Playoff-paikat jaossa kakkosessa

Gridiron Staff 11.7.2013 12:02 30 kommenttia

II-divisioonan kakkoslohkon tiivis runkosarja tarkoittaa sitä, että moni joukkue on jo kauden neljännessä ottelussaan pakkovoiton edessä.

Tämän vuoden II-divisioonan suppea kuuden ottelun runkosarja ei välttämättä miellytä kaikkia joukkueita, mutta katsojan kannalta tilanne on varsin herkullinen. Mielenkiintoisia ottelupareja riittää läpi kauden. On helppo nähdä, kuinka jokaisella runkosarjaottelulla todellakin on väliä. Lohkossa 2 tilanne on erityisen mielenkiintoinen, sillä kun joukkueet ovat pelanneet 3-4 ottelua, peräti viisi joukkuetta taistelee täysin realistisesti kolmesta pudotuspelipaikasta. Myös ykköslohkossa pelataan erittäin ratkaiseva kierros, joka voi sekoittaa pakkaa vielä melkoisesti.

Koko jenkkifutisviikonlopun ensimmäinen ottelu käynnistyy lauantaina klo 14 Hangon Rukki Areenalla, kun kakkoslohkoa puhtaalla pelillä johtava Sun City kohtaa kaksi voittoa putkeen ottaneen Helsinki Wolverines II:n. Reippaasti otteitaan viime kaudesta parantanut hankolaisryhmä lähtee otteluun suosikkina vahvan heittopelinsä turvin, mutta täysin vaille mahdollisuuksia ei helsinkiläisjoukkuekaan jää. Yksi Wolverines II:n parhaista aseista tällä kaudella on nimittäin ollut joukkueen puolustus, joka on päästänyt vain 34 pistettä kolmessa ottelussa. Ahmojen takakenttä on ollut erittäin tehokas napsimaan syötönkatkoja. Sun Cityn pelinrakentaja Sebastian Berndtssonin onkin syytä olla tarkkana, sillä Wolverines II:n heittopuolustus voi hyvinkin olla paras Sun Cityn tällä kaudella kohtaama. Odotamme ottelusta todella tasaista.

Lauantain toisessa kakkosdivisioonan ottelussa kohtaavat Wasa Royals ja Hämeenlinna Huskies. Kyseessä on ykköslohkon kärkikamppailu, josta odotetaan erittäin mielenkiintoista. Ottelua on ennakoitu laajemmin keskiviikkona omassa ennakossaan.

Sunnuntaina mielenkiintoiset ottelut jatkuvat, kun toistaiseksi voitottomat Päijät-Häme Panthers ja Helsinki East City Giants kohtaavat Lahdessa. Panthers on koko maan ainoa joukkue, joka ei vielä ole pystynyt pisteidentekoon yhdessäkään ottelussaan, mutta odotamme silti joukkueelta hyvää suoritusta Giantsia vastaan. Joukkueen peli on kaatunut pitkälti kohtalokkaisiin virheisiin hyökkäyksen puolella. Joukkue on saanut liikutettua palloa ajoittain jopa varsin tehokkaastikin, mutta rähmäysten suuri määrä on pilannut pisteidentekoaikeet. Panthersin puolustus pelasi Hanko Sun Citya vastaan hyvin puolet ottelusta, vaikka päästikin lopulta 31 pistettä. Muutaman avainpelaajan puuttuminen ECG-pelistä tulee hankaloittamaan Panthersin peliä.

– Puolustuksen pitää olla hereillä heti alusta asti, viime peleissä ollaan nukuttu pelin alku, Panthersin takapuolustaja Ilari Kokkonen kommentoi.

Voimakkaasti uusiutuneen East City Giantsin kausi on tuloksellisesti ollut hankala. Voitoton Panthers on ehdottomasti sellainen joukkue, jonka ECG haluaisi tällä kaudella kukistaa. Joukkueella on sunnuntain ottelun jälkeen jäljellä enää kamppailut lohkon kärkijoukkueita Steelersia ja Sun Citya vastaan, joten jos nyt ei voittoa tule, ei sitä tule välttämättä koko kaudella. Pudotuspelipaikka lienee joukkueelle jo liian kaukana, mutta toinen voitoton kausi peräjälkeen ei varmasti houkuttele helsinkiläisjoukkuetta. Sunnuntain ottelu ratkeaakin todennäköisesti siihen, kumpi joukkueista tekee vähemmän virheitä. Ottelu voi kääntyä kummin tahansa, mutta veikkaamme Panthersin avaavan pistetilinsä niukkaakin niukemmalla voitolla.

Kuva: Jari Turunen

Kello 15 sunnuntaina pelattava Lappeenrannan Rajaritarien ja Mikkeli Bouncersin välinen ottelu on molemmille joukkueille käytännössä pudotuspelikamppailu. Molemmille joukkueille tappio tässä ottelussa tietäisi todennäköistä pudotuspelipaikan karkaamista. Rajaritarit lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta ottelun lopputulos on tässä vaiheessa kaikkea muuta kuin varma. Lappeenrannan kokoonpanoa rasittaa kolmen pelaajan maanantaina alkanut varusmiespalvelus.

Tarkoitus on vakaasti viedä Mikkeliltä pudotuspelipaikka tässä matsissa

– Ongelmana on edelleen pieni rosteri, joka ei juuri kestä poissaoloja tai loukkaantumisia. Lauri Niiranen palaa keskushyökkääjäksi Bouncersia vastaan, joten se osasto saadaan kuntoon heti ottelun alkuun, seuran puheenjohtaja Timo Kauppi kertoo.

– Joukkue on lappeenrantalaiseen tapaan liikkeellä helvetinmoisella taistelulla, vaikka kokonpano on pieni. Tarkoitus on vakaasti viedä Mikkeliltä pudotuspelipaikka tässä matsissa.

Wolverines II -otteluun pelinrakentajan paikalle asettunut Miro Aarrevuo ei esittänyt kenties parasta osaamistaan Helsingissä. Vaikka väläyksiäkin nähtiin, neljä syötönkatkoa on yksinkertaisesti liikaa. Rajaritarit uskovat, että Aarrevuo pelaa sitä varmemmin, mitä pidemmälle kausi etenee. Joukkue on vakaasti sitä mieltä, että Wolverines II -ottelusta olisi pitänyt ottaa voitto. Lappeenrantalaisjoukkueen todellinen taso selviää Bouncersia vastaan.

Kakkosdivisioonan kierroksen päättää Oakmenin (2-1) ja Pori Bearsin (0-3) välinen kamppailu Raisiossa. Voitoton Bears lähtee otteluun – ihme kyllä – suosikkina. Joukkueella on alkukaudesta ollut otteluita vain lohkon kärkeen kuuluvia Huskiesia ja Royalsia vastaan. Oakmen-Bears -ottelu on siinä mielessä erittäin mielenkiintoinen, että joukkueet kohtaavat tällä kaudella vain yhden kerran. Ottelun voittajalle tarjoutuu erittäin suurella todennäköisyydellä mahdollisuus osallistua sarjan pudotuspeleihin. Kauden aiempien otteluiden perusteella Bears tulee olemaan sunnuntaina Raisiossa vahvoilla. Joukkue on pistänyt kampoihin lohkokärki Royalsille kaksi kertaa, kun taas Oakmen hävisi samalle joukkueelle viime kierroksella peräti 7-70.

Kakkosdivisioonan Power Rankings ennen viidettä kierrosta:

1 Royals (4-0) Royals ei odotetusti antanut Oakmenin yllättää. Joukkueen tärkein ottelu ennen pudotuspelejä käydään lauantaina, kun Huskies saapuu kylään. Kuinka käy?
2 Sun City (3-0) Sun City jatkoi vakuuttavaa menoaan nollatessaan Panthersin sunnuntaina. Voitto Wolverines II:sta kotona on todennäköinen, mutta ovatko peliään jatkuvasti parantaneet Ahmat eri mieltä?
3 Steelers (3-1) Steelers nousee kolmanneksi vakuuttavan Bouncers-voiton jälkimainingeissa. Herää väkisinkin kysymys, miten kuopiolaisten ja Sun Cityn uusintaottelussa kävisi nyt? Voi olla, että vastaus kysymykseen selviää sarjan pudotuspeleissä.
4 Huskies (2-0) Rutiinivoitto Scorpionista ei kerro vielä paljoakaan joukkueen tasosta. Royals-ottelu sen sijaan kertoo.
5 Wolverines II (2-1) Nyt se on sanottava: Power Rankings on antanut aivan liian vähän respectiä Ahma-laumalle tällä kaudella! Voitto Rajaritareista nostaa Wolverinesin kakkosjoukkueen taistelemaan pudotuspelipaikoista toden teolla. Miten käy lauantaina?
6 Rajaritarit (2-1) Rajaritarien tiukka tappio Helsingissä oli pieni yllätys. Tästä eteenpäin joukkueella ei ole juurikaan varaa virheisiin. Bouncersista on jo liki pakko ottaa voitto.
7 Bears (0-3) Huilannut Bears lähtee metsästämään kauden avausvoittoaan Raisioon.
8 Bouncers (2-2) Hyvä alkukausi uhkaa vesittyä kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Tappio Rajaritareille upottaisi pudotuspelihaaveet 96% todennäköisyydellä.
9 Oakmen (2-1) Tappio Royalsille oli odotettu, mutta numerot olisivat voineet olla raisiolaisjoukkueen kannalta siistimmät. Pystyykö joukkue taistelemaan voitosta Pori Bearsia vastaan? Voitto Bearsista muuttaisi lohkon pudotuspeliasetelmat täysin.
10 East City Giants (0-3) Viime kierroksella huilannut ECG lähtee tavoittelemaan tällä kierroksella voittoa tosissaan. Katkeaisiko joukkueen kaudelle 2011 ulottuva tappioputki sunnuntaina?
11 Panthers (0-4) Jatkuvasti peliään parantanut Panthers tekee yksinkertaisesti liikaa virheitä. Onko ECG:ta vastaan eri ääni kellossa?
12 Scorpions (0-4) Scorpionsin synkkä kausi sai jatkoa Huskiesin viedessä pisteet 3-45. Tästä eteenpäin pelataan pelikokemuksesta ja kunniasta.

Arviot

  • Sun City – Wolverines II 1
  • Royals – Huskies 1
  • Panthers – East City Giants 1
  • Rajaritarit – Bouncers 1
  • Oakmen – Bears 2

Arviot ovat toistaiseksi pitäneet kutinsa 16-4.

Lue myös

Kommentoi

  • Kärkijoukkueet aikalailla oikein. Häntäpäästä olen hieman eri mieltä. Panthers kuuluisi jumbosijalle Salon sijaan jo ihan pelkästään sen takia, että maalisarakkeessa seisoo pyöreä nolla. Salolla ehkä tasokkaammat vastustajat ja Oakmenia vastaan kaksi tiukkaa peliä mitkä olisi voineet päättyä miten vain.

  • Kyllä Wolvot saisi ottaa ennakkosuosikin paineet niskaansa. Voittivathan he viime kaudella SC:n kahdesti ja vielä selvästi.

  • Wolvot ja RR voittavat HSC:n.
    Wolvojen pahin vastustaja on Hangon omat tuomarit.

  • WWLB

  • Fakta tietoo: Jos tämä kerran on faktaa niin voisit kertoa myös lähteen.. ;D
    Aika epäurheilijamaista ruveta syyttämään huonon joukkueen häviötä tuomaripelillä.. joten tervetuloa tuomaroimaan jos kerran pätevyys siihen löytyy. Jos ei niin antaa tuomareiden tehdä hommansa, olivat sitten Hangosta tai Rovaniemeltä.

  • Onneksi kuitenkin pelaajat ratkaisevat pelit. Tuomarit ovat ihmisiä ja tekevät virheitä kuten pelaajatkin, mutta sitä virhettä tuomarit eivät tee, että yrittäisivät tarkoituksella vaikuttaa pelin lopputulokseen. SC-Panthers matsissa ketjujengi sekoili suunnan kanssa ja päätuomarin päätöksellä pitkän veivauksen jälkeen SC lopulta menetti 10 jaardia. Tuomarin virhe muttei tahallinen, eikä se vaikuttanut lopputulokseen tai pelaajien fiiliksiin. Edes katsomo ei alkanut huudella.
    Hyvä jos sekä W että RR ovat ennakkosuosikkeja… :)

  • Pelataan ensin, katsotaan sitten kumpi oli parempi. Kova matsi tulossa, kaikki mestoille kannustamaan omat suosikit voittoon!

  • Kierroksen veikkauksista samoilla linjoilla. Power ränkingiin hieman viilausta. ;)

    Vaasa, selkeä ykkönen tällä hetkellä. (Oikeastihan lohkojen tasoeroa on aika vaikea määritellä tässä vaiheessa, mutta tämä mut… eiku siis varmana tietona.)

    Seuraava kasti: Kuopio, Pori, Hanko ja Hämeenlinna. Itse sanoisin, että Kuopion päivän kunto on kovin. Pori tulee olemaan kova kun loppupelit alkavat (toki äärimmäisen herkkä loukkaantumisille, mutta niin ovat kaikki muutkin joukkueet, paitsi ehkä Vaasa, joka kestäisi hieman muita paremmin parin kovemmankin tyypin sivussa olon.) Hankoa pidän hieman ylihypetettynä. En siis missään nimessä huonona, mutta en usko, että tällä hetkellä/playareissa voittaisi Poria ja Kuopiota, jos pelattaisiin useampia pelejä. Yksittäisessä pelissä tietty voi aina käydä mitä vaan, mutta power ränking -tyyppisessä ajattelussa Pori ja Kuopio mun listoilla edellä. Hämeenlinna edelleen hieman mustan hevosen asemassa. Väittäisin, että heillä isoin vaihteluväli hyvän ja huonon päivän välillä. Potentiaalia on, mutta toteutuuko kuinka hyvin.

    Wol ja Lappeenranta karvan näiden takana, mutta voivat hyvin voittaa joukkueen kuin joukkueen.

    Mikkeli on kokonaisuutena mainittuja heikompi, mutta toisaalta kovempi kuin loput neljä.

    Raisio ehkä loppukastin “paras”, eli vähiten huono. Lahti noususuuntainen ja potentiaalia parantamiseen, mutta virheet tuskin vähenevät tarpeeksi tämän kauden aikana. ECG taistelee kynsin ja hampain ettei olis lohkon viimeinen. Pysyykö korttitalo kasassa edes vähän, vai onko romahdus lopullinen. Se nähdään jo tulevana viikonloppuna… Salo on jo heittänyt kirveen kaivoon. Todennäköisesti pelihuumoria ei riittäisi yhdenkään joukkueen voittamiseen tällä hetkellä. Toivottavasti saavat vedettyä sarjan läpi.

  • Sittenhän Hanko voi voittaa Rautamaljankin, kun sinne asti pelataan vain yksittäisiä pelejä:) Voitothan alkoivat jo ennen kautta Ruotsissa, mikä sekin oli vain yksittäinen peli. Oli miten oli, mutta kakkosen yleistaso on ihastuttavan kova tänä vuonna ja sytyttää selvästi yleisönkin. Oma veikkaukseni on, että Royals olisi tiukoilla Kuopion kanssa – jos siis pelataan vain yksittäinen peli :)

  • Kyllä Hanko on vakuuttanut itseäni paljon vähemmän kun Steelers. Hanko leijuu juuri nyt yhden superhyvän kaverin varassa ja herra onkin ratkonut ainakin 3 matsia. Steelers oli taas joukkue jolla ei heikkouksia tuntunut olevan, kauden eka matsi antoi vaan liikaa etua Hangolle kauden avauksessa.

    Hanko on kuitenkin täysin pysäytettävissä oleva jengi ja taistelee mielestäni vasta 2.sijasta lohkon sisällä RR vastaan. Jos Hanko ei voita lohkoa niin uskon noutajan tulevan Hämeenlinnaa vastaan pleijareiden ekalla kiekalla.. RR taas voi Porin kyllä haastaa ekalla kiekalla jos sinne pääsevät.

    Wolvo2 ei vakuuta vielä vaikka RR kaatuikin..

    Mikkeliin vaikea sanoa mitään mutta ensi vkl jälkeen kohtalo ratkeaa.

    Hämeenlinna,Vaasa ja Porihan vie sitten toisen lohkon ja Porin kohtalo on olla se kolmas koska Hämeenlinnalle hävisivät.. Vaasa on kyllä ollut pelottavan kova ja tuskin häviävätkään otteluita tämän kauden aikana. Toisaalta Steelers ja Hämeenlinna voi Vaasankin yllättää hyvänäpäivänä

  • And your point was? Ilmeisesti “yksittäinen peli” -käsite ei ole tuttu…? Vai onko muuten vain kovin hauskaa. :D:D:D

    Ja “tietenkin” joukkue, joka johtaa toista lohkoa voidaan laskea niiden joukkoon, jotka voivat voittaa Rautamaljan. Tosin Hanko ei sitä voita, pelattiin sitten yksittäisiä pelejä, tai jotain muuta. ;)

  • Ei pojat ei! Ei ne tuomarit tai pelaajat vaan Ketosen hattu. Pöllikää se kotsa, niin Sun Cityn aurinko laskee ja voittoputki katkeaa. KK kuvittelee olevansa Bear Bryant, muttei onneksi omista samanlaista ruutuhirviötä. Sellainen päässä tulisi kyllä varmoja voittoja vastustajien kuollessa nauruun. Sen sijaan KK on kuin Tom Landry. Vähän on samaa ulkonäköäkin.

  • Voit Arpa-Matic hyvinkin olla oikeassa, mutta älä ota näitä kommentteja niin vakavasti. Itsekin täältä katsomosta vain huutelen. En usko Hangon poikien kuvittelevan itsestään liikoja. Senkun pelaavat ja voittavat jos voittavat. Viime kaudella tuli pahasti takkiin, mutta hyvä henki säilyi silti.
    Ymmärrän kyllä yksittäisen pelin käsitteen, mutta monta yksittäistä peliä eri joukkueita vastaan poistaa tuurin merkityksen. Pelien lopputulokset ovat monien asioiden summa, mutta tulokset ovat todellisia – kaikki muu vain spekulaatiota.

  • Ykköslöhkon järjestyshän on viittä vaille taputeltu. Hämeenlinnan yllätysvoitto huomenna (mahdollinen, mutta ei kovin todennäköinen) nostaisi hämeenlinnalaiset ykköseksi. Toisaalta Pori ei nouse ilman ihmeitä Hämeenlinnan ohi enää, vaikka voittaisivatkin seuraavan keskinäisen. Eli 1. Vaasa, 2. Hämeenlinna ja 3. Pori.

    Kakkoslohko on puolestaan huomattavasti kimurantimpi. Rajaritareilla selvästi kovin loppuohjelma, mutta toisaalta homma paljolti omissa käsissä. Wolvoilla kaksi matsia, jotka pitäisi “selvästi” voittaa. Vaikka Hangolta tulisi turpaan, niin voi hyvin päästä playareihin (jos RR jää samoihin pisteisiin, niin menee jatkoon keskinäisellä ottelulla). RR:n pitäisi siis klaarata Hanko JA Steelers, tai sitten toivoa apuja muualta. Oma veikkaus loppukauden peleistä kakkoslohkossa tämän hetken “tiedoilla”:

    Sun City  –  Wolverines II => SC
    Rajaritarit  –  Bouncers => RR

    East City Giants  –  Steelers => STE
    Bouncers  –  Wolverines II => WOL II
    Rajaritarit  –  Sun City => RR

    Steelers  –  Rajaritarit => STE
    Wolverines II  –  Panthers => WOL II
    East City Giants  –  Sun City => SC

    Näillä päädyttäisiin 1. Hanko, 2. Steelers ja 3. Wol II

    Puolivälierät:
    Hämeenlinna ja Wol II => Hämeenlinna
    Steelers ja Pori => Steelers

    SItten sarjaohjelmasta ei käykään enää ilmi kumpi kohtaa kumman, mutta jos oletetaan, että “oman” lohkon kakkonen ei ykköstä, niin silloin Hämeenlinna ja Hanko olisivat toinen välieräpari ja Vaasa & Steelers toinen. Vaasa hoitaa omansa ja H:linna/Hanko on aivan liian liikkuva vielä. Jos molemmat pelaavat omaa parastaan, Hämeenlinna vie, jos molemmat pelaavat keskimääräistä omaa tasoaan, niin Hanko vie.

    Finaalin vie Vaasa. Alkukauden “yllätykset” H:linna over Pori ja Hanko over Kuopio olivat siis erittäin kauaskantoisia voittoja/tappiota, niillä nimittäin tasolteltiin tietä loppuun asti jommalle kummalle ko. voittajista.

  • @SunDance, en tosiaan ota vakavasti. En vain nähnyt pointtiasi. :) En missään nimessä ole väittänyt/kuvitellut hankolaisten itsensä luulevan itsestään liikoja.

    Ja lohkojako ja toisen lohkon yksinkertainen sarja nimenomaan tuovat sen tuurielementin ja “yksittäiset pelit” mukaan enemmän. Jos kaikki pelaisivat toisiaan vastaan kaksinkertaisen runkosarjan, niin väitän että oltaisiin erilaisessa järjestyksessä. Mielestäni Hämeenlinna ja Hanko ovat (täysin omilla avuillaan ja hyvillä tärkeään paikkaan osuneilla voitoillaan) hyötyneet tämän vuoden sarjaohjelmasta. Voi hyvin olla, että ko. joukkueet olisivat menneet neljän joukkueen “isossakin” sarjassa, mutta eivät ehkä yhtä korkeilla sijoilla.

  • @Filebacker: Ei se Ketosen kotsan vieminen riitä. Pitää viedä koko Ketonen. :)

  • Arpamaticin kanssa kakkoslohkon loppumatseista muuten samaa mieltä mut RR ei voita Hankoa

  • Sehän on loistava peli meidän olla eri mieltä, koska jos pelit muuten menee noin, niin sillä ei ole merkitystä järjestykseen. :)

  • @ SunDance
    Tuomarit vihelsivät hyvän pelin. Antoivat pelata palloa eikä turhista liputettu.
    Tuon ketjujengi-sähellyksen lisäksi oli erikoinen se, että HSC eteni epäonnistuneella heitolla 8yd :) onneksi ette saaneet uusia siitä.
    Ja olihan sekin outoa, että teidän puolustuksen 5yd lippu oli kuvienkin mukaan viety seuraavalle viivalle elk lippu oli sellaiset 7yd…

  • Ei tuollaisia näe punakeltaisten lasien läpi:) Kai ne tuomarien mokat loppujen lopuksi menivät plus miinus nolla. Ei pidä heitäkään liikaa kritisoida, sillä vapaaehtoistyötä tekevät. Päin vastoin pitäisi kiittää, sillä siinä hommassa ei parhaimmillekaan jaeta palkintoja tai lyödä kauden lopuksi mitaleja kaulaan. Päätuomari on uudelleen aloittanut sitten 80- ja ehkä 90-luvun alun ja tarvitsee luonnollisesti uutta kokemusta alle. Kolmella tuomarilla ei muutenkaan ole silmiä joka paikassa. Eli hyvin oli tuomittu.

  • Siksi sanoinkin, että hyvin vihelsivät. Kuopiossa ja siellä Hangossa ollut tän kauden parasta tuomarointia. Ei ole minunkaan tarvinnut kiehahtaa :)

  • Arpamatic itse sanoisin että Hämeenlinna on kärsinyt ei hyötynyt lohkojaosta. Kun on viety kaksi suupala peliä pois. Tällä hetkellä taulussa olisi varmaankin 4-0 ja mikä tärkeintä 2 lisäpeliä alla hiomassa peliä paremmaksi. Enkä nyt ota mitään Jyväskylältä pois, oletan vaan otteluista voittoja hämeenlinnalle koska eivät saaneet jengiä kasaan niin tuskin olisivat olleet kovin iskukykyisiä.

  • Porilla hieman kone yski, saa nähdä lähteekö paremmin käyntiin. Pari kierrosta toki vielä aikaa. Kun käytännössä ykköslohkon järjestys on jo setattu, niin loput matsit voi käyttää enemmänkin playarivireeseen virittäytymiseen. Toisaalta Hämeenlinna näytti, että voitto Porista ei ollut täysin yksittäinen pilkahdus. Sinänsä ei isompia muutoksia ränkingissä, mutta ehkä Vaasan takana Kuopio, Hanko ja Hämeenlinna ottivat hieman kaulaa Poriin. Toisaalta myös Rajaritarit ja Wolvot hengittävät niskaan kovaa toisesta suunnasta. Mukavaa kun on useita joukkueita tyrkyllä Rautamaljaan asti.

  • Niin Porilla kuin Hämeenlinnallakin on ainekset voittaa hyvänä päivänä Vaasan. Hämeenlinna mielestäni näyttänyt kaksikosta hiukan terävämmältä joten Royals-Huskies finaalissa lienee hyvä veikkaus. Kakkoslohkosta on vaikee sanoa, kun ei oo pelejä nähnyt, mutta aiempien kokemusten perusteella ainakin Steelers tulee erittäin vahvana playareihin. Odotan innolla että lohkojen tasoeroa päästään mittaamaan.

  • Ilmeisesti Vaasakin kärsii useista loukkaantumisista mutta valtavan hypen ja kotiyleisön edessä vienee Rautamaljan nimiinsä..ylivoimaisesti tämä ei varmasti toteudu vaan joko Huskies tai Bears tulee laittamaan kovasti kampoihin.

  • Bearsilla ei oo saumoja rautamaljaan. Se on joko steelers tai hsc!

  • Hommahan rokkaa, juuri kuten ennustinkin pari viikkoa sitten. ;)

    Vika kierros kakkoslohkossa menee näin:
    Steelers – Rajaritarit => STE
    Wolverines II – Panthers => WOL II
    East City Giants – Sun City => SC

    Ja näillä päädyttäisiin edelleen 1. Hanko, 2. Steelers ja 3. Wol II.

    Puolivälierät:
    Hämeenlinna vs Wol II ja Kuopio vs Pori

    Välierät:
    Vaasa vs Kuopio ja Hanko vs Hämeenlinna

    FInaali:
    Vaasa vs Hämeenlinna

    Mestari:
    Vaasa

  • Yllä oleva lienee lähellä totuutta mutta kukaan ei vaan pysty vielä sanomaan mikä on tasoero lohkojen välillä.

    Yhtälailla finaalissa voi olla Kuopio ja Hanko..Näin vaasalaiset jäisi nuolemaan haavojaan ensi kaudelle?

  • Täysin mahdollista. Ja olen ennenkin ottanut pahasti turpaan arvioissani lohkojen eroista. Tosin ehkä vielä ollaan vuosien saatossa hieman plussan puolella veikkauksissa. Muutaman matsin molemmista lohkoista nähneenä, tämä on kuitenkin arvioni. Ja toisaalta edelleen olen sitä mieltä, että tällä hetkellä parhaat jengit ovat Vaasa ja Kuopio, mutta se kohtaaminen nähdään todennäköisesti jo ennen finaalia… Odotan aurinkotanssin alkua. :)

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *