Vaahteraliigassa välierät

jefumaster 6.9.2018 18:11 25 kommenttia

Kuvat: Jari Turunen

Kausi on edennyt vaiheeseen, jossa jäljellä on neljä joukkuetta. Vaahteraliigan välieräpeleissä kohtaavat Helsinki Roosters ja Porvoo Butchers sekä Kuopio Steelers ja Wasa Royals.

Vaahteraliigakaudesta 2018 tulee jäämään päällimmäisenä mieleen Roostersin ylivoima. Helsinkiläiset nousivat kevään kansainvälisten pelien menestyksensä ansiosta Euroopan rankingissa sijalle kolme ja myös kotimaan sarjapelit ovat edenneet kukonpoikien tahdissa. Toinen mieleenpainuva ilmiö on sarjanousija Steelersin menestys. Kuopiolaiset ovat edenneet sarjan pudotuspeleihin kukistamalla kaikki muut vastustajansa, paitsi Roostersin. Nämä kaksi joukkuetta lähtevät viikonlopun välieräpeleihin suosikkeina.

Roosters – Butchers

Lauantain välieräpelissä on ainoastaan yksi voittajakandidaatti. Muun väittäminen olisi kohteliasta semantiikkaa. Siinä missä Roosters teki runkosarjapeleissään keskimäärin 52,6 pistettä, onnistui Butchers saavuttamaan 16,1 pisteen keskiarvon omissa otteluissaan. Pelinrakentaja Janne Lehtisen loukkaantuminen ei ainakaan paranna porvoolaisten lähtökohtia otteluun.

Roosters tulee voittamaan oman välieräpelinsä selvällä marginaalilla. Olisi mielenkiintoista nähdä millaista jälkeä punakone onnistuisi takomaan taululle, mikäli pelaisi täyden ottelun ykkösmiehistöllään. Viime vuonna sama taistelupari kohtasi välieräpelissä, jonka Roosters voitti 41-13. Tällä kaudella joukkueiden tasoero on astetta suurempi.

Steelers – Royals

Sunnuntaina Väinölänniemellä tullaan näkemään huomattavasti tasaisempi ja uutisarvoltaan mielenkiintoisempi välieräkamppailu. Viime kauden finalisti Wasa Royals haastaa tosissaan kauden komeetan, nousijajoukkue Steelersin. Kuopiolaiset ovat sarjasijoituksensa sekä kahden aiemman kohtaamisen perusteella ennakkosuosikkeja, mutta vaasalaiset ovat onnistuneet parantamaan peliään merkittävästi kauden edetessä.

Varsin harva Vaahteraliigaa seuraava laji-ihminen ennusti Kuopio Steelersille mahdollisuuksia menestyä uudella sarjatasolla heti avauskaudellaan. Savolaiset ovat kuitenkin näpäyttäneet epäilijöitään pelaamalla läpi kesän viihdyttävää ja voittavaa jenkkifutista. Runkosarjan kakkospaikka merkitsee nousijajoukkueelle jo liki varmoja mitaleja, mutta tämä ei varmaankaan vielä riitä kuopiolaisille.

Wasa Royals on taistellut helteisen kesän aikana useampien vastoinkäymisten kolhiessa viime kauden finalisteja. Joukkueen valmennusjohdossa sekä rosterissa on tapahtunut paljon muutoksia, mutta kauden tärkeimmällä hetkellä vaasalaisten peli näyttää loksahtaneen kohdalleen. Joukkue menetti hyökkäyskalustostaan sarjan viime hetkillä yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Justin Williamsin. Amerikkalaisen yli sadan jaardin ottelukohtaisen keskiarvon juoksuja olisi varmasti kaivattu myös välieräpeliin.

Royals voitti kaudella 2017 välieräpelissään sarjanousija Hämeenlinna Huskiesin niukasti lukemin 17-14. Myös tämän kauden välieräpelistä odotetaan tiukkaa vääntöä. Aina aurinkoiselle Väinölänniemelle odotetaan suurta ja äänekästä savolaisyleisöä tuomaan se ratkaiseva pieni lisätekijä kotijoukkueen taustatueksi.

Vaahteraliigan välieräpelit

  • Roosters – Butchers lauantaina 8. syyskuuta klo 15.30, Velodromi, Helsinki
  • Steelers – Royals sunnuntaina 9 syyskuuta klo 15.30, Väinolänniemi, Kuopio

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Olipa taas kerran kertomus. Toivot näkeväsi punakoneen lyövän ykkösmiehillä rumat numerot tauluun. Seppänen ei pelannut huonosti viimeksi, vaikka ei ole juuri pelinrakentajana harjoitellut ja silti väität ilman Lehtistä osakkeiden menneen. Mitäpä, jos ongelmat johtuvatkin juuri Lehtisestä?

    Ehkäpä kukaan ei laita ropojaan Porvoolaisten voiton puolesta ja peli hautautuu syksyn suurimmaksi EVVK tapahtumaksi, mutta tuollaisen ennakon voisi jättää myös kirjoittamatta.

  • Kiitos palautteesta. Kuten tuossa mainitsinkin, kaikki muu kuin Roostersin täydellisen ylivoiman toteaminen on kohteliasta semantiikkaa. Tottakai vastakkaisetkin kannat ovat sallittuja ja suotavia.

  • Jos kirjoittaa roo but välierästä sanomatta juuri mitään, kannattaisi olla sanomatta mitään. Kysymys ei ole siitä onko voittajasta epäselvää vaan onko koko jutussa mitään selvää?

    Kunhan ärsyynnyin ennakostasi, jossa ei ollut muuta kuin siunaus ja hautaus, mennän sillä.EVVK.

  • JVM:n kanssa!

  • Ottelu kuitenkin pelataan, joten siitä on hyvä kirjoittaa analyysiä, kuitenkin välieräottelu. Se, että tasoero on suuri ja ottelu tulee olemaan yhteen päätyyn pelaamista, ei estä mielestäni vähän laajempaa raporttia mm. Butchersin kunnosta. Huomautus ottelun tuloksesta jos R pelaisi täydellä jne. on vähän turha, sama jos ajattelisi että STE pelaisi Royalsia vastaan täydellä ykkösmiehityksellä…;) Kaikkihan tietää miten siinä kävisi. Ps. Ei kannata ärsyyntyä, Butchers on kuitenkin tähän asti kautta pelannut hyviä otteluita ja päässyt välieriin, siellä vastus ja panos on tietenkin kovempi.

  • Roostersin jokaisen matsin ennakoksi tällä kaudella jo ekasta matsista lähtien olisi riittänyt yksi sana: Boring.
    Jefumaster venytti siten artikkeliaan turhaan ja JVM suuttui…no turhasta.
    Finaali jää todellakin väliin tänä vuonna.
    Ihmettelen jos tuhat katsojaa menee rikki kun tiedossa on luokkaa 70-12 blowout ja roosters vois jo nyt tatuoida huoletta pelaajille voittosormukset vaikka otsaan.
    Nelosen tilaus jäi myös tänä kesänä tekemättä koska yksittäisiä matseja ei voi ostaa ja kauden ajaksi tilaus vain muutaman ennakkoon mielenkiintoisen matsin vuoksi aiheuttaisi virheellisen rahoilla äänestämisen sen puolesta että tuote nimeltä vaahteraliiga olisi muka kunnossa.
    Nämä kaksi asiaa näen keinoiksi äänestää lajin seuraajana ilman seurakytköksiä. Seurakytköksillä mahdollistuisi liittokokousvaikuttaminen. Ja tietenkin rahoilla äänestämistä on se että käy paikanpäällä kiinnostavissa peleissä.
    Kysymys herääkin että miksi Roostersin kotipeleissä on tänä kesänä ollut paikanpäällä enemmän kuin 0 katsojaa? Voisiko joku uskaltaa vaikka nimimerkillä kertoa että mitä sait rahoillesi vastinetta? Et ainakaan jännitystä. Mutta jotain? Maksoitko toistamiseen?

    Noh. Toivo elää. Ensi kausi on jo ihan kohta. Jospa silloin ois jännempää.

  • Nyt kun kautta on jäljellä enää kolme peliä, joista yhdessä on ennakkoon jotain jännitettävää, herää kysymys: Mitä muut joukkueet on viime talven aikana tehnyt kun Roosters on niin ylivoimainen? Se että Steelers on nousiajoukkueena Roostersia heikompi on vähintäänkin ymmärrettävää, mutta kun sarjan muista joukkueista ei meinannut olla vastusta edes Steelersille? Se että Roosters on ylivoimainen ei ole Roostersin vika eikä enempää liitonkaan vika, vaan kyllä se vika löytyy niistä muista joukkueista halusittepa sen myöntää tai ette. Nykyään Vaahteraliigassa, kun ei vaan riitä että aloittaa “treenailemaan” huhtikuussa ja “harrastaa” jenkkifudista?

  • Täysin samaa mieltä, mitä hemmettiä muut ovat tehneet off seasonilla? Kuopio on selvästi treenannut ja ansainnut paikkansa liigassa ja osoittanut mitä kovaa ja oikein harjoittelemalla saa aikaan! Ensi vuonna ovat taas paljon kovempia!

  • kuopion nousulla ei ole mitään tekemistä kovemman offseason treenaamisen kanssa, yhtälailla voitais väittää että huskyjen viime vuoden pronssi oli kovemman treenaamisen tulosta.
    steelers onnistui siinä missä lähes kaikki muut epäonnistuivat, eli pelaajarekrytoinnissa.
    kuopilaisten jenkkinelikko oli kivikova, jos verrataan saintsin vastaaviin niin ero on valtava.
    tuohon lisättynä kotimaiset huippuvahvistukset, sekä muutama eurooppalainen täsmähankinta niin voi todeta joukkueen rakentamisen onnistuneen lähes täydellisesti, omat pelaajat muodostavat vielä näennäisen rungon, vaikka eivät isossa roolissa olekaan.

  • Muistaakseni kun puolivälieriä pelattiin vielä niin runkosarjan kuudeskin on noussut loppuotteluun.Turku taisi voittaa silloin runkosarjan puhtaalla pelillä ja jäi ulos finaalista.Pallo on pyöreä tässä tapauksessa soikea ja voi pomppia sinne tänne.Pelataan ensin sitten jaetaan mitalit.Vaasa voi kyllä yllättää.

  • Kaikkien aikojen tylsin vaahteraliigakausi lähestyy huipennustaan, kaikkien aikojen tylsintä vaahteramaljaa. Todennäköisesti jengi äänestää jaloillaan ja kukkarollaan ja intohimoisina ovat paikalla vain kuopiolaiset/vaasalaiset. Viimeistään tämän kauden jälkeen olisi hyvä nostaa pöydälle maljapelien järjestelyjen mahdollinen tarjoaminen muualle kuin stadiin. Tapahtuma polkee paikallaan ja yleisömäärät eivät vaan kasva, päin vastoin. Jos peli olisi jonkun seuran vastuulla nähtäisiin varmasti täysin erilaista intohimoa ja innovaatioita yleisön kosiskelemiseksi.

    Minkäköhän kaltaista analyysia JVM haluaisi Butchersin mahdollisuuksista jotka ovat 0% tasolla Roostersia vastaan. Boring. Onneksi kaudesta on jäljellä yksi mielenkiintoinen peli joka pelataan sunnuntaina.

  • haali kaikki jo lopettaneet edellis vuosien tähtipelaajat EM-kotikisoja varten, tuskin monikaan heistä aikoo pelata enää ensi vuonna. Saintsin importit oli floppi, täysin näkymättömiä muiden joukkueiden importteihin verrattuna. Kuopion importit taas olivat nappivalinta, pelaavat todella hyvin yhteen ja heitä on viihdyttävä katsoa, vaikka eivät olekaan aivan Roostersin importtien tasoisia. Butchers onnistui yllättämään laiskuudellaan ja aneemisuudellaan: rosteri pieni, HC:n mukaan he ovat vain toistuvasti epäonnisia eikä mikään ole joukkueen vika, viestinnän ja markkinoinnin taso 0. Pohjanmaalla virheitä korjattiin ja tekemistä parannettiin läpi kauden, varmasti saavat hyvää nostetta myös off seasonille.

  • No on se hemmetti jos vanhat raadot palaa tauolta ja pieksee kaikki. Ei pitäisi olla mahdollista!

  • Ei sen missään oikeasti kilpailullisessa lajissa pitäisikään. Tälläisessä harrastustoiminnassa se ei pelkästään ole mahdollista, se on jopa todennäköistä.

  • ja nuoremmatkin pelaajat siinä sivussa, on tehnyt koko talven töitä ollakseen oivassa pelivireessä kesällä ja se on näkynyt. Heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kun porskuttaa!!

  • Porvoon kausi muistuttaa monelta osin vuotta 2015, jolloin Kadmiry pelasi pelinrakentajana. Silloin Leivoja toimi valmentajana, Karbin palkittiin puolustuksen lukkona, Runner pelasi molemmin puolin palloa kuten Stacey. Hyökkäyksen muukin kokoonpano aika pitkälti nykyisen muotoinen.Duhaney tuli Miron matkassa Saksasta ja olikin loistava, harmi että törttöili ja passitettiin kotiin kesken kauden kuten Runner tänä kesänä. Porvoohan pystyi kyseisenä vuonna kaatamaan itsensä mestari roosterssin kotikentällään, joka johti punakoneessakin miehistövaihdoksiin ja sitä kautta mestaruuteen.

    Kadmiryn tilastoja katselin 296-160-6 ja 1908y ja 15td. Kyseisellä kaudella Porvoo jäi pudotuspelien ulkopuolelle ja kyllä ajoittain hienostikulkeneen kauden vastapainoksi aivan kauheita ja koomaisia suorituksia. Ajattelin tuolloin, että ei mitään mahdollisuuksia koskaan vaahteramaljaan ns. voittavana, peliä kannattelevana pelinrakentajana.

    Lehtistä olen seurannut pitkään, on Anderssia, Saksaa, Wolvoja, divaria, maajoukkuetta ja nyt Porvoossa. Prosentit 42, 500y ja 3td taisi olla liiton sivuilla. Kausihan on ollut jonkun mielestä alisuorittamista, mutta mielestäni pelaat kuten taidot riittävät, yleensä sarjataulukko ja loppusijoitus ei valehtele. Viimevuoden ruotsi peli meni hyvin ja ja kausiin mahtuu hyviä divarivoittoja, mutta sellainen jatkumo ja kokonaisuuksien sarja puuttuu.

    Mielenkiintoiseksi asian mielestäni tekee se, että Miro on ollut roosters nimisessä huippujoukkueessa pitkään ja pelannut ensin loistavasti rissuna oppien ajoitusten ja puolustusten metkut pallon kiinniottajan ominaisuudessa. Saanut ehkä euroopassa pelaavalta parhaalta pelinrakentajalta oppia luvuissa, tekniikassa ja fysikassa niin Miro on näyttänyt aivan eri mieheltä. Roosters pelit ja maajoukkue esiintyminen ovat nostaneet minun silmissä Miron aivan eri levelille ja nyt jos kysyttäisiin niin olisin valmis kääntämään takkini ja sanomaan,että taidot riittävät vaahteramaljan nostoon aloittavakin pelinrakentajana. Samanlaista tarinaa toivoisin kaikille suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon aloitteleville ja mestaruuteen tähtääville pelinrakentajille.

  • Sen verran korjaan, kun meni Miron anders vuodet ja saksa Lehtisellle, kun piti sanomani yliopistovuodet….ei oo helppoa kellään…

  • Menneisyyttä on mukava muistella ja kausia jolloin peleissä oli jännitystä.

  • ei ruikuttamalla parane.

  • @JVM Aivan samaa mieltä. Ei Miro tietenkään ole Connetten tasoa, mutta jos pelaisi muuten ykköskokoonpanon ruorissa ja kaikki downit, tulos olisi paljon nykyistä jo ihan kohtuullista parempi. Nesi on näyttänyt, miten pelinrakentaja kehittyy vasta vuosien saatosssa ja Mirolla on siihen eväät. Heittomekaniikkaa pitäisi toki kehittää.

    Meillä monet nuorena lupaavat pelinrakentajat häviävät kartalta paljon ennen kuin pääsevät edes lähelle parasta ikää. Suomessa ei vain ole tarpeeksi avaavien pelinrakentajien paikkoja ja siihen pitäisi löytää lääkkeitä. Todellisia tähtiä syntyy kuitenkin aniharvoin ja sellainen löytää kyllä paikkansa melkein omin voimin.

  • Niin se oma halu kehittyä, vaatii myös osaavaa valmennusta ympärilleen. Väittäisin, että pelkkä osaava valmentajakaan kuten Mr Koikkalainen ei pelinrakentajaa tee, vaan se vaatii pelinrakentaja pelipaikka osaamista niin paljon, että yhtälö on kovin vaikea suomen oloissa saada toimimaan. Toki vaatii menestyvän joukkueen ja hyvät kutsut aina ympärilleen, mutta valmennus ja mahdollisuus kehittyä vaatii aika pitkäjänteistä panostusta jota harvoin on tarjolla. Täällä kun panostetaan enemmän ulkomaalaisten nopeasti gloriaa tuovaan voimaan. Ja jos ei heti nappaa niin tulos ja ulos mentaliteetillä etsitään uutta sateen tekijää. Monessa seurassa rahkeet ovat niin tiukilla ettei heillä ole mahdollisuutta panostaa tavalla jota huipulle pääseminen vaatii. Muutama hukattu juniorivuosi ja alamäki on todella pitkä aikaista monena vuotena.

    Sitte tarvitaan sitoutumista, se on aika kova juttu, jos onnistuu löytämään nuoria kehityskelpoisia urheilijoita, joilla on halu voittaa pitkässä juoksussa ja todella sitoutua kesäkaudella menestykseen joka vaatii ympärivuoden raakaa työtä. Hatun nosto vaan sinne Kuopioon päin, siellä tuntuu hiki haisevan kaikken eniten pitkäaikaisen menestyksen maulta ( kun seuraa mitä on tehty ja miltä tulevaisuus näyttää).

    Näitä tarinoita minä jefuun kaipaan, työtä ja sitoutumista. Työ palkitsee aina tekijänsä. Ja hyvin tehty työ kasvattaa mestareita.

  • Kyllä. Hatunnosto kuopioon vähintäänkin hetkellisestä noususta. Mutta lopulta muutaman mahdollisen hopeamitalin jälkeen pelaaja kerrallaan kuopiolainen panostus kovaan harjoitteluun sataa roostersin laariin kun pelureille ikää tulee ja kuopiosta ei löydy töitä tai opiskelupaikkaa.
    Raadollista mutta ei mitenkään ainutkertaista tai edes ihmeellistä.

    Oli kyllä huikea playofftrilleri, 40-0 puoliajalla. Lisää tälläistä niin vannoutuneemmallakin lajifanilla loppuu mielenkiinto koko touhuun. Oliko velolla katsojia? Jos niin miksi? Roostersilla on aika huono maine ottelujärjestäjänä niin ihan relevanttia on kysyä miksi tuonne kukaan pääsylipusta maksaisi?

    Onneksi oli sentään em kisat. Oli aidosti jänniä matseja.

  • Connette taas hyvä peli. Roosterilla uskomattoman hyvä ol linja. Ei mitään kiirettä heittää. Miro ei kyllä saanut mitään aikaiseksi. Hirveitä lokkeja side armilla. Heittoprosentit 36% ja 1 intteri. Lehtinen sopisi paremmin tuohon Roostersin hyökkäykseen. Tai olisi hyvin mielenkiintoista jos Lehtinen ja Miro kilpailisivat aloittavasta paikasta. Olisi hienoa kun kannua nostettaisiin suomalaismiehistöllä.

  • Mieti nyt taas, ehkä tossa vaiheessa on pelistä jo ilmat lähteny ja pelataan enemmän tai vähemmän kellosta aika pois. Ensimmäinen puolikas mitataan kaikki ulos koneesta ja noilla numeroilla on turha nöyryyttää enään ketään enempää.
    Minun mielestä Roostersin pitäisi nyt näyttää mallia suomijefussa ja tehdä ensikaudeksi Mirosta aloittava. Tulisi sekin kortti katsottua ja hyvä mahdollisuus uuteen buustiin maajoukkuetasoa myöden.

  • Ei taida onnistua ilman tasaista kilpailijaa kuten Lehtinen ja silloinkin Miro jäisi toiseksi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *