kokoon ylimääräinen liittokokous jossa punnitaan luottamushenkilöiden kannatus?

  • Sekä Brownin että Bonan tapauksessa julkistaminen on tapahtunut kyseisten herrojen suostumuksella. Muuten asiasta ei voi tiedottaa ennen lopullista päätöstä. Ja tämä tietenkin kestää kauemmin mikäli asiasta haetaan muutosta.

    Nämä asiat löytyvät kyllä dopingsäännöistä, jos jotain sellainen oikeasti sattuisi kiinnostamaan.

  • Tiedotettiinhan tässäkin ennen lopullista päätöstä: “Liitto, seura ja pelaaja ovat sopineet yhdessä asian julkaisemisesta. Asiaa ei tulla kommentoimaan enempää ennen lopullista päätöstä.”

  • Juurikin näin. Slaterin suostumuksella.

  • Huono karma Roostersin U13 joukkueella. Seura on juuri ja juuri toipunut yhden ikäluokan massaloikkauksesta paikalliskilpailijalle, kun orastavaa toimintaa valmentamaan värvätty yhdysvaltalaispelaaja/valmentaja irtisanotaan dopingista epäiltynä. Eipä käy kateeksi.

  • Odotettu käry! Koskakohan vuotaa julkisuuteen tieto siitä miten loputkin Roostersin pelaajat ovat mukana joukkueen systemaattisessa lisäravinneohjelmassa!? Onko kaikki 7 mestaruutta putkeen voitettu vain preworkoutin voimalla?

  • mikä ihmeen massaloikkaus? Montako pelaajaa? 3? 10?
    Jos näin oikeasti on niin kuka on suututtanut ja kenet ja miten pahaa shittiä on tuulettimeen mennyt että maksavat asiakkaat eli vanhemmat on saatu myös lähtemään. Ei tuon ikäiset ite seuraa vaihda. Lopettavat jos ei homma kiinnosta.
    Onko tehty perinteiset eli junnujen rahoilla on ostettu…jotain…en usko sillä eihän moneen kertaan osaamisen taidoiltaan ylistetty organisaatio voisi moiseen junttimaisuuteen sortua. Eihän?

  • entä jos slater ollaan huumattu sen takia liitto ei ole kiirehtinyt en usko että douppauksesta ollut kiinni, joka tapauksessa Roosters on Suomen mestari,

  • https://www.sajl.fi/koulutus/antidoping/

    SAJL uutisoi dopingrikkomukset jäsenilleen ja kansallisesti keskeisille medioille.

    Dopingrikkomuksista koskevasta tiedottamisesta vastaa kriisiviestintäryhmä. Ryhmän kutsuu koolle lii-ton puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Ryhmään kuuluu lisäksi liiton viestinnän edustaja sekä seuran edustaja (jos ei seura epäiltynä rikkomuksesta.) Tämä ryhmä päättää tiedottamisen ajankohdasta, tavas-ta sekä muista yksityiskohdista ottaen huomioon tietojen salassapidon. Ryhmä nimeää henkilön, joka vastaa kysymyksiin asiasta.

    Järjestää tiedotustilaisuuden, mikäli urheilijan taso tai muut seikat sitä edellyttävät. Liitto infor-moi asianosaisia ja heidän kanssaan sovitaan tiedottamisen tavoista, aikataulusta sekä velvoitetaan asianosaisia saapumaan tiedotustilaisuuteen.
    Ennen tiedotteen lähettämistä tai lehdistötilaisuutta asiasta informoidaan liiton hallitusta sekä toimihen-kilöitä. Samalla kerrotaan tiedottamisen aikataulu ja pelisäännöt. Medialle kerrotaan asiasta mahdolli-simman nopeasti ensimmäisen tiedon jälkeen. Ensimmäinen lyhyt tiedote välitetään STT:n kautta ja samalla kerrotaan tiedotustilaisuuden tarkka aika ja paikka. Tiedot välitetään STT:n jälkeen myös liiton oman medialistan mukaan. Tiedotusvastuu rajataan kriisiviestintäryhmän nimeämälle henkilölle.
    Tiedotustilaisuuteen pyritään saamaan asianosaisten ja liiton johdon lisäksi myös ADT:n asiantuntija. Tiedotustilaisuudesta jaetaan virallinen tiedote. Lisäksi valmistellaan taustamateriaaliksi tietoa testausmääristä jne. Asianosaiset, ADT sekä liiton johto vastaavat toimittajien kysymyksiin. Tilaisuuden jälkeen asiaa kommentoi tarvittaessa puheenjohtaja ja/tai toiminnanjohtaja.
    Virallinen tiedote käännetään mahdollisimman nopeasti englanniksi, jotta se voidaan jakaa tarvittaessa kansainväliseen käyttöön.

  • Pari vuotta sitten U13 valmentaja ,joka toimii myös nuorten mj , vei noin 20 poikaa mukanaan naapuriseuraan, syynä,oli huono valmennus, kuitenkin samat valmentajat jatkoivat uudessa seurassa.

  • Sitten kun se Slater palauttaa sen väärillä keinoilla voittamansa kultamitalin niin mä voisin ottaa sen tonne kaappiini. Ei ole kun pelkkiä hopeisia niin sinne mahtuisi kivasti sekaan sellainen kultainenkin. Pääsee sitten kavereille kilistelemään.

  • Tasi kuitenkin junnujen ja valmennuksen lähdön syynä olla junnujen rahojen valuminen edustuksen gloorian metsästykseen.
    Ei ollut junnuilla enään mahdollisuutta edes turnaus reissuille lähteä bussilla kun kuljetusyhtiö oli laittanut piikin poikki. Naurettava organisaatio tämä vanha Roo. Toivottavasti nyt on järkeä toiminnassa.

  • Ei käy kateeksi Roosters päävalmentajaakaan. Ensimmäinen kausi ja ensin QB ilmoittaa kuukauden ennen saapumistaan irtisanovansa sopparin ja nyt jo sopimuksen tehnyt pelaaja kärähtää aineista. 2kk kansainvälisiin otteluihin (joka sekin tuli seuralle yllätyksenä) ja yhtäkkiä joukkueella ei olekkaan kuin yksi jenkkisoppari ja muutama eurooppalainen pelaaja. Sekään ei auta että monet avainpelaajat lopettivat tai siirtyivät muualle.

  • Kyllä se Sleitterin joukkueet taisi olla valmennuksessa ne vanhemmat ikäluokat. Nuoremmissa vastuussa oli mielestäni ihan suomi-pojat.

    Kun kattoo Roostersin hallitusta niin yksi mies siellä on tällä hetkellä ja viisi naista. Ja se yksi mieskin on edustuksen pelaaja.

  • Silloin kun fakta on vain klikkauksen päässä, fiksuimmat perehtyy siihen ennen avautumista:

    “Helsinki Roosters has re-signed defensive back Curtis Slater. He is also coaching new hard hitting Roosters defenders in U13 team”

    Saman uutisen lopussa hehkutetaan miten hyvä roolimalli tämä henkilö on lajia aloittaville lapsille. Jepujee…

  • Faktat eivät ole tärkeitä, kunhan heittää jotain uskottavan kuuloista tänne niin se on totta!

  • Olipa asia sitten siten, että Curtis olisi ottanut juhliessaan piriä tai siten, että mies olisi käyttänyt lisäravinnetta jossa on ollut jotain “piristettä” on koko homma naurettava. Ei Slater kummastakaan syystä pelejä tee, vaan siksi että on vitun hyvä. Ottakaa itse piriä juhlissa väliviikonloppuna ja tehkää pelit seuraavana pelipäivänä?! Tai tehkää pelit juomalla enemmän kahvia johon jotain lisäravinnepiristettä voi verrata….Miksi kärähtäisi nyt jo useamman vuoden liigassa pelattuaan ja Suomen kuvioiden ollessa tutut? Eri asia olisi, jos hän olisi kärähtänyt jostain ihan kunnon horkasta joka auttaa kasvattamaan lihasmassaa ja nopeutta ja nopeuttaa palautumista…

  • Se että Slater kärysi jostain “turhasta” ei tee Slaterista syytöntä. Se tekee Slaterista idiootin. Miten vitun tyhmä sitä oikein pitää olla jos Suomessa jenkkinä harrastaa jefua ja vetää yhtään mitään kyseenalaista. Jäät kiinni 11 kertaa kymmenestä. Muutenkin romun vetäminen suomalaisena jefun pelaajana on niin järjenjättöhommaa ettei mitään rajaa. Kiinni jäät varmemmin kuin lätkän liigapelaajana mutta mitä tästä saat? Maksaa kausimaksusi.

  • Tulipahan luettua pitkästä aikaa tätäkin palstaa ja edelleen sitä mieltä että täällä kommentointi omalla nimellä pitäisi tämän palstan tason vähän erilaisena. Tiedoksi vaan että meidän uudella naisten joukkueen staffilla on mielessä joukkueen kehittäminen ja pelilliset asiat, ei muuta. Myönnän että ärsyttää suunnattomasti jos edes läpällä käytetään mun nimeä tuollaisessa sonnassa eli vastaus spekulaatioon että ei hoida! Olemme haastajia tulevalla naisten vaahteraliigakaudella ja tavoitteemme on korkealla. Tsemppiä kaikille lajissa mukana oleville kevääseen ja ymmärrän että on tyhjiö nyt elämässä kun on ensimmäinen sunnuntai ilman NFL:llää.

    Terveisin
    Coach Jalo

  • Keskustelu on edennyt ihan uskomattomalle tasolle. En näe muuta vaihtoehtoa, kuin poistaa viimeisimmät kommentit ja laittaa ketjun lukkoon.

    Gridironin keskustelu on haluttu pitää anonyymina. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että on teknisesti mahdollista tuottaa erityisen typerää tekstiä toisten nähtäville. Tämä ei tarkoita sitä, että näin pitäisi toimia.

    Jokainen juttu, joka naurattaa jätkäporukassa viisi sekuntia, ei sovi kirjoitettavaksi nettifoorumille. Jokaista paskaa vitsiä ei tarvitse kirjoittaa ja lähettää kaikille muille.

    Gridiron on rakennettu suomalaisen jenkkifutiskansan iloksi ja avuksi. Kenelläkään ei ole velvollisuutta ylläpitää sitä.