Puolustusten torjuntataistelun statistiikkaa

jefumaster 15.6.2012 12:05 Ei kommentteja

Trojans puolustus edelleen tiukkana. Kuva: Jari Turunen

Kolme kierrosta Vaahteraliigaa on pelattu ja joukkueiden voimasuhteista alkaa olla jonkinlainen kuva. Puolustusten pitävyydestä löytyy todisteita tilastojen muodossa.

Kauden ensimmäinen paniikinappulan painallus tapahtui Porvoon suunalla. Ennakkoasetelmiin nähden pahin alisuorittaja Butchers pisti kerralla koko amerikanrulettinsa liikkeeseen, mutta loukaantuneen tukimiehen, Rafael Pinedan korvaajaa ei ainakaan tässä vaiheessa julkaistu. Joukkue kaipaa pahasti ontuvan hyökkäyksensä ohella terävyyttä myös puolustuspeliin, oltuaan kolmen kierroksen jälkeen liigan toiseksi eniten jaardeja päästänyt joukkue Vaahteraliigassa.

Puolustusten taitelussa kolmen kärjessä tapahtui muutos Roostersin kiilattua neljänneltä sijaltaan kakkoseksi. Wolverines puolustus säilytti paikkansa odotetusti liigan tehokkaimpana, mutta Trojansin roikkumista kolmen kärkipuolustuksen joukossa voidaan pitää yllätyksenä.

Puolustuspelaajien henkilökohtaisen taklaustilaston kärkeen on noussut Butchersin Tero Kontiainen 26,5 tilastomerkinnällään. Viime viikolla kärkipaikkaa pitänyt Roostersin Antonio Harris hengittää Kontiaisen niskaan 25 taklauksellaan tasalukemissa Lightsin Nick Garratin kanssa.

Säkityksiä on tililleen kerännyt eniten Crocodilesin Lasse Kankaanpää  (3+1) ja syötönkatkopörssin kärjessä jatkaa viime viikolla ilman huomiota jäänyt Lightsin Niklas Krogerus (3 kpl).

Tulevan viikonlopun kolmen ottelun kierroksen jälkeen menee useampia viikkoja, ennen kuin joukkueiden suorituksia voidaan verrata tasamääräisesti ottelumäärään perustuen.

Puolustusten päästetyt jaardit 3 kierroksen jälkeen

Lähde:

SAJL tilastosivut

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *