Saints jatkaa voittojen tiellä

Gridiron Staff 8.7.2012 17:21 10 kommenttia

(5-0)

27

(2-3)

0
1 2  
13 14 27
0 0 0

7.-8.7.2012

Tampere Saintsin voittoputki II-divisioonassa sai jatkoa, kun Raisio Oakmen kaatui lukemin 27-0.

Tampere Saints luotti jälleen juoksupeliinsä hyvällä menestyksellä. Saintsin linjat olivat vieraitaan hieman etevämpiä molemmin puolin palloa. Ottelu muistutti luonteeltaan joukkueiden edellistä kohtaamista, sillä tälläkin kertaa Saintsin hyökkäys etsi aikansa tarvittavaa vauhtia. Raision sisukas peli piti myös Saintsin hyökkäyksen jatkuvasti varpaillaan. Saintsin päävalmentaja Teemu Majander kehui varsinkin joukkueensa puolustusta.

Puolustuksemme piti jälleen oman tonttinsa, kunnes lopulta löysimme oman pisteentekorytmin.

– Puolustuksemme piti jälleen oman tonttinsa, kunnes lopulta löysimme oman pisteentekorytmin. Otimme ottelussa enemmän rangaistuksia kuin aiemmin mikä selkeästi rikkoi rytmiä.

Oakmen oli saanut otteluun edellisestä kohtaamisesta puuttuneita terveitä keskushyökkääjiä. Joukkue pystyi etenemään hieman aiempaa monipuolisemmin. Yksi ottelun selkeä kulminaatiopiste oli ensimmäisellä neljänneksellä Oakmenin hyökkäysvuoro, jolla vierasjoukkue pääsi aivan maaliviivan tuntumaan. Saintsin puolustus piti hienosti maalinsa puhtaana, ja joukkueen hyökkäys punnersi selkää seinää vasten itsensä ulos.

Oakmenin pelinrakentaja Joni Vatanen kommentoi ottelun kulkua Gridironille.

– Eka puoliaika oli ihan hyvää peliä, Vatanen totesi.

– Pari virhettä meidän puolustuksessa riittivät Saintsille pisteidentekoon. Hyökkäys painoi aika tasaisesti vähän eteenpäin koko ajan, mutta pistesuoritukset jäivät kuitenkin tekemättä.

Saintsin kauden viides voitto on loistava suoritus, kun ottaa huomioon joukkueen edelliskauden tason. Majander piti voittoa nimenomaan koko joukkueen voittona.

– Mahtuihan peliin hienoja yksilösuorituksia mutta tässä pelissä onnistuja oli Saints joukkueena, joka nosti itsensä alun hermoilusta voittoon. Suorituksena se saattaa muodostua kultaakin arvokkaammaksi tulevissa peleissä, päävalmentaja arveli.

Saintsin viime kausi kakkosessa meni monien odotuksiin verraten penkin alle. Edelliskauden liigajoukkue onnistui voittamaan vain kolme ottelua kahdeksasta. Tällä kaudella ilme on ollut aivan toisenlainen. Joukkueen runko on vahvistunut viime kaudesta, mutta onko se ainoa syy? Miksi tulokset ovat tällä kaudella olleet niin paljon viime kautta parempia?

– Olen hiljaa itsekseni nauranut kommenteille meidän viime kauden pettymyksestä. Harva näyttää huomanneen kuinka rajusti joukkueemme uudistui liigasta lähdön jälkeen: liki 20 pelaaja joko vaihtoi joukkuetta tai ei siviilisyistä pelannut. Viime vuoden ja liigassa pelanneen joukkueen välillä oli yllättävän vähän yhtäläisyysmerkkejä, sillä kausi aloitettiin joukkueella, jossa kolmasosa pelaajista ei ennen kauden alkua ollut pelannut peliäkään jenkkifutista, päävalmentaja Majander huomautti ottelun jälkeen.

– Kokemuspohjan joukkueelle toivat kakkosjoukkue Angelsin pelaajat. Lähtökohtiin nähden pelasimme, jos kohta emme loistavaa, niin hyvän kauden.

Saintsin pelissä ovatkin puhaltaneet tällä kaudella uudet tuulet. Moni viime kauden tulokkaista on nyt vuoden kokeneempi. Lisäksi joukkue on saanut hyviä vahvistuksia ja kyennyt nostamaan uusia pelaajia junioritasolta.

– Juniorit ovat tuoneet uusia tuulia ja pakottaneet “vanhat parrat” kiristämään vauhtia. Joillekin pelipaikoille on jopa syntynyt totista kilpailua peliajasta, Majander kertoi.

Gridiron Staff

Sivuston toimitus. Saattaa sisältää pähkinää.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Vieläkö Saintseilla on se linjamies QB:na? :D

  • Duoda duoda, ei tuo Parikka ole koskaan linjamies ollutkaan, eikä toisaalta Lehtosen Tuukka joka on kakkosquuppa.
    Nyt on Urpå:lla tietolähde hukassa….

    BTW, meidän kotisivuilla otteluraportti ja muutama todella hyvä valokuva : http://tamperesaints.fi/uutiset.html?31

  • Mitä nyt oon Harjua kuunnellu ni uskallan väittää, että nimimerkki Urpå viittaa nyt kieli poskessa B. Amaraliin :)

  • Taidetaan viitata kyllä angelsin vanhaan ja viimekaudella joitakin pelejä pelannut Mikko Paakkunaista.

  • Tampereella on tapana ollut että ei peluuteta neuvola poikia eli alle 100kg ukkoja kuuppina. Jarkko on nippa nappa alle mutta mustalla makkaralla sekin korjataan. Jo aikoinaan Suomen paras QB Pekka Rikkinen siirtyi jäähdyttelemään linjaan ja valittiin heti joukkueen parhaaksi linjamieheksi joten Paakkunainen on Pekan jäljillä….ja onhan se häpee jos joukkueen vahvin mies ois QB.

  • Ensinnäkään Harjua ei kannata kuunnella.
    Toisekseen taitaa joukkueen kovin penkkitulos olla kikkerillä.

  • Aika moni takakentän pelaajahan on vanhemmiten kasvanut linjamieheksi jostain kumman syystä ;)
    Mutta niitä toisen suuntaan liikkuneitakin löytyy. Mieleeni muistuu ainakin Oulun monitoimimies Lauri Parviainen joka pelas junnu-MJ:ssa hyökkäyksen täkkelinä 2004 EM-kisoissa ja sen jälkeen monta vuotta Oulussa QB:nä. Ei tosin tainut koskaan vetää maastavedosta yhtä paljon kuin paroni :)

  • Late pelas QB:na lähinnä siitä syystä, että se oli (on) joukkueen paras urheilija :) Kyllä Laurin parhaat vahvuudet on edelleen linjapelissä – mies on vahva kuin härkä.

    Tampereen Tietäjä, ystäväni “Sam Ridge” on kaveri jota todellakin kannattaa kuunnella :D

  • Muistaakseni 2011 kaudella Saintseja vastaan vaan oli hassu tunne kun tämä linjamiehen kokoinen QB yritti itse linjan läpi kun oli tilanne menossa ihan maaliviivalla, tuntu oudolta kun ei QB lentänytkään kun leppäkeihäs mutta *kröhöm* pysähtyi kyllä :)

  • Niin ja selvennykseksi voin vaan kertoa että kaverilla oli oikein korvaa riipivän kimeä ääni, pelinumeroa/ nimeä en muista…

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *