Indians ahdisteli Steelersiä Kuopiossa

jefumaster 1.8.2016 12:28 23 kommenttia

1 2 3 4  
7 0 7 12 26
8 8 0 8 24

(3-4)

26

(0-7)

24

30.7.2016 klo 15:00 Kuopio

Kuva: Jari Turunen

Ilman voittoja Ykkösessä pelaava Kouvola Indians laittoi sarjanousija Steelersin koville lauantaina. Ottelu päättyi Steelersin niukkaan 26-24 voittoon, mutta vielä viimeiselle neljännekselle lähdettäessä kouvolalaiset johtivat ottelua.

Steelers-valmentaja Pekka Utriainen on läpi kauden tuskaillut joukkueensa varovaisten alkujen kanssa otteluissaan. Lauantaina oli vierasjoukkue Indiansin amerikkalaisvahvistus Troy Ricen vuoro herättellä isäntäjoukkuetta shokkihoidolla. Pelin kolmannella downilla vikkeläkinttuinen amerikkalainen juoksi pallon kanssa maaliin 70 jaardin etäisyydeltä. Steelers vastasi nopeasti kaventamalla ottelun Petteri Lappalaisen maalilla, mutta toisen neljänneksen alussa Indians punnersi jälleen ohitse ja pääsi puoliajalle 16-7 johdossa.

Indiansin amerikkalaisvahvistukset olivat kaikki kolme vireessä onnistuen kukin maalinteossa sekä kahden pisteen lisäsuorituksessa kertaalleen. Steelers säilytti kuitenkin malttinsa ja punnersi tasaisuudellaan itsenä ohitse ja ottelun voittoon. Isäntäjoukkueen ykkösmiehenä urakoi Tuomas Räsänen kahdella touchdownilla ja 155 juoksujaardillaan. Trojansista Kuopioon siirtynyt maajoukkuepelinrakentaja Miro Kadmiry suoritti debyyttinsä Steelers-paidassa. Viidestä Juho Väisäsen heitosta Kadmiry nappasi kiinni kaksi edeten 20 jaardia. Laitahyökkääjä-roolinsa ohella kokenut sotaratsu toimi joukkueen lentopotkujen potkaisijana.

Molemmilla joukkueilla on vielä yksi runkosarjan ottelu pelattavana. Steelers kohtaa sunnuntaina Jaguaarit Viitaniemessä Jyväskylässä. Ottelun panoksena on sarjan kolmas sija ja sarjan kärkijoukkueen välttäminen pudostuskierroksella. Indians päättää kautensa kotiotteluun Wolverinesia vastaan niinikään sunnuntaina. Vaikka kouvolalaiset olivat jo käytännössä menettäneet mahdollisuutensa jatkopeleihin, pelasivat vähälukuiset inkkarit lujaa jenkkifutista amerikkalaispelaajiensa johdolla Kuopiossa ja ylsivät melkein yllätykseen. Sarjakärki Wolverinesilla ei ole varaa lähteä Kymenlaakson matkalleen B-miehityksellä mikäli haluavat säilyttää asemansa runkosarjan ykkösenä.

Tutustu myös:

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • ei steelersi pärjänny kun tuomari pelillä kun ei ole importteja

  • Kertoisitko tarkemmin?

  • steelers ei ole tuonut ketään ei suomalaista pelaajaa riveihinsä joten he eivät voi pärjätä kun maksetuilla tuomareilla toki kelle maksaa ja mitä on melko sama asia

  • Mitä vittua,ihhailija???Jos yrität olla vitsikäs niin ei onnistunut!

  • Ei, se yritti trollata sut, ja onnistu :)

  • Vissiin vähä kirjottaja sekasin

  • No onnistui kyllä :)

  • Hienosti on naisten divarin välierässä yrittänyt Kouvolan sivurajan puoleinen tuomari vaikuttaa peliin juoksemalla Bouncersin pelaajien eteen/alle. Kas kummaa Indokiinan hyökätessä samaa ei tapahdu….

  • Onkos siitä aiemmasta kouvolalaisen tuomarin skandaalista kuulunut mitään?

  • …ilmeisesti “kuulunut” sen verran että edellisen matsin päätuomari oli siirretty rajatuomariksi

  • Sivurajalla ollut tuomari juoksi pelaajien eteen/alle?? Voitko hiukan selventää?

  • Mikkelin hyökätessä/juostessa Kouvolan sivurajan suuntaan, tämä surkuhupaisa tuomari “tulee peliä vastaan”, jolloin sekä Mikkelin että Kouvolan pelaajat joutuvat väistelemään tätä tuomaria.

    Ps. Olis juossut vaan yli niin olis ehkä oppinutkin jotain…

  • Tyypilliseltä “vanhapelaaja”-reaktiolta kun reagoidaan tilanteeseen pelaajan eikä tuomarin näkökulmasta. Tällainen motorinen virhe voi vaivata pitkään ja vaikuttaa tuomioihin.

  • Ymmärtäisin silti jos tätä olisi tapahtunut pelin mennessä toiseen suuntaan. Näin päin tästä ei saa mitenkään järkevää… Jos tämä on ns. “vanhapelaaja”-reaktio niin miten ihmeessä tämä ko. henkilö voi toimia päätuomarina?

  • Voisiko joku tarkentaa onko kyseessä sama tuomari, joka aiheutti hämminkiä päätuomarin positiossa aiemmin kesällä?

  • Todella kaukaa haettu teoria ja pitäisi olla juuri hypännyt pelaajasta tuomariksi ja valot sammuisi täysin kesken pelin. Itse muutaman pelin rajatuomarina viheltäneenä entisenä pelaajana keskityin ainakin pelaajan fokuksella rooliin ja ei olisi tullut millään mieleen hypätä kolmantena joukkueena pelaamaan kentälle. Eikös tämä yksilökin ole jo vuosia touhunnut pelaajiston ulkopuolella jossain roolissa jos siis on joskus pelannut.

  • Kyllä, sama tuomari, joka aiheutti jo hämminkiä. Nyt olisikin mielenkiintoista saada tähän jotain kautta vaikka pieni videokooste, niin näkisi, että mitä siellä oikein on tapahtunut?

  • Varmaan se sama yksilö joka huuteli joskus poliisia paikalle kuuluttajan roolissa ja muutenkin osaa selostuksillaan hämmästyttää katsojat. Hauska hahmo

    Jos on sama niin oli viime vuonna (?) Porvoossa naisten pelissä haukkumassa tuomarit lehmiksi ja maksullisiksi naisiksi ja huus vielä kentälle omille ja porvoolaisille hullua tekstiä (lesboa kuului paljon), ihme ettei lentänyt ulos. Oisko ollu vesityttönä joukkueen mukana siel tms. Miten lie otettu toimintaan mukaan. Aika käsittämätöntä että sellanen tyyppion tuomarina hahaha

  • Tämän jefupersoonan voisi sulkea kyllä kaikista sarjoista ulos.. Puhdas winwin-tilanne.

  • Kouvola on kyllä jenkkifutiksen syöpä. Liiton tuomarit on paskoja ja he ovat aina oikeassa ja tietävät kaiken. Onneksi parempi joukkue voitti. harmi että pelaajat joutuvat kärsimään tälläisen organisaation pelleilystä.

  • Kiinnostaisi mikä oli tuomio? Ilmeisesti saa vielä tuomaroida? Liittoa ei kiinnosta?

  • Löytyykö videoituna tuota tilannetta, jossa sivutuomari tukkii etenevän pallonkantajan juoksuväylän tarkoituksellisesti. Olisi mielenkiintoinen tilanne katsoa?

  • Edellisestä viisastuneena vierasjoukkue on varmaankin videoinut koko pelin. kotijoukkueelta sitä on turha odotta

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *