Imatra Flash palaa jefukartalle

Gridiron Staff 13.12.2012 11:43 3 kommenttia

Perinteikäs Imatralainen amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura Imatra Flash on päättänyt käynnistää uudelleen urheiluseuratoimintansa.

Vuodesta 2004 hiljaiseloa viettänyt seura aikoo panostaa uuden tulemisensa alkuvaiheessa pääosin nuorisourheiluun. Seura mainitseekin vuoden 2013 toimintasuunnitelmansa mukaisesti ykköstavoitteekseen perustaa Imatralle D-juniorijoukkue amerikkalaiseen jalkapalloon 13-15-vuotiaille nuorille. Näin ollen seura lähtee vankistamaan, oman tulevaisuutensa lisäksi, imatralaista nuorisoliikuntaa ja -urheilua tarjoamalla uusia harrastusmahdollisuuksia nuorille.

Amerikkalainen jalkapallon kiinnostavuus Suomessa on vuosi vuodelta kasvanut ja alkanut näkyä myös valtamediassa. Uuden toimintansa alkuvaiheessa Flash lähteekin kartoittamaan lajin kiinnostavuutta ja kysyntää Imatralla, D-juniorijoukkueen lisäksi myös muiden harrasteryhmien osalta. 

Näitä ovat mm. muut nuorisoikäryhmät, aikuisten miesten sekä naisten harraste- sekä edustusurheiluryhmät.

Taatakseen uusille harrastajille ja urheilijoilleen mahdollisimman vankan tuen ja valmennuksen amerikkalaiseen jalkapalloon ja tätä tukevaan fyysiseen harjoitteluun, seura on päättänyt perustaa ammattitaitoisen Actionvalmentajatoimikunnan.

Valmentajatoimikunta koostuu alkuvaiheessa pääosin seuran entisistä vaikuttajista sekä muutamasta liikunta-alan ammattilaisesta. Uusi toimikunta tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kouluttautua, valmentaa tai toimia muuten urheiluseuratyössä.

Kartoittaakseen uusia harrastajia Flash aikoo järjestää alkuvuodesta amerikkalaisen jalkapallon kokeilupäivän, johon ovat tervetulleita kaiken ikäiset jenkkifutiksen pelaamisesta tai valmentamisesta kiinnostuneet henkilöt.

Kommentoi

  • Maasta se pienikin ponnistaa. Kuulostaa kyllä asialliselta menolta, mielenkiintoista vaan nähdä koska tarkoitus olis olla ukkojen jengi myös kasassa.

  • Hieno homma, tsemppiä sinne Imatralle!

  • Flashia vastaan oli joskus aikoinaan ihan hyvät pelit.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *