Royals valloitti Helsingin

jefumaster 29.6.2015 10:34 5 kommenttia

1 2 3 4  
12 0 0 0 12
14 16 13 14 57

(0-3)

12

(4-0)

57

28.6.2015 klo 15:00 Helsinki

Kuva: Jari Turunen

I-divisioonaa suvereenisti hallitseva Wasa Royals kävi esittäytymässä Helsingissä. Täydelle Brahen kentän katsomolle pelatussa ottelussa Wolverines kärsi selvän 57-12 tappion.

Ennen kauden alkua juuri tämän ottelun odotettiin olevan divisioonan kärkiottelu. Alkukierrokset olivat kuitenkin jo enteilleet odotettavissa olevasta tasoerosta, joka konkretisoitui aurinkoisessa säässä pelatussa ottelussa vaasalaisten selvään voittoon. Ottelun alussa kotijoukkue taisteli tosin erinomaisesti onnistuen pitämään ottelun tasaisena yhden neljänneksen ajan. Kaikkiaan Wolvot onnistuivat pysäyttämään Royals-hyökkäyksen neljästi pakottaen vaasalaiset turvautumaan lentopotkuun kolme kertaa pelin aikana. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut kuluvalla kaudella.

Ylivoimaisena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Royals esitti kentällä tasaisen vahvoja otteita kaikilla pelin osa-alueilla. Joukkueen ulkomaalaisvahvistukset onnistuivat otteissaan erinomaisesti saaden hyvää taustatukea kotimaisilta runkopelaajilta leveällä rintamalla. Ottelun näyttävimpiä suorituksia esittivät mm. viidesti aloituslinjan takana taklauksissaan onnistunut Thomas Ceken sekä voimajuoksullaan lukuisia taklauksia murtanut keskushyökkääjä Ville Järviö. Ajoittain Wolverines onnistui tukahduttamaan Royalsin juoksupelin tiiviillä puolustamisellaan, mutta pelikirjasta kaivetut pitkät heittopelit erityisesti kolmansilla yrityksillä tuottivat joukkueelle riittävästi jaardeja ottelun dominointiin. Pelinrakentaja Bryan Rosekat heitti läpi ottelun tappavalla tarkkuudella pääkohteinaan Dmitri Doubitski sekä Kevin Alberque. Molemmille laitureille kirjattiin kaksi touchdownia mieheen. Erityisesti huomioitavaa on Alberquen all purpose-jaardien määrä (310). Jalkaansa loivasti ontuenkin yhdysvaltalaispelaaja esitti näyttäviä korkeita loikkiaan kahmiessaan lisäjaardeja kroppaansa säästelemättä.

Wolverines kärsii loukkaantumisista

Loukkaantumisista kärsinyt Wolverines lähti otteluun ilman amerikkalaista keskushyökkääjäänsä Joseph Spelliä. Jalkansa alun perin jo kauden avauksessa loukannut vahvistus seurasi ottelua siviileissä. Ahma-keskushyökkääjien epäonni jatkui myös Royals-pelissä. Molemmat rosteriin kirjatut pallonkantajat, Matti Raski ja Jon Hämäläinen, loukkaantuivat ja Janne Lehtisen johtama hyökkäys pelasi ottelun viimeisen neljänneksen viiden laitahyökkääjän muodostelmalla ilman blokkaavaa keskushyökkääjää.

Espanjan sarjasta Ahmoihin siirtynyt Rafael Pineda teki näyttävän paluun Suomen kentille. Amerikkalaispelaajan esimerkin siivittämänä kotimaiset puolustuspelaajat innostuivat taklaamaan mm. Ari Päivärinnan ja Anssi Rämäsen nostaessaan pelaamisensa tasoa merkittävästi. Wolvo-puolustuksen suurimmat haasteet löytyvät puolustuksen takakentältä, jossa Rosekatin tarkat heitot kookkaille laitureille repivät puolustuksen riekaleiksi kerta toisensa jälkeen.

Wolverinesin loukkaantumiskierre sai ikävää jatkoa ottelun viimeisellä neljänneksellä. Australialais-brittiläinen Locklan Gilbert loukkasi nilkkansa taklaustilanteessa ja jätti kentän vahvasti ontuen. Jatkopelien kannalta Wolverines on haastavassa tilanteessa. Käytännössä kaikki avaavaksi oletetut hyökkäyksen taitopaikkojen pelaajat ovat juuri nyt loukkaantuneiden kirjoissa enemmän tai vähemmän.

Päävalmentaja Stephen Stokes ei halua vetäytyä loukkaantumisten taakse alle odotusten menneen alkukauden osalta. Katse on asetettuu eteenpäin:

– Vaikeasta alusta huolimatta koen, että asiat ovat joukkueessamme kääntymässä oikeaan suuntaan. Olen itse ollut Wolverines organisaatiossa mukana kahdeksan vuotta. Yksikään kokemistani kausista ei ole alkujaan käynnistynyt odotusten mukaisesti. Koen, että kauden alku on osaltamme ohitse ja alkaa olla aika palata voittojen tielle. Juuri nyt prioriteettinamme on saada pelaajamme terveiksi.

Royalsille hyvä harjoitus kärkiotteluun

Royalsille Wolverines ottelu oli kaivattu tasokas harjoitus 5. heinäkuuta pelattavaan divisioonan kärkiotteluun, jossa Hämeenlinna Huskies saapuu Kaarlen kentälle mittaamaan vaasalaisten todellisen iskukyvyn. Kauden aiemmissa otteluissaan Royals-hyökkäys oli onnistunut maalinteossa lähes kaikilla draiveillaan. Wolverines-ottelussa Seppo Evwaraye joutui kaivamaan pelikirjasta sen toisenkin sivun esille pisteitä tehdäkseen. Myös lentopotkujen harjoittelu pelitilanteessa, oli vaasalaisille uusi elämys. Royalsin nettisivuilla Evwaraye kiitelee vastustajaa hyvistä otteista:

– Saatiin oikeastaan sellainen vastus kun toivottiin ja odotettiin. Tämä palveli meitä tosi hyvin ensi viikkoakin ajatellen. Nyt nähtiin meidän virheet kovaa joukkuetta vastaan, ja päästään ne korjaamaan. Wolverines oli tasokkain vastus tähän asti

Karuista luvuista huolimatta kotijoukkue Wolverines esiintyi täydelle kotikatsomolleen tällä kertaa pirteästi. Vastustaja oli ylivoimainen ja seuran II-joukkueen samanaikainen ottelu Porissa ei antanut pelivaraa rosterin rakentelussa. Mikäli Ahmoja tulkitaan kaudella 2015 kehitysjoukkueena, joka panostaa tulevaisuuteen, näyttää sellainen valoisalta. Lupaavien nuorten pelaajien lisäksi Brahen kentällä on tunnelmaa ja katsomo täynnä. Mikäli tavoite on asetettu pikaiseen liiganousuun, on väylä edessä äärimmäisen karikkoinen. Avainpelaajien loukkaantumiset estävät parhaan suoritustason näyttämisen ja tuleva ottelu Kouvolassa Indiansia vastaan saattaa ajoittua kisallisesti keskelle pahinta vammasumaa.

Tutustu myös:

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Millon tulee matsi video hudlii?

  • Siellä näyttäisi olevan

  • Laadukasta nauhaa! Kyllä tosta scoutin saa. Eiku…….

  • Ensimmäistä kertaa Brakulla ja tyytyväinen kokonaisuuteen. Seura panostanut tapahtumaan ja katsomo täynnä. Selvistä lukemista huolimatta hyvää viihdettä. Ei tällaiseen tunnelmaan pääse Velon puitteissa. Kiitos Volvot ja tsemppiä sillä urheilullisellakin puolella.

  • Se, mihin itse kiinnitin huomioni vaasalaisissa oli koko. Esim Royals DB:t olivat järjestäen +10cm pitempia ja todennäköisesti samat 10 kiloissa suurempia kuin Wolvojen vastaavat. Royalsin kookkaat laiturit hallitsivat ilmatilaa takakentällä. Wolvoilla laitureissa löytyi jonninverran kokoa, mutta fyysisyys on kai yksi Royalsin menestymisen taustatekijä.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *