Merkittäviä sopimuksia Helsinkiin ja Turkuun

Tuomo Tomperi 14.11.2013 11:55 29 kommenttia

Kuvat: Jari Turunen / Henna Tomperi

Turku Trojans on ilmoittanut tukimies Antonio Harrisin sopimuksesta joukkueeseen kesälle 2014. Cedric Johnson jatkaa Wolverinesissa myös ensi vuonna.

Molempien pelaajien sopimukset ovat joukkueilleen erittäin tärkeitä tulevan kauden pelaajaruletin kiihtyessä. Yhdeksi Helsinki Roostersin kovimmista haastajista etukäteen noussut Turku Trojans on pärjännyt tähän mennessä jenkkimarkkinoilla erinomaisesti. Joukkueen julkistamat vahvistukset Harris, Jocques Crawford ja Rodney Brown ovat kaikki pelanneet menestyksekkäästi liigatasolla jo aikaisemmin. Aiempaa pienemmällä budjetilla ensi kauteen lähtevälle Wolverinesille luottomies Johnsonin sopimus on elintärkeä jatkuvuuden säilyttämiseksi myös kohti kautta 2014.

Suomen mestaruuden Helsinki Roostersin paidassa kaudella 2012 voittanut Antonio Harris pelasi kuluneella kaudella Oulussa ykkösdivisioonan Northern Lightsissa. Harris oli kenties sarjan paras pelaaja keräten runkosarjassa ylivoimaiset 84 taklausta. Oululaisjoukkueen pelatessa kapealla rosterilla oli juuri Harris useaan kertaan ratkaiseva tekijä joukkueen selvitessä aina Spagettimaljaan saakka. Välierässä Nokia Ghosthuntersia vastaan Harris ratkaisi ottelun palauttamalla vierasjoukkueen kahden pisteen yrityksen toiseen päähän vain hetkeä ennen ottelun loppua.

Harrisin sopimus Turkuun on järkevä molemmille osapuolille. Trojansin pelatessa erittäin suurella todennäköisyydellä liigaa tulevalla kaudella pääsee Harris jälleen näyttämään taitonsa maamme korkeimmalla sarjatasolla. Pelimiehellä oli rajallisesti ottajia kauden 2012 päättäneen loukkaantumisen jälkeen, mutta loistavasti kaikin puolin sujunut viime kausi karkoitti epäilykset nilkan kunnosta.

Wolverines kaudella 2014

Cedric Johnsonille tuleva kausi on jo kuudes Vaahteraliigassa. Ensimmäisellä kaudellaan Johnson johdatti Porvoon Butchersin Vaahteramaljan voittoon. Kahdesti maamme mestaruuden voittanut pelinrakentaja on edustanut Helsinki Wolverinesia kaudesta 2010 lähtien. Stephen Stokesin päätettyä uransa on Johnsonin sopimus varsin tärkeä uusiutuvalle Wolverinesille. Viime vuosien kaltaista menestystä ei ensi kaudelta kannata välttämättä odottaa. Johnsonin sopimus kuitenkin osoittaa, ettei joukkue suinkaan ole heittämässä pyyhettä kehään.

Millaista menestystä kauden 2011 mestarijoukkueelta voidaan ensi kaudella odottaa? Yhden pelaajan sopimuksen perusteella ei toki voida vetää johtopäätöksiä kovinkaan pitkälle, mutta Johnsonin sopimus on hyvä alku. Wolverines haluaa osoittaa, että se on varteenotettava vaihtoehto pääkaupunkiseudun suomalaispelaajille myös jatkossa.

Lue myös

Kommentoi

  • Kannattaa muuten tsekata Antonion highlight-pätkä. Siinä on ihan hyvää jenkkifutista…

  • Mielenkiintoinen tämä Harrisin signaus. Toki mies tuo valtavan määrän urheilullisuutta ja lisää syvyyttä jo vahvaan LB/DB osastoon ( Redin, toivonen, Koiranen, raatikainen, vennelä, suojanen, Tirkkonen, ullakonoja, ylikoski) + pari muuta, mutta juuri siksi tämä myös hieman ihmetyttää. Trojansin linjat ovat ainakin nimien valossa kaikkein heikoimmat ja luulisi olevan juuri eniten tarvetta vahvistaa näitä.
    Voi tosin olla, että Trojansin jutussa mainitut pari vahvistusta ovat juuri tulossa linjoihin.

  • Näinhän tää suomen jefuskene toimii. Kun pelaajavirtaa näyttää olevan yhteen jos toiseen seuraan, tulee ketjureaktio eli pienistä puroista syntyy iso järvi. “Kärsijinä” ovat ne seurat, jotka eivät houkuttele samalla lailla. Toivottavasti liiga olisi kuitenkin ensi vuonna tasainen!

  • Eikö Yliskoski ole keskushyökkääjä?

  • Rosterissa tällä hetkellä ainakin merkitty db

  • Tervetuloa heittämään palloa yläkentälle!!!

  • Toi Messerin diili on julkistettu 69ersin sivuilla jo kuukausi sitten – tosin D-coordinaattorina…

  • Kuulin luotettavalta taholta, että Bedwell aikoo heittää oman henk. koht. TD ennätyksen juuri Turussa

  • Täytyypä tulla katsomaan! Viime kesänä Bedwell antoi kyllä sellaista kyytiä, että alta pois!

  • tossa Johnsonin jutussa on tainnu mennä hiukan veljekset sekasin.
    Eihän Cede oo Porvoos pelannu?

  • Tarkasta ensin omat “tietosi”.

  • HYVÄ LÖYSÄÄÄÄ!!!

  • Rauhoitu.. Ota lääkkeet LÖYSÄ

  • Hyvä pojat! Tässä tiivistyy suomijefu.

  • Ohhoh. Kyllä nyt Turun paketti tiukkenee edelleen. Harris oli menneen kauden paras pelaaja divarissa. Pystyy pelaamaan LBtä, DBtä ja palauttajaa. Siis siten, että dominoi kaikkia em. pelipaikkoja. Mieletön, huikea veto Turulta.

  • Hienoja vetoja Turulta tosiaan ja paljon iskukykyyn tulee vielä vaikuttamaan oikean QBn löytäminen.
    Asiat jotka ainakin itseäni askarruttavat ovat linja ja treenaus.
    Linjoihin ei ole tullut kunnon vahvistuksia (ja ei Kami ei ole vahvistus). Viime vuoden Highlightseja kun katsoi niin aika heittämällä sieltä tultiin H-linjasta läpi ja Stan sitten scramblaili ja löysi vapaana olevan laiturin.
    Treenauksen tasosta ei ole mitään hajua eikä myöskään siitä osallistuvatko vahvistukset/paluumuuttajat
    siihen. Mennäänkö siis Wolvojen jo huonoksi näyttämällä metodilla eli kerätään kokoelma todella kovia pelaajia ja odotetaan että he pelaavat hyvin joukkueena treenaamatta?
    Itse henk.koht uskon että kukaan ei edelleenkään pääse Roostersin systemaattisen treenauksen tasolle ja Roosters ottaa kolmannen putkeen.

  • Kyllä kai nyt Turussakin on aloitettu jo OTAt. Niinkuin muillakin VL -paikkakunnilla. “Roostersin systemaattisen treenauksen tasolle” on nyt kyllä sellaista tuubaa että ei mitään rajaa … Osataan sitä nyt muuallakin treenata !

  • Viime kesäisten pelien perusteella ei kovin paksua tuubaa tuo kysymys?:n näkemys. Syytä ois muuallakin osata treenata. Ja kans treenata, eikä vaan osata.

  • Näin juuri, tulokset puhuvat puolestaan ja tulokset viimeseltä kahdelta vuodelta on Roosterssin mestaruudet.

  • Kyllä muissakin seuroissa treenataan systemaattisesti, mitataan, seurataan ja kehitetään. Roosters pitää siitä eniten meteliä ja uutisoi ja videoi kaiken. Mutta se, että Roosters dominoi viime kaudella johtui pitkälti myös erittäin onnistuneista ulkomaalaisvalinnoista. Turku puolestaan on rämpinyt jenkkiensä kanssa monta vuotta. Nyt itseluottamusta uhkuen uudelleen liigaan, mikä on hyvä. Se Trojans, joka liigasta lähti kauden 2012 jälkeen oli uitettu koira. En nyt ehkä kuitenkaan pelkän uhoamisen perusteella nostaisi vaahteramaljaan.

  • Onko Turku uhonnut jossain ? Vai lasketaanko se ,että seura on ajoissa liikkeellä uhoamiseksi ?

  • Ja olen samaa mieltä ,että pelaamalla sinne maljaan ne kaksi joukkuetta menee eikä uhoamisella .

  • osallistuuko roosters änäfällään?

  • “Jos meillä olisi kaikki pelaajat aina ehjinä ja jokaikisessä treenissä ja pelissä mukana, niin me pelattais änäfällässä!”

  • http://turkutrojans.com/uutiset/news.php?id=3485

    Turku jatkaa soppareiden tekoa

  • Alkaa olee turun rissuosastolla syvyyttä…

  • meitsille tarjolla viel Roostersin värväysvideo:

    http://www.youtube.com/watch?v=N3vCjAGnFZs&feature=youtu.be

  • Roo pitäis olla tarkempana ton nuorten sali treenaamisen suhteen, ainakin tekniikat pitäisi opettaa kunnolla, ettei käy pojille pahasti.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *