Trojans jatkaa sarjakärjessä

Gridiron Staff 14.7.2013 23:14 3 kommenttia

(4-3)

13

(6-0)

40
1 2  
7 6 13
26 14 40

13.07.2013 klo 15:00 Nokia

Peliään jatkuvasti parantava Turku Trojans otti jo kauden kuudennen voittonsa Nokialta.

Tämän kauden kuuden ensimmäisen ottelun perusteella Turku Trojansin päätös pudottautua divisioonaan täksi kaudeksi on ollut varsin hyvä päätös. Viime kausien liigakonttauksen jälkeen Trojans on avannut nyt kautensa kuudella perättäisellä voitolla. Lauantaina kaatui kakkossijasta taisteleva Nokia Ghosthunters peräti 13-40. Ghosthuntersilla oli mahdollisuutensa ensimmäisellä puoliajalla, mutta lopulta vieraat menivät menojaan.

Puolustuksen linjamies Aki Jonesin tulo kokoonpanoon on selvästi tuonut lisävoimaa Trojansin juoksupuolustukseen. Avauskierroksella tiukan kamppailun Ghosthuntersia vastaan pelannut Trojans on pelinrakentaja Stan Bedwellin ja Jonesin johdolla nostanut pelinsä tasoa runsaasti kauden edetessä. Voitto Ghosthuntersista tietää sitä, että Trojans on tällä kaudella erittäin suurella todennäköisyydellä ykkösdivisioonan runkosarjan ykkönen.

Trojans kohtaa tulevana viikonloppuna Hyvinkää Falconsin kotonaan. Todennäköisesti ainut kaski Trojansin ja tappiottoman runkosarjan välillä sijaitsee Oulussa, mihin joukkue matkustaa kahden viikon kuluttua.

Lue myös

Kommentoi

  • Lainaus Trojansin raportista: “Ghosthunters pääsi kuitenkin peliin mukaan, kun Stan Bedwellin syöttö lähellä omaa maalialuetta suuntautui sivurajalle hyökkäyslinjan suuntaisesti, eikä Andersson tavoittanut sitä. Vapaan pallon poimi Ghosthuntersin pelaaja ja tuomarien näkemyksen mukaan heitto suuntautui taaksepäin, jolloin se on vapaa pelattavaksi ja Nokia sai pallon erinomaisessa paikassa. Tulkinta synnytti Trojansin vaihtoalueella polemiikin, jonka seurauksena palloa siirrettiin vielä lähemmäs Turun maalialuetta.”

    Polemiikkia vähentäisi jos sen verran osaisi sääntöjä, että pallon on liikuttava eteenpäin jotta se tulkitaan eteenpäin syötöksi. Lateraalisti eli “hyökkäyslinjan suuntaisesti” heitetty pallo on yhtä kuin taaksepäin heitetty jas täten vapaapelattava maahan osuessaan.

    Nolo piikki tuomareille…

  • Tsekkasin tuon kyseisen kohdan ottelun videolta. Tilanne oli sen verran hilkulla, että sen perusteella oli tosi vaikea sanoa menikö syöttö eteenpäin vai ei.

    Henkilökohtaisesti oon aihetta sivuten kuitenkin sitä mieltä, että tällaisista tiukoista ja varsin ratkaisevista asioista saakin syntyä vaihtoaitiossa pikkaisen polemiikkia. Jos sieltä nyt ei aivan törkeitä hävyttömyyksiä huudella, niin minusta on aika tarpeetonta “lyödä vielä lyötyä” tuohon päälle. Tunnekuohut ja reaktiot kuuluu peliin.

  • Aki Jones jatkaa ilmeisesti matkaansa Suomen Turuust Brasilian vheriöille.

    http://www.touchdown-europe.net/2013/07/exclusive-interview-bruce-daniels-lfa.html

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *