Viisi joukkuetta valmistautuu taisteluun Spagettimaljasta

jefumaster 23.12.2017 20:24 56 kommenttia

Kuvat: Jari Turunen

Viime kaudella I-divisioona huipentui Spagettimaljassa Kuopio Steelersin huikeaan näytökseen. Vuonna 2018 ykkösen loppuotteluun on tyrkyllä jälleen viisi joukkuetta.

Tulevalla kaudella I-divisioona pelataan kolmatta kertaa perättäin viiden joukkueen tynkäsarjana. Sarjatason rooli askeleena Vaahteraliigaan ei ole innostanut alempien sarjojen joukkueita mukaan varustelukilpailuun kuin rajallisesti. Kaudella 2018 menestymistä tulevat kokeilemaan II-divisioonan suvereeni mestarijoukkue Kotka Eagles sekä Länsi-Uudenmaan joukkueiden yhdistelmänä syntynyt United Newland Crusaders. Viime kaudella divisioonassa neljänneksi sijoittunut Jyväskylä Jaguaarit päätti hakea vauhtia alemmista sarjoista. Gridiron tarkastelee ykkösen joukkueiden tilanteita vuodenvaihteen kynnyksellä.

Helsinki Wolverines

Wolverines on hakenut vauhtia divisioonasta alkuperäistä kehitysohjelmaansa hitaammassa tahdissa. Kolme viimeistä kautta ovat tuottaneet ylimmälle sarjatasolle neljä uutta joukkuetta, mutta Wolverines jatkaa liiganousuun valmistautumista yhä ykkösessä.  Ahmalassa kauteen 2018 valmistaudutaan kahden suuren muutoksen vauhdittamana. Joukkueen päävalmentajaksi on värvätty kokenut Kari Titola, jonka odotetaan laittavan erityisesti puolustuspelaamisen kuosiinsa. Toinen suuri muutos koskee pelinrakentajavalintaa. Maajoukkuepelinrakentaja Janne Lehtinen on saanut antaa pelipaikkansa Robert Johnsonille, joka ilmoitti jo hyvissä ajoin syksyllä valmistautuvansa pelaamaan aloittavana pelinrakentajana joukkueessaan.

Kuva: Jari Turunen

Wolverinesille tyypilliseen tapaan joukkueen talvikauden rosteri on laaja, mutta erittäin vaikeasti tulkittavissa.  Miesten kolmella eri sarjatasolla pelaaviin joukkueisiin on kirjattu pitkälti toistasataa pelaajaa, joiden lopullinen rooli tullee vahvistumaan vasta kauden kynnyksellä tai sen aikana. Varmoja menetyksiä on toistaiseksi kirjattu kolme, Janne Lehtisen ohella puolustuslinjan Niko Nousiainen sekä Petri Pallari ovat ilmoittaneet siirroistaan liigajoukkueisiin. Toisaalta myöskään saamapuolella ei ole ollut esittää kovinkaan suurta liikehdintää. Karri Kuuttilan paluu ahmapaitaan on toki yksi offseasonin suurimmista siirtouutisista ja hankolaisen Markku Heinäsen siirto on pienoinen yllätys, kun Sun City pelaa tulevalla kaudella samalla sarjatasolla Uudenmaan yhdistelmäjoukkueessa.

Ulkomaalaispelaajien sopimuksia ei Wolverines ole vielä julkaissut. Robert Johnsonin ohella myös Cedric Johnson ja Jason Thomas jatkavat joukkueessa, mutta he eivät syö ahmojen jenkkikiintiötä. Puolustuksen Antonio Harris on kirjattu talvikaudeksi joukkueen valmennustiimiin. Pelaako taklauskone Harris kiintiöpaikalla vai saako hän tulevalle kaudelle vihdoinkin EU-statuksen, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa päävalmentaja Titola saa houkutella erityisesti puolustukseensa lisää kokemusta ilmoittautuakseen totuttua terhakkaammin liigapaikan jahtiin.

East City Giants, Helsinki

Ennakkoluulottomasti menneellä kaudella pelannut ECG jatkaa kehittymistään yhdysvaltalaisen valmentaja-pelinrakentaja Jabari Harrisin johdolla. Pitkälti amerikkalaispelaajan yksilösuoritusten avulla menestynyt helsinkiläisjoukkue on solminut jatkosopimuksen myös brittitaustaisen Xavier Andren kanssa. Kaudella 2017 ECG täytti toisen amerikkalaispelaajan kiintiöpaikan vasta pudotuspelien kynnyksellä, mutta tällä kaudella vahvistusten sopimukset on julkaistu hyvissä ajoin.  Joukkueen puolustusta saapuu vahvistamaan Suomessa jo useampia kausia pelannut Greg Robinson. Robinsonin viime kausi kului Turussa pitkälti Trojansin sivurajalla alkukauden kolhujen takia. Kokenut Robinson tuo ECG:n puolustuksen fronttiin sekä kokoa että aggressiivisuutta runsain mitoin.

Kuva: Jari Turunen

Itähelsinkiläiset sijoittuivat kaudella 2017 divisioonassa kolmanneksi ja tulevan kauden tavoitteena on parantaa sijoitusta sarjassa.  Spagettimaljaan tähtäävän harjoituskauden tehokkuutta parantavat uusien valmentajien ohella farmisopimus Vantaa Taftin kanssa. Juuri joulun alla laskettuna ECG:n nettisivuilla julkaistussa rosterissa on yhteensä 29 pelaajan nimet. Mielenkiintoinen huomio pelaajalistalla, on amerikkalaispuolustaja Eric Irvinin nimi.  Onko pelikiellossa kautensa päättänyt Irvin ECG:n kolmas jenkkivahvistus vai onko joku kolmikosta hakemassa EU-statusta Suomen sarjoihin?

Kotka Eagles

Kymenlaakson ykkösjoukkueen paikkaa tavoitteleva Eagles pelasi kaudella 2017 lähes puhtaan sarjan. Hanko Sun Cityn Rautamaljassa voittanut konkaripitoinen joukkue ei epäröinyt tarttua sarjanousun mahdollisuuteen varsinkaan pelaajavalmentaja Niclas Carpelanin ilmoittaessa jatkavansa uraansa Kotkassa. Kokenut Carpelan on magneetin lailla onnistunut imuroimaan ympärilleen kokeneita pelimiehiä, eikä tuleva ykkösen kausikaan tule olemaan poikkeus aiemmasta.

Toistaiseksi kovimmat Eaglesin riveihin värvätyt vahvistukset ovat yhdysvaltalaistakamies LaMiquell Roberts sekä viime kaudella Roostersissa pelannut Esa Vanhoja.  Kotkan historian ensimmäiseltä amerikkalaisvahvistukselta, Robertsilta odotetaan joukkueessa paljon ja miehen monipuolisuuden ansiosta joukkue on ilmoittanut toistaiseksi harkitsevan kauden pelaamista ainoastaan yhden amerikkalaisen voimin.  Kevät näyttää, palaavatko joukkueessa vahvasti pelanneet balttivahvistukset kotkalaisten rosteriin.

Kotka Eagles olisi kauden 2017 rosterillaan yltänyt todennäköisesti ykkösdivisioonassakin pudotuspeleihin. Seuran tärkeimpänä tavoitteena 2018 on todennäköisesti ryöstää maakuntansa ykkösjoukkueen asema rannikkokaupunkiin, mutta samalla mitata mahdollisuuksia jopa suurempaan menestymiseen. Todennäköistä on myös, että Carpelanin suostuttelemina kentillä tullaan näkemään useampiakin konkaripelaajia, joita pelaajalistalta emme vielä löydä.

Kouvola Indians

Kaksi edellistä kautta voitoitta ykkösessä tarponut Kouvola Indians on ollut divisioonan joukkueista signausmarkkinoiden aktiivisin. Seura ilmoitti hyvissä ajoin solmineensa jatkosopimuksen viime kauden lopulla joukkueeseen liittyneen pelinrakentaja Philip Garcian kanssa.  Garcia osallistuu joukkueen toimintaan ja valmennukseen läpi talvikauden. Kaikkiaan joukkueen julkaistussa rosterissa on kasassa 27 pelaajan nimet.

Markkinoiden aktiivisimman toimijan Indiansista tekee Europlayers-palvelussa julkaistut ulkomaalaispelaajien sopimukset. Garcian lisäksi sivustolla on julkaistu viiden importin sopimukset joukkueen kanssa. Neljä brittiä, Jonathan Magee (OL), Levi Brock (OL), Christopher Winrow (WR) ja Granit Uka (WR) saavat seurakseen Dávid Jòzsan (DL) Unkarista. Seura ei ole vahvistanut vielä itse europelaajien sopimuksia.

Kouvolalla on viime vuosina ollut vaikeuksia houkutella toimintaansa mukaan pelaajia muilta paikkakunnilta ja pelaajavirta on ollut joukkueen kannalta negatiivinen. Viime kauden avainpelaajista ainakin Ville Lindsten on julkaissut sopimuksensa liigaan nousseen Kuopio Steelersin kanssa. Ulospäin suuntautuvaa pelaajavirtaa paikkaamaan, seura on käynnistänyt matalan aloittamiskynnyksen joukkueen rakentamisen IV-divisioonaan eli ”Äijäliigaan”.  Indians joutunee turvautumaan jatkossakin tuontimiesten palveluksiin yltääkseen pelillisesti I-divisioonan edellyttämälle tasolle, ennen kuin toiminnan laajentaminen tuottaa satoa.  Tulevalla kaudella tasokkaat nousijajoukkueet tulevat takaamaan sen, että sen kauan kaivatun voiton saavuttaminen tulee olemaan Indiansilla edelleen kovan työn takana.

United Newland Crusaders

II-divisioonassa toiseksi sijoittunut Hanko Sun City ja III-divarin mestarijoukkue Lohja Lions yhdistävät voimansa ja pelaavat kaudella 2018 I-divisioonassa nimellä United Newland Crusaders. Läntisen Uudenmaan yhdistelmäjoukkue on toistaiseksi I-divisioonan salaperäisin joukkue. Joukkueen rosterista on tihkunut julkisuuteen toistaiseksi vain rajallisesti tietoa, mutta pelinrakentajaksi on vahvistettu maajoukkueessakin pelannut Sebastian Berndtsson. UNC tulee pelaamaan puolet kotiotteluistaan Hangossa ja puolet Lohjalla.

Sekä Hangolla, että Lohjalla oli kaudella 2017 laajat ja tasokkaat divisioonarosterit. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutisia uuden joukkueen virallisesta kokoonpanosta. Oman haasteensa pelaajalistan hahmottamiseen tulee tekemään se, että sekä Sun City, että Lions tulevat kumpainenkin jatkamaan toimintaansa myös II- ja IV-divisioonissa. Saattaa olla, että UNC:n I-divisioonan rosterin hahmottaminen tuleekin olemaan samanlaista säveltämistä, kuin Helsinki Wolverinesin ”pitkän rosterin” lukeminen.

Neljä viidestä pudotuspeleihin

SAJL:n ykkösen viiden joukkueen sarjassa pelataan kaksi täyttä kierrosta.  Kahdeksan runkosarjaottelun perusteella neljä parasta pääsee playoff-peleihin. Mikäli sarjassa asettaa siis tavoitteekseen pääsyn pudotuspeleihin, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että pyrkii välttämään jumbojoukkueen statuksen.

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Mites, onko Indiansin viime kauden paras pelaaja, RB Jämsä, jatkamassa joukkueessa?

  • Ei löydy nimeä julkaistusta rosterista

  • Eiköhän Jämsäkin ole tajunnut, että oli virhe tuhlata viime kesä Kouvolassa.

  • http://lohjalions.fi/Seura/UNC-rosteri/

    Minun mielestä tämä alustava rosteri oli aika helppoa lukemista?

  • Milloinkohan tuon Kouvolan seuran johto ymmärtää, että juna meni jo…

    Uusi elämä on rakennettava alusta. Kolmosdivari olisi realismia ja sieltä pykälä kerrallaan oman tason mukaan ylöspäin – niin kuin Kotka.

    Eagles saattaa nousta liigaan kaudelle 2019.

  • Inkkarithan ovat ilmoittaneet että ukkoja on niin rutkasti että riittää jopa kahteen eri joukkueeseen, ykkösdivariin ja neloseen.

  • Crusadersin roolina on taistella Inkkarien kanssa sarjan jumbosijasta/pudotuspelipaikasta (asetelma on sellaisenaan korni ja samalla surullinen)

  • Tossa kirjoituksessa mainitun Wolvojen Harrisin nimi poistui joutuisasti joukkueen valmentajalistalta heti kun tämä teksti pääsi eetteriin. Eli ilmeisesti ei nähdä kolmatta kautta Antoniolta Wolvoissa.

  • Pakko korjata juttua hieman, UNC koostuu nimenomaan Länsi-Uudenmaan joukkueista (Hanko, Lohja), ei Itä-Uudenmaan

  • Hyvä huomio farmari, my bad, korjaan… ”The other left”…

  • UNC:n ja Lionsin nettisivut ovat päivittelyn ja muutosten alla alkuvuoteen asti. Katsotaan loppuuko hiljaiselo jahka juhlat on juhlittu.

  • Kausi taputeltu. Tältä näyttää syyskuu 2018
    1. Eagles (10-0)
    2. Giants
    3. Wolverines
    4. Crusaders
    5. Indians

  • Ykkösen finaalissa on 100% varmuudella Eagles ja Wolvot, muiden turha unelmoida. Plus älkää unohtako että RoJo on tulevalla kaudella aloittava kuuppa wolvoilla, se on todella iso asia, ykkösdivarissa aivan omaa luokkaansa. Tulossa jälleen aivan turhanpäiväinen ja tylsä kesä ykkösen osalta kuten oli tänäkin vuonna kun Kuopio ja Wolvot oli yhtä päivänselvästi ylivertaisia. Samalla tavalla ylivertaisia 2018 Eagles ja Wolvot.

  • ja eiks tuo Vanhoja oo sama kaveri joka uhkas ajaa Youngin perseelleen viime kesänä… XD XD XD XD XD ehkä kaveri ois joskus muutakin ku puhetta…

  • Eagles on ollut hyvässä nosteessa ja siitä kaikki kunnia, muttei silti ollut samalla tavalla murskaava kuin Steelers aikanaan. Hanko antoi tiukan vastuksen ja finaalissa peli olisi voinut kääntyä toisinkin päin. Kyllä Wolvot on ehdoton suosikki ja muut sitten taistelevat toisesta finaalipaikasta.

  • 1. Wol (selkeä ykkönen)
    2-4 Eagles-Crusaders-ECG (voi mennä miten vain)
    5. Indians

  • 2ecg 3 eag 4. Ind 5. Cru

  • Mihin ihmeeseen perustuu uskomus Wolvojen divarin voittamisesta tänä vuonna?
    Samaa porukkaa siellä pelaa, muutamalla pienellä muutoksella.
    Kuuttila nostaa OL:n tasoa jonkin verran, mutta ei pärjää kahdestaan Jauhasen kanssa, laajempi taso pitäisi olla. DB tulee olemaan kauden 2018 kompastuskivi, ellei eu-passin omaavia ilmesty riveihin kesän kynnyksellä.
    Tosin Wolvojen nousun mahdollisuudethan paranee vuosi vuodelta, kun paremmat nousevat edestä pois.

  • Ai joo, oma veikkaus on divarin osalta:
    1. ECG
    2.Wolvot
    3.Crusaders
    4.Eagles
    5.Indians

    Roo vie liigan, Butchers toinen ja loput on sitten mukana, ehkä Steelers yllättää.

  • Nyt mennäänkin sitten mietinnöissä pitkälle mutta onkohan kotkalla mitään mielenkiintoa nousta liigaan? Meinaan vaan kun nesi&kumppanit päättääkin lopettaa yhtäkkiä niin siinä ei paljoa kotkalla olekkaan omaa tuotantoa runkona. Tosin siinä vaiheessa varmasti loputkin inkkarit ovat varsin mielissään siirtymässä etelämmäksi pelaamaan?

  • 1-2.wolvot ecg
    3-4 unc eagles
    5.kouvola

  • Kotka lähtee kauteen yhdellä jenkillä ja se tulee kostautumaan.

    Veikkaan Kouvolaa kymenlaakson ykköseksi

  • Komppaan sua, mutta miten hemmetissä rankkaat ecg:n #1 😂

  • vanhojan piti lähtee divariin karkuun youngia 😁😁

  • Niin näillähän oli kova somebeef! Taisiko triggerinä toimia Vanhojan avokentän juke jossa Young loukkasi nilkkansa :D

  • Puhutteko te tästä samasta Youngista, jota Roostersin pelaajat vei mielensä mukaan Vaahteramaljassa? Kuka sitä muka karkuun lähtis.

  • tai yksi roostersin pelaaja vei youngia, joka oli polvivaivainen kyseisessä pelissä.

  • Hienoa että kahden kauden ajan Vaahteraliigan parhaan puolustajan repertuaarista löytyi yksi ohitaklaus, jota kaikki muistelee. Ne muutama sata muuta kyllä osui kohdalleen ja tuntui.

  • Tuon yhden ohitaklauksen takiako se keskisormi Vaahteramaljassa nousi?

  • Kotka voi pelata ilman ensimmäistäkään jenkkiä Kouvolan brittiporukkaa vastaan eikä inkkareilla silti mitään mahdollisuuksia.

  • Ompa mukava tietää, että mestari vaihtuu vaahteraliigassa! Millon juhlat on kuopion torilla?

  • Joc crawford wolverinesiin. Se on hyvä ettö kausi on jo pelattu niin ykkösen kuin divarin osalta, ei muutaku reenaamaan kauteen 2019

  • Eikös se joudu lusimaan taas ensin pelikieltoa pois, ennenkuin pääsee kentälle.

  • Lusii yhden pelin. Ei mitään väliä ei vaikka lusisi kaksi

  • Wolvojen suurin haaste löytyy puolustuksesta. Spagettimalja menetettiin heikon takakenttä- sekä contain-työskentelyn takia eikä pelaajalistalle ole ilmestynyt vielä mitään näiden puutteiden paikkaamiseksi. ECG ja Eagles haastavat tosissaan ensi kesänä pokaalijahdissa.

  • Crawfordhan pelasi yliopistossa ensisijaisena pelipaikkana safetya. Voit katsoa VL videoita niin kyllä se on ihan justin bellin tasoinen

  • Pelasi Jocce safetyn tai db paikalla on toistaiseksi kyse nollasummapelistä Wolvojen kannalta. Joc voi korvata Pervisin tai Antonion mutta uutta voimaa ei puolustukseen ole saatu kipukohtiin. Ihmettelen ettei Titola ole saanut kerttyä tähän mennessä uusia nimiä takakentälle.

  • ei tarvitse puolustuksen kuin pitää vastustajan alle 40 pisteessä. Rojo QB:na, Cedric wr ja Joc RB:nä niin sille yhdistelmälle olisi moni liigajoukkuekkin kateellinen vaikka kukaan heistä ei ole enää ehkä primessään. tolla yhdistelmällä tehdään 1. divarissa ainakin 50 pinnaa per peli.

  • Viime kaudella se 50 ei riittänyt kun vastustaja takoo reikäjuustoon 80

  • Onko Rojolla suomi-status, että saa Jocin kanssa pelata samaan aikaan hyökkäystä?

  • Oli jo ainakin viime vuonna.

  • RoJo:lla ollut EU-status jo kahden menneen kauden ajan. Jos ei ole sitä huomannut niin ei taida seurata lajia juuri lainkaan. Ja varmuudeksi mainittakoon, että sama status myös velipoika Cedricillä.

  • AHAHHAHAHHAA… hjuumormiähii aivan selvästi. SIllä hemmetin hienolla maskotillako inkkarit vie kotkaa? kanotti on uponnut jo aikaa sitten. nelosesta vauhtia ja katellaan uudestaan v 2030.

  • RoJo QB:na – Kuuttila raivaa tietä ja Joc kantaa palloa. Divarin tasoiseen sarjaan tuo on perseraiskausta koko kausi!
    Loistava hankinta Wolvoilta …Titolalta!

  • Joko on sormukset tilattu?

  • Helsinki Wolverinesilla on viime kaudella (2017) teholtaan yhtä hyvä hyökkäys kuin liigaan nousseella Steelersilla. Yksityiskohdista ja makuasioista voi vääntää peistä, mutta molemmat joukkueet esittivät poikkeuksellisen tehokasta ja näyttävää heittopeliä ja riittävää määrää juoksu-uhkaa. Wolvojen ja Steelersin suurin suorituskykyyn liittyvää ero löytyi puolustuksesta.

    Esimerkiksi Spagettimaljassa molemmat joukkueet takoivat huikeasti jaardeja – molemmat yli 600 (Stee 634 – Wol 604), mutta kuopiolaisten puolustus onnistui pysäyttämään Wolvojen draivit riittävästi ja voittivat pistekilpailun 70-46. Steelers oli panostanut erityisesti heittohyökkäyksen torjuntaan sijoittamalla kolme tasokasta importtia heittouhkan taltuttamiseen.
    Tulevan kauden rosterinsa osalta Wolverines näyttää jälleen todellakin vahvaa hyökkäysvoimaa tämän hetken miehityksen valossa, mutta puolustus ei ole ainakaan vahvistunut edelliskaudesta. Vuoden vaihteen rosterissa kaikki D-pelipaikat ovat vielä ohuissa kantimissa ja luodakseen tasapainoisen kokonaisuuden tulee ahmalasta löytyä merkittäviä vahvistuksiä tällä alueella.

    Mielenkiintoista muuten seurata myönnetäänko Suomessa asuville kotijenkeille lisää EU-statuksia. Jos esimerkiksi Jabari saa tuon statuksen nousee ECG:n mahdollisuudet rajusti.

  • Ykkösen ranking tämän hetken tietojen valossa:

    1. Wolverines
    Jatkaa siitä mihin jäi. Toisen jenkin paikka vielä auki ja mielenkiinnolla odota mille pelipaikalle laitetaan.

    2. Eagles
    Nesi kokoaa vielä kerran all stara tiiminsä kasaan ja haluaa toistaa sen mitä tapahtui Hämeenlinnassa. Jos vielä Latvian ihmeet saadaan taas mukaan haastaa Eagles Wolvot tosissaan.

    3. ECG
    One man show on kohta krapulavaiheessaan mutta kyllä Jabari puskee joukkueensa haastajaksi vaikka väkisin.

    4. UNC
    Tasaisen hyvällä rungolla saadaan kilpailukykyinen joukkue ykköseen. Riippuen importeista saattaa olla jopa sarjan yllättäjä.

    5. Indians
    Tätä kärsimysnäytelmää on surullista seurata. Pakkomielteenomainen sinnittely liian korkealla sarjatasolla saa taas uuden lukunsa. Jännittettävänä lähinnä se, tulisiko edes yksi voitto. Veikkaan että ei tule.

  • Wolverines tulee pelaamaan ens kaudella kahteen suuntaan niiden hyökkäyksellä. Special Teams antaa tarvitun lepovuoron missä junnut pääsee kokeilemaan miesten sarjaa.

  • ja pelaamaan myös 2 divarin pelit, mihin muutettu sääntö antaa entistä paremmat mahdollisuudet

  • Havaintoja nopealla silmäyksellä:

    – Wolverinesin rosterissa on vain kaksi (2) DB position pelaajaa. Kyseinen pelipaikka oli joukkueen heikkous viime kaudella.

    – Eaglesin rosterista puuttuu paljon viimevuotisia reissu-konkareita jotka olivat Nesin takuumiehinä Rautamaljan voitossa.

    – ECG:n rosterissa on kolme jenkkiä. Viime kaudella pelikieltoa otteillaan pokannut jenkki-db on listalla kahden muun mukana.

    -Indiansin rosteri elää eri tarinaa kuin jutussakin mainittu Europlayers lista. Mutta pakko tota listaa on paikata ulkkareilla kun ei ole omasta takaa äijiä

    – UNC ei ole uutisoinut juuri mitään sitten 31.10. pakollisen rosterin. Paljon kysymyksia ilman vastauksia.

    Odotettavissa mielenkiintoinen kevät tässäkin sarjassa kun joukkueet tulevat ulos komeroistaan

  • Vähän olen pettynyt wolvojen reagointiin heidän viimekauden ongelmaan, luulisi että jos seuran tavoite on vaahteraliiga niin myös joukkuetta rakennettaisiin sen mukaan. No vuosi on alussa mutta ei hyvältä näytä.

  • Justhan wolvot hankki rb/db ameriikoista

  • Näköjään ahmalassa on toistaiseksi listattu isojen miesten osastoa rosteriin. OL-merkinnällä 15 äijää. Luulisi että Titolalla on suunnitelma, auktoriteettia/uskottavuutta, kontaktit ja pelimerkit kilpailukykyisen D:n rakentamiseen- tohon kovan O:n rinnalle.

  • Selasin Wolvojen rosteria ja puolustuksen tilanne oli silmiinpistävän heikko. Nyt esitetyssä rosterissa on vain 2 viime kauden aloittavaa pelaajaa ja vain kuusi viime kaudella divarirosteriin yltänyttä. Kaikkiaan 51 nimen rosterista 35 on hyökkäyksessä ja vain 16 puolustuksessa. Odotin Titolan signauksen merkitsevän puolustuksen tiivistymistä utta ainakaan nyt ei näytä Wolvojen osalta siltä.

  • Tilanne korjautuu melko varmasti järjestettävän tryoutin jälkeen. Pelipaikat täyttyy ja depth chart on pitkästä aikaa mukavaa luettavaa.

  • Samaa itsekkin katsoin että hyökkäys on hyvä mutta puolustus on kyllä aika heikko, Itse olen yllättynyt kun ajatellaan et seuran tavoite on VL.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *