Bulldogs isännöi sarjakärkeä kotonaan

Gridiron Staff 28.6.2013 11:42 Ei kommentteja

(0-3)

(3-0)

29.06.2013 klo 14:00 Sipoo

Tappioton Turku Trojans lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina. Aki Jones ei pelaa ottelussa.

Sarjajohtajan ja heikosti kautensa aloittaneen Bulldogsin kohtaamisesta odotetaan ennalta selkeää turkulaisnäytöstä. Vaikka Trojansin kokoonpanosta puuttuvatkin paljon kiinniottoja tällä kaudella ottaneet Juha Yli-Arvela ja nuori Mikael Koho, löytyy Trojansilta riittävästi leveyttä heittopelin tehokkaaseen pyörittämiseen. On myös mahdollista, että Trojans lähtee etenemään ottelussa aiempaa juoksupainotteisemmin, mikäli Bulldogs-puolustus tarjoaa siihen mahdollisuuden. Ennen ottelua on vielä epävarmaa, pelaako Trojansin pelinrakentajana päävalmentaja Stan Bedwell vai Suomen maajoukkueen Joonas Andersson. Keväällä loukkaantunut Bedwell ei ole kaikilta osin toipunut vammastaan, mutta toisaalta Anderssonin kykyjä saatetaan tarvita enemmän laiturin paikalla.

Varsin nuori sipoolaisjoukkue on joutunut tällä kaudella toistaiseksi kovan paikan eteen. Rohkeasti vain yhdellä amerikkalaisvahvistuksella kauteen lähtenyt joukkue hävisi kaksi avausotteluaan viime kauden II-divisioonajoukkeille selvin lukemin, ja ennen kesätaukoa Ghosthunters piti pisteet Nokialla lukemin 83-0. Joukkueen ei odoteta välttämättä haastavan muita joukkueita pudotuspelipaikasta enää tällä kaudella, mutta jäljellä olevat ottelut tarjoavat kuitenkin sipoolaisryhmälle mahdollisuuden parantaa omaa peliään ja kehittyä tulevaisuutta ajatellen. Bulldogs on tehnyt menestymisestään erityisen hankalaa luopumalla pallosta rähmäyksen tai syötönkatkon vuoksi yhdeksän kertaa kolmessa ottelussa. Pallonmenetysten määrän minimointi on varmasti yksi joukkueen tavoitteista Trojans-ottelussa. Bulldogsin pelinrakentajana on nähty tällä kaudella sekä seuran oma kasvatti Jaakko Heikkinen että farmisopimuksella TAFT:sta lainassa ollut Joel Alanen.

Ottelu pelataan lauantaina kello 14 Söderkullan kentällä.

Lue myös

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *