Raatikaisesta Razorback, tavoitteena Mermaid Bowl

jefumaster 13.3.2013 8:00 Ei kommentteja

Suomalaisen jenkkifutiksen kauppatase on tulevalla kaudella pahasti miinuksella. Joonas Raatikaisen tuore sopimus Tanskaan kaunistelee vientitilastoja hitusen.

Jyväskylä Jaguaarit tiedotti yllättäen nuoren puolustajansa, Joonas Raatikaisen (LB/TE) siirtymisestä Tanskan liigaan. Raatikainen oli jo ilmoitettu joukkueen 2013 rosteriin hyvissä ajoin lokakuun lopussa. Samanaikaisesti pelaajan Europlayers-profiilissa oli kuitenkin niin sanotusti mato koukussa, eli haku ulkomaille aktiivisena. Kala kävi kiinni pyydykseen nyt alkuvuodesta ja 22-vuotiaan Joonaksen joukkueena on tulevana kesänä Vejlen kaupungissa pelaava Triangle Razorbacks. Jaguaarien päävalmentaja BJ Jensen kuvaa joukkueensa positiivista suhtautumista asiaan seuransa nettisivuilla näin:

– Jaguaareilla on ollut viime vuosina käytäntönä, että emme rajoita pelaajiemme mahdollisuuksia tiukoilla sopimuspykälillä, vaan kannustamme ja autamme heitä etsimään mahdollisuuksia pelata Suomen rajojen ulkopuolella. Joonas on ollut kiinnostunut ulkomailla pelaamisesta jo parin vuoden ajan, ja saa nyt siihen mahdollisuuden hyvin menestyneessä joukkueessa

Triangle Razorbacs on 2000-luvun menestynein jenkkipallojoukkue Tanskassa. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Razorbacks on voittanut Tanskan liigan loppuottelun, Mermaid Bowlin viisi kertaa. Joukkue on perustettu vuonna 2000 kahden joukkueen, Fredericia Jetsin ja Vejle Saintsin yhdistäessä voimansa. Ensimmäisen mestaruutensa vejleläiset voittivat vuonna 2006 ja viimeisin löytyy kaudelta 2012. Raatikainen liittyy siis hallitsevan tanskan mestarin rosteriin. Kaudella 2013 joukkue ei ole ilmottautunut mukaan kansainvälisiin sarjoihin eikä joukkueen nettisivuilla ole vielä maaliskuun alkuviikoina tarjolla tietoa seuraavan kauden rosterista. Viime vuonna Razorbacks ylsi aina EFAF Cupin finaaliin, jossa vejleläiset hävisivät maanmiehilleen, Sǿllerǿd Gold Diggerseille niukasti.

Neljäs pelaaja eurokentille

Raatikainen on Gridironin tietojen mukaan järjestyksessään neljäs Euroopan liigoihin suuntaava vaahteraliigapelaaja tulevalla kaudella. Aiemmin sopimuksensa ovat julkaisseet Braunschweigiin Saksaan siirtyvä Tommi Pinta, sekä Itävällan Graziin opiskelujensa perässä siirtynyt Sami Toivonen. Viime viikon suuri puheenaiha on ollut Aappo Salovaaran siirto Sveitsiin Calanda Broncosin riveihin. Yhteistä Aappon ja Joonaksen siirroissa on se, että pelaaja oli jo ehtinyt asettautumaan Vaahteraliigajoukkueen rosteriin kaudelle 2013. Gridiron tavoitti nuoren jyväskyläläisen ja kyseli hieman siirron taustoista:

JoRaatikainen CVTerve Joonas, olet solminut sopimuksen tanskalaisen Triangle Razorbackin kanssa. Kerrotko miten kontakti joukkueeseen syntyi?

– Triangle Razorbacks otti minuun yhteyttä Europlayersin kautta

Viime päivinä on keskusteltu paljon Aappo Salorannan siirtymisestä Sveitsiin. Kuten Aappolla Crocodilesin kanssa, käsittääkseni myös sinulla oli sopimus Jaguaarien kanssa kaudesta 2013. Miten tämä sinun prosessisi poikkeaa tuosta julkisuudessa repostellusta?

Tilanne on erilainen kun Aapolla sen takia, että Jaguaarit ovat aina kannustaneet minua lähtemään kokeilemaan ulkomailla pelaamista jos se minua kiinnostaa. He ovat myös tarjoutuneet auttamaan siinä, jos vain jotenkin voivat. Sen takia olemme myös hyvin avoimesti joka vuosi puhuneet tästä. Olen ollut todella tyytyväinen koko jaguaariperheen tukeen tässä projektissa.

Mitä tiedät tanskalaisesta jefusta ennen kuin menet paikan päälle?

En tiedä paljoa tanskalaisesta jefusta. Mutta olen ymmärtänyt että Tanskassa ollaan erittäin motivoituneita ja innoissaan lajista. Mistä kertoo myös se että sieltä löytyy useampikin todella kova seura. Sekä esimerkiksi Tanskan nuorten maajoukkueen kehitys viimeisen viiden vuoden aikana.

Vaikka olet pelannut jenkkifutista pitkään, olet ikäsi puolesta nuori jenkkifutari. Mikä on tavoitteesi pelaajana ja urheilijana?

Joka vuosi pelaajana että urheilijana minulla on tavoite kehittää itseäni. Joka kauden jälkeen huomaa jonkun asian missä kaipaan erityistä kehittymistä ja tämän asian kanssa työskentely on usein erittäin palkitsevaa. Ehkä se on juuri se kipinä, mikä pitää vuodesta toiseen innostuksen yllä lajiin.

Milloin sopimuksesi Razorbackien kanssa astuu voimaan eli milloin menet paikan päälle mukaan toimintaan?

Olen lähdössä Tanskaan jo tämän kuun loppupuolella. Joten pikkuhiljaa alkaa matkalaukkujen pakkaus. Vaikka nopea lähtöaikataulu pitää kiireisenä, olen jo niin innoissaan, etten malttaisi odottaa.

– Haluan vielä kiittää kaikki minua auttaneita. Projekti on ollut siinä opettavainen että kannattaa oikeasti kysyä apua muilta pelaajilta. Muun muassa Martti Välimaa neuvoi minua siinä miten saada eurooppalaiset joukkueet kiinnostumaan.

Olen myös täysin luottavainen BJ Jensenin hoitavan asian niin, että Jaguaareilla on kilpailukykyinen joukkue kaudelle 2013.

Jaguaarit ovat tulevalla kaudella suurien haasteiden äärellä. Joukkue on menettänyt joukon kotimaisia runopelaajiaan siirtomarkkinoille. Poistuneiden pelaajien lista on pitkä. Raatikaisen lisäksi siihen on kirjattu Esa Vanhojan (DB), Ville-Valtteri Suojasen (DB), Simo Suurkuukan (WR), Aleksi Kriivarinmäen (DL) ja Joona Teittisen nimet. Pelinrakentaja Santeri Supi jatkaa toipumislomaansa ja hyökkäyksen raataja, Akumatti Leskinen on ainakin toistaiseksi ilman sopimusta. Kun vielä kaikki kolme amerikkalaista laitetaan vaihtoon, eikä siirtomarkkinoilta ole imuroitu joukkueeseen Gridironin tietojen mukaan vahvistuksia, on päävalmentaja Benjamin Jensenillä täysi työ virittää keskisuomalaiset kisakuntoon liigan alkuun mennessä. Off-season rankkauksessamme aiemmin Jaguaareille povattiinkin liigassa koruttomasti sijalukua 8. Joukkueen onneksi aikaa kauteen on vielä reippaasti eikä aivan kaikkia ole varmaankaan paljastettu. Kysyin vielä Raatikaiselta mielipidettä Jaguaarien iskukyvystä 2013.

Jaguaarit on menettänyt yllättävän monta viimekauden runkopelaajaansa. Samanaikaisesti osa liigajoukkueista on villiintynyt varsinaiseen varustelukilpailuun. Millaisena näet Jaguaarien mahdollisuudet menestyä liigassa kaudella 2013?

Kaikki mitä sanoit on totta. Mutta olen silti luottavainen Jaguaareihin. Jaguaareilla on ollut jo useamman vuoden sama perusrunko kasassa ja vaikka se voi olla paikoittain hiukan kapea, uskon silti heidän pärjäävän. Koska juuri nämä pelaajat menevät vuodesta toiseen eteenpäin ja sitä kautta myös joukkue. Olen myös täysin luottavainen BJ Jensenin hoitavan asian niin, että Jaguaareilla on kilpailukykyinen joukkue kaudelle 2013.

Gridiron kiittää haastatelusta ja toivottaa Joonakselle menestystä tanskalaisilla jefu-tantereilla kaudella 2013!

Joonas Raatikainen, Kuva: Jari Turunen 2013

 

Avatar

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *