Wolverines myrskyn silmästä Myyrmäkeen, EFL Part II

jefumaster 3.5.2012 14:58 Yksi kommentti

Asetelma Wolverines-Broncos otteluun ovat suomalaisittain katsottuna haastava. Kovalla panostuksella EFL-sarjaan lähtenyt hallitseva Suomen mestari on 43 pistettä tappiolla.

Kaiken lisäksi joukkueen valmennustiimi puolittui vappuaattona. Wolverinesin EFL-kotiottelun ylle uhkaavat vyöryä synkät pilvet. Kyse ei ole vertauskuvasta, vaan Forecan lauantaille antamasta sääennusteesta. Eteläisen Suomen ylle ennustetaan sadealuetta, joten jopa helteisen keväiseen Keski-Eurooppaan tottuneet sveitsiläiset saanevat kylmän suihkun taivaalta päällensä saapuessaan Wolverinesin vieraaksi ISS-Stadionille lauantaina.

Wolverines on ollut eräänlaisen myrskyn silmässä viikonlopusta lähtien. Joukkue ilmoitti päävalmentajansa vaihtamisesta ja muutaman pelaajan siirtymisestä joukkueen jättävän Kari Leivojan mukana Porvooseen. Ahma-manageri Peetja Mannila on halunnut antaa joukkueelleen, sekä valmennustiimilleen työrauhaa kohun keskellä ja kommentoi itse lauantain EFL-ottelua ja ennakkoasetelmia Gridironille.

Hei Peetja, olette 49-6 tappiolla eli kirittävää 43 pistettä. Mikä on tavoitteenne lauantaina ?

Emme ajattele piste-eroa, peli kerrallaan lähdetään pelaamaan downeja täysillä. Lopuksi katsotaan tulostaululle riittikö se. Saavuttaaksemme tuon piste-eron on meidän saatava luotua vastustajalle pallonmenetyksiä. Melko varmasti nimittäin nähdään kentällä vastustaja, joka pelaa todella konservatiivista fudista ja pyrkii välttämään riskejä ja pallonmenetyksiä. Jos puolustuksen ja spessujen pallon riistot on ottelun jälkeen 4 – 0 meille, niin ei tuo piste-erokaan ole mahdotonta saavuttaa.

Kukaan ei varmaan odotakaan, että lähdette häviämään. Mutta onko teillä oikeasti muuta kuin teoreettinen mahdollisuus jatkoonpääsyyn ?

Ottelun suhteen meillä ei ole mitään hävittävää, vain vastustaja voi tulla ISS Stadionille hölmöilemään 43 pisteen johtonsa. Meillä etua antaa se, että tällä kertaa vastustaja on joutunut siirtämään koko organisaationsa edellisenä päivänä Suomeen joten matkaväsymys on heidän puolellaan. Ei tarvita kuin muutama pohjaan laitettu hyökkäysvuoro ja siihen päälle pari vastustajalle aiheutettua pallon menetystä niin ottelu saa kokonaan uuden luonteen.

Ensimmäinen osaottelu oli Wolverinesille kauden ensimmäinen todellinen jenkkifutismatsi tänä keväänä. Mitä opitte Churissa omasta pelistänne ?

Tällä tasolla ei ole varaa virheisiin, ja ne on karsittava pois. Rangaistukset joihin tyssää hyvä hyökkäyksen draivi, pallon menetykset ja oman vastuun menettäminen on asioita joihin ei lauantaina voida sortua.

Omiin virheisiin pystytte varmasti vaikuttamaan harjoittelemalla, mutta kerro vielä mikä Broncoissa yllätti ?

Tiesimme Broncosin hyväksi joukkueeksi, mutta joukkue taisi olla vielä piirun verran kovempi. Joukkueeseen on satsattu todella paljon tänä vuonna. Sinne on hommattu Eurobowlin voittanut valmentaja sekä 21 ns. ostopelaajaa. Toinen asia mikä yllätti täysin, oli se, ettei Sveitsissä (kellojen kotimaassa), ollut edes näkyvää pelikelloa;)

Mikä on sairastuvan tilanne. Pelaako Andrew, Henderson tai Evwaraeye lauantaina ? Onko uusia loukkaantumisia ?

Uusia loukkaantumisia ei ole. Mike Andrew palaa pelaavaan kokopanoon ja Efe Evwaraye on myös pelikykyinen. Henderson on näillä näkymin sivussa Vaahteraliigan avaukseen. Myös Westerlund ja Sarvi ovat epävarmoja.

Edellisessä kohtaamisessa Broncojen kahteen suuntaan pelaava jenkki oli kentän kuningas kolmella maalillaan. Laitetaanko DJ Wolfe erikoisvartiointiin ?

Juoksupelin pysäyttäminen on ensisijaisesti puolustuksen boksin tehtävä. Pallonkantajaa pysäyttämään voidaan laittaa lisää miehiä boksiin, mutta tähän en voi ottaa kantaa koska strategiat ja niiden toteutus ei ole käsissäni.

Joukkueen ympärillä on kuohunut viime päivinä. Miten se vaikuttaa peliin valmistautumiseen ?

Joukkueelle pyritään antamaan rauha näistä asioista keskittyä peliin. Se, että minä esimerkiksi kommentoin näitä asioita on yksi esimerkki siitä. Eli pyrimme luomaan tilanteen jossa joukkue ja pelaajat voivat keskittyä vain olennaiseen.

Miten itse tapahtumajärjestelyt ovat onnistuneet ja miten ajoissa kannustatte yleisöä paikalle ?

Davisto avaa ovensa klo 16.00, Big Brother voittaja Janica Kortman tulee esiintymään Daviston tiloissa pääkatsomossa noin klo 17.00.

Wolverines suosittelee lippujen hankkimista ennakkoon Lippupalvelun pisteistä tai nettikaupasta. Portillakin niitä myydään mutta ainoastaan käteiskaupalla. Tämä on hyvä huomioida paikalle saapuessa.

 

Tapahtuman aikatalu:

16.00 Pregame Party

18.00 Kick Off

22.00 Eurobowl Summer Kick Off Party hosted by Wolverines @ Silk

EFL-liput Lippupalvelusta: http://www.lippupalvelu.fi/event/Eurobowl-2012-lippuja/ISS0505B

 

Sveitsiläiset hereillä

Suomen liigan ja Wolverinesin kuohuntaa on seurattu myös Sveitsin suunnalla. Gridironin lukijaksi aiemmin tunnustautunut Broncosin suomalaistähti Iiro Luoto on varsin tietoinen vastustajan tilanteesta.

Valmentajakohu on huomattu täällä asti ja sitä on kovasti ihmetelty, että miksi, mutta kaippa kaikkeen syyt löytyy. Me kuitenkin saavumme Suomeen perjantaina iltapäivällä ja sitten alkaa valmistautuminen lauantain peliin. Omalta osalta se alkaa sillä, että että koitan kattoa jostain teeveestä Suomen lätkäpelin

Millaisia ohjeita annat suomalaisille katsojille Broncoista. Keitä kannattaa erityisesti seurata.

Itse kiinnittäisin huomion muutamiin pelaajiin. Esim #4 Tissi Robinson, #7 Steve Valentino, #32 DJ Wolfe ja listaa voisi helposti jatkaa, sillä meillä on monia räjähtäviä pelaajia ja heitä löytyy aina linjamiehistä potkaisijaan asti. Uskon, että katsojat löytävät pelimiehet kentältä.

Voitko antaa vinkkiä, oletteko tehneet muutoksia joukkueeseenne kotiottelun jälkeen:

Muutoksia on varmaan odotettavissa enempi Wolverines leirissä. Me ei paljoa haluta muutoksia tehdä tällä hetkellä kun nyt me pelkästään voitetaan pelejä.

Calanda Broncosin Iiro Luoto vaikuttaa itsevarmalta ottelun suhteen. “Kotonaan” pelaavalla Wolverinesilla ei ole Peetja Mannilan mukaan tässä tilanteessa enää mitään hävittävää. Odotettavissa on siis kauden tasokkainta ja ennakoluulottominta jenkkifutista lauantain hämärtyessä ISS-Stadionilla.

Toivottavasti jenkkifutisväki saapuu paikalle sankoin joukoin seuraamaan Iiron ohjeiden mukaan vaikkapa Tissin (#4) liikkeitä.

EFL Division 2. Game II Helsinki Wolverines vs. Calanda Broncos lauantaina 5. toukokuuta Vantaan ISS Stadionilla alkaen klo 18.00

Lue myös:

Sveitsin kakkosliigassa pelaavan Thon Tigersin amerikkalaisvalmentaja George Conterasin Coaching for Pizza blogin kirjoitus Broncos – Wolverines ottelusta 21. maaliskuuta.

Calanda Broncosin otteluennakko 3. toukokuuta.

Wolverines otteluennakko 4. toukokuuta

SAJL kertoo ottelun näkyvän suorana nettilähetyksenä sajl.fi-sivulla

Avatar

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Erinomainen kuvakertomus ja ja kommentit tossa “Coaching for Pizza” blogissa johon linkki. Erityisen ihastunut kirjoittaja on näköjään Wolvojen huoltajan (BB Stefan) olemukseen.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *