Hannes Mattila palaa Tampereelle

Gridiron Staff 4.1.2013 13:23 2 kommenttia

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa pelannut linjamies palaa Saintsiin ensimmäisen kerran sitten kauden 2010.

Tampere Saintsin kasvatti kuului kaksi kautta NCAA II-divisioonassa pelaavan Texas A&M University-Kingsvillen joukkueeseen. Syyskauden 2012 jälkeen hän päätti jatkaa opintojaan Suomessa. Hannes Mattila tulee toimimaan myös hyökkäyksen linjavalmentajana Saintsin eri joukkueissa.

Saintsin talviharjoittelu on lähtenyt hyvin liikkeelle. Päävalmentaja Teemu Majander on ilahtunut harjoittelijoiden suuresta määrästä.

– Joulukuun alussa käynnistyneissä talven lajiharjoituksissa on ollut hyvä draivi päällä. Pirkkahallin kentällä on mukana yli 70 pelaajaa. Hienon piristysruiskeen ovat tuoneet naispelaajat. Lisäksi suuri osa pelaajista on ollut jo lokakuun alusta mukana fysiikka- ja liikkuvuusharjoittelussa 3-4 kertaa viikossa, päävalmentaja kertoo.

Saints ajaa pelillisiä asioita sisään myöhemmin keväällä keskittyen nyt perusteisiin.

– Pirkkahallissa jatkamme samalla periaatteella kuin viime vuonnakin. Perustekniikoiden rakentaminen on kaiken A ja O. Tämä pätee niin miehiin, naisiin kuin eri ikäluokkien junioreihinkin.

Saintsin tulevan kauden ulkomaalaisvahvistuksista ei ole vielä tietoa. Puheenjohtaja Aki Lindholm ilmoitti Saintsin tiedottavan niistä myöhemmin.

Kommentoi

  • Pelasko kaveri ison veden takana ollenkaan?

  • Redshirttasi kauden 2011 ja kaudella 2012 pelasi yhdessä ottelussa Texas A&M Commercea vastaan.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *