Tappiottomat kohtaavat, Pinta vs Tennberg

jefumaster 29.6.2013 1:31 Ei kommentteja

GFL:ssä kohtaavat lauantaina kaksi puhtaan pelin joukkuetta Monarchs ja Lions. Suomalaisittain ottelusta tekee mielenkiintoisen Arttu Tennbergin ja Tommi Pinnan kohtaaminen kentällä.

Saksan liigan alkukesän yksi suurimpia yllättäjiä on ollut vanhan Itä-Saksan alueelta Dresdenistä kotoisin oleva Monarchs. Joukkue on edennyt viiden ensimmäisen ottelukierroksen ajan voitosta voittoon ja on vakiinnuttanut paikkansa GFL:n pohjoislohkon kärkipaikalla. Viime kaudella joukkueen puolustuksessa taisteli suomalainen Martti Välimaa. Tällä kaudella suomalaisvahvistusta on haettu hyökkäyksen linjaan. Porvoo Butchersin kasvatti Arttu Tennberg onnistui houkuttelevalla Europlayers-profiilillaan herättämään dresdeniläisten kiinnostuksen ja pelaa nyt vahvaa kautta joukkueen hyökkäyslinjassa.

Braunschweigissa pelaava NewYorker Lions on ollut GFL:n kestomenestyjiä. Joukkue on pelannut sarjan finaaliottelussa peräti 12 kertaa voittaen niistä seitsemän. Viimeisin mestaruus on kirjattu vuodelle 2008. Kaksi viimesitä kautta ovat olleet leijonille pettymyksiä ja kaudelle 2013 on taas lähdetty rakentamaan voittavaa kokoonpanoa. Yhdeksi avainpelaajakseen Lionsit kiinnittivät keväällä näyttävän vaahteraliigakauden 2012 pelanneen Tommi Pinnan. Gridiron tavoitti taisteluparin otteluviikonlopun alla ja kyseli pelaajien tunnelmia alkukaudesta sekä kohtaamisesta lauantaina.

Molemmat suomalaiset menestyvässä joukkueessa

Vaahteraliigassa 2008 Butchersin paidassa debytoinut Arttu Tennberg pelaa ensimmäistä kauttaan Suomen rajojen ulkopuolella. Ensituntuma kovatasoiseen Saksan liigaan on saatu eikä nuori linjamies ole katunut ulkomaan komennukselle lähtemistään tippaakaan:

– Tähän mennessä kausi on vastannut odotuksia aika hyvin. Joukkue on jopa hieman kovempi kuin uskoin. Enkä uskonut hyökkäyksen olevan näin räjähtävä. Pääpiirteiltä kuitenkin kausi on mennyt joukkueen suunnitelman mukaan.

Saksassa amerikkalainen jalkapallo vetää kotimaista liigaa suuremmat katsomot ja tuhannet katsojat antavat pelaajille lisäpotkua suorituksiin. Arttukin on ehtinyt nauttimaan huutomyrskyn keskellä pelaamisesta:

Tähän mennessä kauden kohokohta on ollut kotiottelu Hambur Blue Devilsiä vastaan, joka pelattiin paikallisen potkupallo joukkueen stadionilla, paikalla oli n.4500-5000 katsojaa ja tunnelma oli hieno.

Tommi Pinta Lions

Viime kaudella Wolverinesin riveissä liigan loppuotteluun yltänyt Tommi Pinta lähti takavuosien huippujoukkueeseen suurin odotuksin. Vaikka oma peli ei ole yltänyt kaksimetrisen laitahyökkääjän omasta mielestä vielä parhaaseensa, on joukkue menestynyt paremmin kuin parina aiempana vuonna:

– Kausi on lähtenyt hyvin liikenteeseen, kaikki pelit voitettu ja päänahkojen listalla viime vuoden GFL finalisti Kiel. Voiton arvoa Kielistä nostaa vielä se fakta että peliin lähdimme Saksalaisella back-up QB:lla. Aloittava pelinrakentaja loukkaantui edellisessä matsissa ja on koko loppukauden ulkona.

Vaahteraliigassa Tommin viime kautinen joukkue Wolverines on kärsinyt poikkeuksellisesta amerikkalaispelajiensa loukkaantumissumasta. Sama ongelma näkyy koetelleen myös Lionsin rosteria:

– Loukkaantumiset olleet tämän kauden vitsaus, joukkueessa on tähän mennessä ollut 5 polven ACL loukkaantumista! Koskaan en ole tälläistä nähnyt. Loukkaantuneet pelaajat ovat olleet myös järjestäen kovemman luokan pelaajia ml. jenkki-LB. Siitä huolimatta voittoja on tullut ja back-upit ovat nousseet paikkaamaan aloittavia. Oma kausi lähti liikenteeseen alle odotusten mutta viimeisen Kiel pelin jälkeen alkoi näyttää että valoa olisi tunnelin päässä. Toivotaan että sillä meiningillä nyt jatkuu.

Suomessa Tommi on totuttu näkemään TE:n sekä DE:n pelipaikoilla atleettisuutensa ansiosta. saksassa pelipaikkavalikoimaa on laajennettu myös hyökkäyksessä totuttua laajemmaksi:

– Suurimman osan downeista olen täällä viettänyt ehkä yllättäen slottina. TE on edelleen virallinen pelipaikka mutta hyökkäyksemme viettää suhteellisen paljon aikaa spread formaatioissa jolloin TE siirtyy slottiin. Puolustuksen endinä olen pelannut lähinnä goal-line seteissä ja pelissä Düsseldorfia vastaan jolloin puolustuksen linjan loukkaantumis tilanne oli pahimmillaan. Tällä hetkellä puolustuksen puolella syvyys on sen verran hyvä että voin keskittyä hyökkäykseen. Uutena valloituksena on ollut myöskin Fullbackin paikka muutaman downin verran. 

Saksassa taso leveämpi

Artun tavoin myös Tommi Pinta on päässyt kokemaan tuhatpäisen yleisön edessä pelaamisen nautinnon. suurimpana erona Suomeen hän nostaa esille kuitenkin tason leveyden:

– Suurin ero on GFL:n ja Vaahteran välillä on varmasti pelaajamateriaalin tason laajuus. Paras saksalainen pelaaja ei kovinkaan paljoa ole parasta suomalaista parempi, mutta huonoin saksalainen pelaaja kentällä on selkeästi parempi kuin huonoin suomalainen kentällä. Joukkueissa on jonkin verran kilpailua pelipaikoista ja atleetteja löytyy kaikilta pelipaikoilta. Sanoisin että Saksan taso on jotain Suomen ja Jenkkien pienempien yliopistojen puolivälistä. Tässäkin auttaa kaksi päätoimista jenkki valmentajaa ja kaikille pelipaikoille oma pelipaikka valmentaja.

Huonoin saksalainen pelaaja kentällä on selkeästi parempi kuin huonoin suomalainen kentällä

– Pelitapahtumat ovat täällä myös astetta suurempia. Ensimmäisessä kotipelissämme oli 6600 katsojaa ja videoscreenillä pyörii ennen kautta kuvatut pelaajaesittelyt videoklippeineen. Tällaiset puitteet luovat mukavan ilmapiirin pelata

Kysyessäni sarjojen eroja Arttu tiivistää Suomen ja Saksan vastauksensa muutamaan keskeisimpään teemaan:

– Ammattimaisuus, pelinopeus on hieman kovempi ja taistelupelipaikoista (kaikilla pelipaikoilla)

Taistelu lohkon ykkössijasta

Lauantain ottelun jälkeen GFL:n pohjoislohkossa jatkaa vain toinen joukkueista voittamattomana. Molemmat ovat itsevarmoja joukkueensa iskukyvystä. Tennberg vannoo Dresdenin yhteishengen nimeen ja odottaa tiukkaa ottelua:

– Monarchsin vahvuudet ovat yhtenäisyys ja joukkuehenki, Hyökkäyksen vahva juoksupelaaminen ja joukkuepuolustus. Lauantaista tulee hieno ja tiukka ottelu, luultavasti suht vähämaalinen ottelu joka ratkeaa yhteen pysäytykseen tai pallon menetykseen. Todellinen jännäri kaikille katsojille.

Lionsin Pinta vaikuttaa tuntevan hyvin vastustajansa vahvuudet ja odottaa niinikään tiukkaa taistelua lauantaille. Juuri tiukossa peleissä braunschweiglaiset ovat tällä kaudella saaneet siipirikkoisesta rosteristaan parhaan tehon irti.

Tähän mennessä vahvuutemme on ollut kääntää tiukat pelit voitoiksi. Kauden ensimmäinen voitto tuli viime sekuntien potkumaalilla ja nyt Kieliä vastaan pystyimme pitämään kahden pisteen johtomme loppuun asti. Hyökkäyksen yskähdellessä puolustuksemme on joutunut todelliseen testiin ja noussut pitämään joukkuetta pystyssä. Kiel ei tehnyt hyökkäyksessä yhtään pistettä vaan saivat ainoat pisteensä syötönkatkon palautuksesta TD:ksi. 

Odotettavissa olevasta taistelusta huolimatta suomalaispelaajat ovat olleet yhteydessä toisiinsa ennen kohtaamistaan ja Tommilla on valmis suunnitelma lähemmänkin tuttavuuden tekemiseksi:

Olen pyytänyt myös koutsilta yhtä downia puolustuksen tacklena että voisin käydä kopauttaan Artulle morjesta! (Tommi Pinta)

– Tiukka matsi tiedossa missä ratkaisu menee loppuhetkille. Dresden on tähän mennessä esittänyt erittäin vahvoja otteita mutta uskaltaisin sanoa että tässä pelissä he saavat ensimmäisen todellisen tason mittarin tällä kaudella. Puolustuksemme on ensimmäiseksi pystyttävä pysäyttämään Dresdenin erittäin kova juoksuhyökkäys jonka jälkeen hyökkäyksemme on pystyttävä vihdoin viimeistelemään driveja ja pistämään pisteitä tauluille. Alkukauden kaltaisiin virheisiin ei näissä matseissa enää ole varaa koska jokainen piste merkitsee. Tietysti olen pyytänyt myös koutsilta yhtä downia puolustuksen tacklena että voisin käydä kopauttaan Artulle morjesta!

Ottelusta live-streaming klo 20.00

GFL:n ottelu NewYorker Lions – Dresden Monarchs on seurattavissa Suomestakin käsin internetin kautta. Peli alkaa Saksan aikaa klo 19 eli Suomessa klo 20.

Streamingin löydät tästä linkistä

Avatar

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *