Jenkkifutista opiskelijavaihdossa

Tuomo Tomperi 19.2.2013 11:06 Yksi kommentti

Esa Pietikäinen selvitti tiensä Northern Michigan Universityn rosteriin.

Steelersin Esa Pietikäinen lähti opiskelemaan Yhdysvaltoihin ja selvitti tiensä paikallisen yliopiston joukkueeseen.

Kajaanin AMK:ssa opiskeleva kuopiolainen sai ajatuksen vaihtovuodesta jo aloittaessaan amerikkalaisen jalkapallon harrastamisen viisi vuotta sitten. Seikkailunhaluinen Pietikäinen kuuli ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana koulun tarjoavan mahdollisuutta opiskelijavaihtoon, ja kiinnostui heti. Sijoituspaikka löytyi Marquettesta, Michiganin osavaltiosta.

– Kajaani ja Marquette ovat sisarkaupunkeja, ja KAMK ja Northern Michigan University ovat sisaryliopistoja. Kun kysessä on kaupungin välinen yhteistyösopimus, niin minun ei onneksi tarvinnut toimia minkään väliorganisaation kautta, vaan yhteistyö toimi puhtaasti koulujen välillä, Pietikäinen kertoo.

Northern Michigan University Wildcats pelaa NCAA:n Division II -tason Great Lakes Intercollegiate Athletic Conferencessa (GLIAC), jonka jäsenet tulevat pääosin pohjoisista Michiganin ja Ohion osavaltioista. Pietikäisellä oli myös muita vaihtoehtoja, mutta NMU kiinnosti eniten.

Viime syksynä sadatta kauttaan juhlinut joukkue järjesti helmikuun alussa avoimet tryoutit, joiden kautta myös Pietikäinen tuli valituksi joukkueeseen. Syksyn ajan kuopiolainen seurasi joukkueen toimintaa sivusta ja harjoitteli omatoimisesti kuntosalilla ja koulun yleisurheilijoiden kanssa. Syksyn harjoittelua tukivat koti-Suomesta käsin Steelersin fysiikkavalmentajat Kim Lesch ja Petteri Kallio.

Pietikäisen vaihto-oppilasvuosi kestää vain toukokuuhun asti, joten kuopiolainen ei pääse edustamaan joukkuetta syksyn otteluissa. Harjoituskaudella Pietikäinen kuuluu joukkueen vahvuuteen kuten kuka tahansa muukin.

Ei tarvitse itse edes pyykkiä pestä!

– Saan harjoitella joukkueen kanssa, ja saan samat etuudet kuin muutkin joukkuelaiset – pukulokeron, joukkueen varusteet, nimen rosteriin ja niin edelleen. Ei tarvitse itse edes pyykkiä pestä, Pietikäinen nauraa.

Kuopiolaisen vaihto-oppilasstatus olisi kuitenkin esteenä koulun edustamiseen varsinaisissa sarjaotteluissa, vaikka vaihtovuosi jatkuisikin syksyyn saakka.

– Koska olen ulkomaalainen, minun pitäisi kääntää kaikki todistukseni ala-asteesta lähtien ja todistaa, etten ole koskaan saanut minkäälaista rahallista voittoa pelaamalla. Näitä kaikkia tietoja vaatii yliopistourheilun kattojärjestö, NCAA.

Pietikäinen ja joukkue harjoittelevat tällä hetkellä neljänä päivässä viikossa. Joka päivä harjoituksia on kaksi kappaletta. Aamuviiden kuntoharjoituksissa harjoitellaan pelipaikkakohtaisesti ja kilpaillaan mies miestä vastaan. Iltapäivällä harjoitellaan kuntosalilla. Maaliskuussa joukkue siirtyy pelipaikkakohtaisiin harjoituksiin. Jenkkifutisvarusteet puetaan niskaan huhtikuussa.

– Ensimmäiset harjoitukset olivat aika kovat, kun ei osannut kunnolla valmistautua ja eikä tienyt mitä oli tulossa, Pietikäinen kertoo.

– Mutta joka päivä harjoitukset helpottuvat, ja olen ottanut sen tavoitteen, ettei viimeisiä olla! Odotan keväältä sen verran kovaa harjoittelua että ei tarvii kesällä istua vaihtopenkillä!

Pietikäisen valitsema tie on vain yksi vaihtoehto päästä maistamaan jenkkifutiskulttuuria lajin emämaassa. Jos lajin harrastaminen on vaihdon ehdoton ykkösasia, voi Universal Players olla sopiva vaihtoehto. Universal Playersin kautta suomalaisista jenkkifutareista ovat olleet vaihdossa ainakin Santeri Supi, Otso Flinkman ja Henri Jussila. Palvelun kautta pelaaja viettää Yhdysvalloissa yhden lukukauden opiskellen samanaikaisesti. On myös mahdollista hakea suoraan kouluun opiskelemaan Max Ehlertin, Janne Lehtisen tai Anssi Nevalaisen tapaan. Ehlert kertoi omasta hakuprosessistaan Gridironille viime toukokuussa.

Aivan täysin vaille pelikokemusta ei Pietikäinenkään kuitenkaan jää, vaikka syksyn pelikausi jääkin pelaamatta.

– Täällä kausi alkaa vasta syyskuussa, mutta onneksesi pääsen pelamaan yhden pelin huhtikuisessa Spring Bowlissa. Ja aivan normaalisti haetaan sitä aloittavan cornerin paikkaa Bowlista!

Gridiron seuraa Esa Pietikäisen kevättä Michiganissa kevään mittaan.

Lue myös

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *