Falconsille niukka voitto lohkokakkosesta

Gridiron Staff 19.8.2012 10:19 12 kommenttia

(5-3)

06

(8-0)

15
1 2  
6 6 6
8 7 15

17.-19.8.2012

Hyvinkää Falcons joutui ensimmäistä kertaa tälle kaudelle tosipaikan eteen, kun Mikkeli Bouncers laittoi joukkueen kotonaan ahtaalle.

Voitosta voittoon purjehtinut Falcons oli aiemmin voittanut ottelunsa vähintään 47 pisteen erolla vastustajaan. Lauantain ottelussa ero kutistui kuitenkin murto-osaan. Miksi näin?

– Syinä tähän varmasti oli se, että Mikkelin puolustus pelasi todella hyvin tukkien juoksulinjat. Varmasti sekin, että yhden pelaajan häät olivat hän samaisena päivänä, vaikutti asiaan. Olihan häihin kutsuttuna neljä aloittavaa pelaajaa, Falconsin päävalmentaja Olli Hautala kommentoi.

Bouncersin Petri Toivanen oli Hautalan kanssa samoilla linjoilla.

– Falconsilta taisi puuttua aloittavia rissuja, ainakin heidän pelinsä oli lauantaina aika juoksuvoittoista. Meidän yksi suurimpia vahvuuksia tällä kaudella on ollutkin juoksupuolustus.

Falconsilla oli ennen ottelua kova kilpailu Kuopio Steelersin kanssa runkosarjan ykkössijasta. Steelers voitti oman ottelunsa myös verrattain niukasti, joten Falcons pitää kärkisijan maalieron turvin. Pelisuorituksiin kotietu ei Hautalan mukaan juuri vaikuta.

– Meille ei sinänsä ole väliä pelaammeko kotona vai vieraissa. Tietenkin säästöjä ja tuloja syntyy siitä, että pelaamme kotona. Lisäksi meillä on erinomainen kotiyleisö, jonka edessä on hieno pelata, Hautala kehui.

Hyvinkää Falcons pelaa seuraavan kerran kolmen viikon päästä pelattavissa välierissä, jonne runkosarjan kaksi parasta saamat automaattisen paikan. Välierävastustajaksi olisi tarjolla joku kolmikosta Vaasa Vikings, Helsinki Wolverines II ja Mikkeli Bouncers. Jos Bouncers selviää omasta puolivälierästään jatkoon, vastaan saattaisikin tulla nimenomaan Falcons. Bouncersin Toivanen uskoo varmasti joukkueensa mahdollisuuksiin jatkopeleissä.

Bouncersin osalta suurimmat kysymykset asettuvatkin hyökkäyksen puolelle.

– Takakenttämme peitti hyvin pidemmät heitot, joten Falcons ei päässyt pelaaman isoja pelejä. Lisäksi saimme luotua kohtuullista painetta pelinrakentajalle. Mm. heinolasta Mikkeliin pelaamaan tullut Sami Tykkä teki kaksi säkkiä. Puolustuksemme oli tänään hyvällä tasolla, jonka vuoksi ottelu oli tasainen.

Bouncersin osalta suurimmat kysymykset asettuvatkin hyökkäyksen puolelle.

– Joukkueemme peli alkaa muuten asettua uomiinsa, kunhan vain hiomme hyökkäyspeliämme. Falconsin vahva puolustus pystyi pitämään meidän hyökkäyksen hieman liian hyvin kurissa, joten tekemistä pitää hieman muuttaa, että hyökkäysjaardeja saavutetaan enemmän jatkopeleissä, Toivanen myönsi.

Lue myös

Kommentoi

  • Nyt on kyllä toimituksella lasit väärinpäin päässä tai laput silmillä. Wild card kierroksella pelaa neljä joukkuetta, ei kolme kuten jutussa annetaan ymmärtää. Tuskin Tampere Saints aikoo luovuttaa omaa Wild card otteluaan….. Siispä tervetuloa Tampereelle seuraamaan ottelua sunnuntaina 3.9.

    Silloinhan vastaan asettuu kolmannen kerran tällä kaudella Wolvot II.

  • Päinvastoin – kerrankin toimitus on askeleen edellä :) Asia on nimittäin niin, että Falcons ei voi kohdata Saintsia välierävaiheessa. Saintsin runkosarjasijoitus on kolmas. Jos Saints voittaa oman puolivälieränsä, se kohtaa 100% varmuudella välierässä Kuopio Steelersin.

    Mutta ilman muuta: Saints on tottakai myös mukana pudotuspelivaiheessa. Ei muuta kuin seuraamaan!

  • Perskule, niinpä onkin. Kannattaisi näemmä juoda ensin litra kahveeta että herää ja sitten vasta kirjoitella… My bad ,my bad.

  • Harri, 3.9. on maanantai :)

  • Viitaten edelliseen kommenttiin kahveen puutteesta…….

  • Hahaha! =D

  • Itseltä meinasi lentää kahvit suusta pöydälle kun luin tämän kommenttiketjun! =)

  • No niin, taitaa mennä Steelersin ja Vikingsin lohko uudelleen laskentaan, koska Oulu II luovutti viimeisen ottelun.

  • Eikös ne sillon mee muidenkin kärkijoukkueiden osalta laskentaan, et saadaan runkosarjasijoitukset selville?

  • Siis onko vain 30-0 voitto Vaasalle, vai luovutus koko sarjasta? En nyt löytänyt mistään noita sääntöjä, että miten se menee.

  • “III.B.4. Ottelun luovuttaminen
    Ottelun luovuttamisena pidetään ottelun aloittamatta jättämistä tai sen keskeyttämistä. Jos
    joukkue luovuttaa liiton virallisen kilpailun ottelun, voidaan se sulkea sarjasta, ja seuran, johon
    joukkue kuuluu, maksettavaksi voidaan langettaa sarjamääräyksissä vahvistettu luopumissakko.
    Sarjasta sulkemisen seurauksena joukkueen kaikki sarjassa jo pelaamat ottelut mitätöidään ja se
    voi pelata samalla sarjatasolla missä se pelinsä luovutti vain liittohallituksen päätöksellä.
    Edellä mainittujen vaihtoehtojen lisäksi pelattavan sarjatason mukaisesti päätöksentekoa ohjaavat
    alla olevat periaatteet.
    Vaahteraliigassa ja miesten I-divisioonassa ottelun luovuttanut joukkue suljetaan aina sarjasta ja
    velvoitetaan korvaamaan sen aiheuttamat taloudelliset menetykset. Sarjasta sulkemisen
    seurauksena joukkueen kaikki sarjassa jo pelaamat ottelut mitätöidään, ja se aloittaa pelaamisen
    seuraavalla kaudella alimmalta 11-pelaajan sarjatasolta.
    Naisten ja nuorten SM-sarjoissa sekä Miesten II-divisioonassa ottelun/otteluita luovuttanutta
    joukkuetta ei huomioida pudotuspeleihin joukkueita määritettäessä.”

    Ei tuo kauheasti valaise, että miten tulee käymään sarjaluopumisen suhteen, mutta eikö tuo viimeinen lause meinaa joka tapauksessa sitä, että Oulun otteluita ei oteta huomioon kun pleijarijoukkueita määritellään?

  • Oulu II:n luovutuksen seurauksia käsitellään parhaillaan, asiasta tiedotetaan mahdollisesti vielä tänään illalla.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *