Crocodiles vaihtaa pelinrakentajaansa

Tuomo Tomperi 23.7.2013 22:33 5 kommenttia

Vaahteraliigan pudotuspelitaistelussa keikkuva Seinäjoki Crocodiles on ilmoittanut tuoneensa maahan uuden amerikkalaispelinrakentajan.

New Jerseystä kotoisin oleva Steven Adams on raamikas pelinrakentaja, joka on mukana jo tulevan viikonlopun ottelussa Jaguaareja vastaan. Pelinrakentajaksi ennen kautta pikakomennuksella hankittu kahden passin Rodney Brown siirtyy laitahyökkääjäksi.

– Tämän hankinnan myötä me halusimme lähettää signaalin siitä, että emme todellakaan ole nakanneet pyyhettä kehiin, vaan tulemme taistelemaan pudotuspelipaikasta kynsin ja kulmahampain ihan loppuun asti, joukkueen manageri Juha Laitila kertoo seuran sivuilla.

Laitilan kommentti puoltaa Gridironin näkemystä siitä, ettei joukkue olisi päässyt pitkälle tällä kaudella Rodney Brownin pelatessa pelinrakentajaa. Adams kuvaa itseään vahvakätiseksi pelinrakentajaksi, jonka liikkuvuus ei ole erityinen vahvuus. Crocodiles toivoo epäilemättä, että perinteisempi pelinrakentaja pystyy pyörittämään joukkueen hyökkäystä päävalmentaja Charles Rifenbarkin vaatimalla tavalla. Brownilta se ei miehen loistavasta atleettisuudesta huolimatta ole onnistunut.

Adamsin sopimus tarkoittaa kuitenkin sitä, että Crocodiles ylittää sallitun kolmen amerikkalaispelaajan rajoituksen. Adamsin lisäksi joukkueen palkkalistoilta löytyy BJ Bell, Stacey Thomas ja Jocques Crawford. Joukkueen tiedotteen mukaan ketään amerikkalaisista ei olla kuitenkaan laittamassa kotiin, vaan joukkueen suunnitelma on kierrättää pelaavia amerikkalaisia ottelukohtaisesti terveystilanteen ja valmentajien näkemyksen mukaan. Ainakaan aivan lähivuosilta ei tule mieleen vastaavaa tapausta.

Crocodilesin valmius hankkia neljäs amerikkalaispelaaja kertoo omaa kieltään siitä, kuinka pitkälle seurajohto on valmis menemään saadakseen joukkueen pelinrakentajatilanteen kuntoon. Jos kaikki amerikkalaiset ovat täydessä pelikunnossa, peluuttamiskysymys on äärimmäisen hankala. Jocques Crawford on ollut koko alkukauden joukkueen hyökkäyksen sielu, joten joukkue ei ikinä istuttaisi häntä terveenä penkillä. BJ Bell on osoittanut olevansa ehkä koko sarjan kovin puolustuksen linjamies. Pitkään Suomessa pelannut Thomas on ahkeroinut joukkueen puolustuksen lukkona ja tehnyt lisäksi viimeisessä neljässä ottelussa neljä maalia. Se, että Crocodiles on valmis tähän tilanteeseen kertoo kaiken oleellisen siitä, millainen luotto Rodney Browniin pelinrakentajana joukkueella on ollut.

Crocodilesin kotiyleisö näkee Steven Adamsin tositoimissa jo lauantaina, kun Jaguaarit saapuvat Jouppilanvuorelle.

Kommentoi

  • Ei hyvää päivää mitä touhu pohojanmaalla. Jos joskus on jefussa Suomessa painettu paniikkinappulaa niin se on tehty juuri nyt.

  • Vuonna 2009 Seinäjoella oli myös 4 jenkkipelaajaa.Ei vara venettä kaada :)

  • aika moni valmentaja ottas ilolla vastaan tuon mahdollisuude, mikä Crocoilla peluutuksessa nyt on.
    Toki voi siinä nähdä huonotkin puolet, jos haluaa

  • Jälkiviisaana on ainakin helppo todeta, että kahden passin miehen hankkiminen kriittiselle pelipaikalle (QB) on riski. Tähän tilanteeseenhan ajauduttiin siksi, että alunperin joukkueeseen hankittu UNLV:n Reilly ei saapunut maahan, ja joukkue oli jo ehtinyt täyttää jenkkikiintiön siinä vaiheessa muilta osin. Saksan passin Brown saatiin maahan nopeasti, mutta nyt tehty ratkaisu on käytännössä täyskäännös aiemmasta.

    Missään tapauksessa en halua esiintyä siten, että koettaisin jollain tapaa Crocodilesia suolata nyt kun asiat meni miten meni. Päinvastoin, sympatiat on kyllä heidän puolellaan. Ymmärrän hyvin halukkuuden pieneen riskinottoon sen jälkeen, kun joukkueesta lähtee tärkeitä jätkiä off-seasonilla. Joukkueen jokainen jenkki on tärkeä lenkki ja hankittu tarpeeseen. Siksi tää tilanne harmittaa sekä seuran, joukkueen että vahvistusten kannalta, joista yksi joutuu huilaamaan joka viikolla vaikka on tullut tänne pelaamaan.

  • Ottaappa nyt Ray Wagnerin backup

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *