Sun City jatkaa tappioitta

Tuomo Tomperi 30.6.2013 21:49 Ei kommentteja

(2-1)

13

(2-0)

20
1 2  
13 0 13
14 6 20

29.6.-1.7.2013

Kuva: Hanko Sun City

Ensimmäisessä kahdessa ottelussa alkukauden yllättäjä on kaatanut molemmat lohkon savolaisjoukkueet Steelersin ja Bouncersin.

Gridironin ennakossa II-divisioonan sijoille neljä ja viisi arvioitujen joukkueiden kohtaaminen oli loppulukemien valossa odotetun tasainen. Bouncers siirtyi ottelussa 13-8 -johtoon toisella neljänneksellä, mutta sen jälkeen pisteidenteosta vastasi ainoastaan Sun City. Bouncersilla oli vielä ottelun lopussa mahdollisuudet tasoittaa ottelu, mutta takaa-ajo päättyi syötönkatkoon aivan Hangon maalialueen porteilla.

Steelersia vastaan palloa hyvin heittänyt hankolaisjoukkue joutui muuttamaan hyökkäystapaansa lauantain otteluun. Bouncers oli päättänyt panostaa erityisesti joukkueen heittohyökkäyksen pysäyttämiseen, joten Sun City juoksu ottelussa avausmatsia enemmän. Päävalmentaja Kari Ketonen kertoi, että joukkue oli valmistautunut myös tähän mahdollisuuteen. Kokonaisuutena hyökkäys sai Ketoselta tyydyttävän arvosanan.

– Hyökkäys toimi kaiken kaikkiaan ihan ok. Mutta vaikka jaardeja saatiinkin aikaan niin pisteitä ei saatu enempää aikaan. Siinä meillä on vielä parannettavaa. Tämä oli hyvin opettavainen kokemus joukkueelle ja tälläisen tiukan taiston voittaminen tuo joukkueelle varmastii lisää itseluottamusta.

Kaudeksi 2011 uudelleen pystytetty Sun City väläytteli osaamistaan jo aiemmilla kausilla, mutta vasta tänä vuonna paketti on saatu kunnolla kasaan. Kokeneen valmentaja Ketosen liittyminen joukkueeseen on ollut selkeä piristysruiske, jolla joukkueessa jo aiemmin tehty hyvä työ on saatu paremmin esiin. Sun Cityn hyvä valmistautuminen talvikaudella on selvästi näkynyt pelikentällä. Joukkue pelasi harjoitusottelun Ruotsissa ja kohtasi Hämeenlinna Huskiesin scrimmage-tyylisesti toukokuussa, joten joukkueen esitykset ovat olleet kohdillaan jo avausotteluissa.

Voiton myötä Sun City jatkaa hyvistä asetelmista pudotuspelitaistelua ajatellen. Lohkon joukkueista kaksi on aloittanut kautensa kolmella peräkkäisellä tappiolla, mutta muilla viidellä joukkueella on edelleen hyvät mahdollisuudet taistella kolmesta tarjolla olevasta pudotuspelipaikasta. Sun Cityn tilanne on siitä suotuisa, että molemmat joukkueen voitoista ovat tulleet etukäteen kovina pidettyjä vastustajia vastaan.

Lue myös

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *