Nuoruus vastaan kokemus

Tuomo Tomperi 5.6.2012 17:00 Yksi kommentti

Sekä Aleksi Kriivarinmäki että Tapio Jääskeläinen ovat vakiinnuttaneet paikkansa seuransa edustusjoukkueissa. Kuvat: Henna Kvist / Jari Turunen

Juniorimaajoukkueista tutut TAFT:n Tapio Jääskeläinen ja Jaguaarien Aleksi Kriivarinmäki kertovat, millaista on olla nuori linjamies liigatasolla.

Linjamiehen tehtävä on amerikkalaisessa jalkapallossa varmasti kaikkein fyysisesti raskain. Monelle nuorelle on haaste nousta miesten sarjoihin, kun vastapelaajien voimatasot nousevat äkkiä jyrkästi. Miten nuoren linjamiehen tulee asennoitua siihen, että saa vastaansa isomman ja voimakkaamman pelaajan? Millaisin eväin kovia karjuja vastaan pärjätään?

– Lähden aina haastamaan täydellä teholla, TAFT:ssa vuonna 2007 aloittanut Tapio Jääskeläinen kertoo.

– En koskaan aliarvioi vastustajaa. On tärkeää keskittyä tekemiseen, tehdä kaikkensa eikä lannistua vaikka vastassa olisi parempi pelaaja. Saan ainakin itse enemmän motivaatiota treenata enemmän jos en pärjää.

Jaguaarien 18-vuotias Aleksi Kriivarinmäki on samoilla linjoilla.

– Asennoidun peliin siten, että kaikki jätkät on ihmisiä kentällä – oli ne jenkkejä tai Suomen kärkinimiä. Kaikkia pelaajia lähdetään blokkaamaan samalla tyylillä kun muitakin. Vaikka joskus saatan ennen peliä olla vähän kauhusta kankeaena, jos siellä on joku nimekkäämpi kaveri vastassa, Kriivarinmäki nauraa.

– Viime kaudella ensinmäisiä pelejä pelatessani kuitenkin huomasin, että vaikka siellä on miesten maajoukkuelinjamiehiä vastassa, niin kyllä ne liikkuu taaksepäin jos vaan jaksaa tehdä oikeasti töitä kentällä sen eteen. Nuoren linjamiehen pitää muistaa treenata fysiikkaa tarpeeksi talvella, että saisi voimatasolla edes vähän kiinni kavereita jotka on pelannut liigaa jo ennen kuin on itse edes syntynyt.

Amerikkalaisen jalkapallon erityispiirteisiin kuuluu se erikoisuus, että moni aloittaa lajin vasta aikuisiällä. Kriivarinmäelle “juniorikoulu” on tuttu ennen isompiin saappaisiin astumista. Jääskeläinen sen sijaan päätyi jo 14-vuotiaana suoraan TAFT:n miesten edustusjoukkueeseen, joka pelasi tuolloin II-divisioonaa.

– Aloittaessani lajin viisi vuotta sitten miehet ja juniorit treenasivat keskenään. En päässyt tuolloin pelaamaan D-junioreissa, kun tuolloin ei ollut kyseistä sarjaa. Päädyinkin jo 14-vuotiaana TAFT:n miesten joukkueeseen II-divariin ja siitä lähtien olen pelannut joka vuosi miesten joukkueessa, Jääskeläinen paljastaa.

Kriivarinmäki arvostaa nuorten sarjoista tullutta kokemusta.

– Junioripeleissä pääsee aina kaikki kentälle, ja sitä kautta saa pohjaa ja oppii pelaamaan ennen miesten sarjoihin nousua. Olen saanut aina pelata junioreissa paljon ja molemmin puolin palloa. Omasta mielestäni olen saanut hyvän pohjan ja oppinut perustekniikat hyvin ennen miehiin nousua. Pelasin vielä junioripelien päälle miesten II-divaria kaudella 2010 ja sain paljon oppia konkareilta.

Sanotaan, että “urheilija ei tervettä päivää näe”. Tämä pätee varmasti erityisesti linjamiehiin. Millaiset vammat ja vaivat ovat linjamiehille yleisimpiä? Miten pienempiin loukkaantumisiin asennoidutaan? Jääkö matsi välistä, jos vaikka ranne on kipeä?

Saa olla paha vamma, että jään kaikesta kivasta paitsi

– Onneksi en ole vielä loukannut itseäni pahemmin, muutamaa pientä haaveria lukuun ottamatta. Voisin kuvitella, että yleisimmät vammat ja vaivat ovat olkapäähän, polviin, nilkkoihin ja sormiin kohdistuvia. En ole jättänyt peliä välistä pienen haaverin takia, teippi korjaa kaiken! Saa olla paha vamma, että jään kaikesta kivasta paitsi, Jääskeläinen nauraa.

Kriivarinmäkikään ei toverinsa tavoin hätkähdä pienistä.

– Omalla kohdallani yleisemmät vammat ja vauriot on sormien ja ranteiden vääntymiset ja olkapäävammat. Itselläni on nuoresta iästä huolimatta molemmat olkapäät vaatineet aika ison remontin. Peli ei jää väliin pienimmistä loukeista eikä flunssasta. Viime kaudella rikoin olkapääni ensinmäisessä liigapelissä. Pelasin sillä sitten kauden loppuun asti, ja kauden päätteeksi menin leikkauspöydälle.

Varsinkin liigatasolla kaikki eivät pääse välttämättä heti aloittavaan kentälliseen. Miten asennoitua siihen, jos peliaika jää joskus vähiin? Molemmilla pelaajilla on tarjolla samansuuntaisia neuvoja.

– Ei kannata ottaa siitä itseensä, vaan antaa kaikkensa treeneissä ja peleissä kun pääsee kentälle. Treeniä, treeniä, treeniä, Jääskeläinen valottaa.

 Jännitys hävisi heti kun pääsi kentälle ja sai “gamefacen” päälle.

– Pitää asennoitua siten, että viikolla treeneissä lunastaa sen oman paikkansa pelaavasta kokoonpanosta, Kriivarinmäki lisää.

– Viime kaudella olin penkkiä lämmittämässä ensinmäisen pelin jälkeen yhden pelin verran, kun en vielä osannutkaan pelikirjaa ihan täysin. Yhdessä toisessa loppukauden pelissä en myöskään ollut aloittava, kun hölmöilin paikkani toiselle peliä edeltävänä viikolla. Mutta valmentajien kannattaa muistaa se, että omissa junioreissa on joukkueen tulevaisuus ja juniorit ei opi mitään jos niitä istutetaan penkillä kaikki pelit.

Monelle nuorelle on iso juttu päästää pelaamaan ensi kertaa “isojen poikien” sarjaan. Mitä ennen ottelua saattaa miettiä? Mikä asia jännittää eniten?

– Tulee mieleen mitä itse ajattelin ennen ensimmäistä miesten peliä: “Pärjäänköhän minä..” mutta jännitys hävisi heti kun pääsi kentälle ja sai “gamefacen” päälle, Jääskeläinen kertoo hymyssä suin.

– Minua jännitti viimekaudella ennen peliä se, jos teenkin ison virheen josta koko joukkue voi kärsiä. Onneksi kuitenkin meillä oli viime kaudella jenkkilinjamies Jake Forshey, jonka kanssa ystävystyin ja joka opetti minulle paljon asioista pelistä ja peliin valmistautumisesta, Kriivarinmäki toteaa.

Kommentoi

  • Hyvä artikkelin aihe ja hienoa, että näitä tulevaisuuden tähtiäkin tuodaan esille! Mutuna tuntuu siltä, että tänä vuonna olisi useammassakin joukkueessa näitä nuorempia linjamiehiä nostettu edustukseen rinkiin rohkeasti mukaan ja se on erittäin hyvä juttu, että luottoa kavereihin löytyy.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *