Jenkkifutista Ylä-Savoon

Tuomo Tomperi 17.1.2013 14:02 Ei kommentteja

III-divisioonaan ensi kesänä osallistuva kiuruvetinen Milky City Farmers on yksi pienimpiä amerikkalaisen jalkapallon seuroja Suomessa.

Maantiedon tunneilla torkkuneille kerrottakoon, että Kiuruvesi on pienehkö, noin yhdeksän tuhannen asukkaan kaupunki Ylä-Savossa, 35 kilometriä Iisalmesta länteen. Maataloudestaan kuulu kaupunki ei välttämättä tule ensimmäiseksi mieleen ajateltaessa amerikkalaista jalkapalloa. Kesäksi 2011 perustettu Milky City Farmers raivaa kuitenkin rohkeasti omaa polkuaan. Kiuruvedellä uskotaan, että amerikkalaisella jalkapallolla on tulevaisuutta Ylä-Savossa. Avainasemaan joukkueen toiminnassa nousee yhteistyö naapuripitäjien kanssa. Joukkueessa alusta asti vaikuttanut Jukka-Tapio Keränen kertoo, että tarkoituksena on rakentaa voittava jenkkifutisjoukkue Ylä-Savoon.

– Se ei onnistu pelkästään kiuruvetisillä pelaajilla. Tarvitsemme yläsavolaisten yhteistä tahtoa, jotta pääsemme ensi kesänä III-divarin peleissä pyyhkimään lattiaa tulevien vastustajien Joensuun ja Nokian pelaajilla, Keränen toteaa pilke silmäkulmassa.

Vaikka joukkueen ydin on kiuruvetinen, osallistuminen joukkueen toimintaan onnistuu hieman kauempaakin. Lähinaapurit Pyhäjärvi ja Iisalmi sijaitsevat molemmat puolen tunnin ajomatkan päässä, joten etäisyydet eivät pääse kasvamaan mahdottomiksi. Farmersin leireille ahkerasti osallistuva ulkopaikkakuntalainen voi harjoitella talvikauden joukkueen mukana täysipainoisesti. Jenkkifutis soveltuu myös toiseksi lajiksi esimerkiksi jääkiekon rinnalle.

– Monesti nämä asiat ovat hyvin soviteltavissa. Olennaisinta pelaajalla on vilpitön tahto olla mukana joukkuueessa ja auttaa joukkuetta voittamaan mestaruuksia, Keränen kertoo.

Jenkkifutis sopii hyvin kakkoslajiksi II- ja III-divarikiekkoilijoille.

– Amerikkalainen jalkapallo sopii hyvin kakkoslajiksi yläsavolaisille II- ja III-divarikiekkoilijoille. Tällä tasolla amerikkalainen jalkapallo on loistava tuki talven kiekkopeleille. Todennäköisesti mahdollinen kontaktipelkokin kaikkoaisi kesän ja Ameriikanpallon pelien lomassa!

Kesäkuussa pelattava III-divisioona sopii sarjatasona Farmersille erittäin hyvin. Seitsemällä pelaajalla pelattava sarja tarjoaa vauhdikasta ja helposti lähestyttävää menoa myös uudelle pelaajalle. Kuopiolaiseen ja mikkeliläiseen mentaliteettiin laji on soveltunut hyvin. Miksei sama meno houkuttelisi myös hieman pohjoisempana?

Pienen paikkakunnan haasteet

Kiuruvedellä suurimmat haasteet amerikkalaiselle jalkapallolle muodostuvat harjoitusolosuhteista. Paikkakunnalla ei ole talvikäyttöön soveltuvaa harjoitushallia; lähin lajin mitat täyttävä tila löytyy 35 kilometrin päästä Iisalmesta. Kesäkauden lähestyessä harjoitusmahdollisuudet paranevat oleellisesti, kun Kiuruvedelle valmistuu uusi tekonurmi. Toistaiseksi Milky City Farmersin harjoittelu tapahtuu kuitenkin pienemmissä tiloissa, jotka vaativat valmennukselta kekseliäisyyttä. Harjoituksiin osallistuvien pelaajien määrä on Kiuruvedellä usein myös totuttua pienempi.

– Vetäessäni vuonna 2011 Farmersin harjoituksia valmistauduin henkisesti etukäteen siihen, että harjoituksiin voi tulla 1 – 10 pelaajaa, Keränen kertoo.

Keräsen mielestä kyse on ennen kaikkea valmentajan asenteesta. Pienet paikkakunnan haasteet ja realiteetit on ymmärrettävä.

Luonnollisesti jos harjoituksissa on joka kerta vain yksi pelaaja, niin aika hankala siitä on rakentaa voittavaa joukkuetta.

– Jos harjoituksiin tuli yksi pelaaja, minä olisin voinut suhtautua tilanteeseen negatiivisesti. Pyrin kuitenkin näkemään tilanteen suurena mahdollisuutena saada keskittyä kyseisen pelaajan kanssa hänen kannaltaan olennaisiin asioihin.

– Luonnollisesti jos harjoituksissa on joka kerta vain yksi pelaaja, niin aika hankala siitä on rakentaa voittavaa joukkuetta, Keränen naurahtaa.

Toiminnan kehittämiseksi Farmers on viisaasti pyrkinyt läheiseen yhteistyöhön puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Kuopion joukkueen, Steelersin, kanssa. Kiuruvetiset osallistuvat kuukausittain Steelersin järjestämiin leirityksiin. Lisäksi joukkue järjestää maaliskuussa kaksi harjoitusottelupäivää, jolloin Farmers kohtaa Steelersin B-juniorit sekä tulevat III-divisioonavastustajat Joensuu Wolvesin ja Nokia Huntersin.

Uusi runko nuorista

Tulevan kesän joukkue alkoi muotoutua syksyllä odottamattomalla tavalla. Pelaajapulasta kärsineen Farmersin joukkueenjohtaja Mikko Kemppainen sai yllättäen puhelun Kiuruvedellä seurakuntapastorina työskentelevältä 31-vuotiaalta Pasi Hyytiäiseltä. 90-luvun jenkkifutisbuumin aikaan kosketuksen lajiin saanut Hyytiäinen kuuli joukkueenjohtajalta, että ilman uusia pelaajia Farmersin tilanne näyttäisi huolestuttavalta. Alunperin vain pelaamisesta kiinnostunut pastori otti asian omakseen ja sai houkuteltua lajin pariin useita seurakunnan toiminnassa mukana olleita nuoria. Joukkueen noin 15 pelaajan ydin koostuukin pääosin 15-18-vuotiaista nuorista.

Joukkueen harjoittelussa edetään nyt pienin askelin.

– Ainahan lisävoimia tarvitaan ja kaivataan, mutta meillä ei ole hätää, jos saamme pidettyä nykyisen porukan kasassa, Hyytiäinen valottaa.

– Joka pelipaikalle löytyy pelaajansa. Joukkueen harjoittelussa edetään nyt pienin askelin. Meillä on joukkueessa hyvä yhteishenki ja haasteellista, hyvää treeniä.

Pastorin ja jenkkifutarin tehtävissä vuorotteleva Hyytiäinen harmittelee harjoitusvuorojen puutetta ja myöhäistä ajankohtaa. Vaikka Kiuruveden kaupunki onkin suhtautunut erittäin myönteisesti uuden seuran toimintaan, harjoituksia joudutaan vetämään ajoittain läpi myöhään illalla. Seurassa asennoidutaan kuitenkin asiaan positiivisesti. Niillä mennään, mitä on. Innostus ja joukkuehenki nousevat tärkeään rooliin.

Vaikka ensi kesänä sarjataso onkin tukevasti kolmosdivarissa, Hyytiäinen ei näe estettä toiminnan kehittymiselle tulevina vuosina. Jopa II-divisioona on tulevaisuudessa mahdollinen, mikäli seuran toiminta saadaan tukevaan kasvuun.

– Se vaatisi sitten sitä, että saisimme yhteistyökumppaneita sekä uusia ihmisiä jakamaan vastuuta. Kakkonen on kuitenkin ihan eri skaalassa, ja vaatii enemmän voimavaroja, rahaa ja vastuunkantajia, Hyytiäinen toteaa.

– Katsotaan, mihin tämä kaikki johtaa! Uskon, että Ylä-Savosta löytyy lajiin niin paljon mielenkiintoa, ettei sarjatason vaihtuminenkaan tulevaisuudessa ole poissuljettu.

Lue myös

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *