Lights testaa aivotärähdysten varalta

Tuomo Tomperi 8.5.2013 12:10 Yksi kommentti

Oulu Northern Lights ottaa käyttöön laajamittaiset testaukset kentällä sattuvien aivotärähdysten vaikutusten minimoimiseksi.

Amerikkalainen jalkapallo on luonteeltaan varsin vauhdikas urheilulaji. Collision sportiksi luokitellussa lajissa varusteet ovat parantuneet huomattavasti menneiltä vuosilta, mutta ikäviltä tapauksilta ei vieläkään voida täysin välttyä. Kuten esimerkiksi jääkiekossa, myös amerikkalaisessa jalkapallossa on mahdollisuus kärsiä aivotärähdys kovan iskun seurauksena. Oululaisseura Northern Lights on päättänyt varautua vaaratilanteisiin jo ennalta testaamalla laajalti pelaajiensa muistia, hahmotuskykyä ja tasapainoa ennen kesäkauden alkua.

Oulussa uskotaan, että vaikka nykyaikaiset suojavarusteet ovatkin varsin turvallisia, aivotärähdysten merkitystä ei saa vähätellä. Sanomalehti Kalevassa 19.2.2013 julkaistussa artikkelissa neuropsykologi Satu Winqvist Oulun yliopistollisesta sairaalasta harmittelee sitä, ettei aivotärähdysten vakavuutta ymmärretä Suomessa.

– Minua karmaisee, kun urheilutoimittaja kirjoittaa, että onneksi jääkiekkoilija selvisi pelkällä aivotärähdyksellä. Ikään kuin jalkamurtuma olisi vakavampi asia kuin pään kolhu, Winqvist kertoo Kalevan artikkelissa.

Kalevan mukaan peräti 15-20 prosentille aivotärähdyksen saaneista jää pitkäaikaisia tai jopa pysyviä oireita. Toistuvat aivotärähdykset voivat vahingoittaa pysyvästi aivoja ja johtaa muistin heikentymiseen ja masennukseen.

Testaamme D-junioreista lähtien kaikki seuran pelaajat

Northern Lightsin ottelutapahtumissa lääkärin tehtävissä toiminut anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Tuukka Toivio kertoo, että seuran kiinnostus testaukseen lähti liikkeelle halusta palauttaa pelaajat takaisin kentälle oikeassa aikataulussa aivotärähdyksen jälkeen. SAJL järjesti viime kaudella aloitetun loukkaantumisraportoinnin jälkeen kurssin, jossa aivotärähdyksiä ja niiden hoitoa käsiteltiin. Northern Lightsissa asia koettiin sen verran tärkeäksi, että päätös aloittaa systemaattinen testaus ja seuranta oli helppo.

– Northern Lights organisaationa haluaa lähteä siitä, että testaamme D-junioreista lähtien kaikki seuran pelaajat naisten joukkueeseen ja edustusjoukkueeseen saakka. Ei voida puhua pikaisesta tai nopeasta aikataulusta, vaan nimenomaan oikeasta aikataulusta, Toivio valottaa.

– Tämä on erityisen tärkeää juniorien osalta, koska he ovat nuoria, ja heillä on vielä koko elämä edessä. Tällä tavalla Northern Lights varmistaa heille mahdollisimman varman ja turvallisen lajin harrastamisen.

Seuran puheenjohtaja Risto Kivelä on samoilla linjoilla.

– Vastuulliset valmentajat joutuvat pohtimaan näitä asioita joka kausi. Jos ei ole olemassa vertailutietoa pelaajista, niin todennäköisesti pelaajan pelioikeutta rajoitetaan kaiken varalta. Testaus on nimenomaan pelaajien etu.

Koulutusapua ulkopuolelta

Matti Vartiainen ja Tuukka Toivio ohjeistavat testattavia. Kuva: Tuomo Tomperi

Seura järjesti huhtikuun lopulla koulutuksen, jota oli johtamassa fysioterapeutti Matti Vartiainen. Myös tutkijana kunnostautunut Vartiainen oli alkuvuodesta MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa SM-liigassa paljon keskustelua aiheuttaneiden päävammojen tiimoilta. Myös Suomen Kuvalehdessä aiheesta haastateltu Vartiainen kertoo, että Northern Lightsissa suoritettava baseline-testaus on erittäin hyödyllinen työkalu aivotärähdyksen sattuessa.

– Jos meillä on tietoa ihmisen suoriutumisesta erilaisista asioista jo ennalta, pystymme hyödyntämään sitä kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, Vartiainen kertoo.

– On kyse kolmesta osa-alueesta. Subjektiivinen tuntemus kertoo meille ihmisen omista piirteistä, kuten esimerkiksi siitä, onko hänellä tavallisestikin usein päänsärkyä. Toinen tärkeä asia on tietää jotain sellaisista piirteistä, jotka tyypillisesti aivotärähdyksen jälkeen häiriintyvät. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi muisti, keskittyminen, tarkkaavaisuus sekä reaktionopeuteen liittyvät asiat.

Liian pitkä tauko ei ole hyväksi henkiselle toipumiselle ja liian lyhyt taas voi vaarantaa nuoren tulevaisuuden

– Kolmas tärkeä osa-alue on motoriseen suoriutumiseen, eli tasapainoon, liikkeenhallintaan ja koordinaatioon liittyvät asiat, Vartiainen summaa.

Northern Lights testaa pelaajien muistin toimintaa tietokoneella ns. ImPACT-testauksen avulla. Tasapainoa, koordinaatiota ja lukunopeutta testataan erilaisin testein. Mahdollisen aivotärähdyksen sattuessa pelaaja testataan uudestaan, ja saatuja tuloksia verrataan ennen tapaturmaa mitattuihin tuloksiin. Toivion mukaan seuran käyttämät testit ovat yhdessä hyvä kokonaisuus, joiden avulla palaaminen pelikentälle tapahtuu parhaalla mahdollisella tavalla.

– Liian pitkä tauko ei ole hyväksi henkiselle toipumiselle ja liian lyhyt taas voi vaarantaa nuoren tulevaisuuden, Toivio kiteyttää.

Testaus ei ole Suomessa varsinaisesti uutta, mutta Northern Lightsin päätös toteuttaa testit liki koko seuran laajuudella on. Testauksen toteuttaminen jo ennen kauden alkua on seuran mielestä selvä jatkumo SAJL:n tekemälle työlle aivotärähdysten vaikutusten minimoiseksi.

Kommentoi

  • Tää on mahtava juttu! Turvallisuus ennen kaikkea.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *