Kaksi viikkoa sitten julkaisemamme kirjoitus lajimme tilasta nousi välittömästi suureen suosioon. Julkaisemme nyt kirjoituksen toisen osan.
Tämä juttu on jatkoa erittäin suositulle Jefumasterin kirjoitukselle “Potentiaalia ykköslajiksi?“, joka julkaistiin Gridironissa 12.6.
Suomalaiset rakastavat sankareita
Muistatko sinä kuka oli viime vuonna koripallon tai lentopallon Suomen mestari? Tai kuka on Suomen paras käsipalloilija, jääpalloilija tai vaikka pesäpallon lyöjä? Älä huoli, en minäkään muista. On siis turha odottaa että joku lajin ulkopuolinen muistaisi Wolverinesin voittaneen mestaruuden tai Efe Evwarayen voittaneen vuoden jenkkifutarin tittelin jopa kahteen kertaan peräkkäin. Glory Days aikaan aika moni osasi kuitenkin nimetä Ari Tuulen parhaana jenkkifutarina ja Roostersin mestarina silloinkin kun he eivät olleet mestaruutta voittaneet. Se mitä nykyjenkkifutis tarvitsee, on sankareita!
Väitetään, että sankareita syntyy vain sotatantereella. Toiset sanovat että sankareita syntyy ainoastaan poikkeusoloissa. Minulle on aivan sama miten ne sankarit syntyvätkään, kunhan saisimme jefusta sankareita kansalaisten keskusteluihin. Käytännössä lienee kuitenkin niin, että sankareita luodaan nykyään pääosin median toimesta. Niin kauan kuin amerikkalainen jalkapallo ei marginaalilajina saa mediassa itselleen nykyistä suurempaa huomiota, eivät ne sankaritkaan saa tilaa siipiensä alle muualla kuin lajin sisäpiireissä ja vaikka surullisella Suomi24 keskustelupalstalla. Ei auta muuta kuin kysyä medialta vinkkejä lajin näkyvyyden buustaamiseksi. Olin seuraavaksi yhteydessä Hesariin.
Media janoaa hyviä tarinoita – ja odottaa oma-aloitteisuutta
Aloitin kirjeenvaihdon Hesarin kanssa. Valtakunnan päälehdeksi tituleeratun Helsingin Sanomien urheilutoimituksen Heikki Miettinen ja Ari Pusa avustivat kiitettävästi pääsemään asian ytimeen. Väitteeni siitä, että amerikkalainen jalkapallo ei saa palstatilaa HS:n urheilusivuilla tyrmättiin kohteliaasti Pusan toimesta:
On väärin sanoa, ettei laji saisi tilaa. Yleinen kiinnostavuus kuitenkin ratkaisee uutis- ja juttuvalinnat. Amerikkalainen jalkapallo on tällä hetkellä varsin marginaalinen laji Suomessa siihen verrattuna, mitä se on joskus ollut. Viime kaudella teimme lajista 2-3 isompaa juttua. Sen enempään meillä ei ole mahdollisuuksia. Finaali hoidettiin isolla jutulla ja kuvalla.
Ari Pusan vastaus tukee ikävä kyllä sitä kaikkien tietämää faktaa, että ”Glory Days are long gone pass” eli kaukana jossain menneisyydessä. Arillakin on mielikuva siitä, että lajilla on takana näyttävä ja huomionarvoinen menneisyys. Taikasana parempaan tulevaisuuteen lienee yleinen kiinnostavuus ja sen nostaminen. Media kirjoittaa siitä mikä lukijoita kiinnostaa. Yritin kuitenkin löytää putken päästä valoa. Millä asiaan saataisiin korjaus. Kysymykseeni ” Mitä lajin tulisi tehdä saavuttaakseen paremman huomion urheilutoimittajien keskuudessa ja kirjoituksissa?” HS:n Pusa vastaa näin:
Amerikkalainen jalkapallo on tällä hetkellä varsin marginaalinen laji Suomessa siihen verrattuna, mitä se on joskus ollut.
Lajin ratkaisusta eli Vaahteraliigan finaalista tehdään juttu. Kiinnostavat tarinat, ilmiöt ja henkilöt ovat aina sitä, mitä halutaan. Tämä vaatii tietysti aktiivisuutta laji-ihmisiltä. Meidän omat resurssimme lajin seuraamiseen ovat rajalliset, koska seurattavaa urheilua on niin paljon. On pakko tehdä valintoja, kuten myös muiden medioiden. Jos päädymme tekemään jutun, pyrimme tekemään sen itse, eli emme mielellämme julkaise laji-ihmisten tekemiä omia juttuja.
Kaukana ovat siis ajat kun lehdet julkaisivat seurojen tee-se-itse-toimittajien otteluraportteja sivuiltaan. Jenkkifutiksella on kuitenkin eräänlainen muna-kana-haaste edessä. Media kiinnostuu siitä jos median asiakkaat osoittavat kasvavaa kiinnostusta lajiin. 80-luvulla buumi syntyi uutuudenviehätyksestä, mutta nyt uuden buumin synnyttämien edellyttäisi monikanavaisen median tarjoaman viihteen kyllästämän nuorison uuden huomion. Tämä on iso haaste ja tarvitaan enemmän kuin yksi Gridiron asiaa ratkaisemaan. Toivottavasti voimme kuitenkin nettimediana näyttää suuntaa ja osoittaa, että säännöllistä ja kiinnostavaa uutissisältöä on tarjolla myös marginaalilajin parista.
Gridiron tuottaa sisältönsä täysin vapaaehtoisvoimin. Kaikki mielenkiintoinen lajiin liittyvä julkaistaan, mutta myös me ”toimituksessa” arvostamme joukkueitten aktiivisuutta. Jefumediana Gridiron on saavuttanut lyhyessä ajassa luottopelaajan roolin. Parhaina päivinä lukijamäärät ovat jo olleet laskettavissa tuhansissa. Tästä johtuen minua hieman ihmetyttääkin se, että seurat eivät ole aktivoituneet hyödyntämään GI:n tarjoamaa mahdollisuutta jota palvelun luoja ja päätoimittaja Tuomo Tomperi seurasivuille aktiivisesti tarjoaa.
Yhteys sivuston toimituksen ja Suomessa toimivien seurojen välillä on elinehto laadukkaan sisällön tuottamiseksi. Olemmekin erittäin kiinnostuneet yhteistyöstä kaikkien sarjatasojen seurojen kanssa. Sivustolla näkyvät banneripaikat on tarkoitettu seurojen käyttöön. Osana yhteistyötä seurojen kanssa haluamme tarjota ilmaista mainostilaa sivustolla seurojen yhteistyökumppaneille.
Toivon, että seurat tarttuvat Hesarin Pusan sekä Gridironin Tomperin esittämiin haasteisiin. Mediat janoavat kiinnostavia tarinoita, ihmisiä ja ilmiöitä tietoonsa ja niistä kirjoitetaan aina. Antakaa vinkkejä kiinnostavia aiheita janoaville ammattikirjoittajille. Itse olen ainakin kovasti odottanut Hesariin juttua Karri Kuuttilasta ja hänen poikkeuksellisesta matkastaan Play Station jenkkifutis-pelaajasta melkein St Louis Rams-ammattilaiseksi, mutta se antaa vielä odottaa itseään. Tarinassa on kuitenkin vahvaa sankaripotentiaalia.
Seurat vastaan lajiliitto, tai miten sen pitikään olla
Yllä olevassa otsikossa on jo mukana asenteellisuutta. Liian usein täytyykin erilaisin rautalankamallein osoittaa kriitikoille se, että liitto = seurat + pelaajat. Kysyin SAJL:n puheenjohtaja Roope Noroselta miten hän näkee työjaon seurojen ja liiton osalta, kun tavoitteena on Vaahteraliigan suosion ja katsojamäärien kasvattaminen.
Yhteistyössä seurojen kanssa lajin näkyvyyttä on kasvatettu määrätietoisesti sekä yhteisten projektien että seurojen omien toimenpiteiden kautta. Liittotasolta toteutetaan seurojen toiminta- ja taloussuunnitelmaan hyväksymät toimenpiteet, joihin seurat osallistuvat yleensä toiminnallisella tai taloudellisella panostuksella. Mitään absoluuttista työnjakoa ei ole, mutta pääsääntöisesti seurat toimivat omalla alueellaan ja liitto valtakunnallisesti.
Liitossakin muistetaan 90-luvun suuret kuviot, sekä niihin liittyneet ongelmat. Oliko Glory Days-kausi sitenkin illuusio, joka syntyi velkarahalla? En hae retoriseen kysymykseeni vastausta Noroselta, mutta hän perustelee lajiliiton markkinointitoimenpiteiden maltillisuutta näin:
Oliko Glory Days-kausi velkarahalla syntynyt illuusio?
1990-luvun alkupuolen romahduksen myötä liiton talous oli pitkään pahasti velkainen, joten seurat ovat valinneet liiton toimintalinjaksi maltillisen kehittämisen. Tällöin lajin olemassaoloa ja kokonaisuutta ei vaaranneta suuremmilla taloudellisilla riskinotoilla. Tämä osaltaan pois sulkee massiiviset mainoskampanjat, mutta on kuitenkin mahdollistanut Vaahteraliigan televisioinnin ja tälle kaudelle kaikkien otteluiden mainostamisen Ilta-Sanomissa, samalla kun liiton talous on säilytetty positiivisena. Vuosi vuodelta näkyvyyden lisääminen onkin johtanut jatkuvaan kasvuun myös katsojamäärissä.
Oma mielipiteeni lajiliiton ja seurojen työnjakoon on se, että liiton tulee varmistaa ja kehittää toiminnan puitteita ja uskottavuutta sekä pitää huoli siitä, että erilaisissa kabineteissa jenkkifutista arvostetaan lajina lajien joukossa. Suurin osa markkinointi ja pr-työstä kuuluu paikallisesti seuroille.
Don´t ask what the sport can do for you, ask what you can do for the sport.
Ammattimaisemmat organisaatiot avuksi
Suomalaiset yritykset luottavat organisoinnin autuaaseen voimaan. Talouslehtien mukaan organisoimme rakenteitamme selvästi hanakammin kuin muut teollistuneiden maiden kollegamme. Sen sijaan urheilun rintamalla ongelmana on organisoimattomuus. Liian moni urheiluseura pyörii muutaman puuhamiehen henkilökohtaisen energian ja joskus kukkaronkin voimalla. Tehdään täysillä niin kauan kuin jaksetaan ja sitten se hirttää kiinni. Hienoa nähdä ihmisiä ylittämässä omat voimavaransa, mutta yritysmaailmassa ilmiötä kutsutaan kyvyttömyydeksi delegoida. Tuosta sinnikkäästä kyvyttömyydestä ei liike-elämässä jaeta papukaijamerkkejä kenellekään siihen sortuvalle.
Seurojen superihmiset tarvitsevat rinnalleen tavallisia tekijöitä ja joitain näkijöitäkin. Viime vuosina jenkkifutisseuroihin on ilmestynyt häivähdyksiä ammattimaisemmasta meiningistä. Lajin retoriikkaan on ilmestynyt uusia termejä kuten seurastrategiat, kehitysohjelmat, managerit, kehityspäälliköt jne. Roostersin kehitysohjelman eli Football Program 2014:n koordinaattori Olli Jussila kiteytti lajissa eri puolilla tapahtuvaa positiivista värinää talvella seuran nettisivuilla näin:
Suomessa tapahtuu nyt paljon positiivista jenkkifudiksessa. Seurat panostavat toimintansa kehittämiseen. Ainakin TAFT, Crocodiles, Trojans, Jaguaarit, 69ers, Northern Lights, ECG ja Sun City ovat uutisoineet omista kehityshankkeistaan. Wolverines tähtää Eurobowl 2012 peleihin ja miesten maajoukkue kaatoi maaottelussa Ruotsin. Roostersissa me viestimme Football Program 2014 avulla niin seuran sisällä kuin myös sidosryhmille tavoitteemme, odotuksemme ja tapamme toimia.
Suomalainen jenkkifutis ei nouse itseään suuremmaksi lajiksi vain peliä ja pelaajia kehittämällä. Ympärille tarvitaan ammattimaisemmat organisaatiot valmennuksen ja varainhankinnan ohella hallintoon ja viestintään. Yksi hyvä esimerkki arjen haasteisiin vastaamisessa on Seinäjoen Crocodiles, joka palkkasi seuran täysipäiväiseksi kehityspäälliköksi kokeneen Mika Somerkallion. Mika tietää mitä jenkkifutisseuran pyörittäminen vaatii toimittuaan takavuosina seuran hallintotehtävissä intensiivisesti. Somerkallion tekemiselle on asetettu selvät suuntaviivat. Tavoitteiksi on kirjattu muun muassa 40 uuden harrastajan värvääminen talven aikana, sekä kotiotteluiden katsojakeskiarvon kasvattaminen 500 katsojaan per peli.
Päämäärä seuralla on kuitenkin kauempana. Erinomainen näyttö pitkäjänteisestä toiminnasta Crocodilesilla on yhteistuumin parin muun seuran kanssa pystytettävä harjoitushalli. Onko Seinäjoelle syntymässä Suomen ensimmäinen jenkkifutiksen harjoittelukeskus?
Suurin ero suomalaisen ja eurooppalaisen huippuseuran välillä on organisaatio.
Totta kai amerikkalaisella jalkapallolla on vielä pitkä tie kuljettavanaan, ennen kuin muiden lajien etumatkaa yleisösuosiossa saavutetaan. Pelimerkitkin ovat hieman erilaiset. Olkoon numeroesimerkkinä vaikkapa jääkiekon mestaruuden voittanut Jyväskylän ylpeys Jyp. Joukkueen pelaajabudjetti, joka ei ollut lähellekään sarjan kärkitasoa, oli kuitenkin 2,3 miljoonaa euroa. Referenssiä potkupallon puolelta olkoon vaikka legendaarinen Valkeakosken Haka joka käytti vuonna pelaajiin rahaa 300.000 euroa. Kahden suositun lajin välilläkin taloudellinen kuilu on huikea.
Tuleen ei kuitenkaan pidä jäädä makaamaan. Suomen lakiin ei ole kirjoitettu pykälää, jossa määrätään jenkkifutis pysyvästi marginaalilajiksi maassamme. Crocodilesia kannattaa matkia organisaation kehittämisessä ja samankaltaisia liikkeitä toivoisi näkevän myös muiden Vaahteraliigaseurojen tekevän. Ei Roostersin kolmivuotinen kehitysohjelmakaan ole pöllömpi kopioinnin kohde. Elinkelpoinen seura imee kyllä toimintaansa sitten mukaan ne vapaaehtoiset, sekä ennen kaikkea uusia harrastajia ja pelaajia. Kaikki Keski-Eurooppalaisissa suurseuroissa pelanneet suomalaiset voivat kertoa mikä on ero kotimaisen Vaahteraliigaseuran ja Eurooppalaisen kollegaseuran välillä. Suurin ero suomalaisen ja Euro Top 5 seuran välillä on organisaatio.
Sveitsissä ammattilaisena pelaava Iiro Luoto tiivistää hyvän organisaation tuomat edut sanoihin Raha & Valmennus.
Rahalla saa valmentajia ja pelaajia, jos siis on asiat niin, että kotikylästä ei löydy tarpeeksi pelaajia. Tänä vuonna meillä on Broncoissa 4 jenkkivalmentajaa. Valmennuksen laatu on todella hyvää. Valmentajia löytyy joka pelipaikalle. Muuten hommat hoidetaan samalla tavalla kuin Suomessa.
Olen kuullut, että monissa keski-euroopan suuremmissa seuroissa on jenkkivalmentajat paikalla läpi vuoden ja treenejä on 3-4/viikko off-seasonillakin. Ja treeneissä tosiaan pitää käydä, jos haluaa pelissä kentälle. Suuremmissa seuroissa kilpailu pelipaikoista on todella kovaa ja sitä mukaa pelaajat sitten kehittyvät kun joutuvat joka treeneissä vääntämään tosissaan.
Uusia ideoita pöytään
Uudet ideat eivät ole itsetarkoituksellisia. Jos ne vanhat hyvät konstit joilla laji aikanaan saatiin räjähdysmäiseen kasvuun toimivat, käytetään niistä parhaita oli sitten kyse liitosta, seurasta tai toiminnasta yksilötasolla. Joitain vanhoja asioita voisi kuitenkin silloin tällöin kyseenalaistaa. Esimerkiksi jaardeista puhuminen ja jaardien mittaaminen tuntuu käsittämättömältä lajiummikon silmin. Voisiko jaardit vaihtaa sanastossa metreiksi. Siis vaikka kentällä mitat toteutettaisiin vanhan kaavan mukaan jaardeina, otettaisiin lajin sanastossa käyttöön yleisesti ymmärrettäviä termejä kuten mittayksikkönä metrit. Saattaa kuulostaa puritaanisesta jenkkifutarista haihattelulta, mutta muutos saattaisi tehdä lajista taas piirun verran ymmärrettävämmän suurelle yleisölle. On siis tässäkin asiassa Everin sanoin mietittävä olemassaolon syy ja käyttäydyttävä sen mukaisesti.
Voisiko jaardit vaihtaa sanastossa metreiksi?
Voisi myös avata keskustelun onko Vaahteraliiga pysyvästi Vaahteraliiga. Kaikki arvo ja kunnia legendalle siitä, kuinka Kanadan suurlähetystö sponsoroi liigalle pokaalin USA.n lähetystön väistettyä vastuutaan. Ei ole kuitenkaan pyhäinhäväistys mikäli liigalle löytyisi jostain lajille rahaa tuova sponsori jonka nimi liitettäisiin pääsarjan nimeen. Varmasti tiesitkin että Swarco Raiders ja Calanda Broncos mainostavat liikenteenohjausjärjestelmiä sekä olutta. Totta puhuakseni itse luulin ensin, että Calanda on kaupunki Sveitsissä, ennen kuin minulle kerrottiin että kyse on suuresta panimosta. Veikkausliigan asemaan on Vaahteraliigalla tietysti vielä matkaa.
Ideoita uudistumisesta ja vanhojen viisauksien uudelleenlämmittelyistä on tarjolla varmasti satoja tai tuhansia. Toivon, että niitä työnnetään esille entistä suuremmalla tarmolla. Itse uskon edelleen naivisti, että kotimaisella jenkkifutiksella on potentiaalia kehittyä ja kasvaa uudelleen kesän yhdeksi valovoimaisimmista yleisölajeista, siksi näitä juttuja jaksaa tännekin vääntää. Harrastajien ja joukkueiden määrät ovat nyt vahvassa kasvussa, miksi ei sama voisi tapahtua yleisömäärillekin. Toistan itseäni kun sanon, että Amerikkalainen jalkapallon on lajina suomalaisen sisun ytimessä. Kansa on saatava vain rakastamaan sitä. Raha ei ole ainoa asia mikä ratkaisee. Mukaan on saatava taas pikkuisen sitä samaa positiivista asennetta, jolla laji nousi 80-luvulla yhdeksi maan puhutuimmista urheiluilmiöistä. Näissä merkeissä mietiskelin lajin tulevaisuutta…
Toivon ainakin, että cheerleaderit palaisivat kaikkien Vaahteraliigaseurojen kenttien laidoille tai jos se ei onnistu, niin ainakin Lingerie Football näytökset puoliajoille. Ehkä se houkuttelisi jo keski-ikään ehtineet Glory Days-veteraanit takaisin katsomoihin.
PS. Kaikkeen yllämainittuun saa olla eriävä mielipide. Sen voi perustellusti kirjoittaa tuonne kommenttien joukkoon.
Kommentoi
Kirjaudu sisään