Velodromilla taistellaan liigapaikasta sunnuntaina

jefumaster 23.8.2014 22:30 Yksi kommentti

Kuva: Jari Turunen

Vaahteraliigan jumbofinaali sai kertaheitolla runsaasti lisäjännitettä Wolverinesin julkaistessa perjantaina seuraikoni Stephen Stokesin paluun pelikentille. Indians-valmentaja Tony Simmonsin puolustukselle rakentama pelisuunnitelma on laitettu pomminvarmasti uuteen kuosiin otteluun valmistavissa harjoituksissa.

Sunnuntaina Velodromilla pelataan eräänlainen elämän ja kuoleman ottelu. Wolverines voitti joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa Indiansit Kuusaankoskella seitsemän pisteen marginaalilla. Todennäköistä on, että sunnuntaina kentältä voittajana poistuva joukkue tulee välttämään liigan pelätyn jumbopaikan ja ainakin teoreettisen uhan divisioonaan putoamisesta.

Kotijoukkue Wolverines on kuluvalla kaudella edennyt kentällä lähes yksinomaan Cedric Johnsonin heittojen voimin. Nuori Sebastien Sagne on noussut joukkueensa ykköskiinniottajaksi ja saanut kentillä varjostajikseen puolustusten ykkösmiehet ottelusta toiseen. Joukkueen juoksuhyökkäys on ollut vaikeuksissa ja kaikkiaan tähän mennessä pelatuissa kahdeksassa ottelussa Wolverines on kerännyt juoksujaardeja yhteensä vaatimattomat 72. Lisäksi joukkueen ykkös-RB Tommi Behm on sunnuntaina loukkaantuneiden listalla. Sanomattakin on selvää, että ennen perjantaista uutispommmia, Kouvolan harjoituksissa keskityttiin lähinnä heittohyökkäyksen pysäyttämiseen.

Stephen Stokes ilmoitti viime kauden jälkeen lopettavansa pelaamisen ”importtina”, mutta jätti samalla oven auki mm. maajoukkuekutsulle. Suomalaistuneen keskushyökkääjän ja maajoukkuepaikan välissä on kummitellut kansalaisuuden edellytyksenä olevan kielikokeen läpäisy. Gridironin tavoittama Stokes kertoo haaveen maajoukkuepaikasta olevan edelleen elossa. Pelikentille hän palaa ainakin hetkeksi kuitenkin muista syistä. Amerikkalaishyökkääjä on useasti maininnut suonissaan virtaavan ahmojen sininisen veren ja jälleen kerran on hetki osoittaa lojaalisuus pelaajaa urallaan tukeneelle joukkueelle.

”Alun perin minulla ei ollut aikomusta pelata tällä kaudella. Kielikokeen suorittaminen sekä maajoukkuepaikan miesten maajoukkueessa sekä flag-maajoukkueessa ovat olleet tärkeimpiä maalejani. Olen harjoitellut kieltä sekä pitänyt fysiikkaani kunnossa noita tavoitteita silmällä pitäen. Suuresti arvostamani henkilö Peetja Mannila kuitenkin lähestyi minua ja pyysi apua joukkueelle. Nuori Wolverines-joukkue haluaa pitää kohtalon omissa käsissään tulevan kauden liigapaikan suhteen ja minulla on mahdollisuus auttaa joukkuetta jälleen omalla panoksellani.

Olen keskustellut useasti joukkueen pelaajien kanssa kauden aikana ja huolimatta tappioista, henki on säilynyt hyvän läpi kauden. Toivon, että voin antaa joukkueelle sen pienen tarvittavan lisäkipinän, jolla he voivat päättää kautensa kunnialla. Sunnuntaina autan nuorta joukkuetta kaikilla mahdollisilla tavoilla ja toivottavasti teen muutaman pisteenkin. En halua kuitenkaan, että minusta tehdään ottelussa suurta juttua, joukkueen nuoret ovat tehneet työtä läpi vuoden ja ansaitsevan hiukan menestystäkin”

Stephen Stokes tuo Wolverines-hyökkäykselle merkittävän juoksupelotteen Sunnuntain otteluun. Pelaamiensa kuuden ahma-kautensa aikana amerikkalainen on kerännyt joukkueelleen yhteensä 11411 all purpose -jaardia. Suurella todennäköisyydellä Wolverines tulee ainakin tuplaamaan kauden juoksujaardimääränsä sunnuntaina. Riittääkö Stokesin tuoma apu joukkuetta tuplaamaan myös kauden pistemäärän sarjataulukossa nähdään Velodromilla iltapäivällä. Stokes toivottaa katsojat paikalle selvällä suomen kielellä:

”Nähdään sunnuntaina”

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • tämä pelihän on tämän uutisen myötä ratkennut.
    Indians divariin jälleen muutamalla jenkillä vuodeksi keräämään itseluottamusta

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *