Roosters – seuraava dynastia?

Roostersin palatessa kultakantaan viime kauden päätteeksi moni ajatteli silloisen mestaruuden tulleen hieman etuajassa. Vaikka joukkue parantikin peliään kauden 2012 edetessä ja onnistui päihittämään mestarisuosikki Wolverinesin kahdesti, ei joukkue esittänyt vielä tuolloin kaikkein parastaan. Vastuuta laajalle rintamalle jakanut Helsinki Roosters otti tänä vuonna selvän harppauksen eteenpäin. Monipuolista ja äärimmäisen tehokasta hyökkäyspeliä lauantain Vaahteramaljassa esittänyt Roosters oli yksinkertaisesti selvästi sarjan paras joukkue, vaikka Wolverines tarjosikin mestareille tapahtuman arvoisen vastuksen.

Jos minulle olisi vuosi sitten kerrottu, että kauden 2013 finaaliottelussa Torsten Malm, Markus Lievonen ja Henri Myöhänen saavuttavat yhteensä seitsemän jaardia ja Roosters voittaa silti kolmella touchdownilla, olisin nauranut melkoisen makoisasti. Lauantain ottelu osoitti kuitenkin joukkueen ylivertaisen leveyden. Roostersin pelitavassa on myös varsin huomattavaa, että kenenkään yksittäisen pelaajan poissaolo ei riitä suistamaan joukkuetta raiteiltaan – pelinrakentaja Robert Johnsonia lukuun ottamatta. Onkin varsin todennäköistä, että myös ensi kaudelle punapaidat löytävät riveistään uusia ratkaisijoita kantamaan vastuuta. Kuluneen kauden joukkueesta kaksi kolmasosaa oli 24-vuotiaita tai alle, joten tulevaisuus Helsingissä näyttää valoisalta.

Robert Johnson voi halutessaan pelata voittavaa jenkkifutista maassamme vielä vuosikaudet

Robert Johnsonin neljäs Vaahteramaljavoitto sitten kauden 2007 saavutettiin kenties miehen komeimman esityksen jälkeen. Kaudella 2011 Italiassa pelannut Johnson on pelannut Vaahteraliigassa nyt kuudella kaudella, joista jokainen on tuonut mukanaan vähintään finaalipaikan. Johnson esitti myös lauantaina atleettisuuttaan muutamaan otteeseen, mutta kokonaisuutena miehen peli on muuttunut merkittävästi vuosien saatossa. Johnson ei ole veljensä Cedricin tapaan juurikaan halukas juoksemaan, vaan hän tekee mieluiten tuhonsa tarkasti kontrolloidulla heittopelillä. Liki virheetöntä peliä esittänyt 31-vuotias Johnson on kehittänyt pelinsä sille tasolle, että hän voi halutessaan pelata voittavaa jenkkifutista maassamme vielä vuosikaudet. Juuri Johnsonin uusiutuminen pelinrakentajana on ollut Roostersin parin viime kauden menestyksen salaisuus.

Wolverines taisteli Roostersia vastaan varsin pitkään, mutta lopulta erot joukkueiden välillä tulivat yhä selvemmin esiin. Roostersista poiketen myös hopeajoukkue Wolverinesin ongelma on se, että varsinkin hyökkäyksessä vastuu jakautuu harvojen harteille. Tiukoissa paikoissa pelinrakentaja Cedric Johnsonilla oli vaikeuksia luottaa joukkueen muihin pelaajiin itsensä, selvästi nilkuttaneen Stephen Stokesin ja huippulaituri Jordan Brescacinin lisäksi. Sebastien Sagne pelasi hienon ottelun koppaamalla kiinni pari pitkää pommia, mutta molemmat maalit syntyivät ensimmäisellä downilla ilman pakollista tarvetta onnistua. Aivan ottelun loppupuolta lukuun ottamatta Wolverinesin pelikutsut olivat varsin arvattavia tilanteissa, joissa tulosta oli yksinkertaisesti saatava aikaan. Esimerkiksi kolmannen neljänneksen lopussa nähty lyhyehkö, lopulta riittämätön heitto Brescacinille tilanteessa neljäs ja yhdeksän oli Roostersin puolustusmuodostelman nähtyään helppo ennustaa katsomoonkin saakka.

Cedric Johnson on vuosien mittaan kehittynyt selvästi heittäjänä, mutta isoveljensä pyörittämään ajoituspeliin Wolverinesilla ei tällä hetkellä ole rahkeita. Ei ole varsinainen valtionsalaisuus, että Wolverines haluaisi mieluiten juosta tappavalla tahdilla ja sekoittaa sekaan hieman pidempää heittoa sopiviin väleihin. Roostersin puolustuksen frontti pelasi lauantaina loistavasti, eikä antanut sinipaitojen juosta ylitseen, kuten Wolverinesin välieräkamppailussa Seinäjoella tapahtui. Näin Wolverines-hyökkäys joutui luottamaan yksittäisten pelaajien huimiin atleettisiin suorituksiin, mitä ei nähty kuitenkaan riittävästi. Talvikaudella Wolverinesin on pystyttävä kehittämään peliään siihen suuntaan, että pelinrakentaja Johnson pystyy luottamaan joukkueen laitahyökkääjiin laajalla rintamalla.

Seuraikoni Stokesin tulevaisuus?

Stephen Stokesin kausi 2013 oli lopulta varsin kaksijakoinen. Vaikka mies saavuttikin runkosarjassa juoksupörssin kakkossijan 1058 jaardillaan ja taisteli myös pudotuspeleissä leijonan lailla, ei hän ollut Vaahteramaljassa oma itsensä. Vain 12 jaardia pisimmällä juoksullaan pinkonut Wolverines-ikoni liikkui vihellysten jälkeen hyvin varovaisesti eikä esittänyt ottelussa tuttua sähäkkää peliään. Myös puolustuksen puolella huhkinut Stokes teki tärkeitä pelejä tiukissa paikoissa liki puhtaasti tahdonvoimalla.

Tällä kaudella aiempaa enemmän loukkaantumisista kärsineen Stokesin vaikeudet on helppo ymmärtää, kun tutustuu hänen kantamaansa vastuuseen tämän kauden sarjassa. EFL-pelit mukaan lukien kulunut kausi oli 31-vuotiaalle Stokesille helposti raskain sitten uskomattoman ennätyskauden 2008. Tutustumalla tilastoihin näkee, että vaikka kulunut kausi oli jaardien valossa miehen paras kausi viiteen vuoteen, tapahtui tehokkuudessa selvä notkahdus verrattuna kausiin 2011 ja 2012.

Kausilla 2010, 2011 ja 2012 Stokes jakoi pallonkantovastuun liki tarkkaan puoliksi ensin amerikkalaisen Joseph Dossin, ja myöhemmin britti Mike Andrew’n kanssa. Jotta Stokes voisi olla myös ratkaisupeleissä parhaimmillaan, tulisi Wolverinesin selvästi keventää miehen vastuuta runkosarjassa. Wolverinesilla on rosterissaan sekä Itävallassakin pelannut Teemu Pietiäinen että Timi Peltomäki, mutta kummankaan harteille ei vastuuta tällä kaudella liikaa haluttu asettaa. Suomalaiset kantoivat palloa yhteensä vain 41 kertaa varsin vaatimattomalla 2,7 jaardin keskiarvolla.

Stephen Stokes on 31-vuotiaanakin edelleen erittäin kova pelaaja ja pitkälti vastuussa Wolverinesin viime vuosien menestyksestä. Lisääntynyt vastuu ja loukkaantumiset asettavat kuitenkin pienen kysymysmerkin pelaajan tulevaisuuden ympärille. Täyden työtaakan edellyttäminen ensi vuonna jo reilusti yli 30-vuotiaalta keskushyökkääjältä voi olla liikaa pyydetty, kuten tapaus Clinton Graham tämän kauden Butchersissa osaltaan näytti.

Roosters lyötävissä nappipelillä?

Roostersin loistavasta esityksestä huolimatta myös Wolverinesilla oli lauantaina omat mahdollisuutensa voittoon, joten täysin vailla toivoa ei muiden liigajoukkueiden tarvitse talvikaudelle siirtyä. Potkupeleissä todella merkittävästi koko ottelun ajan hävinnyt Wolverines koetti kolmannella neljänneksellä fiksusti lyhyttä onside-potkua, joka olikin lähellä päätyä sinipaidan haltuun. Katsomosta käsin näytti silti, että Teemu Pietiäisellä oli hyvä mahdollisuus tarrata palloon, mutta tilanne kääntyi lopulta Roostersille ja johti Dwayne Hollisin komeaan 50 jaardin touchdowniin. Saamalla pallon haltuunsa kuudella pisteellä tappiolla ollut Wolverines olisi voinut siirtyä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon.

Matias Sarvelalla oli myös hieman myöhemmin erinomainen mahdollisuus vastata ottelun ainoasta pallonriistosta, mutta Roosters-kasvatti ei aivan saanut pidettyä pallosta kiinni atleettisen syöksyn päätteeksi. Täydellisen suorituksen edellyttäminen Sebastien Sagnelta tässä vaiheessa uraa on selvästi liikaa, mutta kahden maalinsa lisäksi ulottavalla nuorella oli mahdollisuudet kahteen muuhunkin pitkään koppiin. Omaa kieltään Roostersin ylivoimasta tällä kaudella kertoo kuitenkin juuri se, että joukkueen päihittämiseksi vastustajan olisi pitänyt onnistua tiukissa paikoissa 100-prosenttisesti. Kauden 2013 Roosters jääkin historiaan joukkueena, joka ei asettunut itsensä ja voiton väliin, vaan haastoi myös vastustajansa pelaamaan loistavaa jenkkifutista. Robert Johnsonin ollessa kentällä Roosters oli koko kauden todella itsevarma ja liki konemaisen tehokas.

Roostersin päihittämiseksi vastustajan olisi pitänyt onnistua tiukissa paikoissa 100-prosenttisesti

Vaahteraliigan mielekkyyden säilyttämiseksi on hyvä, että Roostersin lisäksi myös muut joukkueet kiinnostavat maamme huippupelaajia. Esimerkiksi Sarvelan, Iiro Luodon ja Karri Kuuttilan valitsema Wolverines on edelleen erittäin korkeatasoinen joukkue, joka nähdään myös ensi vuonna taistelemassa sarjan voitosta. Tukimies Kalle da Silvan uusiutuminen pelaajana on ollut Wolverinesille myös erittäin tärkeä asia. Vaahteramaljan jälkeen hyviä uutisia kuultiin myös Seinäjoelta, missä Crocodiles jatkaa myös tulevalla kaudella tutussa valmennuksessa.

Selvä fakta kuitenkin on, että Helsinki Roosters on tällä hetkellä kokonaisuutena maamme selvästi paras joukkue. Mikäli punapaidat pystyvät jatkamaan laadukasta työtä urheilullisen puolen lisäksi myös joukkueen taustalla, on joukkueen lähivuosien näkymä varsin kirkas. Kaikki lähtee uusiutumisesta. Edes mestarit eivät voi vain jäädä lepäämään laakereillaan, sillä todennäköisesti jo ensi vuodeksi Roosters kaipaa uusia nuoria ratkaisijoita Kimi Linnainmaan seuraksi. Ensi kautta ajatellen Markus Lievosen ja Ilkka Laitisen jatkot ovat avainasemassa. Pitkään Euroopassa pelanneen 28-vuotiaan Rocky Ciasullin halukkuus jatkaa on tässä vaiheessa epävarmaa, ja Torsten Malm on jo ehtinyt vihjata mahdollisella lopettamisellaan Hesarissa. Myös Henri Myöhäsen pelaaminen tässä vaiheessa uraa selvitetään aina vuodeksi kerrallaan, joten talvikaudelle myös Roosters-leirissä riittää ratkaistavaa.

Vaikka Helsinki Roosters jatkaa todennäköisesti myös tulevaisuudessa vahvaa menoaan, saattaa kausi 2013 jäädä aikakirjoihin erityisen menestyksekkäänä kesänä, jota muistellaan Helsingissä vielä pitkään. Täydellinen 12-0 voittosarake on luonnollisesti vakuuttava, mutta joukkueen tason ymmärtääkseen on katsottava pintaa syvemmälle. Kauden 2013 Helsinki Roosters on malliesimerkki joukkueesta, joka tinkimättömällä työllään ja mahtavalla joukkuehengellään onnistui nostamaan itsensä kertaluokkaa tai kahta muita ylemmäksi.

Tuomo Tomperi

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

• Reaaliaikaista ottelutiedotusta Gridiron Gamecastilla
• Tuhoa ja hämmennystä 54-frontilla
• Gridiron Podcast vol 1 – “Syysflunssa Edition”
• Aivan liian aikainen Power Rankings kaudelle 2019
• Gameday: pystyykö Steelers haastamaan Roostersin?