Mitä Charles McCrea tuo 69ersille?

Tuomo Tomperi 9.8.2014 0:16 Yksi kommentti

69ers vastasi viikon uutispommista ilmoittamalla joukkuetta viime kaudella kannatelleen Charles McCrean loppukauden mittaisesta sopimuksesta. McCrean kyvyt tulevatkin Roostersia vastaan tarpeeseen.

Perinteikkäät helsinkiläisseurat Roosters ja 69ers kohtaavat lauantaina toista kertaa historiansa aikana. Pitkään I- ja II-divisioonassa viihtynyt 69ers on syksyllä 2012 tapahtuneen liiganousunsa jälkeen vakiinnuttanut paikkansa Vaahteraliigassa. Joukkue on esiintynyt tällä kaudelle epätasaisesti, mutta hieman paremmalla onnella jopa pudotuspelit olisivat voineet olla joukkueelle mahdolliset. Lauantain vierasjoukkue Helsinki Roosters sen sijaan matkaa varmuudella pudotuspeleieihin. Roostersin pitkä 18 ottelun voittoputki Vaahteraliigassa päättyi Seinäjoella, kun joukkue joutui kohtaamaan Crocodilesin pahasti varamiehisenä. Nyt rivit on jälleen saatu kuntoon, ja joukkue on hyvissä asemissa puolustamaan mestaruuttaan. Paperilla 69ersin pitäisi olla “punakoneelle” pelkkä suupala.

Suomessa useammassakin joukkueessa pelanneen Charles McCrean siirtyminen Puolaan oli yksi kuluneen talvikauden yllätyksistä. McCrean lähdön jälkeen 69ers ei pyrkinytkään korvaamaan vikkelää pelimiestä. Sen sijaan joukkue laati suunnitelman, jossa joukkueen hyökkäystä vahvistaisi keskushyökkääjän sijaan pelinrakentaja ja laituri. McCrean paluun myötä tästä suunnitelmasta ollaan – ainakin osittain – luopumassa. McCrea vapautui helsinkiläisjoukkueen käyttöön hieman yllättäen, sillä miehen edustama Gdynia Seahawksin kausi päättyi jokin aika sitten Puolan mestaruuteen. 69ersin jenkkikiintiö on luonnollisesti jo täynnä, joten McCrean peluuttaminen tietää yhden amerikkalaispelaajan poistamista kokoonpanosta. 69ersin ennakon mukaan tämä pelaaja on viime viikolla liki 500 jaardia heittänyt pelinrakentaja Marques Ivory, jonka korvaa ikinuori Jason Thomas. Tällaisessa tilanteessa RJ Long jatkaa laidalla ja Robert Bell puolustuksen lukkona.

Yhä äärimmäisen nopean ja vikkelän McCrean paluu mustapaitaan tuo joukkueelle ilman muuta lisävaihtoehtoja. Viime kaudella tasan 1000 jaardia Vaahteraliigassa kipittänyt pikakiituri voi nostaa 69ersin juoksupelin täysin toiselle tasolle. Mustapaitojen juoksuhyökkäys on ollut tällä kaudella todellisessa yössä, sillä Andre Dahlman ja Brenden Creacy ovat juosseet yhteensä vain noin 30 jaardia peliä kohden. Joko 69ersin linjapeli on heikentynyt vuodessa merkittävästi, tai McCrean henkilökohtainen taito oli viime kesänä erittäin suuressa roolissa.


McCrean peluuttaminen mutkistaa kuitenkin 69ersin pakettia sillä tavoin, että joukkueen tämän kauden suurin syömähammas – heittopeli – väistämättä kärsii. Viime kaudella neljä touchdownia ja 11 syötönkatkoa 38% tarkkuudella heittänyt Jason Thomas on kokenut pelimies, muttei pelinrakentajana lähelläkään Marques Ivoryn tasoa. 69ers laskeekin todennäköisesti paljon RJ Longin loistavan atleettisuuden varaan. Kunhan Thomas saa pallon toimitettua edes likimain oikeaan paikkaan, pystyy Long huolehtimaan lopusta. 805 kiinniotettua jaardia kuudessa ottelussa kerännyt Long tulee etenemään tällä kaudella yksin enemmän kuin koko 69ers viime kaudella yhteensä.

Peluutti 69ers tällä kaudella sitten ketä tahansa, yksi asia on varmaa. Hyökkäyksen taitopelipaikoilla vastuuta kantavat erittäin vahvasti ulkomaalaispelaajat.

Toinen peräkkäinen “harjoitus” Roostersille?

Roosters kuittasi 45-0 -tappionsa Crocodilesille nuijimalla siipirikkoisen Kouvola Indiansin viime viikonloppuna peräti 80-7. Uusi pelinrakentaja Sean Shelton saapui maahan sopivaan aikaan, sillä Roosters käy tällä hetkellä läpi sarjaohjelmansa helposti keveintä vaihetta. Kovatasoisemmassa lohkossa pelaava mestarijoukkue päättää runkosarjansa TAFT:a, Butchersia ja Trojansia vastaan. Roosters-leirissä odotetaan luonnollisesti, että Shelton ja laitahyökkääjät ottavat 69ers-ottelussa jälleen askeleen eteenpäin. Viimeistään Trojansia vastaan ajoitusten täytyy olla kunnossa, sillä tappio turkulaisjoukkueelle tarkoittaisi todennäköisesti kotiedun menetystä.

Roostersin päävalmentaja Juha Hakala kertoi joukkueen ennakossa, että McCrean paluu 69ersiin muutti joukkueen valmistautumista kamppailuun. Roosters ei vielä tässä vaiheessa tiedä, pelaako McCrea pallonkantajana vai pelinrakentajana. Viime kaudellahan McCrea ja Jason Thomas käytännössä jakoivat pelinrakentajan tehtävät. 69ers-puolustukselta Hakala ei odota yllätyksiä.

Kommentoi

  • Tänään nähtii mitä se toi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *