Steelers selvään voittoon Joensuussa

Tuomo Tomperi 10.6.2012 14:47 2 kommenttia

(1-2)

0

(2-0)

61
1 2  
0 0 0
42 19 61

9.-10.6.2012

Arkistokuva. Kuva: Jari Turunen

Kuopio Steelers otti odotetun voiton rutiinilla Joensuu Wolvesista lukemin 0-61 (0-42).

Juoksupelillä lauantaina vahvasti edennyt Steelers oli isäntiään edellä varsinkin linjapelissä. Vahvan hyökkäyksen linjan siivittämänä Steelers ensin pehmitti Wolves-puolustusta keskeltä, ja sopivan sauman tullen hyökkäsi nopealla kiertopelillä. Muutamaan otteeseen Wolvesin puolustuksen linja onnistui murtautumaan läpi Steelers-linjasta, mutta pääosin linjapelissä edettiin vieraiden komennossa.

Hieman sateisessa säässä pelatussa ottelussa nähtiin jonkin verran myös heittopeliä, mutta vähän onnistumisia. Steelersin pelinrakentaja Mikko Soininen ja laitahyökkääjät eivät aina olleet samalla sivulla. Lauantain ottelussa nähtiin heittopelissä myös hyviä suorituksia, mutta usein pienet virheet riittivät torpedoimaan etenemisen. Wolves luotti ottelussa juoksupelin lisäksi aika-ajoin nopeisiin heittoihin yhdistettynä pelinrakentajan rollout-juoksuihin. Toisella puoliajalla Steelers vaihtoi kentälle pelinrakentajaksi nuoren Jukka Pietikäisen.

Steelers-puolustus oli ottelussa odotetun vahva. Vahvan linjapelin lisäksi vierasjoukkueen puolustus sai aiheutettua useita rähmäyksiä ja syötönkatkoja. Wolves sai uusia yrityksiä satunnaisesti, mutta pitkät, kontrolloidut hyökkäysvuorot jäivät lauantaina puuttumaan.

Steelersin vastuuvalmentaja piti joukkueensa esitystä hyvänä.

– Ihan ok peli. Ei mikään täydellinen, mutta omalla tämänhetkisellä tasolla pystyttiin kuitenkin pelaamaan alusta loppuun. Eteenpäin on aikaisemmasta ottelusta menty, mutta tekemistä on vielä paljon.

– Matsin valopilkkuna nostettakoon esille puolet molemmista kauden otteluista pelannut 16-vuotias pelinrakentajamme ja koko hyökkäyksen linja. Kaiken kaikkiaan ottelu toimi hyvänä harjoituksena lohkon ylivoimaista suosikkia Vaasaa varten.

Ensi viikolla nähdään A-lohkon kärkikamppailu, kun lohkon kärkipari Steelers ja Vikings kohtaavat Vaasassa. Kyseinen ottelu tulee Gridironin arvioiden mukaan olemaan tähän mennessä pelatuista otteluista kovatasoisin II-divisioonassa.

Kommentoi

  • Kuka on Steelersien vastuuvalmentaja?

  • Janne Haapanen on Steelersin vastuu/päävalmentaja.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *