Robbie Matey vastaan Yhdysvallat

Tuomo Tomperi 22.2.2014 14:19 10 kommenttia

Robbie Matey

Ykkösdivisioonan Hyvinkää Falcons julkaisi eilen uutisen ensimmäisestä pelaajavahvistuksestaan kaudelle 2014. Miten pelinrakentaja Robbie Matey pärjää vertailussa muita jo aiemmin signattuja yhdysvaltalaispelinrakentajia vastaan?

Helmikuun kääntyessä viimeiselle viikolleen suurin osa maamme liigaseuroista on jo julkistanut merkittävimmät vahvistuksensa. Viime kaudella kuudenneksi sijoittunut Kouvola Indians tiedotti viime viikolla vahvistuksista linjapeliinsä, mutta toistaiseksi Indians on ainoa liigaseura, jonka tulevan kauden amerikkalaisvahvistuksista ei ole tietoa. Muiden seitsemän liigaseuran lisäksi myös ykkösen Wasa Royals ja nyt myös Hyvinkää Falcons ovat ehtineet tiedottaa tulevan kauden pelinrakentajakuvioistaan. Falconsin eilen julkistaman tiedon mukaan joukkueen hyökkäystä johtaa ensi kesänä Johns Hopkins Universityn kaksivuotinen startteri Robbie Matey.

Aloittavaksi pelinrakentajaksi kaudelle 2012 noussut Matey tuskaili ensin pallovarmuuden kanssa. Kaksi vuotta sitten pelinrakentaja heitti kahdessatoista ottelussa 15 syötönkatkoa 12 touchdownia vastaan, vaikka jaardeja syntyikin mukavat 204 ottelua kohden. Viime kaudella pelinrakentaja paransi otteitaan heittäen vain viisi syötönkatkoa muiden tilastojen parantuessa hieman edelliskaudesta. Matey uumoili hyvää kautta Baltimore Sunin haastattelussa jo viime syyskuussa, jossa hän arvioi olevansa vuotta viisaampana valmiimpi sarjan haasteisiin. Falconsin peräsimeen täksi kaudeksi siirtynyt Rami Lilja kertoo seuran sivuilla pitävänsä juuri siitä, että Mateyn ura on ollut nousussa ja hän on selvästi kehittynyt vuodesta toiseen.

– Hän myös sopii meidän hyökkäyspalettiimme täydellisesti, Lilja arvioi.

Johns Hopkins University on NCAA:n Division III -tason koulu, joka on tottunut menestymään Centennial Conferencessa. Vaikka sarjataso on NCAA:n arvojärjestyksessä vasta neljänneksi paras Division I FBS:n, FCS:n ja Division II:n jälkeen, luottaa useampikin suomalaisseura tänä vuonna juuri Division III:n pelinrakentajiin. Koko maan pelinrakentajatilanteen hahmottuessa ajattelin, että tämänhetkisen vahvistusten vertailu voisi olla mielenkiintoista. Mukaan vertailuun otettiin ne pelinrakentajat, joilla ei ole aiempaa kokemusta Suomesta. Robert ja Cedric Johnson ovat jo niin tuttuja pelaajia suomalaisfaneille, etteivät he tarvitse suurempia esittelyjä. Vertailussa nähdään TAFT:n John Kelly, Trojansin Jonny West, 69ersin Marques Ivory, Crocodilesin Doug Webster, Butchersin Jabari Harris, Royalsin Herbert Bynes sekä Matey.

Kelly West Ivory Webster Harris Bynes Matey
Ikä 24 21 23 25 21 26 22*
Pituus 188cm 190cm 185cm 190cm 185cm 193cm 175cm
Paino 88kg 88kg 103kg 89kg 100kg 109kg 86kg

* Arvio. En löytänyt Mateyn syntymäaikaa äärimmäisestä googletuksesta huolimatta.

Falcons listaa Mateyn 180-senttiseksi ja 90-kiloiseksi, mutta useampi lähde miehen seniorivuodelta määrittää hänet pienikokoisemmaksi. Matey on paitsi yksi nuorimmista, myös selvästi pienikokoisin tähän mennessä julkaistuista pelinrakentajista. Kokonsa puolesta häntä voi verrata nykyään Zürich Renegadesissa vaikuttavaan Stan Bedwelliin, vaikkakin Matey vaikuttaa hieman virkaveljeään riskimmältä. Yleisesti pelinrakentajien pituutta pidetään hyvänä ominaisuutena, koska pidempi pelaaja näkee paremmin linjan yli ja pystyy myös heittämään palloa hieman korkeammalta. Varsinainen este menestykselle pieni koko ei Suomessa kuitenkaan missään tapauksessa ole.

Pelkän koon perusteella ei kuitenkaan kannata pelinrakentajia kovin pitkälle arvioida. Suurin osa joukkueista on hankkinut pelinrakentajan, jolta löytyy merkittävää menestystä omalta yliopistouraltaan. TAFT:n John Kelly rikkoi esimerkiksi viime syksynä useita koulunsa ennätyksiä eri heittotilastoissa ja palkittiin useilla kolmosdivisioonatason maininnoilla. Trojansin Jonny Westin hieno kolmivuotinen ura kruunattiin kahdella valinnalla konferenssinsa vuoden pelaajaksi. Maininnan arvoinen on myös Crocodilesin Doug Webster, jonka kausi 2010 oli monella tapaa ainutlaatuinen NAIA-tasolla.

Kelly West Ivory Webster Harris Bynes Matey
Sarjataso D-III D-III D-I FCS NAIA NAIA D-I FCS D-III
Jaardit (ura) 5783 10653 4823 4716 349 3833 5390
Touchdownit (ura) 57 105 41 46 4 27 32
Jaardit (paras kausi) 3626 3921 2248 2938 349 2713 2453
Touchdownit (paras kausi) 36 40 18 34 4 19 17
Viimeinen kausi 2013 2013 2012 2010 2013 2010 2013

Taulukon jaardeilla ja touchdowneilla viitataan heittotilastoihin. Viimeisellä kaudella tarkoitetaan pelaajan viimeistä yliopistokautta. Parhaan kauden kohdalla voit viedä hiiren tuloksen päälle saadaksesi lisätietoa.

Taulukossa mainitut koko uran tilastot on mainittu sen koulun osalta, missä pelaaja on viimeiseksi pelannut. Esimerkiksi mahdollisia JuCo-tilastoja ei ole laskettu mukaan. Falconsin Matey asettuu tässä vertailussa lähelle joukon keskitasoa. John Kelly pääsi pelaamaan aloittavana pelinrakentajana vasta viimeisenä vuonnaan, mutta loistava kausi nosti hänet jaardeissa ohi Mateyn. Kumpikaan pelaajista ei kuitenkaan alkuunkaan pärjää Franklin Collegen Westille, jonka yli 10 000 jaardia ja 105 touchdownia ovat todella kovaa valuuttaa. Westin tilastoja auttaa luonnollisesti se, että mies pääsi pelaamaan täysipäiväisesti kolmen vuoden ajan.

Marques Ivoryn ja Herbert Bynesin tilastoja tiiratessa on hyvä muistaa, että herrat pelasivat tästä joukosta selvästi kovimmalla sarjatasolla. Division I FCS on NCAA:n toiseksi kovin sarjataso. Ivorylta löytyy ansioluettelostaan kaksi tasaista hyvää kautta, kun taas Bynesin saavutuksista selkeästi suurin osa löytyy kaudelta 2008. Ivory ja Bynes ovat joukosta ainoita, joilla on aiempaa kosketuspintaa Euroopan kentille. Bynes on edustanut menestyksekkäästi ranskalaista Gladiateurs de la Queue-en-Brietä. Ivorylla oli sopimus viime kesäksi lopulta German Bowliin selvinneen Dresden Monarchsin kanssa, mutta harjoituskauden loukkaantuminen esti hänen saapumisensa Saksaan. Ivoryn kohdalla on huomattavaa, että hän on Wolverinesin Cedric Johnsonin entinen joukkuekaveri Jacksonville State Universitysta kaudelta 2008. Kaudella 2009 Ivory nähtiin muuan Ryan Perrilloux’n varamiehenä.

Butchersin Harris on tilastovertailussa oma lukunsa, sillä häneltä ei löydy mainittavaa menestystä yliopistotasolta. Butchers luottaa pelinrakentajavalinnassaan puhtaasti Harrisin atleettisiin kykyihin, jotka ovatkin enemmän kuin kunnossa.

Nokia Ghosthuntersin luovuttua sarjapaikastaan näyttää toistaiseksi siltä, että divisioona saatetaan pelata viiden joukkueen tynkäsarjana kausien 2008-2011 tapaan. Royalsin ja Falconsin lisäksi sarjassa pelaa myös Oulu Northern Lights, Jyväskylän Jaguaarit sekä Tampere Saints. Näiden kolmen joukkueen vahvistuskuvioihin saadaan epäilemättä lisäselvyyttä kevään edetessä.

Lue myös

Kommentoi

  • Pahoittelen mittavirhettä. Käytin ensimmäisenä Googlessa vastaan tullutta muuninta (kieltämättä oli vähän heppoisen oloinen) ja sen antoi pituudeksi 179,83… my bad. Tarkistin vielä uudelleen ja kyllä, sama tulos. Vika siis tällä kertaa muuntimessa, ei tietoisessa valinnassa.

    Mutta Robbie Mateyn pituus virallisesti on siis 5’9 jalkaa.

    -Outi Lilja

  • Jos virallinenmitta on 5 jalkaa ja 9 tuumaa niin ollaan lähellä tuota 175 cm. Eli laskutoimituksella =(5*0,3048)+(9*2,54)=175,26 cm ei tarvitse mitään muuntimia. Hyvämuistisääntö noihin pituuksiin on että 6 jalkaa on n.183 ja siitä voisitten lisäilläja vähentää noita 2,5 senttisiä.Jenkkien mitat on aina vähän yläkanttiin ´, kun tuntuu että mittaavat jätkät kengät jalassa niin ei välttämättä ole pitkä kuin 172-173cm eli pätkä QB:ksi.

  • Pitää todella ihmetellä Porvoon valintaa, Miksi ottaa QB jolla on noin vähän pelikokemusta.
    Kuitenkin valinnanvaraa löytyy ja muut ovat pystyneet löytämään kelvollisen näköisillä pelikokemuksilla ja tilastoilla olevia QB:ta.
    käsittämätöntä!

  • Porvoon valinta käsittämätön mutta niin on kaverikylä Hyninkäänkin. Molemmilta,voin kysyä eikö, parempaa oikeasti löytynyt? Hyvimkäään ammattimainen coaching kärsii ainakin, eikö Vilkko ole etsinyt Johnsoneita ja muita jo kymmenen vuotta? Ette te 69res ole.

  • Älä ota Nipa enempää. Mee nukkumaan, palataan huomenna asiaan.

  • ei sillä suomessa niin väliä vaikka on lyhempi qb, varsinkaan divarissa. ei täällä ole DL pojat mitään kaks metrisiä mörköjä, vaan persjalkasia möhömahoja suurin osa. jos vähänki osaa liikkua “painetta” karkuun, niin ei mitään väliä vaikka on lyhempi kaveri, esimerkkinä turku viimevuonna. ei kummone qb lopunperin ollu sielläkään, mutta lyhyydestä huolimatta, pärjäs hyvin.

  • Hyvä kuva!
    Vahvat juoksuhämäykset on kaverin suurin vahvuus :)

  • Todella loistava juoksuhämäys, siihen meni oma RB:kin

  • Juoksuhämäys Manti Te’on tyttöystävälle.

  • Can’t wait for the season, Robbie!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *