Vaahteraliigan viikkokatsaus

jefumaster 21.7.2015 12:09 101 kommenttia

Kuva: Jari Turunen

Yllätyksettömästi alkanut Vaahteraliiga sai uusia jännityselementtejä välittömästi Gridironin julkaiseman Mid-Season Rankingin jälkeen. Pakka on nyt revitty perinpohjaisesti auki ja kaikki on taas mahdollista sijoitusten osalta.

Viimeisten viikkojen aikana olemme päässeet näkemään kaivattuja yllätystuloksia sekä vähemmän kaivattuja pelaajavaihdoksia. Ohessa keskeiset tapahtumat joukkueittain “viikkokatsauksen” muodossa. Joukkueita ei tällä kertaa eivät ole rankattu järjestykseen.

Roosters painoi paniikkinappia

Hallitseva mestari Helsinki Roosters joutui painamaan paniikkinappia ailahtelevasti pelanneen pelinrakentajansa Joshua Hollingsworthin osalta. Tilastollisesti kohtuullisia suorituksia esittänyt jenkki-qb ei kuitenkaan osoitautunut sateentekijäksi ja sai jättää paikkansa heti tappiollisen Butchers-pelin jälkilöylyissä. Paikkaajaksi onnistuttiin hankkimaan ennätyksellisen nopeasti tuore Puolan mestari, yhdysvaltalainen Micah Brown. Brownin tilille on toistaiseksi karttunut Vaahteraliigassa yksi voitto (TAFT) ja yksi tappio (Crocot). Uusi pelinrakentaja on jäänyt statseissaan reippaasti Hollingsworthin tuloksista. Esimerkiksi heittojaardeja Hollingsworth ehti kerätä keskiarvolla 237,5 kun vastaava luku Brownilla kahden pelin jälkeen on 103,5 jaardia. Yksi syy Brownin vaatimattomiin lukuihin saattaa olla Roostersin toinen ehkäpä vieläkin suurempi haaste. Liigan paras jenkkipelaaja, Jaycen Spears on loukkaantunut. Mikäli Spearsia ei saada parsittua loppukauden aikana pelikuntoon, ei Roostersilla ole asiaa Vaahteramaljan tavoittelijaksi.

Crocodiles saanut pelinsä kulkemaan

Muukalaislegioonaksi kutsuttu Seinäjoki Crocodiles on saanut pelinsä raiteilleen. Roostersin kyykyttäminen nollille on saanut seinäjokisten kannattajat uhoamaan tosissaan liigamestaruudesta. Crocodiles on jenkkipelinrakentajiin turvautuvista liigajoukkueista ainoa, joka on saanut pelata toistaiseksi kaikki ottelut alkuperäisen aloittavan pelinrakentajansa johdolla. Justin Sottilaire on pelannut tasapainoista peliä ja johdattanut joukkueensa voittoon kolmasti. Potkujen palauttajana alkukaudesta väläytellyt ranskalais-kanadalainen Yann Dika-Balotoken ei ole ollut pelaavassa kokoonpanossa kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen Gridironille tuntemattomasta syystä. Crocodilesin suurin jälkispekulaatioiden kohde lienee toukokuussa pelattu Roosters-ottelu. Mitä jos tuo peli olisi pelattu omalla paikallaan elokuussa.

Trojans jyrää, mutta kenen johtamana

Viime kauden finalisti Turku Trojans on jyrännyt voitosta voittoon kauden avauspeleissä. Tiukimman vastuksen troijalaisille on tähän mennessä antanut nousukuntoinen Crocodiles, joka kaatui vain vaivoin kahden pisteen marginaalilla (21-19). Trojansin menestyksen suurin este saattaa olla pelinrakentajapaikan täyttäminen. Robert Johnson on pelannut selvästi puolikuntoisena viimeisissä otteluistaan ja joutui vihdoin väistymään avaavan pelinrakentajan paikalta loukkaantumisen takia. Vamman laadusta ei ole tietoa julkisuuteen. Sarjajumbo-Taftia vastaan turkulaiset säilyttivät kasvonsa ja puhtaan voittotilinsä kotimaisen Sebastian Berndssonin johdolla. Berndssonin taso ei kuitenkaan missään tapauksessa riitä Vaahteramaljan tavoitteluun, joten joukkueen on saatava pelikuntoinen RoJo kentälle nopeasti, tai julkaistava näillä hetkillä korvaava amerikkalainen pelinrakentaja. Erinomaisesti Chris Postonin johdolla pelannut turkulais-puolustus ei yksinään kykene voittamaan tiukkoja pelejä.

Kuva: Jari Turunen

69ers tavoittelee pudotuspelipaikkaa

Helsinki 69ers ilmoittautui mukaan pudotuspelijahtiin voittamalla nousukuntoiseksi kehutun Butchersin. Nuorempi pelinrakentajaveljeksistä, Cedric Johnson loukkaantui Trojans-ottelussa eikä todennäköisesti palaa enää kentille kauden aikana. Korvaavaksi pelinrakentajaksi hankittu viime kaudella Porvoossa pelannut Jabari Harris johdatti joukkueensa vakuuttavasti voittoon vanhalla kotikentällään ja nostaa varmasti pelinsä tasoa vielä kauden edetessä. Vahvistuspuolella takaiskun Sixtarit ovat kokeneet liigan säkkitilaston kärjessä viihtyneen Malik Mustaphan sopimuksen purkaannuttua.. Joukkueessa on edelleen potentiaalia pudotuspeleihin, mutta sinne selviytyminen edellyttää edelleen yllätyksellisiä voittoja.

Butchers vaihtanut kaksi amerikkalaista

Porvoo Butchers on joutunut vaihtamaan joukkueensa avainpelaajia kahteen kertaan. Voittoisan Roosters-pelin jälkihuumassa rattijuopumusepäilyjen kohteeksi joutuneen Justin Duhaneyn pelaajasopimus purettiin heti poliisiraporttien tullessa yleiseen tietoon. Duhaney oli pelimies parhaasta päästä eikä korvaajaksi hankittu Joey Pasquale ei ainakaan ensimmäisessä ottelussaan täyttänyt täysin Duhaneyn saappaita. Puolustuksen linjassa pelanneen Marcus Edwardsin lähtö joukkueesta oli lähes yhtä suuri yllätys kuin Duhaneynkin. Ilmeisestikin loukkaantuneen Edwardsin tilalle hankittiin ripeästi kotimaan kentiltä tuttu oululaistunut Stacey Thomas (Northern Lights, Crocodiles). Staceyn valttikorttina on ansaittu EU-status joka mahdollistaisi muiden siirtorajojen puitteissa Butchersille vielä yhden amerikkalaispelaajan hyödyntämisen. Kysymyksena Thomasin osalta on miehen pelikunto. Riittääkö agressiivisesta pelityylistään tunnetun miehen taso edelleen vaahteraliigaan kylmiltään sinne repäistynä. Butchersin ainoa ”alkuperäinen” jenkki, Roman Runner on pelannut hyvä kauden ja vakiinnuttanut paikkansa Miro Kadmiryn heittojen suosikkikohteena.

Taftin kausi jatkuu vaikeana

Alle odotusten kauttaan pelaava Vantaa TAFT lähti viimeiseen otteluunsa ilman kohuttua pelinrakentajaansa Jamal Londry-Jacksonia. Trojans pelissä pelinrakentajan paikalle pelasi joukkueen kahden passin jenkki Marcial Wiliamson varsin vaatimattomin tuloksin. Londry-Jacksonin poissaololle ei ole julkaistua syytä, mutta mies on jäänyt kaikissa pelatuissa otteluissa vastustajan puolustajien jyrän alle aivan liian monta kertaa. Pelasi joukkueen pelinrakentajan paikalla loppukaudesta kuka tahansa, ei odotettavissa ole merkittävää parannusta joukkueen sarjasijoitukseen. Sen verran tasoeroa löytyy liigan tasaiseen ”keskikastiin” verrattuna. Tulevan viikonlopun ottelutauko vantaalaisten osalta antaa aikaa kolhujen paikkaamiseen ja uudelleenryhmittymiseen.

Tulevana viikonloppuna Vaahteraliigassa pelataan seuraavasti:

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Hyvä yhteenveto jefumasterilta kiitos.

  • Tais olla MM kisoissa Ranskan mukana

  • Crocojen Balotoken on ollut Ranskan maajoukkueessa Ohiossa pelatuissa MM-kisoissa. Pukee taas vihreää päälle lähiaikoina.

  • Kiitos täydennyksistä – looginen selitys. Kaveri vaikutti pelimieheltä joten vahvistaa entisestään Crocoja palatessaan Seinäjoelle.

  • Tässä vaiheessa kautta ei tuolla EU-statuksella ole merkitystä, ainoastaan suojatun pelaajan tilalle saa siirtyä.
    Stacey Thomas siirtyi todennäköisesti Marcus Edwardsin tilalle, jos haluavat vielä jenkin niin jonkun suojatun on väistyttävä.
    EU-status vaikuttaisi kyllä peluuttamiseen sen kautta että voi olla hanen lisäkseen 2 jenniä myös kentällä.

  • Kiitokset hyvästä analyysista! Yann Dika-Balotoken pelasi tosiaan MM -kisoissa. Esim. jenkkejä vastaan hän metsästi joukkueensa toisiksi eniten taklauksia. Crocodiles kuten muutkin ovat menettäneet muutaman pelimiehen, joten Balotokenin paluu on varmasti tervetullut. SAJL:n taulukossa näyttää Damonshay Pitt olevan kahdella eri nimellä. Jos tilastot yhdistetään (kuten pitäisi) kiikkuu RB liigan kolmen etenijän kärjessä. Muutamankin eri joukkueen pelaajan osalta näyttää tilastoissa olevan sama homma. Toivottavasti liiton miehet laittavat ne pikapuolin kuntoon ja yhdistelevät oikeat pelaajat oikeisiin tilastoihin.

  • Kuulin vahvan huhun että RoJo pelas Porvoossa, eli ilmeisesti on kunnossa ja sillä Turku menee päätyyn asti. Jos on oikeasti nyt huilattuaan kunnossa niin Turku vie mestaruuden selvästi, mutta jos hajoaa niin Turku uppoaa..

  • RoJo ei ole ollut enään entisensä tällä kaudella. Hyvä jos kestää jalat maaliin saakka mutta pahalta näyttää.

  • Tästähän on tulossa pitkiin aikoihin kiinnostavin kausi. Aika vahvat tietolähteet kertoo, että Turussa nähdään ensi viikolla uusi qb, eikä RoJo enää pelaa. En nähnyt Crocojen voittoa Roostersista, mutta peli oli kuulemma numeroita tiukempi. Spearsin poissaolo näkyy tietysti. Jokatapauksessa, jo edellisen viikon peli Trojansia vastaan vahvisti, että lakeuksilla pelataan mestaruudesta tänä vuonna. Liiton sivuilla Hakala lupaili, että Spears saattaisi pelata jo Turkua vastaan ensi viikolla, eli en tiputa Roostersia vielä ulos, mutta haastajia he ovat.

  • Menee tää aina vaan hullummaksi tämä siirtorumba. Tietysti pitää hyväksyä se, että korkeimmalla sarjatasolla pitää kilpailla vain ja ainoastaan voitoista. Payton on huippupelaaja molemmin puolin palloa ja erityisen vaarallinen potkujen palauttaja. Näillä ilmoituksilla Roosters ilmoittautui takaisin kannujahtiin vakavissaan. Jännä nähdä miten muut reagoivat. Kiintiöön kuulumattomia free-agent pelaajia voi tuoda maahan kunhan ehtivät pelata kaksi runkosarjan ottelua ennen pleijareita.

  • Peyton saa siirtyä koska on viimeksi euroopassa pelannu Roostersissa? ei karenssia?

  • Miten tää nyt oikeen menee?
    Saako nyt tuoda ketä tahansa jenkeistä?
    Siis jos omaa europassin eikä ole ikinä pelannut IFAFin alaista liigaa..

  • Ei kai karensseja ole jos pelaaja on vapaa siirtymään.

  • Siirtoikkuna menee kiinni 1.7. Tämän vain suojatun pelaajan tilalle voi tuoda pelaajan.
    Brown tuotiin suojatun pelaajan tilalle, mutta hänellä on tuplapassi, joten jenkkikiintiössä on tilaa.
    Peyton on viimeksi pelannut Roostersissa 2013, jos ei ole tämän jälkeen pelannut missään, hän voi palata takaisin seuraan omana pelaajana, koska sääntö koskee vain siirtoja.

  • Taitaa mennä kymmenen importin raja Roostersissakin rikki tänä vuonna.

  • Joko aletaan kutsumaan liigaa muukalaisliigaksi, hihihi

  • Enää ei riitä Vaahteraliigan viikkokatsaus, on kirjoitettava päivän parhaat palsta jossa nämä äkilliset muutokset luetteloidaan…

  • Tulihan kovia uutisia Roostersin leiristä. Peyton oli 2013 liigan parhaita pelaajia, todella monikäyttöinen pelaaja. Ainoa kysymysmerkki kuuluu, että mikä on miehen futiskunto, jos ( ja kun ei ole pelannut, koska siirto oli mahdollinen) tuon kesän jälkeen.

    Luster näyttää filmin perusteella räjähtävältä pelaajalta. http://www.mercenaries.de/de/news/2785/21/Mercenaries-testen-in-Bielefeld.html Jos saksantaitoni ja Google translate eivät huijaa, niin ilmeisesti myös hänellä on brittipassi. Eli voivat laittaa samanaikaisesti kentälle Brownin, Spearsin, Lusterin ja Peytonin. Siihen päälle sitten Linnainmaa, Lievonen, Palikainen. Kuulostaa häijyltä. Aikaa ei tietysti yhteispelin löytämiseen ole kauheasti, mutta palikat ovat kasassa. Lusterin kanssa Brown pääsee varmasti nopeasti samalle sivulle yhteisen historian takia.

  • Niin tässä(kin) jutussa Seinäjokea verrataan muukalaislegioonaan. Nyt kun katsoo Roostersin ja Butchersin ym. pelaajakierrätystä, niin taitaa kympit paukkua myös niissä. Kumma, että se on vain Seinäjoki, joka rakentaa rahalla. No ainakin siellä näyttäisi hankinnat osuneen kohdilleen. Ja Sixtareilla myös kaikki mahdolliset statukset ja passit käytössä. Jenkkejä 5-6 kpl?

  • Jep kyllä Porvoon signaukset vaikuttaa lähinnä amatöörien puuhasteluilta näiden rinnalla – hankintojen osalta, ei hintalapun.

  • Samaa luin kuin Daniel, Lusterilla brittipassi.
    Eli voivat laittaa samanaikaisesti kentälle Brownin, Spearsin, Lusterin ja Peytonin.
    Siinäpä onkin puolustettavaa oikein urakalla.
    Sarja sai taas lisää mielenkiintoa ja mestaruus ei taidakkaan olla enää 100% varma Trojansille.

  • @Nuukalaislegioona, muukalaislegioona on joukkue joka kootaan lentokentällä. Tällaisia ovat Suomessa Crocot ja Indians. Nämä vaihtoviikkojen pyörittäjät ovat sitten ihan toinen juttu. Kalliita ovat molemmat ratkaisut, mutta pitkän päälle tasokkaan kotimaisen rungon rakenaminen on se paras vaihtoehto. KAsvavana ilmiönä on nämä status- ja passikikkailut. Luovuutta alkaa olla mukana.

    Nyt kannattaa selata parin aiemman vuoden pelaajalistoja ja arvuutella keitä pelaajia ja mihin seuroihin seuraavaksi uutisoidaan.

  • Näköjään Roosters on löytänyt takaportin miten vahvistaa joukkuetta säntöjen mukaan oikein (mielestäni kuitenkin tapa on yhtä väärä kuin aikanaan se europelaajien tuonti divariseuran kautta).
    Mielestäni tuo suojatupelaaja homma on fiksu ja varma tapa saada liiga joukkeille reilu systeemmi paikata loukkaantumisia. Kuitenkin mielestäni siirtorajan jälkeen ei pitäisi mitenkään muuten olla mahdollista kasvattaa rosteria! Ikävä kyllä nyt näyttää sille, että liigasta on taas tulossa tuontipelaajilla pelattava liiga, johon voi alkukaudesta lähteä ihan millaisella rosterilla tahansa ja sitten puolessa välissä kautta alkaa tuomaan pelaajia ja varmistaa playoff-paikka joka on helppoa kun on vain kuusi joukkuetta!
    Puolet liigan joukkueista on pumpattu täyteen importteja, otin nyt vain yhden joukkueen viimeisen pelin aloittavan hyökkäyksen se näyttää tältä:
    QB 17 USA
    RB 2 USA
    TE 35 GB
    WR 85 GB
    WR 88 GB
    WR 11 FIN
    OL 75 FIN
    OL 79 FIN
    OL 78 FIN
    OL 74 GB
    OL 61 GB

  • Crocojen offensehan tuo. Joku vääräleuka vielä voisi laukoa, että onko kaikki FIN-pelaajat edes seinäjokisia… Mutta joka tapauksessa, tuo on kyllä typerä näky, kun 4 pelaajaa 11:sta on suomalaisia… Ei näin!

  • Oikein tiedetty mutta se ei ole pointti vaan se että tämä suuntaus on nyt valtaamassa muitakin seuroja..
    3/4 Pelaa linjassa eli yhdellä suomalaisella on mahdollisuus edetä pallon kanssa :)

  • Joku viisas on joskus sanonut, että vaahteraliigassa sentteri on ainoa suomalainen joka koskee palloon kentällä

  • Onko jonkun mielestä tämä vallitseva trendi järkevää suomi-jefulle. Sääntöjä pitäisi rukata mutta se on ikuisuuskeskustelua jossa voima ja vasta voima kohtaavat räjähdyksellä joka kerta.

  • Otetaanko mukanan keskusteluun myös juniorilisenssien määrä. Sillä ei ole Crocodilesiä hetkeen lyötykään.
    Täähän on niinku kotona, tee mitä teet aina se on väärin.

  • Missä on ne meidän lahjakkaat kotimaiset pelaajat joilla aloituskokoonpanot täytetään?
    jos Helsingistä ei enää saada edes yhtä kilpailukykyistä joukkuetta pääosin kotimaisin voimin, kuinka se voisi onnistua Seinäjoella.
    Enemmän pitäisi olla huolissaan juniorituotannosta ja tulevista Vaahteran kotimaisista staroista kuin yhden kauden importtimäärästä.
    yli 17 vuotiaissa on NELJÄ 11 vs 11 joukkuetta.

  • @jone. Mitä sääntöjä pitäisi rukata ja miksi?
    Tärkeämpää olisi miettiä yhdessä mitä Suomi jefulta oikeasti halutaan.
    Meillä on jo Suomessakin esimerkkejä tapahtumista, joissa peli ja pelaajat ei ole ainoa asia tapahtumissa.
    Toki olisi hienoa, jos siellä olisi vain oman kylän poikia kentällä ja kaikki muutenkin ihan lähinaapurista hankittua.
    Lisää showmeninkiä ja lisää katsojia. Lisää rahaa, lisää puhetta, lisää sponsseja, lisää harrastajia…….

  • @kake, liigassa/divarissa voisi olla vastaava kahden passin ilmiötä eliminoiva sääntö kuin IFAF-CL:ssa jne…

  • Näin meillä olis 5 pelaajaa vähemmän liigassa/divarissa.
    Janne lehtinen, tomas caken, yann dika-balotoken, vaasan ja roosterssin kuupat.
    asiat olis taas hyvin.

  • Näin meillä olis 5 pelaajaa vähemmän liigassa/divarissa.
    Janne lehtinen, tomas caken, yann dika-balotoken, vaasan ja roosterssin kuupat.
    asiat olis taas hyvin.

  • @Pelleilyksikö tämä taas menee?: Roosters teki mitä mestaruutta tosissaan tavoitteleva joukkue tekee. Paikkasi uudelle rissulla loukkaantumisten vaivaamaa rissukaartiaan, ja Smithin tilalle tuovat aikaisemminkin Roostersissa pelanneen Peytonin. Ja Crocodiles peliin oli mukaan merkitty omia kasvatteja oleva Toni Ahonen. En tiedä oliko sitten kentällä.

    Aika turhaa hurskastelua vaatia kotimaisten pelaajien suosimista. Hyvät kotimaiset pelaajat lyövät läpi. Niitä vaan ei oo tarpeeksi jokaiseen joukkueeseen. Varsinkin kun 19 ikävuoden jälkeen tulee armeijat, jatko-opinnot, perheen perustamiset ym. Osa katsoo Jefun uhrausten arvoiseksi, osa ei.

    Ja mitä tohon kaken haluamaan showmeinikiin tulee, niin mä meen kentän reunalle katsomaan pelejä. Showmeininkiä löytyy muualtakin. Hyvä selostaja ja kunnon taustamusiikki riittää matseissa. Ja tietenkin tasaiset ja jännittävät matsit.

  • @Siirtoikkuna: IFAF-CL sääntö ei koskisi Janne Lehtistä Suomen kansalaisena. Ei edes IFAF-CL:ssä, mikäli pelaisi suomalaisessa seurassa.

  • @Siirtoilkuna voisi lukea kotiläksynsä paremmin jos tuossa hänen mielestä Suomessa pelaavat 2 passin miehet

  • Onko Toni Ahonen muuten oma kasvatti…..? Ei sillä, että se mitenkään itse asian pointtiin vaikuttaisi.

  • @Harrastelija: Ainakin Roostersin hudlissa on hl-videot U-19 ja U-17 matseista. Siitä tuo oletus Roosters-kasvatista

    http://www.hudl.com/athlete/3890046/toni-ahonen

  • Ok, olin vaan muistavinani, että pelasi vielä Bulldogseissa noin 14-15 vuoden ikäisenä.

  • @Harrastelija: Voit olla oikeessakin. No omia kotimaisia junnuja kuitenkin. ; )

  • Roosters vahvisti myös Facebook-sivullaan, että Luster pelaa EU-statuksella.

  • Kertokaahan nyt viisastelijat kuinka moni Suomalainen pelaa ulkomailla? ..ja pitäisikö se kieltää? Toisaalta Suomessa on järkyttävän vähän pelimiehiä ja, jos jonkinlaista tasoa halutaan, niin ulkomaan vahvistuksia kaivataan..

  • Ei kukaan viisastelija ole vaatinut ulkomaalaisten kieltämistä. Sen sijaan natiivijenkkien passikikkailut pitäisi estää ja IFAF on siihen erinomaiset speksit jo määrittänyt. Kolme jenkkiä on ihan ok sääntö mutta kolme oikeaa jenkkiä + kolme GBR/FRA/GER-jenkkiä siihen lisäksi ei ole sääntöjen hengen mukaista.

    Suomessa on pysyvästi “järkyttävän vähän pelimiehiä (@hei…) mikäli tilanne säilyy nimimerkki Jorman karrikoimana: Ainoa suomalainen pelaaja joka koskettaa palloa on centteri.

  • Turha itkeä että kotimaiset pelaajat ei pärjää ja pitää tuoda importteja. U19 11vs11 SM-sarjassa kokonaista neljä joukkuetta. Jos katsotaan valmentajamäärää näissä joukkueissa, niin on se nyt taivahan tosi, että voi peiliin kattoa jos ei tarpeeksi kovatasoista junnua nouse miesten sarjoihin.
    Lopettakaa se vinkuminen ja tehkää jotain asialle. Seinäjoki, Porvoo, Turku ja 69ers ovat tuoneet jengit tuohon sarjaan.

  • @tiirapaasi. Se voi olla että sulle riittää pelkka peli, mutta esim. vaasassa ja Seinäjoella on saatu muitakin paikalle kuin pelkän pelin katsojia. Jopa NFLssä on paikalla ihmisiä, joita ei peli paljoa kiinnosta. Siksi tapahtumaa pitää kehittää muutenkin kuin pelillisesti. Perhellisen on esim. helpompi tulla katsmaan “peliä” , kun siellä on muillekkin perheen jäsenille tekemistä. Monessa muussakin lajissa mietitään samaa asiaa nyt. Miten saada väkeä lisää otteluihin/tapahtumiin.

  • 7vs7 sarjat on nerokas tapa madaltaa junnujoukkueiden rakennuskynnystä. Kunnia 11vs11 joukkueille Joo. Kyllä sieltä on kovia nuoria nousemassa lähivuosina miehiin ka ansaitsevat peliaikaa tusinabrittien sijaan…

  • @kake: Vaasasta en tiedä, mut Seinäjoella oon pari peliä käyny katsomassa. Ei siellä sen kummempaa showmeinikiä oo ollu ku Velollakaan.

    Ja mitä sitte ku oheistapahtumat on nähty? Montako kertaa niitä viittii käydä katsomassa, jos itse peli ei kiinnosta? Jos otteluissa käyminen rakentuu oheistapahtumien varaan, voi katsojat yhtäkkiä hävitä kun niitä alkaa kiinnostaa joku muu.

  • Olen täysin eri mieltä tiirapaasin kanssa. Nykyaikana, tai no oikeastaan 15 vuoden aikana, ei huippu-urheilutapahtumiin riitä pelkkä urheilutarjonta. Maksavista asiakkaista kilpaillaan. Itse tapahtumassa on oltava muutakin tarjolla kuin grillimakkara ja kahden joukkueen välinen taisto. Tähän kuuluu mm. ottelua edeltävä markkinointi, ennakkospekulaatiot eri medioissa, tunnelman nostaminen ei-urheilullisin menetelmin (musiikki, asian osaava kuuluttaja, hyvä ruoka ja juoma, fanipisteet), tunnelman nostaminen urheilullisin menetelmin (hyväntasoinen ja tai tapahtumarikas ottelu, näyttävää cheerleader-urheilua), mielenkiintoa kaikille asiakasryhmille (mm. huomioitu lapset), toimiva palvelu oikein mitoitettuna asiakasmäärään ja toimivat liikennejärjestelyt. Ja jotta saadaan oikein jefu-huumaa aikaiseksi, pitäisi vielä olla herkulliset jälkipuinnit eri medioissa ja urheilijoiden/seuran olisi oltava näkyvillä ns. katukuvassa.

    Tässä olisi eväitä, miten saataisiin enemmän ihmisiä tutustumaan tähän hienoon lajiin. Ja niinkuin tänne on jo aiemmin kirjoitettu: mitä enemmän katsojia, sitä enemmän markkina-arvoa – ennemmän harrastajia ja enemmän sponsoreita – enemmän rahaa ja sitä kautta pikkuhiljaa entistä laadukkaampaa jenkkifutista/ pelaajia.

  • @jorma: En oikeen tiedä miten oikeen oot täysin erimieltä. Olen kritisoinut yleisön haalimista ns. showmeiningillä, mitä monessa kommentissa kuulutetaan. Noissa sun kriteereissä ei oikeestaan ole mitään showmeinikiä, vaan hyvää palvelua.

    Jos taas katsojia on saatu haalittua muulla oheisilmiöillä kuin itse pelillä, niin se voi olla hankala paikka kun muut asiat alkavat kiinnostamaan enemmän. Jos joukkue budjetoi pääsylipputuloja tietyllä katsojamäärällä ja siitä puolet katoaa, niin taloudenpitäjällä voi olla ikävät oltavat.

    Mitä taas tuohon medianäkyvyyteen tulee, niin sitä ei saa jos mediaa ei kiinnosta. Pienemmillä paikkakunnilla voi olla helpompaa saada mediahuomiota, jos suhteet on kunnossa. Isoimmilla voi olla huomattavasti hankalampaa. Ja jos verrataan vaikka kotimaiseen jalka- eli potkupalloon, niin ei sielläkään taida olla kauheasti hurraamista katsojamäärissä, vaikka medianäkyvyttä on huomattavasti enemmän kuin jefulla.

    Itse toivoisin että jefu näkyisi enemmän mediassa ja katsojia kävisi matseissa enemmän. Mutta jos katsojia ja median huomio on saatu “poppakonsteilla”, ilo voi olla hyvinkin lyhytaikainen.

  • Jorman esittämät elementit ovat kuitenkin urheilullisia tai ainakin itse peliä esiin nostavia, kun taas minä sain sellaisen käsityksen, että Tiirapaasi viittasi pikemminkin täysin “ulkourheilullisiin” vetonauloihin, kuten pomppulinnoihin, kasvomaalauksiin, metrilakunmyyjiin jne. todeten niiden vetovoiman olevan kovin ohimeneviä. Nuo Jorman listaamat jutut ovat luonnollisesti lähes vähimmäisvaatimuksia tämän päivän urheilukuluttajille. Jos tarjolla on peli, pelkkä peli, eikä muuta kuin peli, niin paikalle vaivautuu pelaajien omaisten lisäksi vain muutama todellinen lajiniilo.

    Suomalaisessa jenkkifutiksessa kausi on lyhyt ja kotiotteluita vähän, joten ottelutapahtuman ylöspanolla on merkitystä. Siitä olen Tiirapaasin kanssa täysin samaa mieltä, että ne oheisjutut eivät voi olla se ensisijainen syy tulla otteluun, mutta ne voivat olla se asia, joka painaa vaakakupissa, kun punnitaan eri ajanvietevaihtoehtojen välillä. Perheenisän voi olla helpompi saada muu perhe mukaan, jos paikalla on jotain katsottavaa myös vaimolle ja lapsille.

    Tässäkin topiikissa keskustelu palautuu samaan ongelmaan; tekijöiden vähyyteen. Talven palavereissa pöydälle heitetään toinen toistaan fantastisempia kehitysideoita siitä, miten ottelutapahtumasta saadaan yleisöön vetoava ja sponsorien kukkaronnyörejä avaava huippujuttu. Kun kesä koittaa, huomataan, että junnuja/naisten joukkuetta ei voi käyttää työvoimana, kun niillä on oma peli samaan aikaan, juniorien vanhemmat ovat lomamatkoilla ympäri Eurooppaa Torniosta Torinoon ja lopulta kourallinen stressaantuneita jokapaikanhöyliä yrittää kukin pitää kahdeksaa palloa ilmassa yhdellä käsiparilla.

    Oma hattuni nousee korkealle kaikille niille, jotka saavat homman pelittämään edes tyydyttävällä tasolla. Ei ole muuten ihan helppoa.

  • Jaham Tiirapaasi ehtikin jo itse toteamaan lähes saman.

  • Oheistapahtumien pitäminen turhina on sama kuin pitäisi leffoissa äänentoistoa ja teatterin puitteita hömppänä: leffan hyvä juoni tai taiteellinen laatu ratkaisevat kaiken. Itse asiassa peli ilman oheistapahtumia on kuin leffa mustavalkoisena ja ilman ääntä tekstityksen varassa. Toki se riittää tosifaneille…
    Oheisohjelma tekee matsista perhetapahtuman. Ilman sellaista pienet lapset eivät tule kuin kerran ja saavat vain kurjan muiston, mikä vaikuttaa heidän lajikuvaansa myöhemminkin. Kun Lapset eivät tule, eivät tule puolisotkaan (66-80% down). Lapset taas tuovat helposti mukanaan kaverinsa ja siinä ohessa heidän vanhempansa, jolloin alkuperäisen hard core fanin lisäksi matsiin voi parhaimmillaan tulla koko naapurusto (tai mikä tahansa yhteisö). Hyvä fani hoitaa vielä pihallaan grillijatkot, jolloin muistikuvat jefusta ovat kokonaisuutena jotain ihan muuta:)
    Popula katsomossa nostaa aina tunnelmaa, vaikka osa keskittyisi vain pomppulinnaan ym. Jenkeistä voi hakea toista ääripäätä eli tailgate partyjä. Niissä ei aina tarvitse päästä edes matsiin, mutta nostavat silti tunnelmaa.
    Katukuvassa näkyminen ja kaikki muu esihypetys on vaivan arvoista. Ei se välttämättä yhdellä kerralla muuta tilannetta, mutta mainostamisessa toisto onkin kaikki kaikessa ärsytykseen asti (vrt. grillimaisteri).
    Jo 80-luvulla oli Vaahteroissa show-meininkiä ja kyllä se toi niin fiilistä ja kuin katsojiakin.

  • @Filebacker: “Jo 80-luvulla oli Vaahteroissa show-meininkiä ja kyllä se toi niin fiilistä ja kuin katsojiakin.” Näin oli. Mut 90-luvulla katsojat katos, kun lama iski ja muut asiat alko kiinnostaa enemmän. 80-luvun uutuuden viehätys ja showmeininki ei enää riittäny.

  • 90-luvulla lama puraisi ja Seurat keskittyivät vain ydinasiaan eli edustusjoukkueen pelaamiseen. Lupaavasti alkanut junnumäärän kehitys tyrehtyi eikä seurat panostaneet enää siihen show-meininkiinkään. @Tisapaasi, kyse ei ollut siitä että meininki ei olisi yleisöä kiinnostanut, se meininki hiipui voimavarojen puuttumiseen. Liitto ajautui EM-kisavelkoineen lähes selvitystilaan ja koko laji lähti laskuun.

    Nythän ollaan eri tilanteessa. Junnumäärät ovat lupaavassa kasvussa, opiskelijasarjojen ympärillä on talvikaudella mukavaa pöhinää ja osa seuroista on panostamassa tapahtumamarkkinointiin kiitettävästi. Jos kuitenkin keskivertosuomalaiselta nyt kysyy, että nimeä joku suomalainen jenkkifutari en usko, että vastauksia satelisi kuin liukuhihnalta. Tähän pitäisi panostaa seura- ja liittotasolla. Suomalaiset rakastaa sankareita. Ja tama pitäisi aloittaa junioreista ja heidän saavutusten huomioinnista.

  • @Tirapaasi: Aina pitää uudistua, eikä mikään ole mustavalkoista. 90-luvulla liitolta (ja seuroilta) loppuivat rahat. Hämmennys valtasi johtamisen, kun nousua oli rakennettu riskillä ja sitten piti yhtäkkiä leikata kaikesta. Hyvä ettei tullut konkurssi.
    Eivät perheenjäsenet tule matseihin jonkun tietyn oheisohjelman takia. He tulevat sen lajifanin (yleensä mies) mukana, jotta asioita tehtäisiin perheenä. Lapset kasvavat ja uusille toimivat periaatteessa samat konstit kuin aikaisemmillekin. Vanhemmat lapset alkavat jo kiinnostua itse lajin oheisjutuista (pallon heittäminen, varusteissa temmeltäminen jne.) Myöhemmin toivon mukaan itse pelikin alkaa kiinnostaa.
    Tässä joku jo totesikin, ettei kaiken järjestäminen ole helppoa. Miksi pitäisi? Seuran pitkän tähtäimen menestyminen vaatii kokonaisvaltaista toimintaa huipputasolla, eikä sitä synny vain ideoilla. Tarvitaan johtamistaitoja. Hyvä johtaja rakentaa ensin resurssit ja niille jatkuvuuden, huolehtii tekijöidensä motivaatiosta. Toimintaa rakennetaan suhteessa resursseihin nousujohteisesti. Lopulta hän hankkii itselleen itseään paremman seuraajan.
    Roostersia ei voi moittia jatkuvuudesta, mutta fanikulttuurissa on kehittämisen varaa. Noilla seuran vuosilla olisi hyvin voinut kehittyä jo aivan toiselle tasolle, mihin olisi tietenkin tarvittu paljon enemmän rahaa (se lähtee katsojamääristä). Turkua voi kiittää ja moittia samasta asiasta. Toivottavasti nyt eletään pitkää nousukautta.
    Vaasassa riskinä on resurssien väsyminen, kuten lähes kaikissa seuroissa on kautta aikain tapahtunut. Toivottavasti ovat ottaneet oppia.

  • Kaikki oheiskeinot joilla liepeillä oleva yleisö saadaan kiinnostumaan ovat tärkeitä. Esim Cheerleaderit ovat keskeinen osa lajin näkyvyyden rakentamista. Monellako seuralla on tänä päivänä toimiva ryhmä kentän laidalla ??? Wolvoilla ainakin on ja vinkkinä heille, jos itse olisi suunnittelemassa sinen Kallion ytimeen urheilutapahtumaa, järjestäisin suuren urheiluvarusteiden kirpputorin ottelutapahtuman alle. Vitosella myyntipaikka tai vaikka ilmaiseksi siihen koriskentälle kentän viereen. Ohikulkijavirran houkuttelu ensin kirppariin ja siitä jatkoille katsomoon seuraamaan jefua… Katsomotiloja pitäisi kyllä olla varmaan sit lisää kun on se pieni katsomo ollut aika täynnä kaikissa peleissä.

  • @Filebacker
    Vaasassa on kyllä riski teidostettu ja kaikki voitava tehdään sen ehkäisemiseksi. Poistettua sitä ei kuitenkaan saa. Ilman riskiä ei mitään uutta rakenneta. Vaihtoehtonahan olisi edelleen pelaaminen 50 perheenjäsenen edessä kuppaisella Palosaaren kentällä. Vaikka kaikki romahtaisi tänään, en usko että kukaan Royalsin organisaatiossa vaihtaisi hetkeäkään pois.

    Muuten osut kyllä täysin naulan kantaan. Oheistapahtuman tarkoitus on tutustuttaa uusia ihmisiä lajin pariin. Jotkut ehkä tulee pelkästään oheistapahtuman takia, ja käynnit jää muutamaan. Toiset tykästyy lajiin ja niistä tulee uskollisia faneja.

    Toki tapahtumankin on syytä uusiutua ja pitää haistaa “ajan hengen”, jotta satunnaiskävijöiden kiinnostusta saadaan pidettyä yllä. En kuitenkaan näe mitään pahaa pomppulinnoissa ja kasvomaalauksissa. Ei voi olettaa, että 5-10-vuotias jaksaisi katsoa peliä yhtäjaksoisesti kolme tuntia. Kuitenkin juuri nämä 5-10-vuotiaat ovat lajin tulevaisuus, joita kentän laidalle pitäisi pystyä tavalla tai toisella houkuttelemaan.

  • Vaasan pomppulinnat ovat tervetulleita ratkaisuja kenttien laidoille. Perheen pienimmille jotain aihetta sivuavaa aktiviteettia niin saa isi (ja äiti) seurata matsia levollisin mielin. Oallistavia kilpailuja voisi olla tarjolla myöskin. Esim koko kauden kestävä pallon pituusheittokilpailu jossa tuloksen kehitystä seurataan aktiivisesti kaikissa matseissa. Puoliajalla tarvitaan muutama pallo ja 2-3 henkilöä pyörittämään rumba… Joo, vanhoja ideoita mutta toivivat joskus

  • @Hökis: Ilmaisin itseni ehkä hieman väärin. Hallittavissa olevat riskit ovat usein tarpeen. Liitto sen sijaan velkaantui liikaa 80-90 -lukujen nousuhuumassa, mikä oli ajan henki silloin.

    Resurssien rakentaminen vie aikansa. Tärkeintä on organisaation jokaisen tehtävän arvostaminen ja tekijöiden huomioiminen. Olen nähnyt niin monessa harrastustoimessa vastuuntuntoisten yksilöiden hoitavan yksinään tärkeitä asioita vuodesta toiseen ja muiden pitävän sitä itsestään selvänä. Kun sitten uupumus iskee, seuraajaa ei löydykään. Monesti tuossa tilanteessa kyse on kokonaisesta avainporukasta, jossa yhden lähtö hajottaa koko porukan ja samalla koko toiminta saattaa loppua. Siksi kaikkiin toimiin pitäisi löytyä yhden vastuullisen lisäksi pari muutakin tekijää (ei vain nimellistä varamiestä). Mutta kuten sanoin, se ei tapahdu hetkessä. Hommia ei vain pidä unohtaa yksilöiden harteille.

    Tsemppiä Vaasaan! Keep up the good work!

  • @Filebacker

    “Resurssien rakentaminen vie aikansa.”

    Kyllä tuntuu ottavan aikaa kun tuosta mainitsemastasi ajankohdasta on vierähtänyt jo 25-30 vuotta. Samalla kun tarkastelemme seurojen resursseja pitäisi myös miettiä sitä että liitolla on yli miljoonan euron budjetti mutta esimerkiksi finaalissa ei ollut muuta oheisohjelmaa kuin kioski josta sai ylihintaista ja pahan makuista kahvia ja sekin tulo vierähti muualle kuin liiton kassaan. Ei ollut pomppulinnoja eikä puoliaikanorsuja.

    Enemmänkin näkisin organisointikyvyttömänä tai ideaköyhänä jos matseihin ei osata järjestää tapahtumia, en niinkään resurssipulana. Luulisi että 600.000 ihmisen kaupungista 5-10 tekijää löytyy jos vain haluaa niitä kysellä.

  • Kaikki tekeminen yleisön saamiseksi paikalle on meidän lajissa tärkeeä. Oli se sitten show meiningillä tai pelin tason kohottamisella. Nyt on kehitys kulkenut aika hitaasti yleisömäärien kohdalla liigassa vuosia.
    Joitakin kommentteja olikin ylempänä, että jos pitäydytään vain pelillisissä asioissa, niin saadaan nykyisiä tuloksia. Pelien Pitää kehittyä tapahtumina ja niihin pitää saada muutakin kuin peli, jos halutaa seurojen kehittyvän.
    Esim. Rock festivaalit eivät ole enää entisensä. Musiikin siäsltö on muuttunut laajemmaksi monessa festarissa. Tarjonta festareilla ruuasta muuhun “show meininkiin” on lisääntynyt valtavasti.
    @tiirapaasi . eihän näitä ole pakko tehdä näin. Mutta mun mielestä kehittyvät Seurat tekee näin.

  • Kyllähän Vaasassa yleisö näyttää tulevan nimenomaan pelin takia, koska kärkiottelut vetävät huomattavasti enemmän kuin esim. Oulu peli, jos tultaisiin vain oheistapahtuman johdosta, olisi yleisömäärä liki samaa joka ottelussa.
    se mitä pohjanmalla on tehty oikein, niin ottelusta on tehty koko perheen tapahtuma, eli siinä vaiheessa kun iskä menee seuraamaan peliä, voi tenavat käydä pomppulinnassa tai heittelemässä palloa, eivätkä ole ekan neljänneksen jälkeen marisemassa kotiin.
    Velollakin kannattais maakatsomon tausta raivata puhtaaksi ja siirtää linnanmäen vuoristorata siihen, vaikka nyt sitten vaan pelipäiviksi aluksi, niin saatais tekemistä kaikenikäisille.

  • Jefuottelun markkinointi ilman ulkourheilullisia toimintoja on sama kuin koittaisi markkinoida nykynuorille NetHackia. Vaikka se sisällöltään onkin vailla vertaa niin ilman visuaalista kuorrutusta, äänimaailmaa ja välianimaatioita jne. se ei todellakaan jaksa kiinnostaa kuin oldschool tyyppejä tai todella harvinaisia yksilöitä. Massojen riemuksi siitä ei ole vaikka sitä jaetaan ilmaiseksi ja sisältö on rautaa.

  • Sean Shelton siis turkuun. Paljastettiin 4Pro ottelun puoliajalla. Turku siis kopioi roon mallia. Noloa, pitää kopioida toisilta voittamisel kulttuuri.

  • Importtien määrä on melkoinen verratuna 90-luvun alun kaksi jenkkiä yksi kerrallaan kentällä tilanteeseen. Jopa lätkässä on herrasmiessopimus ulkomaalaisten määrästä. Luulisi, että pidemmän päälle importteihin menevät rahat olisi viisaampi panostaa.johonkin muuhun. Jos kotimaisilla ei saa edes joukkueen runkoa aikaiseksi niin aika savijaloilla seisotaan. Kotimaisista joku voi jatkaa seurassa peliuran jälkeenkin.

    Olen monenlaisessa toiminnassa pyörinyt mukana ja parhaiten homma on toiminut sellaisissa organnisaatioissa, joissa on maksettu edes muodollista korvausta aktiiveille. Helppoa väen löytäminen ei ole koskaan, mutta pienelläkin korvauksella saa.sitoutumaan eri tavalla kuin ilmaistyölhön.

  • Onnittelut Butchersille ja Miro Kadmirylle hienosta voitosta. Butchers-Trojans ottelu näytti kuitenkin karulla tavalla importtien korostuneen merkityksen menestymisessä. Trojans pelasi ottelun parhaaksi kotimaiseksi rungoksi tunnustetulla joukkueella import-näkökulmasta -1 saldolla. Samanaikaisesti Butchers pystyi pelaamaan hyökkäyksessään Staceyn EU-statuksen ansiosta jopa kolmella jenkillä (+1). Tämä oli se ratkaiseva tekijä joka lopulta antoi porvoolaisille voiton saumat. HIenointa kuitenkin, että kahdessa tiukassa pelisse lopullinen ratkaisija ollut Miro.

    Tämän kauden ristiinpelaaminen ja yllätyksellisyys on tehnyt Vaahteraliigasta mielenkiintoisen. Jos vielä Seurat olisivat osanneet rakenaa tähän yhteyteen Royals-ilmiön kaltaista yleisöbuumia näyttäisi tulevaisuus erinomaiselta.

  • Ulkomaalaispelaajien määrän raju nosto vaikuttaa merkittävästi myös kustannuksiin. Tuollainen Seinäjoen-Roostersin-Porvoon malli, jossa kotimaisille pelaajille tarjotaan ilmaisia kausia tai kulukorvauksia plus päälle 6-11 ulkomaalaispelaajan hankinta (sisään-ulos) nostaa liigajoukkueen budjetin lähelle 100 000 euroa. Tämä alkaa olla sellainen summa, että kun divarissa miettii liiganousua niin täytyy kyllä pelimerkit laskea kahteen kertaan.

    Toki liigaan pääsee halvemmallakin, mutta silloin edessä on TAFT-69ers-Indians-Jaguaarit taso, jossa voittoja jaetaan nollasta pariin-kolmeen ja mitaleille ei ole mitään asiaa. TAFT on rimpuillut liigassa nyt pian neljä kautta parhaimpana saaliinaan neljäs sija. Jos TAFT putoaa nyt niin ensi kaudella on sitten 69ersin vuoro. Samoin kävi Wolverinesille, joka kulki polun toki eri kautta eli löi sen 100 000 euroa tiskiin ja sai sillä mitalit, mutta alas tuli sekin seura rytinällä kun kukkaro pantiin kiinni. Turku imi divarista paluunsa jälkeen koko kotimaisen kärjen itselleen (rahalla) ja nyt näyttää hyvältä. Toki kotimainen QB ei riitä, mutta kun Shelton saadaan remmiin niin eiköhän eilinen tappio lasketa vain työtapaturmaksi, joka tosin olisi ollut voitettavissa ilman toistuvia henkilökohtaisia virheitä. SVOH maalialueella kävi kalliiksi.

    Itse pidän tätä ulkomaalaistyövoiman esiinmarssia huolestuttavana maajoukkueemme kannalta. Muistattehan kaikki nyt liigaa hehkuttavat pitää suunne kiinni kun on maajoukkueen aika. Sitten ihmetellään kun Suomi ei pärjää ja ainoana syynä on se, että meillä ei ole kohta 22 kovaa aloituskokoonpanossa liigaa pelannutta miestä heittää maajoukkueeseen ja kun siihen päälle pitäisi olla 20 samantasoista lisää, jotta vaihtomiehiä riittää.

  • Nolous on kaukana. Jos katsoit haastattelun niin Sheltonin ilmeestähän näki selvästi, että kyllä siellä on Hakala ollut ruikuttamassa miestä Roostersiin mutta Shelton on itse selvittänyt, missä seurassa kannattaa Vaahteraliigaa tällä kaudella pelata. Roostersilla ei ole tänä vuonna asiaa Maljaan. Välieriin ehkä, mutta ketä kiinnostaa kuka oli kolmas ja neljäs? Kuka edes muistaa, kuka oli neljäs vuonna 2012? 2013?

  • Saadaan kohta maajoukkueeseen aloittavaksi QB:ksi Cedric, RB:ksi Stokes ja monitoimimieheksi Stacey. Kunhan jaksaisivat viedä kieliopintonsa päätökseen ja kansalaisuushakemuksensa hyväksyttyä. Kyllä se siitä sitten taas aukeaa…

  • Ja jos EU pelaajia rajoitetaan, niin mihinkähän ne säästyneet rahat menee?

    Oikein, kotimaisten pelaajien värväyshinnat nousee huimasti, koska materiaalia ei vaan riitä huipulle paljoa. Mitä maajoukkueeseen tulee, niin ei sitä meillä olisi, jos ei se toisi liitolle rahaa tukien muodossa. Nythän muut sarjat tuo voittoa ja maajoukkueet tappiota, jota autetaan valtion tuella.

  • Vaahteraliiga on edelleen kilpasarja, ei harrastesarja.
    Rahaa palaa ja pelaajien pitää treenata hankkiakseen pelipaikkansa.

  • Vaikka muilla saattaa olla enemmän import-pelaajia, niin tämän kauden kallein joukkue löytyy Turusta, eikä ole edes kovinkaan lähellä. Enkä näe panostuksissa ongelmaa, mikäli taustat vain hoidetaan kuntoon. Trojansilla on varmasti Andersin diilin kautta rahaa maksaa, eikä siellä olla pilaamassa tulevaisuutta. Roosters ei tietääkseni ole koskaan hoitanut asioitaan sillä tavalla, että heidän asioistaan kannattaisi huolestua. Samoin Seinäjoella on taustat kunnossa.

    RoJon loukkaantuminen ja Sheltonin sisääntulo muuttaa kyllä asetelmia. Olisin ilman muuta jakanut mestaruuden Trojansille, jos RoJo olisi ollut kunnossa, mutta kyllä ainakin Crocodiles on nostettava lähes samalle tasolle tällä hetkellä. Vaikka Shelton voitti viime kaudella vähän samanlaisessa tilanteessa mestaruuden, ei Roostersin hyökkäys missään vaiheessa hänen kanssaan ollut erityisen hyvä. Silloin hänellä oli myös Spears käytössä ratkaisupeleissä ja parempi linja. Stevens on hyvä, mutta ei Spearsin tasoa. Turun linja ei vakuuta minua, mutta laitahyökkääjät ovat paremmat kuin Roostersin loppukauden rissut. Ja miten RoJon ja Sheltonin kemiat toimivat ja pitääkö hyökkäys laittaa lähes uusiksi? Roosters muokkasi omansa melkein kokonaan uusiksi loppukauden aikana, kun homma ei lähtenyt rullaamaan tutulla tavalla. Jos pitäisi heittää prosentit mestaruusmahdollisuuksien suhteen, niin Trojans 45%, Crocodiles 35%, Roosters 15%, Butchers 4% ja 69ers 1%.

  • @make, “jos EU pelaajia rajoitetaan, niin mihinkähän ne säästyneet rahat menee”. Ei varmaankaan ole olemassaolevaa rahapottia jota voidaan siirtää momentilta toiselle tai voidaan säästää. Uusi hankinta merkitsee useimmille seuroille sitä, että rahaa on kaivettava aina vaan lisää. Voimavaroja käytetään lisärahan kaivamiseen ja pahimmassa tapauksessa sitä lainataan pankista. En tosin tiedä saavatko urheiluseurat enää lainarahaa samalla löysäkätisyydellä kuin 80-luvun Glory-Yuppiee aikana.

    Jos olet Make joskus ollut osallisena tuon lsärahan kaivamisessa tiedät miten tuskaista ja henkisesti kuormittavaa se on. Jos taas etole niin suosittelen attä pysyt kaukana siitä. Se ei ole kenekään toivehommaa. Jos importteja ei hankita ja rahoiteta säästetään ennen kaikkea organisaation henkistä paaomaa johonkin avian muuhun ja toivottavasti hyödylliseen

  • @Daniel Onko fakta?

  • oon joskus rahaa seuralle hankkinut, mutta pointti on varmaan budjetti. Jos sen kanssa eletään ja EU pelaajista säästyy, niin aika monelta seuralta lipsahtaa raha kotimaisten huippupelaajien hankintaan. Uskokaa pois näin se menee kilpaurheilussa.

  • Toivottavasti Trojans pistää hyökkäyspelinsä aivan uuteen uskoon QB:n vaihdon myötä. Se mikä sujuu Teksasissa tai RoJon itsensä johtamana Suomessa ei tunnu toimivan nyt Trojansin hyökkäyspelissä. Onko pelikirja liian vaativa? Vai mistä kiikastaa? Ainakin pelaajien peluutus kummastuttaa. Oudoin esimerkki on Postonin heitto rissuksi tietyissä tilanteissa kun selvästi näkee ettei hän ole omimmillaan tällä pelipaikalla. Toinen asia mikä on pistänyt silmään on hyöökäyspelin ennalta-arvattavuus. Kun tietyt pelaajat asettuvat kentälle tulee aina lähes 100% varmuudella se odotettu peli. Yllättäväisivät edes itsensä.

  • Trojans, Crocodiles, Roosters, Butchers ja ?
    Monellako joukkueella ajattelit Vaahteraliigaa pelata tulevina vuosina? Neljällä?

    Kärkijoukkueilla rahat riittää varmasti, siitä ei ole epäilystä. Trojansilla varsinkin tuntuu, todellisuutta en tiedä, olevan vahva selkänoja. Mutta suuri harppaus tulee olemaan tämä 1-div ja Vaahteraliigan ero. Ensi kaudella liigassa pitäisi olla 8 joukkuetta sääntöjen mukaan. Kellä riittää eurot tähän ralliin?

  • En mielestäni ottanut kantaa mitenkään tulevaisuuden joukkuemäärään. Toivottavasti ensi vuodelle löytyy kahdeksan joukkuetta, joilla on jotain annettavaa sarjalle. Jos ei, hyvin voidaan vetää kuudella vielä toinenkin vuosi, tämä näyttää varsin lupaavalta.

  • 6 joukkueen sarja ajaa siihen suuntaan, että liigan ja divarin ero kasvaa. Koska divarista haetaan lahjakkuudet liigajoukkueisiin.
    Ja seuraavaksi joku sanoo, että tää on kilpaurheilua, niin onkin ja ei mulla sitä vastaan oo mitään. Pitäs vaan ymmärtää mitä sarjan joukkuemäärien pienentäminen saa aikaan

  • Mielestäni 6 joukkuetta on hyvä määrä liigaan, kahden lohkon sarja ei ole koskaan tasapuolinen. Nyt on yllätyksiä jo aika runsaasti, hyvä niin. On paljon mielenkiintoisempi sarja.

  • Kyllä kuuden joukkueen sarjalla pitää jatkaa tulevina vuosinakin. Nyt on joka kierroksella vähintään kaksi mielenkiintoista peliä, joissa voi käydä miten vain. Muutama aikaisempana vuonna kierros on monesti ollut selvä ennen kuin se on edes pelattu. Tämä kausi on hieno kun kuka vain voi voittaa kenet vain (paitsi TAFT ei ketään valitettavasti). Kaikki mitalit on jakamatta 5 joukkuen välillä.

  • Yksi ongelma on kotimaisten pelaajien harjoittelukulttuuri. Luullaan olevansa niin hyviä, että ei tarvitse niinkään treenata, tullaan sitten kun kausi alkaa olla lähellä treeneihin. Puuttuu kilpailu pelipaikoista. Tärkeimmille paikoille pestataan jenkkejä, jotka ovat kouluputkessa tottuneet treenaamaan aktiivisesti. Maajoukkuevalmentajille harmaita hiuksia, mutta peiliin saa moni katsoa? Vai onko valmentajien vähyys seuroissa syynä, ei kyetä organisoimaan tarpeeksi kovaa treeniä pelaajien treeneihin saamikseksi ja tason nostamiseksi?

  • Olisko sama ongelma mistä @tasonnostoa kirjoittaa ? Harjoittelukulttuuri/liian vaikea pelikirja?

  • Crocodiles on näemmä lukinnut saman porukan myös ensi kauden valmennukseen. http://www.crocodiles.fi/edustus-uutiset/945/crocodilesin-valmennus-jatkaa.html

    Ps. missä on tämän viikon viikkokatsaus vaahteraan ;). Sen verran pakka on taas levällään.

  • Laitetaan nyt tännekin…
    Tuosta importteja ; )
    https://www.youtube.com/watch?v=LB5lVPIqz70

  • Roman Runner on tehnyt sopimuksen Anders Trojansin kanssa. Näin Runnerilla alkaa kolmas kausi Suomessa. Porvoo joutuu siis etsimään uutta verta hyökkäykseensä ensi kaudelle. Runnerin myötä Turku saa leveyttä hyökkäykseensä ja mielenkiinnolla odotamme lisää uutisia “toistpuol jokkee”..
    http://europlayers.com/ViewProfilePlayer.aspx?ProfileId=33170

  • Turku on jälleen kokoamassa kilpailukykyistä joukkuetta ensi kaudeksi. Mielenkiintoista nähdä mitä uusi oc Wikström tuo hyökkäykseen.

  • Cedric Johnson näköjään liittyy Stokesin seuraan Vantaalla.

    http://www.taft.fi/joukkue

  • Lainaus TAFT:n tiedotteesta: “Päävalmentaja Stephen Stokes´n ja Alasen johdolla TAFT Vantaan voi olettaa nousevan Vaahteraliigassa haastamaan liigaa jo kauan hallinneen helsinkiläisen Roostersin.”

    Tolla rosterilla se on ihan tuossa kulman takana.

  • Crocojen rosterista löytyy Andre Feuerherdt Frankfurt Galaxysta. Mikä mielenkiintoisinta Andre Feuerherdt pelasi 2014 yhdessä Justin Sottilaren kanssa Franken Knightsissa ja teki vakuuttavaa jälkeä.
    http://www.football-fan.de/index.php/herren/gfl-ii/sued/845-deutscher-gfl-topscorer-schliesst-sich-galaxy-an

  • Trojanskin julkaissut rosterinsa:

    http://www.turkutrojans.com/uutiset/news.php?id=3716

    Nimimiehistä Pinta näyttää puuttuvan.

  • Myös sixtarit julkaisseet rosterinsa. Jabari Harris ja Rafael Pineda jatkavat myös ensi kaudella. Pinedan jääminen sixtareihin on kova isku Wolvojen puolustukselle, jonka ehdoton liideri Pineda oli viime kaudellla. Tietää scouttaushommia Rojolle. EIkös kaudella 2017 Pineda ole muuten oikeutettu EU-statukseen?

  • Roostersiin tulossa paljon paluumuuttajia välivuodelta. Lisäksi Luster palaa Helsinkiin ja Olin siirtyy TAFtista.

    http://www.helsinkiroosters.com/2015/10/3661638/

  • @No nyt Vantaa : TAFTin LiigaPaikka ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Hyvin todennäköisesti (ja valitettavasti) ne Liigassa pidetään mutta kannattais nyt kuitenkin välttää tämmöistä uutisointia ennen kuin asia on 100 % varma. Siis että Liigan ValintaKomissio on antanut siunauksensa Vantaan 2016 LiigaPaikalle.

  • Mistä TheRat vedät näitä faktoja kirkossa kuuluttamisen perään? Miten niin ei ole liigapaikat vielä jaettu? Kyllä ne on joukkueille tuotu tietoon jo aikoja sitten. Vai onko sulla parempaa tietoa asiasta?

  • Vaikka lopulliset rosterit ovat selvillä vasta kevättalvella, kun “oikeat” pelimiehet päättävät talviunien jälkeen kenen riveissä pelaavat, niin nyt jännittää Royalsin ja Saintsin alustavat rosterit ja miksei myös Leivojan joukotkin. Tänään jännittäminen päättyy

  • “kolmen suuren” rostereita kun katsoo, niin Roosters vei kyllä tämän kierroksen aika selkeästi. Turulla on aika paljon tekemistä. Seinäjoen eurooppalaiset vaikuttavat mielenkiintoisilta. Roostersin puolustuksen linja on kyllä melkoinen. Seitsemän pelaajaa, jolla on vähintään yksi maaottelu takana.

  • @Ensivilkaisulla Jep, Roosters vaikuttaa nyt olevan paalupaikalla. Pyhimykset ovat ohituskaistalla Taftiin, Porvoosen ja Vaasaan verrattuna. Sixtarireilla tavoite voittaa malja ja kaikki nimimiehet jatkamassa. Linjoja vahvistamalla tulevat olemaan korkealla.

  • Porvoon rosterikin ohuenlainen, 26 nimeä tässä vaiheessa. Falconsin farmimiehet puuttuvat, ja Miro Kadmiry nimimiehistä nyt etenkin. Mickey Kyei, Karbin, Haukkamaa, Heinisalo myös. EIkä paljon mainita päävalmentajastakaan mitään. Mielenkiinnolla odotetaan uutisia Porvoostatkin,

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *