Murskatut haaveet kohtaavat Palokassa

Gridiron Staff 10.8.2012 19:00 Ei kommentteja

(3-6)

(2-7)

12.08.2012 klo 17:00 Jyväskylä

Jaguaarit ja Northern Lights kuvittelivat alkukaudesta ratkaisevansa pudotuspelipaikan sunnuntaina Palokassa. Toisin kävi.

Kausi 2012 on sujunut sekä Jyväskylässä että Oulussa pettymyksestä toiseen. Ennen kautta nousevaksi joukkueeksi arvioitu Jaguaarit on varsinkin puolustuksessa pystynyt osoittamaan hyviä otteita, mutta joukkueen hyökkäyspeli ei ole lähtenyt lopullisesti lentoon. Northern Lightsin otteita on vaikea edes verrata viime kauden yllättävänkin kovaan suoritukseen, niin paha pettymys joukkue on ollut. Jos Lights olisi viime kaudella kontannut tämän kauden malliin, joukkuetta naurettaisiin parhaillaan ulos liigasta. Ensi kaudella joukkueelle tuskin ollaan näinkään armollisia. Parannusta on yksinkertaisesti tultava, ja nopeasti.

Ennen joukkueiden kesäkuista kohtaamista Gridiron arvioi tuolloisen ottelun merkitystä pudotuspelipaikan kannalta. Northern Lights ja Jaguaarit olivat molemmat päässeet “helppoon lohkoon”, josta ponnistaminen pudotuspeleihin olisi hyvinkin mahdollista. Arviomme kuuden tai seitsemän voiton vaatimuksesta pudotuspeleihin meni metsään, mutta arvio ottelun tärkeydestä sen sijaan ei. Aappo Salorannan napatessa 18-16 -kotivoittoon oikeuttaneen syötön minuutti ennen loppua painuivat päät Jaguaarien sivurajalla. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että juuri tuo viime hetken maali pitää Jaguaarit ulkona pudotuspeleistä tällä kaudella.

Mikäli Oulu-tappio ei kirvele tarpeeksi, toinen kandidaatti löytyy heti seuraavalta viikolta Butchersin viedessä voiton Palokalla lukemin 7-12. Jaguaarit pitivät Butchers-hyökkäyksen täydellisesti kurissa, kunnes hetkeä ennen loppua Micky Kyei rimpuili irti neljän Jaguaarin taklausyrityksistä ja pyrähti liki kentän mitan kotijoukkueen päätyyn. Jaguaarit menettivätkin viime kierroksella Trojans-voitosta huolimatta mahdollisuutensa pudotuspeleihin, sillä joukkue häviää Porvoon Butchersille tasapisteissäkin Kyein maalin ansiosta.

Kulunut kausi jääkin Jaguaarien historiaan varsin epätasaisena kokonaisuutena. Joukkue osoitti iskukykynsä kärsimällä runkosarjan voittavalle Helsinki Wolverinesille tappion vain lukemin 9-11. Pelinrakentaja Santeri Supin menetyksestä huolimatta joukkue olisi voinut yltää runkosarjassa hyvinkin kuuteen, tai jopa seitsemään voittoon. Sunnuntain ottelun lopputuloksesta riippumatta Jyväskylässä harmitellaan varmasti pitkään hukattuja tilaisuuksia.

Oulu Northern Lightsin mahalasku lupaavan alun jälkeen voidaan asettaa muutaman tekijän varaan. Joukkue ei pystynyt hyödyntämään talvikauden harjoittelua täysipainoisesti tänä vuonna. Päävalmentaja Cam Olsonin tuloon saakka joukkueelta puuttui selkeä johto ja valmentaja, joka olisi pitänyt pakan kasassa. Joukkueen kevyt uusiutuminen ja joidenkin tärkeiden pelaajien menettäminen oli Lightsille suurempi isku, kuin osattiin ajatellakaan. Viimeistään Aappo Salorannan vakava loukkaantuminen kesäkuun Roosters-ottelussa vei Lights-hyökkäyksestä viimeisetkin tehot. Mielenkiintoisesti pelinrakentaja Brent Rauschille tuli ottelun jälkimainingeissa kova kiire takaisin kotimaahansa, eikä Lights-hyökkäys ole sittemmin shokkihoidosta selvinnyt. Heti ensimmäisessä ottelussaan loukkaantunut Brian Harris ei pystynyt auttamaan Lightsia takaisin voittojen tielle. Oululaisjoukkueen on syytä katsoa tarkkaan peiliin kauden päättymisen jälkeen ja miettiä, mitä muutoksia joukkueen koko toiminnassa voidaan ensi kautta ajatellen tehdä. Helsinki Roostersin nousu likaisista pohjamudista liigan kärkeen vain yhdessä kaudessa viestii toivottavasti myös Ouluun sen, että määrätietoisella työllä ja nöyryydellä voidaan tehdä tuloksia myös verrattain nopeasti.

Sunnuntain ottelussa Jaguaari-hyökkäyksessä kannattaa kiinnittää erityishuomio nopeaan Perttu Ahilaan sekä Oulussa viime kaudella pelanneeseen Mika Nissiseen. Ahila hassutti Northern Lightsin täydellisesti viime kaudella Palokassa pelatussa ottelussa. Nissinen kohtaa nyt ensimmäistä kertaa kasvattiseuransa. Oman panoksensa otteluun tuo varmasti jälleen pelinrakentaja Daniel Smithwick, joka pelasi viime viikolla Turkua vastaan kauden parhaan pelinsä.

Lights-hyökkäyksen liki ainut valopilkku tulee tälläkin kertaa olemaan kaikella todennäköisyydellä Stacey Thomas. Jyväskylässä tiedetään pelimiehen vaarallisuus, ja varmasti asetetaan mies erityisvartiointiin. Lassi Heikkilän johtaman heittopelin onkin pystyttävä jakamaan palloa myös joukkueen muille pelaajille. Joonas Taina ei ole loukkaantumisesta palattuaan päässyt viime kauden vireeseen. Thomasin ja Tainan lisäksi laidoilla nähdään ottelussa todennäköisesti Tuomo Tomperi ja tulokas Matias Ahola. Myös Tomperin ja Aholan on pystyttävä nostamaan tasoaan sunnuntain otteluun, mikäli Lights haluaa voitosta taistella. Salorannan viime kohtaamisen 220 jaardia ja kolmea touchdownia ei ole helppo korvata.

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *