Kakkosdivari palaa tauolta

Gridiron Staff 7.6.2012 13:06 12 kommenttia

Kakkosessa nähdään jälleen liki täysin kierros. Kuvat: Jari Turunen / Johnny Karlsson, www.carlcon.eu

Viime viikonloppuna hiljaiseloa viettänyt kakkonen palaa ryminällä takaisin kuvioihin kuuden ottelun voimin.

Mielenkiintoisesti Gridironin uusimman Power Rankingsin TOP5:sta peräti kolme joukkuetta huilaa tällä viikolla. Ennakkosuosikin viittaa kantava Hyvinkää Falcons, vahvasti kauden aloittanut Vaasa Vikings ja oman lohkonsa kärkipaikasta taisteleva Wolverines II eivät pelaa tänä viikonloppuna. Kiinnostavia ottelupareja kierroksella silti riittää!

Kierroksen avaa lauantain kamppailu Northern Lights II:n ja Jyväskylä Piratesin välillä. Puoliltapäivin alkava ottelu on kiinnostava jo siitäkin syystä, että paljon parjattu Northern Lights II pelaa vihdoin kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Kymmenellä miehellä Kuopiossa pelannut joukkue on oletettavasti kotonaan vahvempi, mutta vastus on kova. Pirteästi vahvaa Vaasaa pelannut Pirates lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Northern Lights II:n linjapeli on avainasemassa. Joukkue tarvitsee ehdottomasti uutta verta linjaan, jos se haluaa haastaa vahvan Piratesin A-lohkon ottelussa.

Vain puoli tuntia lauantain avausottelun jälkeen alkava kamppailu Päijät-Häme Panthersin ja Lappeenrannan Rajaritarien välillä tuo varmasti selvyyttä B-lohkon voimasuhteisiin. Falconsille tylysti hävinnyt Panthers pelaa nyt kauden toista otteluaan. Rajaritarien otteet ovat olleet ailahtelevaisia. Ensimmäisellä kierroksella joukkue hävisi tulokasjoukkue Huskiesille, mutta toisella kierroksella tuli voitto ennakkoon vahvempana pidettyä Bouncersia vastaan. Lappeenrannan nuorisojoukkueelta voidaan odottaa heittopainotteista hyökkäystä, joka toimiessaan voi hyvinkin tuoda vierasvoiton mukanaan Lahdesta.

Panthers arvioitiin ehkä hieman tylysti sarjan toiseksi heikoimmaksi joukkueeksi, mutta nyt kotijoukkueella on mahdollisuus näyttää, mihin se todella pystyy. Lappeenranta on erinomainen mittapuu tulokasjoukkueelle. Ottelun lopputulos tulee vaikuttamaan playoff-sijoituksiin mahdollisesti hyvinkin merkittävästi. Ennen ottelua nostamme jo yhden ottelun voittaneen lappeenrantalaisjoukkueen ottelun suosikiksi.

Rajaritarien päänahan avauskierroksella vienyt Huskies kärsi toisella kierroksella odotetun tappion Falconsille, mutta tällä kierroksella joukkueella on jälleen mahdollisuus näyttää, mihin se pystyy. Pullerilla pelattava ottelu Bouncersia vastaan on ennakkoasetelmiltaan varsin tasainen. Bouncers vastaa hämeenlinnalaisten kotietuun kokemuksellaan. Avausottelussaan Lappeenrantaa vastaan hieman pettänyt Bouncers on Gridironin valinta ottelun voittajaksi, vaikkakin täpärästi.

Joensuussa Wolves saa vastaansa Kuopio Steelersin. Vasta yhden ottelun tällä kaudella pelannut Steelers on tämän viikon joukkueista kaikkein korkeimmalle arvioitu. Vikingsille tylysti 47-0 hävinnyt Wolves lähtee otteluun altavastaajan asemasta. Wolves saa kotiotteluunsa varmasti liki täyden rosterin, mutta toisaalta myös paikallisvastustaja Steelersin rivit lienevät kunnossa. Wolves-ottelu on tietyllä tavalla Steelersin ensimmäinen oikea ottelu tälle kaudelle. Uskomme kokemuksen ja rutiinin riittävän Steelersin vierasvoittoon.

Sunnuntaina kakkosessa pelataan vielä kaksi ottelua. Kahdella tappiolla kauden avannut Hanko Sun City on kotiottelussaan Saintsia vastaan jo lähes pakkovoiton edessä. Pudotuspelejä ajatellen Sun Citylla on varaa hävitä koko loppukaudella hyvin todennäköisesti vain kerran. Jos kolmas tappio tulee jo joukkueen kolmannessa pelissä, vaaditaan joukkueelta jo todellisia urotekoja loppukaudella.

Yhden ottelun pelannut Tampere Saints on ollut alkukauden arvioissa kova, mutta miten joukkue reagoi kenties jo epätoivoista Sun Citya vastaan? Sun Cityn puolustus on ollut alkukaudella todella tarkkana. Jos Hanko saa hyökkäyspelinsä kulkemaan, voi kotivoitto hyvinkin olla tosiasia. Uskomme, että kierroksen yllätyksestä vastaa tällä viikolla Hanko Sun City.

Viikonlopun päättää Salo Scorpionsin ja Raisio Oakmenin kamppailu sunnuntai-iltana. Power Rankingsin sijoilla 6 ja 8 majailevat C-lohkon joukkueet tarjoavat todennäköisesti vähämaalisen ja tiukan ottelun. Molemmat joukkueet ovat voittaneet Sun Cityn täpärästi lukemin 9-6 ja 6-0. Saako jompikumpi hyökkäys aikaisessa vaiheessa pisteitä taululle? Aukeaako legendaarinen ketsuppipullo? Ottelun lopputulosta on hankala arvioida, mutta uskomme Scorpionsin kotiedun riittävän tällä kertaa voittoon.

Arviot

  • Northern Lights II – Pirates 2
  • Panthers – Rajaritarit 2
  • Huskies – Bouncers 2
  • Wolves – Steelers 2
  • Sun City – Saints 1
  • Scorpions – Oakmen 1

Millaiset ovat sinun arviosi?

Gridiron Staff

Sivuston toimitus. Saattaa sisältää pähkinää.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Panthers – Rajaritarit 1, muuten yhdyn veikkaukseen.

  • Sun City – Saints vahva 2! Yllättäjä onkin Huskies, joka voittaa niukasti portsarit.

  • Onko Sun Cityllä miespulaa kun jo huoltokin joutuu pelaamaan? :)

  • Tiirapaasi, etkö ole nähnyt Water boy:ta? =D

  • Olen osan. Sun City siis paljasti salaisen aseensa. :)

  • Puoliajalla Sun City-Saints 7-27

  • Ja lopputulos 7-44. Saints hyökkäys teki hyvää ja tuloksellista työtä! Toisaalta puolustus hoiti hommansa loistavasti.

  • Sivuston Virallinen Arvio ™ osui oikeaan peräti kahdessa tapauksessa kuudesta :D Varma tieto: ensi viikolla tiedetään paremmin.

  • Kiitos Hangon joukkueelle. Lukemista huolimatta ainakin linjassa jaksoi äijät hymyillä ja pelata reilusti ja kovaa loppuun asti. Viikon päästä Saints ottaa mittaa Oakmenista ja panoksena lohkon kärkipaikka.

  • Kiitos myös Saintsille! Vaikka pataan tuli ni oli pirun hauska pelata!

  • Kiitos saintsille pelistä.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *