Gridiron Network
Gridiron.fi Menu

Justin Sottilare Royalsiin, RJ Long jatkaa

Tuomo Tomperi 31. lokakuuta 2016 8:00 @tuomo29 318 kommenttia

Kuvat: Lassi Heikkilä

Viime viikolla julkisuuteen nousseet huhut pitävät paikkansa. Seinäjoella kovaa jälkeä tehnyt QB Justin Sottilare ja huippulaituri RJ Long tehtailevat pisteitä ensi kesänä Wasa Royalsin paidassa.

Royalsin manageri Seppo Evwaraye kertoo seuran halunneen pitää viime kauden pelinrakentaja Isaac Fisherin, mutta aikatauluhaasteet asettivat kapuloita rattaisiin.

- Pidimme Isaac Fisheristä pelinrakentajana todella paljon, mutta hänen paluutaan Vaasaan vesitti koulu. Hän pääsisi Suomeen aikaisintaan toukokuun puolivälissä ja viimeisimmän tiedon mukaan liiga saattaa olla jo tuolloin käynnissä. Katsoimme, että tämä vaikuttaa liikaa valmistautumiseemme joukkueena, kun tärkein pelaaja puuttuu, Evwaraye kertoo seuran sivuilla.

Sottilarea ei voi silti pitää minkäänlaisena ”varasuunnitelmana”. 42 touchdownia viime kesänä heittänyt pelimies on vahvistus mihin tahansa liigajoukkueeseen.

Sottilare on takuuvarmasti huippuluokan pelinrakentaja Vaahteraliigaan ja kun siihen yhdistyy miehen kyvyt kentän ulkopuolella, niin hän on ohittamaton paketti. Näillä kentän ulkopuolisilla ominaisuuksilla tarkoitetaan osaamista ja intoa scoutata vastustajia. Nykyään scouttaaminen on Vaahteraliigassakin monilta osin pitkäjänteistä puurtamista, missä puurretaan valtavan videomateriaalimäärän kimpussa ja sitä puretaan palasiin, minkä pohjalta voidaan vastustajan tekemisiä ja yksilöitä analysoida lähes loputtomasti. Sottilaren kokemus, palo asiaa kohtaan ja osaaminen tuovat Royalsille todella merkittävän lisäresurssin tähän pelikentän ulkopuolella tehtävään ja menestyksen kannalta ratkaisevan tärkeään työhön. Samalla kokenut Sottilare voi omalla osaamisellaan auttaa koko Royalsin hyökkäystä nousemaan jälleen seuraavalle tasolle. Nämä asiat olivatkin ratkaisevia tekijöitä, joiden pohjalta valinta Fisherin ja Sottilaren välillä kääntyi Sottilaren eduksi.

Royals julkisti samalla myös jo useampana vuonna Suomessa pelanneen WR/DB RJ Longin sopimuksen. Toissa kaudella Helsinki 69ersissa kovia tehoja takonut kahden suunnan raataja liittyi viime kesänä Royalsiin kesken kauden.

- RJ oli selkeä piristysruiske meidän hyökkäykseen viime kesänä. Hänen sopimuksen uusiminen oli yksi suurimmista tavoitteistamme tulevalle kaudelle. Olen tyytyväinen, että saimme sopimuksen tehtyä jo nyt. Hänen pallolliset taidot vetävät vertoja jokaiselle pelaajalle, kotimaisessa liigassa. Kun pallo tulee hänen ulottuvilleen, oli kyseessä puolustus tai hyökkäys, niin suurella todennäköisyydellä hän sen nappaa, Evwaraye kehuu.

Kaksi kolmannesta Royalsin jenkkikiintiöstä on näin täytetty jo lokakuun lopulla. Royals on jo aiemmin kertonut pitävänsä ovea auki Vaahteraliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valitulle Chris Youngille pitkälle kevääseen. Jos Youngille ei avaudu sopivaa tilaisuutta Pohjois-Amerikasta, nähdään hänet hyvällä todennäköisyydellä jälleen kotoisessa Vaahteraliigassa. Youngin paluu olisi Royalsille tärkeää jo siitäkin syystä, että Juha-Matti Rajala ilmoitti uransa päättymisestä viime maanantaina.

Lue lisää aiheesta Royalsin kotisivuilta.

Kommentoi

  • Eikös Staceyn soppari ollut kaksivuotinen? Eli jenkkikiintiö olisi nyt täynnä ilman Chris Youngiakin?

  • Hyvin olet perillä asioista!

  • Stacey pelaa suomi-statuksella.

  • Longin osalta pelaaminen varmaa vasta kun eka snappi lähtee, sen verran sekavaa ollut aikaisemmin toiminta!

  • Eiköhän Longin osalta sekavuudet ole johtuneet ihan muista tahoista kuin pelaajasta itsestään. Nyt on hyvän organisaation parissa ja hommat sujuu.

  • Kyllä tässä nyt näyttää piiikkaisen siltä, että kuninkaalliset nostaa maljaa ensi kesän päätteeksi. On vielä lokakuu joo, mutta:

    – Roosters vaikuttaa heikentyvän ja ikäänkuin oletuksena luopuvan kruunusta
    – Trojansista ei kuulu mitään
    – Crocot vaikuttavat panostavan omiin junnuihin, luultavasti vuokratyövoimaan panostus vähän pienemmällä liekillä

    En siis millään naureskele kellekään! Näyttää vain siltä, että Royals on pistämässä kunnolla pökköä pesään samalla kun muut rakentavat pikkaisen uudestaan.

  • Royals tosiaan näyttää vahvalta jo tässä vaiheessa kautta, ainakin toinen finaalijoukkue royals varmaan on.

    En nyt sanoisi Roosterssin paljon heikentyneen, päävalmentaja oli tosin iso menetys

    Trojans on tosiaan hiljaa, mutta ei sieltä ole tullut suuria uutisia seuran jättävistäkään

    Butcherssin rosteri näytti aika heikolta ja taitaa olla tulossa ensi kaudelle jumbosija.

    Crokot heikentyy paljon ja ei taistele tällä kaudella ehkä edes pudotuspelipaikasta.

    Huskies voi olla kauden potentiaalinen yllättäjä, katsotaan miten käy. Itse en ehkä Bedwelliä pistäisi pelinrakentajan tontille liigassa.

    Tampereen rosteri oli odotetun kaltainen, pari nimeä puuttuu, mutta taistelevat sijoista 5-6.

  • Vaikka nimimerkin perusteella voi luulla toisin, et taida olla kovin hyvin perillä asioista.

    ”En nyt sanoisi Roosterssin paljon heikentyneen..” Täh..? Lähes kaikki avainpelaajat pois listalta. Merkittävä tasonpudotus tässä vaiheessa tarkasteltua ja yleensä Roosters uutisoinut vahvistuksensa hyvissä ajoin syksyllä. Nyt on paljon muuttumassa ja taso auttamatta matalammalla kuin edellisillä kausilla.

    ”Trojans…ei sieltä ole tullut suuria uutisia seuran jättävistäkään” Trojansilla vaikeuksia saada 25 nimeä listalle, Richard Helenius on henkisesi ja pelillisesti ISO menetys. Kun nyt edes julkaisisivat jonkun listan niin voisi aloittaa spekuloinnin.

    ”Butcherssin rosteri näytti aika heikolta …” Mitä ihmettä, siellähän on hyvin pysynyt kasassa viime vuoden runko ja uusia junnuja nostettu mukaan. Tuohon kun lisätään uudet jenkit niin tilanne on paljon paremmalla tolalla kuin 2016

    ”Crokot heikentyy paljon…” Tältä osin olen samalla kannalla mutta perinteisesti Crocot täyttävät rosterinsa tuonti-pelaajilla ja ovat ilmoittaneet että pelaajabudjetti pysyy samana kuin 2016 joten noussee Playoff-peliin helposti.

    ”Huskies voi olla kauden potentiaalinen yllättäjä…” Hämeenlinna taistelee sijoista 5-7 ja mikäli Bedwell oikeasti aikoo ´heitellä palloa on ennuste tuolla lähempänä sijaa 7. Stanista olemme samaa mieltä.

    ”Tampereen rosteri oli odotetun kaltainen…” Saintsilla runko pysynyt hyvin kasassa ja oikeilla import-valinnoilla voi nousta taistelemaan sijoista 5-3.

  • Crocot ei tarjonnut Justiinalle jatkosopparia olisikohan siihen joku syy ;)

  • Roosters on ennekin tehnyt niin, että julkaisee vain tarvittavan määrän ja jättää nimiä pois listalta, näin Turku on myös aikanaan toiminut. Uskon heikentymiseen kun tiedän heidän pelaavan muualla tai lopettaneen

    Trojanssin vaikeuksista en tiedä, mutta voitko sinä valaista asiaa lisää kun kerran tiedät asiasta? Helenius on kyllä iso menetys, mutta muita ei nyt ole tiedossa.

    Tuo butcherssin runko ei vain riitä ja nimimiehiä siihen ei tule lisää. Valitettavasti olen nyt asiasta tuota mieltä ja ei siitä tarvitse väittää etten lajista mitään tiedä, kaikilla meillä on varmaan oikeus mielipiteeseen ja asialliseen kommentointiin?

    Crokojen suhteen en ole niin varma onko rahaa samaan tuontipelaajien määrään ja tästä syystä uskon pahaan notkahdukseen.

    Toivottavasti hämeenlinna ottaa vielä jonkun muun heittämään palloa ja tajuaa että tuolla keskushyökkääjällä voisikin olla heittämättä 90% downeista. Homma voi siellä loksahtaa kohdalleen ja pidän Hämeenlinnaa mahdollisena yllättäjänä.

    Tampereen tilanteeseen tulevat vaikuttamaan tulevat hankinnat, mutta en silti nostaisi noin korkeille sijoille.

  • Jos verrataan mitä Roosters kertoi maailmalle vuosi sitten samaan aikaan niin kyllähän paljon on muutoksia nähtävissä. Ymmärrettävää, että upean mestaruusputken jälkeen monella takki on tyhjä ja joko uudet haasteet tai sitten mestarina eläkkeelle

    http://www.helsinkiroosters.com/3661638/

  • Sanoisin, että iso menetys

  • Mistäs tiedät ettei tarjonnut?

  • Ok, missä Saloranta pelaa?

  • @Iso kaappaus: Crocojen artikkelissahan sanottiin ettei olr neuvoteltu kuin Cutlanin kanssa!

  • Ja se mitä roosters on nyt kertonut ja mitä viime vuonna on mielestäni aika merkityksetöntä. Pointti on se, että voimme puhua massiivisesta heikentymisestä vasta kun tiedämme pelaajien oikeasti lähteneen seurasta. Se että nimiä ei nyt ole tuolla listalla, ei vielä kerro mitään. Yksi kova nimi puuttuu myös Tampereen listalta…

  • Sehän voi olla ihan totta. Ettei ole neuvoteltu.

  • Ei varmaan neuvoteltu Sottilairen kanssa jos pelaaja ei ole ollut neuvottelupöydässä vaan jutuilla Wasalandian kanssa

  • Missäs Helenius sitten pelaa jos ei Trojansissa?

  • Bedwelin kamuna Hämeenlinnassa

  • Huskies rosterin perusteella Hämeenlinnassa.

  • Kun 10 vuotiian tasolla oleva jätkä pyörii maailmalla niin mitä vain voi tapahtua, tästä on jo esimerkkejä mutta kesällähän sen sitten näkee!

  • Mikäli Bedwell aikoo pelata pelinrakentajana tulee Hämeenlinna olemaan sijoilla 4-5. Kaverin kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä vaahteraan.

    Toivottavasti tämä tajutaan myös Hämeenlinnassa. Paremmalla QB valinnalla heillä on mahdollisuus finaaliin.

  • Tässä samaa mieltä. En mielestäni kuulu Bedwellin ’vihaajiin’ joita täältäkin näyttää löytyvän, mutta.. Mielestäni Bedwell on erinomainen valmentaja, etenkin hyökkäyksen koordinaattori, sen hän on euroopan urallaan jo osoittanut ja sitä ei voi kiistää.
    Mutta jos ja kun hän pelaa aloittavaa pelinrakentajaa Hämeenlinnassa niin silloin Huskies antaa yhden jenkin verran tasoitusta muille. Bedwell ei ole ihan huono, mutta saman tasoisen pelinrakentajan löytäisi suomalaisistakin, jos sentterin alla olisi esim. Miro, Lehtinen, Berndtsson, Nesi, Flinkman tmv. niin silloin pelinrakentajan taso pysyisi samana, mutta joukkueella olisi mahdolisuus tuoda vielä yksi jenkki rosteriin. eli tätä tarkoitan, kun sanon että HML antaa yhden jenkin verran tasoitusta.
    Bedwell on euroopan urallaan pelannut suurimman osan alempitasoisissa sarjoissa ja vaahtera tulee olemaan kovin missä hän on pelannut ja kaikki eivät parane iän myötä.

    Kehuna kuitenkin vielä loppuun, että hänellä on kyllä upea kyky rakentaa joukkueita ja tehdä joukkueista voittavia ja sitä on vaikea kenenkään vihaajankaan kiistää. Jos hän olisi vain päävalmentaja / OC ja palkkaisi jonkun esim. Sottilaren tasoisen miehen niin Huskies olisi ehdottomasti kovempi kuin nyt tulee olemaan.
    Jättäkäämme kuitenkin hänelle mahdollisuus todistaa meidät kaikki ’tietäjät’ vääräksi.

  • Ainakin uutisen perusteella hän aikoo sitä palloa heittää… Bedwellinkin kanssa joukkue on varmaan pudotuspeleissä ja ehkä pidemmälläkin jos tajuaa pitää palloa maassa ja unohtaa sen air raid hyökkäyksen…

    Täällä kun tuntuu olevan enemmän tietoa niin voisiko asiasta maininneet vastata pariin kysymykseen?

    1. Mistä tulee tieto että Turulla on vaikeaa saada 25 pelaajaa? Ketkä ovat lähdössä/lähteneet

    2. Tuleeko tieto roosterssin avainpelaajien puuttumisesta vain tuosta julkaistusta rosterista vai onko jollain täällä oikeaa tietoa että nuo pelaajat lähtevät muualle tai lopettavat?

  • 2 vuotta sitten tässä vaiheessa kaikki oli sitä mieltä ettei Turun mestaruutta voi viedä mikään.
    Pronssia tuli. Kyllä nämä lokakuun rosterit on niitä oman tekemisen nostamisia varsinkin uusille joukkueille.
    Ja mitä tulee Vaasaan, niin rahaa tuntuu olevan ja sillä mennään nykyään sielä suunnalla.

  • Saattaa tulla käsitys, että Turulla on vaikeuksia saada rosteria kasaan, kun joukkue ei ole määräaikaan mennessä julkaissut omaa 25 listaansa kuten muut. Onhan se poikkeavaa.

  • Jos kuvittelee, että Bedwellin hyökkäyksessä vain heitetään palloa heittämisen perään, niin ei ole kovin hyvin kartalla asioista.

  • Turkulaisetkin laittoivat listansa vihdoinkin esille. Onhan tuo vähän erilainen kuin aiemmin… http://www.turkutrojans.com/uutiset/news.php?id=3810

  • Jaaha, samanlainen kato kuin Roostersissa. Kaikki nimimiehet poissa muutamaa hassua lukuunottamatta. Ei kyllä hyvältä näytä Turussakaan.

  • Nyt kun kaikki joukkueet ovat omat listansa julkaisseet on tilanne monen osalta hämmentävä. Useampana edellisenä syksynä kärkijoukkueiksi kaavaillut seurat ovat julkaisseet hyvissä ajoin osan importeistaan ja suomalaista hankinnoistaan. Nyt kuin yhdestä sopimuksesta listat ovat minimaalisia. Ainoastaan Royalsin voi katsoa vahvistuneen ja sarjanousija Huskien on ymmärrettävästi joutunut luomaan uskottavuutta hyvissä ajoin tehdylla import- ja vahvistus-julkistuksillaan. Roosters, Crocodiles, Trojans, Butchers ja Saints jättävät paljon kertomatta tulevaisuudestaan omilla nimilistoillaan.

    Royals on nyt paaluttanut paikan ennakkosuosikiksi ja muut saavat tulla lujaa takaa tuon aseman saavuttaakseen jos siinä on jotain tavoittelemisen arvoista.

  • Mikä vaasan rosterista tekee niin kovan, et täällä hehkutetaan jo mestariksi.
    Heikommalta tuo näyttää kuin viimevuotinen vaasan joukkue.

  • Trojansin lista oli ihan odotetusti junnupitoinen. Euroja on vielä tässä vaiheessa ihan turha hukata kun kausi alkaa vasta puolen vuoden päästä – hinnatkin putoavat mitä lähempänä kausi on. QB on ekana hankintalistalla nyt kun Berndtssonkin lähti Hankoon. Veikkaan Hangon ex-QB Matikaista Trojansiin. Kyllä Trojans ja Roosters vielä vahvistuvat merkittävästi. En olisi siitä yhtään huolissani.

  • Ketka valmentaa Turussa? Se olisi mukava tietää

  • Eikös Matikaisen pelit ole pelattu? Polvien kanssa on ollut ongelmia jo useamman vuoden ajan

  • Sottilare on nostettu syksyn ykkössignaukseksi ja viime kautta luonnehdittu satumaiseksi. niinpä, mutta jos kautta tarkastelee hieman tarkemmin niin oliko kausi kuitenkaan niin loistava kuin vaasasta annetaan ymmärtää.
    Sottilare heitti 42 maalia loistava lukema, mutta 31 maalia syntyi otteluissa taftia, saintsia ja porvoota vastaan. Pleijari joukkueita vastaan kuudessa ottelussa syntyi 11 maalia.
    Sama juttu jaardien kanssa kaksi kolmasosaa jaardeista tuli häntäpään joukkueita vastaan.
    Pleijareissa sottilare heitti kahdessa ottelussa yhden maalin rb screenillä ja kolme intteria.
    Neljässä pleijari ottelussa suomessa sottilare on heittänyt 40.n % tehoilla ja kuusi teedeetä sekä kahdeksan syötönkatkoa.

  • Hangossa viime kauden kuuppana pelannut Matikainen oli kyllä niin surkea, ettei mitään järjehiventäkään ajatella häntä liigajoukkueen pelinrakentajaksi!

  • Miksi muut kuupat ei sitten saalistaneet samoja tilastoja? Kaikki pelasi kuitenkin kaikkia vastaan. Ei viitti olla noin katkera. Suomalainen ei vain voi tunnustaa jos joku on hyvä. Tietysti kärkijoukkueita vastaan onnistumiset ei ole samaa luokkaa, kyllähän niillä kärkijoukkueilla on myös parhaat puolustukset?

  • Monella kuupalla ei ollut viittä import rissua.
    Pleijareissa kaikki kuupat heitti sottilaren tasolla.

  • Tuskin Matikainen pelaa liigajoukkueessa… Kuten tuossa lukee niin kyseessä on alustava rosteri jonka liigakriteerit käskevät tehdä. Turku on aikaisempina vuosina julkaissut minimin täyttävän rosterin ja jättänyt sieltä nimiä pois. Noita listoja ei kannata täysin nyt uskoa, vaan peilata tämän hetken tilannetta jo tulleisiin siirtouutisiin. Toistaiseksi varmoja siirtoja tai lopettamisia on vain muutama…

  • Kaveri on hyvä pelinrakentaja. Yllä on vaan todettu numeraaliset faktat ja olisko se vaikuttanu Crocojen päätökseen jättä neuvottelemasta jatkosta. Vaasa sai paremman pelinrakentajan kuin tänä vuonna oli. Kokonaan toinen asia on kuinka uudet valmentajat suhtautuu Sottilaren systeemiin. Eipä tuo WR kalustokaan ihan huono Crocoilla ollut.

  • Niin näytti, Brownkin heitti harakoille useammin kuin rissujen käsiin, koko kauden. Vaikka oli hyvät rissut.

  • Se kertoo jotakin Roostersista, että pystyivät voittamaan pari mestaruutta Brownilla.

  • Justin Sottilare on todella hyvä heittäjä. Miehellä on kuitenkin kaksi heikkoutta. Juoksijana hän on suorastaan onneton. Lisäksi mies on kaksi kertaa hyytynyt ratkaisun paikalla. Olen ymmärtänyt, että loppuottelun jälkeen oli selviö, että Sottilare ei enää Seinäjoella pelaa. Joku oli aikaisemmassa viestiketjussa kommentoinut, että Vaasa varmisti kakkossijan. Itse en ole siitäkään varma, mutta en jaksa myöskään uskoa, että Sottilaren avulla voitettaisiin mestaruuksia. Paineen kasvaessa mies heittää syötönkatkoja, eikä käytä omiaa jalkojaan tilanteessa, jossa se olisi pakollista. Luulen, että Roosters ja Crocodiles kokoavat vielä melkoisen vahvat paketit taistelemaan mestaruudesta.

  • Muistetaan taas, että pidetään seksuaalinen suuntautuminen ja äo asiat erillään näistä keskusteluista. On totta, että lajin pariin hakeutuu esim.puolustukseen erikoisia sekopäitä ei niin intellektuelleja ajattelijoita. Moni pelaaja poliisi,palomies ym. Eli ihan normaalia:) Onnea vaan Hämeen linnaan hyvän ja hieman aggressiivisenkin rekryn tuloksellisuudesta!

  • @Sottilare: hyytynyt. Jep, hyvin olet peliä seurannut. Mahdoitko edes katsoa finaalipeliä viimeksi?

  • Myönnän että Matikainen oli vaan villi veikkaukseni Trojansin vara-QB:ksi. Toki, jos oikein tikulla silmään haluaa iskeä, niin Trojans ei tosiaan ole vielä ilmoittanut HC:täkään ja myös yhteistyösopimus Anders Innon kanssa lienee katkolla eli siksi runkopelaajien sitoutuminen voi olla vielä ”mietinnän alla”. Mutta, eiköhän Virolainen HC:nä jatka, ei ainakaan mitään urhelullista syytä vaihtoon ole vaikka kovista tavoitteista jäätiinkin. On kuitenkin huomioitava, että muutama vuosi sitten Trojansille voittokin Vaahteraliigassa oli harvinaista herkkua eli tilanne on nyt oikein hyvä ja aivan oikeita asioita on Virolaisen valmennuskaudella tehty – tuurikaan (lue: loukkaantumiset) ei vaan ole ollut Trojansin puolella. Tyyntä myrskyn (ei Juha Myrskyn) edellä eli eiköhän noita hyviä uutisia Trojans-leiristäkin talvella vielä putoile.

  • Käsittääkseni Virolainen on ilmoittanut ettei jatka päävalmentajana ja Matikaisen loukkaantumiset varmaan vaikuttavat miehen omiin ja seurojen päätöksiin. Turussa nyt on pari ennen QB:n paikalla pelanneita jotka varmaan hätätapauksessa toimivat jos importti loukkaantuu. Mutta varmaan useat odottavat varmaa tietoa päävalmentajasta ja seuran sponsoritilanteesta.

  • Keksii kaikenlaisia tekosyitä olla treenamatta ja sitoutumatta joukkueisiin, tulevat huonossa kunnossa nk ”valmiiseen pöytään” kevällä kun kausi alkaa.
    Ne ovat niitä todellisia glory huntereitta!

  • Kyllä katsoin, entäs itse? Oliko finaalissa hänen suorituksensa mielestäsi kehuttava? Entä edellisen vuoden finaalissa? Enemmän juoksevalla ja paremmin hermonsa kasassa pitävällä pelinrakentajalla Crocodiles olisi voinut pärjätä paljon paremmin.

  • Kyllä katsoin. Katsoitko mitä muuta kentällä tapahtui? Ei yksi pelinrakentaja yksin voi voittaa, vaikka olisi kuinka hyvä.

  • Kyllä pelinrakentajan merkitys on erittäin iso Jefussa . Sottilare on systeemissä vanki.

  • ..että kun pelaaja vaihtaa joukkuetta alkaa parjaaminen. Jos katsotaan Vaahteramaljaa 2016 niin käytännössä Crocodilesin haaveen voitosta murskasi vuosikymmeniin pahin kaatosade Helsingissä. Roosters-valmennus onnistui paremmin sopeuttamaan materiaalinsa keliin ja ansaitsi voiton. Uskon, että Crocot ja Sottilare olisivat vieneet pelin poutakelillä. Tätä ei voi kuitenkaan todentaa enää mitenkään. Sottilare on huikeasti parempi heittäjä kun Mic Brown. Nyt Vaahteramaljassa edun sai joukkue, jolla oli liikkuvampi QB ja parinaan erinomainen RB.

    Mennyttä ei saa takaisin, mutta ei voi myöskään allstars-pelinrakentajaa taannehtivasti huonontaa. Royalsilla tulee olevaan vahva heittohyökkäys jossa Sottilaren heittoja on koppailemassa mm. RJ Long ja Stacey Thoomas. Eiköhän tuohon saada vielä muutama hyvänäppiseksi tunnistettu kotimainenkinmuuttaja vielä matkaan ennen kauden alkua. Enemmän mietityttää joukkueen juoksupelote. Oli miten oli julkaistuilta lähtökohdiltaan Royals on tällä hetkellä ranking 1. ja tässä vaiheessa kautta tämä ei merkitse automaattista Vaahteramaljaa. Ainoastaan sitä, että Vaasassa runko on juuri nyt parhaimmassa tilassa liigajoukkueista.

  • Olen tuosta tavallaan samaa mieltä… Sottilare on erinomainen lisä Vaasan rosteriin ja on todella hyvä pelinrakentaja. Hän ei tosiaan ole mikään suunnaton juoksu-uhka, mutta todella hyvä heittämään poketista. Jos linja pitää Vaasalla, niin heidän heittohyökkäys tulee olemaan todella vaarallinen.

    Ainoa mistä olen eri mieltä on tuo haaveen murskautuminen kaatosateeseen. Haaveen muskasi se että crokot eivät pystyneet sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin ja tekemään hyökkäykseen muutoksia sen mukaan. Tuon tason joukkueen pitää pystyä pelaamaan kaikissa olosuhteissa ja muuttamaan peliään tarvittaessa. Nyt Crokot eivät siihen pystyneet ja hävisivät paremmalleen.

  • Eikös tuo kaatosade ollut juuri se ”vallitseva olosuhde” johon ei pystytty sopeutumaan…?

  • Kyllä, mutta yritin vain sanoa että kaatosade ei murskannut joukkueen unelmaa voitosta, vaan he tekivät sen ihan itse. Joukkue ei pystynyt pelaamaan sateessa tai muuttamaan peliään. Aina voi keksiä tuollaisen argumentin ja sanoa että aurinkoisessa kelissä olisi käynyt toisin, mutta nyt crokot vain tuhosivat oman unelman, ei sade…

  • Hienoa, SAJL:n toimesta marraskuun rosterit analysoidaan palasiksi:

    http://www.vaahteraliiga.fi/marraskuun-kokoonpanot-osa-1-roosters/

  • Tilastojen valossa tämän vuoden finaali oli sottilaren paras pleijaripeli suomessa tähän mennessä.
    Sottilare oli kuitenkin myös koordinaattori ja niinkuin akseli Olin osuvasti totesi ”me tiedettiin kaikki mitä ne tekee” niin tuskin tulos olisi kuivalla kelillä muuttunut.

  • Siellähän näkyy paljon tuttuja :)
    Huskies tulee olemaan kesän Vaahteraliigassa todella kova pala jos noista ei-vielä-julkaistuista kavereista edes osa jää jengiin. Go Huskies!

  • No laita lista nimistä jos noin tarkkaan katsoin

  • Kyllä sieltä jokainen pystyy ne ”nimet” katsomaan… Zoomaa vaan tarkemmin.

  • Miron tosta bongas.. Muuten oli aika vaikeaa

  • Ei prrkele onko toi Pietiäinen kun pallon kanssa punnertaa. Unohtanut palautttaa kypäränsä viimeiselle seuralleen. Siis sille jossa ei peliaikaa irronnut.

  • Hyvä meno päällä Hämeenlinnassa! Miltein 60kaveria videon mukaan leirillä!

    Iso peukku

  • Äyräväinen takaisin Porvooseen
    Koiranen, Toivonen Vaasaan
    Anders hylkää trojansin
    Saloranta huskiesiin

  • löyty ainakin Turun rosterista

  • Miro on nyt näkynyt Wolvojen, Roostersin ja Huskiesin treeneissä. Saa nähdä minne jää.

  • No varmaan Miro menee Wolvoihin. Siellä on akuutti pula ja tarve QB:lle kun nyt ei oo rosterissa vasta kuin Johnson, Johnson, Thomas, Lehtinen, & Drockila joista 4/5 on toiminut Vaahteraliigassa aloittavana pelinrakentajana.

  • Lehtinen viettää seuraavan vuoden urheilukoulun vetimissä. Lokakuun alusta 347 päivää ohjattua toimintaa, voi lievästi haitata kun ei pääse joukkueen kanssa harjoittelemaan tasapainoisesti.

  • Wolvojen, Roostersien ja Huskiesin treeneissä näkynyt Miron lisäksi myös kolmikko Enbuske, Veitola ja Salminen. Tuskin kuitenkaan vaihtavat Stadin nurkilta pois.. Voi hyvää päivää tätä spekulointia mitä täällä käydään.

  • @@@Miro: Niin meinaat että Santiksesta ei pääse treenaamaan Helsinkiläisen joukkueen treeneihin? Hoh hoijaa…

  • Olen aika varma, että sieltä urheilukoulusta saa vapaita harjoituksiin ja peleihin…

  • Sijoitusjärjestyksessä kun nämä ilmestyvät niin mielenkiintoista o lukea seuraava, eli pronssijoukkue-Trojansin analyysi kun niitä huhuja riittää. On niitä liikkeellä Crocoistakin joten tämä Laurilan kirjoitus varmasti antaa hyvää pohjaa keskustelulle
    http://www.vaahteraliiga.fi/marraskuun-kokoonpanot-osa-2-crocodiles/

  • Huhuja: Toivonen ja Karbin Seinäjoelle, Pinta Roostersiin, Vaasa vie muutaman Wanhan Crokon (kimppakyytijärjestelmä), Tampere tekemässä Hakalasta ensimmäisen kotimaisen ammattilaisvalmentajan, Turku Trojans = Meyer Trojans ja vähintää 7 importtia, Roo:lla talous ihan kuralla (välivuosi), Outinen ja Kuuttila lähdössä CFL training campille

  • Airaksinen gfl:ään
    Räty menee Ruotsiin
    Efe lopettaa
    Hakala menee clevelandiin
    Leskinen jäi huskiesiin
    Karbin menee Viroon
    Äyräväinen eksyy matkalla alepaan ja pelaa Nokialla
    Pinta lähtee Lehtosen kanssa Puolaan
    Scottilaire tekee oharit ja menee Kuopioon
    Aitala palaa salibandyn pariin
    Okko bouncersiin
    Kontiainen sipooseen
    Toivonen pitää välivuoden
    Crokot pelaa alle odotusten ja ilmoittautuu ensi kaudeksi 3div.
    Gridironista tulee painettu versio jolla on iltalehden kokoinen levikki
    Trump voittaa vaalit ja NFL muuttaa evakkoon Eurooppaan

  • Lisäisin tähän vielä että Petteri Pennanen jättää Kupsin ja siirtyy Puolan ykkösdivariin vanhan juoma-kaverinsa Petteri Forsellin seuraan. Sopimus mallia 1,5 vuotta.

  • Toivottavast Turun suunnalta avataan vähän tulevaisuudenkuvaa ettei huhut rupea vahingoittamaan toimintaa. Vuosi sitten Sixtarit joutuivat syöksykierteeseen kun huhut karkasivat käsistä ja estivät joukkueen rakentamisen.

  • SAJL:n analyysi ei kyllä hirveästi antanut uutta tietoa Turun tilanteesta. Valmentajan nimi on tärkeä tieto ja tietysti jos Anders Innovations ei anna enää rahaa niin ostovoimakin heikkenee. http://www.vaahteraliiga.fi/marraskuun-kokoonpano-osa-3-trojans/

  • Ovatko nämä minimissään 25 nimen listat millään tavalla sitovia vai laitetaanko näihin vain 25 junnua ja kourallinen edustuksen pelaajia jonka jälkeen ruvetaan miettimään mistä pelaajat? Tuntuu vähän hölmöltä prosessilta tehdä pelaajaluettelo jos se ei kuitenkaa tarkoita sitä, että on olemassa oleva pelaajasopimus kyseiseen seuraan.

  • Tavoitteena taitaa olla se, että listalle laitetaan nimenomaan sopimuspelaajien nimet. Listan sitovuus taitaa olla minimaalinen. Hienoa että SAJL nyt ensimmäistä kertaa myös omalta puoleltaan julkaisee listat laatimalla vaahteraliigan sivuille analyysit marraskuun rostereista. Mutta kyllä vaan, aikaisemmin siellä on ollut kaiken maailman vesipoikia ja seuran hallitusjäseniä ym. lähipiirin ihmisiä joilla listaa on tunkattu riittäväksi.

  • Ansiokkaat Laurilan analyysit nyt Royalsista
    http://www.vaahteraliiga.fi/marraskuun-kokoonpanot-osa-4-royals/

  • kun Porvoon vahvuus pitäisi just olla toi LB osasto, Karbin,Kontiainen,Äyräväinen…

  • Karbin, Äyräväinen… tiedätkö jotain jota muut eivät. Ja eikö vesi enää virtaa Porvoonjoessa?

  • Porvoo kerää kaameaa joukkuetta. Mestaruusputki alkanee jo tästä:!

  • Varmaan tietää… Koska yksikään noista nimistä ei ole porvoon rosterissa… Pistä nyt @Sääli muitakin siirtoja julkisuuteen!

  • Eiköhän Porvoon valmennus valinnut pelaajan tarpeen mukaan.Youtuben perusteella pätevä kaveri.

  • Aika pommi

  • Porvoon Seireeni sponssaa neljännen jenkin juhannuksen jälkeen, Porvoon kausi lähellä, mutta kaukana 5-7. Saints 0-12, koska huonot jenkit ja se ainut hyvä saa vahingossa b-vitamiinia talonmieheltä. Crocot on bust, koska nou imports 3-9. Vaasa voittaa maljan, koska Seppo ei enää valmenna, 12-0. Hämeenlinna on tuleva Lappeenranta, mutta valmennus oppii ruotsia, 8-4. Koikkalaisella on käänteinen midaksen kosketus, joka tuo takaisin 2011 vuoden traumat 1-11. Turussa liput lentää, mutta siitä huolimatta Kuuttila valitaan vuoden valmentajaksi, koska on ollut kaks viikkoa Nfl:ssä ja penkkaa enemmän kuin Seppo, 7-5. Ecg nousee liigaan 2018.

  • Loooistava kirjoitus!

  • Näiden lastennurkan kirjoitusten oikeampi paikka on Kevätpörriäinen tai Vauva.fi tenava-chat

  • Mic Brown kiittää Facessa Roostersia vuosista… Eli ei pelaa siellä. Kaverin arvo romahti kun menetti 2-passin statuksen

  • Nyt vain odotellaan koska isoimmat kotimaiset signataan.
    Uskon että Hml ja Saints ainakin hakevat vimmatusti kotimaisia vahvistuksia.

  • Älä ny. Ihanko ite keksit tuon

  • Juu u

  • Huonosti kaapattu.

  • Onnea Trojans! June on hyvä!

  • ”Kaappasi” vai otti vastaan? Ei tainnut herralle olla kovin paljoa kysyntää muissa joukkueissa… (Mukaanluettuna edellinen joukkue.)

  • Niin, näinhän ne aina homehtuu kun siirtyvät kilpailevaan joukkueeseen. Robinson on täysi vätys ja Sottilare itse asiassa huono pelinrakentaja jne…. Tilastojakaan ei kannata katsoa näissä loikkaustapauksissa kun tunne voittaa järjen.

  • Tuo Robinson saattaa olla hyvä, kun
    – pelaa sopivassa puolustussysteemissä, jossa on varauduttu hänen omiin ratkaisuihin
    – laitetaan pelaamaan oikealle pelipaikalle
    – vierellä on kaveri, joka pystyy paikkaamaan sooloilut
    – pysyy ehjänä
    – asenne on kohdalla
    Noissa kaikissa näytti olevan haasteita, ainakin niissä peleissä joita itse satuin näkemään.
    Mikäli Turku saa pidettyä Toivosen, Koirasen ja Redinin, niin tuo June on hyvä lisä siihen.

  • ”Italian liigassa saa olla kokoonpanossa kaksi ei Italialaista pelaajaa ja toisen osalta kaikki on vielä mahdollista”

    Äkkiä Eurooppaneuvosto koolle. Vapaata työvoiman siirtymistä raiskataan Italiassa kakkosnelosella…. Liigassa saa pelata vain kaksi ei-italialaista…. Ja sitten vakaissaan. Mikäli SUomessa ihan oikeasti haluttaisiin muuuttaa import-sääntöjä olisi se todella helppoa eikä päätöksellä rikottaisi mitään lakeja tai sääntöjä. Useassa Euroopan sarjassa on otettu järki käteen ja niin pitäisi tehdä Suomessakin. Eiköhän näitä esimerkkejä ala olla riittävästi ympärillämme.

  • Sama homma.. Ei tuo oo niin vaikeaa, ”Sääntö-Suomi” on näköjään vain pesiytynyt myös tänne

  • …on se, että ei me voida mitään tälle. No hllvetti, kyllä voidaan jos halutaan. Kyse on yksinomaan halusta tai sen puutteesta. Kaikki juridinen schaiba jota rajoitusten vastustajat viljelevät, on täyttä roskaa. Kyse on vain siitä, että liitossa on vallassa liikaa import-suosiollisten seurojen edustajia joille kotimaisuusasteen nostaminen olisi myrkkyä lyhyen tähtäimen menestymisen kannalta.

    Laji pitäisi tervehdyttää maassamme. Liigaan kahden importin (= ei suomalaisen) sääntö ja divariin täysikielto ei Suomen passin haltijoille.

  • EIkös Kuopio mainostanut syksyllä, että Kadmiry tuo joukkueeseen pitkällä aikavälilla kokemusta. Aika lyhyeksi jäi tuo savolaisvisiitti ja eiköhän se ole nyt goodbye qb-hommat…. http://www.helsinkiroosters.com/kohti-vaahteraliigaa-2017-hyokkaykseen-lisaa-kokemusta/

  • Samahan se oli Coach D:n kanssa. Kuopiossa tehtiin monivuotinen sopimus ja sitten kerrottiin että taloudellisten syiden vuoksi yksi vuosi riittää. Veikkaan kyllä syyksi ihan jotain muuta.

    Kun savolainen puhuu niin vastuu jää kuulijalle?

  • Kuopiossa mainostetaan kyllä paljon mutta Kadmiryn tapauksessa kyse oli vain ja ainoastaan toiveesta että mies pelaisi Steel lerssissä myös ensi kaudella. Jaksamisia sinne Hämeenlinnan suuntaan nimimerkille ’Miro Kadmiry’, varmasti joku pelaaja teillekin vielä tulee!

  • ”Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry piti syyskokouksensa viikonloppuna Seinäjoella. Kokous vahvisti toimintasuunnitelman vuodelle 2017 sekä 1,68 miljoonan euron talousarvion. Kokouksessa todettiin samalla, että laji on jatkanut hyvää kasvuaan ja vuonna 2016 saavutettiin ennätyksellinen lisenssimäärä, 3297.
    Liittokokous äänesti Roope Norosen jatkamaan liiton puheenjohtajana ja Mikko Vennon (Porvoo) jatkamaan liiton varapuheenjohtajana. Hallituksen jäseniksi kokous valitsi kaksivuotiskaudelle: Henri Kurki (Helsinki), Veikko Lamminsalo (Vantaa), Miia Liukkonen (Mikkeli), Alexandra Naumanen (Espoo) ja yksivuotiskaudella Ari Havulehto (Seinäjoki) ja Seppo Evwaraye (Vaasa).
    Hallituksen toisena varapuheenjohtajana jatkaa Esa Haavisto (Turku), ja jäseninä jatkavat Teemu Lahti (Hämeenlinna) ja Mika Lindholm (Kouvola). ”

  • ”2016 saavutettiin ennätyksellinen lisenssimäärä, 3297″

    Oliko jaossa statistiikkaa siitä, miten nuo lisenssit jakautuvat eri seurojen kesken. Tuo olisi todella mielenkiintoista tietoa.

    Toinen kysymys, onko niin, että joillain hallitusjäsenillä on varattuna ainaispaikka kun ei väisty paikaltaan millään ilveellä.

  • Ei taida olla tunkua hallitukseen, kun ei edes täällä huutelijat asetu ehdolle.

  • @SAJLhallitus,
    jokainen jäsenseura saa statistiikan paljonko eri lisenssejä on per seura. Kysy omalta seuraltasi.

    Tuskin on mitään ikuisuuspaikkoja, yleensä ei vaan ole ehdokkaita tarjolla. Ala tse ensi vuonna ehdokkaaksi, niin saat äänesi kuuluviin.

    Ketuttaa kitisijät, jotka eivät tee mitään seuroissa mutta huutelevat puskista. Stanan idiootit.

  • Taidat elää kuplassa. Aina vaan useampi jefua seuraava ei kuulu mihinkään seuraan eikä seuraorganisaatioon. ”Kysy puheenjohtajaltasi”-menetelmä on jostain 80-luvulta. Aina vaan suurempi osa jefu-viestinnästä pitäisi suunnata ihmisille, jotka eivät pelaa eivätkä kuulu seuroihin.

  • Miksi hyvien tekijöiden pitäisi väistyä? Laji kasvaa ja talous on kunnossa niin väkisinkö pitäisi ottaa uudet ihmiset edustamaan lajia vaan että saadaan uusia?? Ei ymmärrä. Ja paikkojahan on vuosittain jaossa eli sinne vaan ehdokkaaksi. Seurat sitten päättää kenet valitsevat kuten nytkin.

  • Vaikuttaa siltä, ett liittohallituksen jäsenyydellä on merkitystä esim. kurinpito- ja tuomarivaliokunnan päätöksiin. Siksi seuralle on hyödyllistä roikuttaa edustajaansa mukana hallituksessa. Yleensä hallitusjäsenten velvollisuutena on ajaa ensisijaisesti yhteisön/yrityksen etua, mutta näissä urheilun päättävissä elimissä ajetaan härskisti oman navan etuja.

  • Älä sönkötä mitään yleistä roskaa ”näissä urheilun päättävissä elimissä” vaan kerro missä päätöksessä? SAJL lienee niitä harvoja järjestöjä joissa liittokokous valitsee kurinpitäjät eikä hallituksella ole kurinpitovaltaa tai nimitysvaltaa, joten toi sun hieno yleistys kuvasi hyvin tietämystäsi ja kommenttisi tasoa. Tosin Trump taisi päästä presodentiksikin vastaavilla ilman totuutta huudelluilla valheilla.

  • Kerrotko pari esimerkkiä miten hallituksen jäsenyys on vaikuttanut etotuomarivaliokunnan tai kurinpitovaliokunnan päätöksiin? Aika rajuja väitteitä taas tulee…

    Pitäisikö siis teidän mielestä uutisoida kaikki, kertoa joka joukkueen tarkat lisenssiluvut? Miksi? Jos muutamaa yksittäistä asia kiinnostaa, niin sen voi kysyä liitosta. Aivan turha uutisoida ja tehdä juttuja joka asiasta ja yksittäisen lisenssin tarkkuudella.

  • @Pallo,
    voithan olla omatoiminen nuori ja kysyä asiaa suoraan SAJL:n toimistosta. Kysyvälle vastataan, älä huolehdi. Mukavaa kun olet kinnostunut asioista, mutta toimi älä valita.

  • Itse asiassa olisi erittäin mielenkiintoista tietää joukkueiden lisenssimäärät. Seurassa operoivien harrastajien määrä kertoo paljon seuran elinkelpoisuudesta. Ihan samalla tavalla kuin esim juniorijoukkueiden määrät joita on uutisoitu. Tietysti joukkuemäärien perusteella v i päätelllä paljon eikä taida olla kenellekään yllätys että esim Wolverines, jolla on joukkue kaikissa muissa SAJL:n sarjoissa paitsi III-divisioonassa, on todennäköisesti lisenssimäärältään SAJL:n ykkönen. Muiden joukkueiden sijoitukset tuossa rankingissa kiinnostaisivat.

  • Jep ja edelleen kysyn miksi… Joukkueiden pelaajat ovat tiedossa, joukkueiden valmentajat ovat tiedossa, joukkueiden huoltajatkin ovat tiedossa… Eli haluatko ehdottomasti tietää onko juku taustajoukoista, jonka ei välttämättä tarvitse, ostanut lisenssin?

  • Jotkut tarkastelevat jefu-sceneä leveämmällä perspektiivillä kuin yksittäisen joukkueen voimavarat kertovat. Yleensä seura muodostuu useista joukkueista. Seurojen lisenssien määrä kertoo paljon seuran tilanteesta ja kehityspotentiaalista. Toisia kiinnostaa pohtia pitkän aikavälin asioita, toisia ei. Kauden 2017 rosterien tarkastelu kertoo lyhyen tähtäimen potentiaalista, lisenssin maksaneiden määrä tarkastelu taas antaa tietoa seuran menestymisen mahdollisuuksista pitemmällä ajalla. Mulle on ok jos joku haluaa nähdä aukikirjoitettuna seurojen rankingin tästäkin kuvakulmasta.

    SAJL:n sivuilla kerrotaan vuoden 2017 okm:n seuratukien hakemisesta. Seuran lisenssien määrän kehitys on tuossa keskustelussa yksi keskeisimmistä kysymyksistä ja edarin pelaajalistat ja valmentajavalinnat eivät ole tuossa yhteydessä juuri minkään arvoista informaatiota.

  • En puhunutkaan edustusjoukkueen pelaajista ja valmentajista enkä yksittäisestä joukkueesta… Aivan varmasti näet pelaajien yms. määrän kaikissa seuran joukkueissa jos vain haluat katsoa. Heti näet joukkueiden määrän seurassa ja niissä pelaavien pelaajien määrä ei ole hankalaa katsoa. Jos sinun syväluotaava alyysi ja leveän perspektiivin katselu tyssää siihen että liitto ei ole kertonut miten lisenssit jakautuivat seurojen kesken, niin sitten se on lähinnä saamattomuuta. Seurojen tilannetta pitääkin katsoa kokonaisvaltaisesti, eikä vain edustusjoukkueen kautta, mutta siihen ei tuota ”lisenssi ranking” listaa liitosta tarvita…

  • Ja miten tuo seuratuen hakeminen liittyy tähän asiaan? Pitääkö LIITON toimittaa jotain valmista millä seura voi sitä hakea? Seura varmaan itse tietää lisenssiensä määrän kehityksen ja päättää asioistaan omassa kokouksessa. Miksi liiton edes odotetaan tuottavan tuollaista listaa? Miksi ette kitise siitä kun seurat eivät julkaise omien lisenssien kehitystä vaikka viideltä viime vuodelta?

  • Nyt on Puolan vuoro liittyä importtien määrää radikaalisti vähentävien maiden joukkoon. Jatkossa Puolan pääliigassa saa pelaavassa rosterissa olla enää 2 importtia joista vain yksi kentällä kerrallaan. Importeikai lasketaan kaikki ei-puolalaiset pelaajat.

    http://www.americanfootballinternational.com/poland-cuts-imports/

    Alkaa olla kohta Euroopan ihmisoikeuskomissiolla urakkaa kun ruvetaan perkaamaan näitä lukuisia Euroopan jenkkifutissarjoja, jotka rajoittavat ei-omanmaalaisten pelaajien määrää rostereissaan. Työvoiman vapaa liikkuvuus-bull-shit ym. kotimaiset kestoselitykset rajoitusten mahdottomuudelle ovat taas useamman maan päätösten johdosta huutonaurujen arvoisia seli-seli-juttuja.

    Suomen tulisi tehdä vastaavat muutokset asap. Liigaan max kaks ulkomaalaista ja divari voisi olla ilman importteja kokonaisuudessaan. Ja import on pelaaja jolla ei ole Suomen passia.

    Saa pillastua ja esittä turhautuneita kommentteja. Eurooppalainen lajia tervehdyttävä trendi on kuitenkin ilmiselvä ja vain ajan kysymys kun Suomessa vihdoinkin järki voittaa.

  • Tuskin kukaan on selittänyt ettei tuollaisia rajoituksia voi tehdä, koska pelaajien määrää rajoitetaan nytkin… Mutta kaikki nämä moitteet menevät väärään osoitteeseen, Suomen ei pidä tehdä mitään tai liiton, asian päättävät seurat liittokokouksessa. Vajaa kymmenen vuotta sitten liigan jenkkirajoitteet muutettiin nykyisiksi erään seuran aloitteesta ja jos muutosta halutaan niin prosessi on tuo. Käsittääkseni nyt ei tainnut tulla syyskokouksessa muutosta tähän asiaan, eli se ei taida olla jäsenseurojen tahtotila…

  • Hyvä osoitus suomi-jefun sairaudesta on aloittava import–QB III-divarin joukkueessa. Muutos muhimaan !!!

  • Liigan taso ja pelinopeus ovat elinehto kansainväliselle menestykselle, televisioinnin mainosarvolle ja suomalaisten huippujen kehittymiselle ylipäätänsä. Tämän takia importtien laaja käyttö on paikallaan. Toisaalta kotimaisille taitopelaajille pitää saada tasokasta peliaikaa, minkä takia ykkönen voisi vastaavasti olla importeista pitkälti vapaa. Se alentaisi kynnystä nousta kakkosesta ykköseen ja samalla vaatisi vaahteraan nousijalta riittävää perusrunkoa. Iso ongelma olisi tietysti ykkösen taso ja pelinopeus ilman amerikkalaisia, jota pitäisi pyrkiä kehittämään muilla konsteilla. Esimerkiksi preseason -ottelut voitaisiin pelata liiga- ja ykkösen joukkueiden välillä ja liigan amerikkalaisia pelaajia voisi käyttää ykkösen joukkueiden valmentamiseen klinikoiden muodossa. Ykkösen pelaajista voisi muodostaa B-maajoukkueen, joka toimisi ensisjaisesti pelaajien kehittämiseksi, mutta joka voisi pelata myös näytös/harjoitusotteluita maajoukkuetta vastaan sopivalla määrällä maassa olevilla amerikkalaisilla tai muilla importeilla vahvistettuna. Toki nämä ovat vain ideoita, jotka vaatisivat hiomista. Oleellinen kysymys on, paljonko ykkösen importien poistuminen heikentäisi sarjan suomalaisten pelaajien kehittymistä ja miten sitä voisi kompensoida.

  • Sitten on aina se puoli myös asiassa, mitä tapahtuu kotimaisille pelaajille kun importtien määrää rajoitetaan.
    1. hinnat kotimaisten pelaajien osalta nousee. kysyntä ja tarjonta.
    2. Taso laskee kokonaisuudessaan, kovemmat pelaajat puuttu. parempia vastann pelatessa kehittyy.
    3. Kuinkahan käy 1-divarin pelaajille, kun liigajoukkueet houkuttelee niitä liigaan.
    Jos taso ero 1. ja liigan välillä on pieni, niin nehän voitais yhdistää samantien.

  • Aikanaan 90-luvulla oli sääntö, että divarissa ei saanut olla jenkkejä ja vaahterasta karsivan piti pelata karsintapeli ilman kaudella käytettyjä jenkkejä. Tosin silloin ei ollut EU pelaajia…

  • Toisaalta kotimaisille taitopelaajille pitää saada tasokasta peliaikaa…

    Olen tästä aikaisemminkin maininnut, mutta kyllä ne taitopelaajat saa peliaikaa pl. kuupat mutta kyllä ne linjat on kokoajan enemmän importtipainotteisia. Kyllä se niin menee että kv tasolla jos linjat kusee, ei ole mitään jakoja pärjätä…

  • Kaikista hulluin perustelu importtien puolesta on se että kotimaisten pelaajien hinta nousisi. Siihenhän nimen omaan pitää kaikkien lajin parissa toimivien pyrkiä, suomalaisia ammattipelaajia pitää saada syntymään, ammattilaisuus on se paras ja ainut keino jos halutaan nostaa lajin tasoa, arvostusta ja kaikkea muuta hyvää!

  • Taitopelaajat saa peliaikaa, kun ovat sen arvoisia. Treeniä horo

  • Sepitä on aivan oikeassa.

  • Seurat jotka rahtaavat maahan EU-pelaajia paikkaavat rahalla kelvottoman juniorityönsä jälkiä ja/tai laiminlyöntiä. Ei oo mitään puolustavia selityksiä tälle imbesillille toiminnalle. Joku ehdotti U19 joukkuetta liigakriteeriksi. Kannatetaan!

  • Ai hitto miten siistiä! Vihdoin keskustelua importeista!

  • No mitä pitäisi konkreettisesti tehdä jotta suomipelaajien taso nousisi?

  • No jos vaikka aloitettas peliajan antamisesta…

  • Konkreettisena keinona importtien määrän rajaaminen. Kolme vaahteraan, kaksi divariin minusta ihan ok. Isossa kuvassa lajin kasvu, seurojen ja liiton markkinoinnin parantaminen, seurojen aktiivinen pyrkimys siihen että pelaaminen edustusjoukkueissa olisi alkuun ilmaista, siitä sitten pikku hiljaa osittaiseen puoliammattilaisuuteen. (Nämä liittyy siihen että seurojen rahat ei menisi ulkkareihin vaan markkinointiin, kotimaisten pelaajien varusteisiin, vakuutuksiin, junioritoiminnan kehittämiseen) Hullua on että esim Vaahteraliigaan edes verrataan vaikkapa korisliigaan tai Mestikseen, niissä jos kotimaisille pelaajille nimittäin ehdottaisi että ’maksatte 1000-1500€ omasta pussista seuralle/vakuutusyhtiölle/varustemyyjille’ niin tulisi naurun purskahdus pelaajilta. Silti Vaahterassa (ja divarissakin) on maksettuja pelaajia. En tiedä miten tämä kuvio on rakentunut mutta onhan se erikoinen varmasti lajin ulkopuoliselle ihmiselle.

  • Liitossa kuvitellaan, että Vaahtera on jo ammattilaissarja, kun aletaan pelaan matseja arkipäivinä. Tiedossahan on, mikä jengi pelaa aina maanantaina ja tämä ei muka ole kilpailuetu. Milloin liitto tai arkipelin kotijoukkue alkaa maksaan vierasjoukkueelle kompensaatiota pelaajien menettämistä palkoista? Alkaa olemaan aika törkeätä, että arkipäiväpelit on mahdollistettu. TV:n takia ei todellakaan kannata.

  • Ei sun ole pakko pelata

  • Mitä Liitto asiaan liittyy jos seurat äänestivät sen puolesta että haluavat näkyä maksutelkkarissa? Varmasti joka seura punnitsi tarkkaan maksetun näkyvyyden tuomat hyödyt verrattuna ongelmiin viikkopeleinä sekä menetettyinä lipputuloina ja sponsseina.

  • Tuskin liitto tuota on yksin ajanut läpi ja jokainen vaahteraseura vastustanut… Mikä on se suuri ongelma arkipeleissä? Jos joukkueella on kaudessa 3-4 arkipäivänä olevaa vieraspeliä, niin sekö on kynnyskysymys ja liiton pitäisi maksaa tulonmenetyksiä… Eiköhän jokainen pysty 3-4 työvuoroa vuodessa sopimaan jos on tarvetta ja lajia pelaavat jopa viikonlopputöissä ja vuorotöissä olevat…

  • Mutta miten kävisi vaasan jos importteja rajoitettaisi??!!?

  • Lyhyellä aikavälillä suurin kärsijä olisi liigassa Crocodiles. Kaikki jotka ovat laiminlyöneet QB-kehittämistyön olisivat kusessa – siis käytännössä kaikki seurat. Divarissa Kouvolla ei olisi mitään asiaan I- tai II-divariin ja Jyväskyläkin saisi koota rivejään jonkin aikaa. Ja kyn kysyttiin niin kyllä Vaasakin ottaisi takapakkia. Ovat sanoneet, että hankinnoilla paikataan sitä aukkoa joka nuorella seuralla on juniorityön ollessa vasta alullaan.

    Ilman importteja Suomen jefu-ranking olisi seuraava:

    1. Roosters
    2. Butchers
    3. Royals
    4. Trojans
    5. Huskies
    6. Saints
    7. Crocodiles
    8. Wolverines
    9. Steelers
    10. Bears
    11. Bouncers
    12. ECG
    13. Jaguaarit
    14. Ghosthunters
    15. Northern Lights
    16. SunCity
    17. Indians
    18. Eagles
    19. Lions
    20. Nordmen

  • Mihis laitat tossa listassa kohtuullisen junnuorganisaation nimeltä TAFT?


  • 21. TAFT

  • Mielenkiintoinen juttu tämä. Kehitetään talvisarja, Cup-tyyppisesti? Ottelut aikavälillä maalis-huhtiku, pelata saa vain suomi-passilla varustetut pelaajat? Rahapalkinnot porkkanaksi menestyville, liitto saisi hommata me rahat sponssimyynnillä tälle turnaukselle. Loistava tapa kehittää suomi QB tasoa kun tulisi väkisin ’oikeita’ pelejä.

  • Nykyisellään tuota kutsutaan korkeakoulusarjaksi…

  • No eihän se nyt ole sama juttu lainkaan. Roosters – Wolverines huhtikuussa helsingissä suomipelaajilla kiinnostaisi kaikkia laji-ihmisiä hemmetisti paljon enemmän kuin opiskelijaporukat

  • Joo liittokokous varmasti äänestää asioista, mut joku ne sinne esityslistalle tuo. Jefu ei kuulu arkipäivään Suomessa.

  • Olis varmaan sinun ja muiden kannattanut olla asiassa hereillä ajallaan.

  • Sä et kuulu liigaan & jefun tulevaisuuteen. Can’t take the heat then stay out of the kitchen.

  • Kyllä, ne seurat tuovat ne asiat sinne esityslistalle jos kaipaavat muutosta…

  • Ja mitä me saavuttaisimme tällä talvisarjalla? Eiköhän vaahterassa ainakin ole kausi ihan riittävän pitkä, joten tuskin joukkueita kiinnostaa pelata maalis-huhtikuussa jotain tyhjänpäiväistä suomencuppia…

  • on sitä cuppia pelattu ennenkin…

  • Saavutettaisiin loistavia treenimatseja ja nimenomaan niille kotimaisille pelaajille. Ja hyvin toteutettuna myös tuomareille ja talkoolaisille hyvää reeniä. Se mikä on outoa on että kukaan lajin sisäpiiriläinen ei usko siihen että on olemassa faneja jotka varmasti olisivat innoissaan tästä.

    Maajoukkue hyötyisi tästä varmasti paljon, ja maajoukkue on paras tapa saada lisää näkyvyyttä skenen ulkopuolelta.

  • Itse en ymmärrä miksi kevään treenipelejä ei rakenneta myös yleisötapahtumiksi. Kävin itse katsomassa Wolvojen ja norjalaisen joukkueen treenimatsin keväällä. Paikalla markkinoimattomassa matsissa velon treenikentällä oli yli 200 katsojaa ja olisin itse mielelläni maksanut lipusta kentällä jossa katsomo. Keväällä on katsojapaineet kovimmillaan ja kaikki jefu kiinnostaa.

  • Treenimatsit ymmärrän ja jos joukkueet haluavat niistä tehdä tapahtuman, ymmärrän senkin. Mutta en ymmärrä miksi siihen pitäisi tehdä joku virallinen CUP, jota olisi pakko pelata? Joukkueet saavat ihan itse järjestää riittävän määrän laadukkaita treenipelejä ja vouvat siitä tehdä tapahtuman, mutta ei siihen taas liittoa tarvita. Faneille se voi olla ihan ok asia, mutta oletko aivan varma että myös tuomarit, talkoolaiset, pelaajat haluavat viettää myös maalis-huhtikuun kuten pelikaudenkin??

  • Eikö kannattaisi kehittää tapoja jolla saadaan lisää laadukasta treeniä pelaajille? Jyväskylän homma tästä hyvä esimerkki.

  • Suurimalla osalla suomalaisista jenkeistä on niin kapeat rosterit, että 12 pelin runkosarja plus pudotuspelit siihen päälle on jo liian kova urakka. Siihen vielä jotain panoksettomia höntsäilyjä päälle? Ei todellakaan.

  • Sitten varmaan kannattaa alkaa tekemään jotain sen kapeuden leventämisen eteen muuta kun kaivella nenää ja persettä välillä sormien paikkaa vaihtaen.

  • Importit pitää kieltää, arkena pitää pelata, kauden pitää alkaa tammikuussa, faneille pitää olla palvelut kunnossa, finaali pitää järjestää Helsingin ulkopuolella, junnutoimintaa pitää olla enemmän. Oliko vielä jotain?

  • Ainakin noita asioita monet ovat halunneet… Mutta yhtään näistä ei tainnut esityslistalla syyskokouksessa…

  • Monet haluaa näitä asioita, mutta kukaan ei vie niitä eteenpäin. Olisko sit paikallaan, että unohdetaan tämmöset turhat haihattelut ja viedään lajia eteenpäin nykyisellä setillä, kun se tuntuu toimivan!

  • Hienosti sanottu! Ne henkilöt jotka kaipaavat muutosta, niin voisivat tehdä asioille jotain tai sitten antaa kokonaan olla…

  • Syysliittokokous on väärä paikka tehdä tällaisia esityksiä koska monilla on jo sitoomuksia valmiina seuraavalle kaudelle. Toivottavasti kevätkokouksessa järki voittaa ja suomalainen jefu käännetään terveelle polulle alkaen kaudesta 2018. Liigaan max kax ja divareihin nollatoleranssi.

  • Selkeesti pitää vaihtaa liittokokous seurat ku ne ei tee oikeita ehdotuksia ja varmasti äänestävätkin väärin…

  • syysliittokokous on väärä paikka…??? Se on kyllä juuri se paikka jossa käsitellään nuo kilpailusääntöjen ja sarjamääräysten muutokset. Luuletko että keväällä on sitten vähemmän sitoomuksia tulevalle kaudelle kuin syksyllä? ;) koko ajan löytyy lisää hyviä selityksiä tai lisää kitistävää, mutta edelleen kukaan näistä ei tee asialle mitään…

  • Liittohallitus esittää liittokokoukselle asialistan jossa voi olla liittohallituksen tai seurojen esityksiä.

  • Viimeksi import-sääntö muutetiin suuren konsensuksen vallassa kun väärä seura voitti mestaruuden.

  • Seurojen edustajat päättävät nämä asiat yhdessä liittokouksessa. Turhaa täällä huudellaan puskista, jos ei itsellä halua olla mukana tekemässä päätöksiä seuransa puolesta, niin ei niitä täällä huutelemalla saa muutettua.

  • Tämä on käsittääkseni keskustelu- ja mielipidepalsta jossa nimenomaan tulee tuoda esille omia ajatuksia, näkemyksiä ja kantoja jenkkifutikseen liittyvissä asioissa. Jos jonkun mielipide on oman asennemaailman kanssa vastakkainen ei se ole puskista huutelua tai valittelua. Kaikki näkemykset ovat tervetulleita oli kyse sitten importtien määrästä, laadusta tai niiden olemattomuudesta. Samoin hyviä keskustelunaiheita ovat liigakriteerit, rosterien sisällöt, juniorijoukkueet ja niiden määrät, vaahteramaljan ottelujärjestelyt jne…

    Import-asia on aina ajankohtainen ja vaikuttaa siltä, että monissa eurooppalaisissa liigoissa trendi on importtien määrän radikaali vähentäminen. Vaikka nimimerkki Vaaaanha onkin eri mieltä, ei syyskokous ole ajankohtainen foorumi seuraavan kauden pelaajasääntöjen muuttamiseen. Joukkueiden rosterien rakentaminen alkaa viimeistään alkusyksystä ja duunin pitää perustua jonkinlaiseen varmaan olettamaan mm. noista import-säännöistä. Keväällä voidaan pohdiskella ei alkavan vaan sitä seuraavan kauden sääntöjä ilman välittömiä konflikteja jo sovittujen sopimusten kanssa.

    Hyvä, että asioihin otetaan kantaa asiallisesti perustellen.

  • Tämä on käsittääkseni keskustelu- ja mielipidepalsta jossa nimenomaan tulee tuoda esille omia ajatuksia, näkemyksiä ja kantoja jenkkifutikseen liittyvissä asioissa. Jos jonkun mielipide on oman asennemaailman kanssa vastakkainen ei se ole puskista huutelua tai valittelua. Kaikki näkemykset ovat tervetulleita oli kyse sitten importtien määrästä, laadusta tai niiden olemattomuudesta. Samoin hyviä keskustelunaiheita ovat liigakriteerit, rosterien sisällöt, juniorijoukkueet ja niiden määrät, vaahteramaljan ottelujärjestelyt jne…

    Import-asia on aina ajankohtainen ja vaikuttaa siltä, että monissa eurooppalaisissa liigoissa trendi on importtien määrän radikaali vähentäminen. Vaikka nimimerkki Vaaaanha onkin eri mieltä, ei syyskokous ole ajankohtainen foorumi seuraavan kauden pelaajasääntöjen muuttamiseen. Joukkueiden rosterien rakentaminen alkaa viimeistään alkusyksystä ja duunin pitää perustua jonkinlaiseen varmaan olettamaan mm. noista import-säännöistä. Keväällä voidaan pohdiskella ei alkavan vaan sitä seuraavan kauden sääntöjä ilman välittömiä konflikteja jo sovittujen sopimusten kanssa.

    Hyvä, että asioihin otetaan kantaa asiallisesti perustellen.

  • Tottakai saa tuoda esiin omia mielipiteitä tai oman näkemyksen asiaan… Mutta useat eivät asiaa niin ilmaise! Kun viesti alkaisikin sanoilla ”minun mielestäni”. Kovin usein tällä sanotaan esim liiton pitäisi tehdä sitä tai liiton hallituksen pitäisi tehdä tätä, liitto luulee vaahteraa ammattilaissarjaksi, yms. Ihan kuin liitto yksinvaltiaan tavoin johtaisi kaikkea… Ei johda vaan seurat päättävät nämä asiat

  • Ja se, että jossain maassa päädytään importtien määrän vähentämiseen, ei välttämättä ole yhtä kuin että se on oikea tapa toimia. Mitä olen seurannut joitain muitakin keskusteluita aiheesta, ei niistä olla välttämättä niin innoissaan. Että ehkä tässäkin on nyt hyvä seurata esim. Puolan liigaa miten uusi importtisääntö tulee lajin suosioon vaikuttamaan. Eikä vain vuoden vaan edes kahden seuranta. Asioilla kun tapaa olla monia eri puolia miten ne vaikuttavat.

  • Ei tää ole mikään keskustelupalsta ja mielipidepalsta. Jokainen uutinen ja aihe menee tähän samaan offtopic-kitinään importeista. Tää on kui iltalehden kommenttipalsta, jossa jokainen aihe kääntyy ”mamujen vika” pelleilyksi.

    Jenkkien määrä on hyvä ja importtien määrää ei tarvitse rajata. Liiga on kehittynyt urheilullisesti ja kilpailullisesti ja syy siihen on juuri ulkomaiset pelaajat. Jatketaan tällä linjalla.

  • Hei nimimerkki Dude, olet juuri niitä netti-keskustelijoita jotka hyväksyvät kaikki ne mielipiteet jotka ovat linjassa oman kanssa ja kaikki muu on offtopic-kitinää. Esitit kuitenkin viestisi toisessa kappaleessa oman näkemyksesi. Kiitos siitä. Olen kanssasi täysin eri mieltä ja aion esittää kantani ja perusteluni aina kun siihen on aihetta. Import-keskustelu on suomi-jefun ytimessä aika monesta kuvakulmasta katsottuna. erityisesti silloin kun puhutaan joukkueiden voimavaroista ja mahdollisuuksista menestyä. Aihe nousee ikuisuuskeskusteluksi juuri sen merkityksen takia. Toiset seurat ovat valinneet kilpailuedukseen tuontipelaajien maksimoinnin. Tämä on urheilullisesti ja kilpailullisesti myrkkyä kotimaiselle jenkkifutikselle eikä tuolla linjalla ole jatkuvuutta. Sen ovat huomanneet aika monet liigat Euroopassa mukaan lukien vaikkapa Ruotsi tai tuoreimpana Puola.

  • Minun mielipiteeni on ehkä sitten jossain teidän välissä… Jennkien määrä on vaahterassa nyt 3, joista 2 saa olla yhtä aikaa kentällä ja EU-pelaajien määrää ei ole rajoitettu. Joissakin joukkueissa on ollut yli 10 importtia joka on liikaa, joten helpointa olisi rajoittaa vahvistusten määrä kokonaisuutena, esimerkiksi max 5 ei suomalaista pelaajaa per joukkue.

  • Kaks samaan aikaan.. thats it

  • Ja ettei törmättäisi EU:n työvoimapoliittisiin direktiiveihin voisi mielestäni yksi vaihtoehto olla että seura palkatkoon niin monta EU-passin pelaajaa kun massi kestää. MUTTA vain 3-4 niistä saisi olla yhtä aikaa kentällä niiden 2 jenkin lisäksi. Tulis nämä pelaajat sitten Ruotsista, Puolasta, Saksasta tai mistä vaan EU-maasta.

  • Ja sitten kikkailu sen suhteen onko pelaaja suomalainen vai ei. Suomistatus vai ei.
    Juoksu vai heittohyökkäys. Kilpailun rajoittaminen vai ei??

  • Palataan noihin työpoliittisiin ongelmiin sitten kun joku EU-pelaaja on verovelvollinen Suomessa ja ei mahdu joukkueeseen rajoitteiden vuoksi.

  • Aika moni EU:n jäsenvaltio (mm. Ruotsi, Italia, Itävalta ja Puola) on rajoittanut EU-pelaajien määrää ilman että maita, liittoja tai joukkueita on erotettu tai sanktioitu yhteisöjen tai tuomioistuinten toimesta. Import-rajoitukset ovat kiinni vain ja ainoastaan seurojen enemmistön tahtotilasta.Lakeihin vetoavat tahot yrittävät tyrehdyttää rakentavan keskustelun alkuunsa aina sen käynnistyttyä.

    Aika moni lajin sisäpiirissä oleva taho on liputtanut enemmän tai vähemmän jonkinasteisten muutosten (=rajoitusten) puolesta viimekuukausien kommenteissa täällä tai FB:ssa. Olen itse divarien import-kiellon kannattaja ja toivoisin myös radikaalia ”home grown” sääntöä liigaan. Muutokset aikaisintaan 2018.

  • EU säädökset koskee pelaajien palkkaamista. Peluuttaminen on sitten täysin eri asia. Eli jos joku haluaa palkata 20 EU pelaajaa, sitä ei saa rajoittaa. Mutta se että niitä saa olla kentällä samaan aikaan vaikka vain 2, ei voida käsitykseni mukaan puuttua.

  • Sehän on hieno idea rajoittaa importteja, mutta mitkä taustavaikutukaet sillä olisi.
    Seinäjoen ja vaasan pelaajabudjetit on luokkaa 100 000€, kun tuo summa käytetään pelkästään kotimaisiin pelaajiin, niin todennäköisesti varattomat seurat joutuisivat lopettamaan pelaajapulan takia.
    Ensin parhaat ostettaisiin ja loput lähtis gloryhunttaamaan kaverien perässä.
    Seuraavaksi vaadittaisiin kotimaisten siirtosääntöjen uudistamista.

  • Aivan kuninkaallinen selitys importtien merkityksestä ja tämä nimimerkki Gep:n pohdinta olkoon kruununa koko import-keskustelulle. Import-säännöt on siis tärkeä säilyttää nykyisellään, että suuren budjetin seurat käyttävät rahansa importteihin. Jos rahaa ei tuhlata importteihin se käytettäisiin kotimaisten pelaajien rohmuamiseen kilpailevilta seuroilta. Tässä valloittavassa logiikassa oletusarvona on se, että sitä rahaa vaan tulee seurojen pelaajabudjetteihin taikaseinästä automaattisesti, kuten tukirahoja kaiken maailman pummeille.

    Jos sarjoissa löytyy noita Gep:n mainitsemia ”varattomia” seuroja, niin toivottavasti ne tippuvat mahdollisimman nopeasti IV-divisioonan höntsäilijöiksi. Pelaajapula joukkueeseen syntyy pääsääntöisesti seuraorganisaation lyhytjänteisen ja näköalattoman toiminnan seurauksena ja näitä tarinoitahan me on nähty vuosien saatossa useampia. MOnen romahduksen triggerinä ovat olleet lähes poikkeuksetta importteihin käytetyt rahat. On tehty taitavasti se kulubudjetti mutta tulopuolella sakkaa ja taikaseinä imaisee kortin…

  • Se on offtopicia vääntää aihetta ja alkaa vänkään ulkomaalaisten määrästä, kun jutun otsikko on ”Justin Sottilare Royalsiin, RJ Long jatkaa”. Joo, aiheessa puhutaan ulkomaalaisista pelaajista, mutta ei se tarkoita, että aletaan jauhaan samaa sontaa niin kuin poikkeuksetta tällä hetkellä jokaisessa ketjussa. Liittokokous tekee päätökset, joten hoitakaa asiaa sitä kautta tai olkaa oikeasti hei hiljaa älkää pilatko keskusteluita kerta toisensa jälkeen. Tomperi, nyt herätys moderoinnin kanssa!

  • Eli kaikki sinun mielipiteen kanssa vastakkaiset kannanotot tulisi moderoida pois. Artikkelin, jossa kerrotaan importeista ja heidän siirroistaan, bulls-eye-topic on keskustelu importtien merkityksestä ja määrästä. Hyviä kannanottoja ja viihdyttäviä argumentointeja lisää näitä kiitos.

  • ”MOnen romahduksen triggerinä ovat olleet lähes poikkeuksetta importteihin käytetyt rahat.”

    Väitän, että olet olet väärässä. Importeilla kikkailu voi monessa tapauksessa olla viimeinen naula arkkuun, tai sillä voidaan pitkittää vääjäämätöntä. Näkisin kuitenkin, että näissä tapauksissa kyseessä on lähinnä näkyvin oire laajemmasta ongelmasta, jota importtien kieltäminen (lue EU-pelaajat) tuskin korjaisi.

    Kaiken A ja O on oma pelaajatuotanto. Seurat tarvitsevat pelaajia, jotka sitoutuu toimintaan pitkällä tähtäimellä ja vuoden ympäri. Tästä huolimatta tulee tilanteita, jolloin rosterin aukkoja on paikattava ulkoa tulevilla palkkasotureilla. Tässä tilanteessa on täysin yhdentekevää, tuleeko palkkasoturi ulkomailta vai muualta Suomesta. Ainakin ruuhkasuomen ulkopuolella vaan on monesti helpompaa löytää halukkaita pelaajia maamme rajojen ulkopuolelta. Näin ollen importtisääntöjen raju kiristäminen heikentäisi suurella todennäköisyydellä juuri näiden seurojen kilpailukykyä entisestään.

    Itse näkisin, että vastuullisesti toimivan seuran toimijat itse parhaiten osaa määrittää importtien määrän. Jos omat pelaajat pitävät tilannetta epäreiluna he mitä todennäköisimmin äänestävät jaloillaan. Pidän myös luonnollisena, että seuroja nousee ja kaatuu. Marginaalilajista kun on kyse, niin toiminta monesti pyörii muutaman tulisielun ympärillä ja aina ei manttelinperijää yksinkertaisesti löydy.

  • Samaa mieltä Hökiksen kanssa. Pitkän historian nähneenä vaikeudet kasautuvat usein, kun sama porukka jatkaa liian kauan, eikä uutta verta tule tarpeeksi. Harva seurahan luopuu vanhoista tähdistään tietoisesti ja nämä taas jatkavat esimerkiksi mestaruuden toivossa. Jos sellainen sitten tulee tai usko loppuu, tapahtuu veteraanien joukkopako. Sellainen on ollut monen seuran loppu tai lopun alku. Ihannetilanteessa vaihtuvuus on varmaan luokkaa 25-30%, jossa uudet ovat potentiaaliltaan hitusen vanhoja parempia, mutta eivät välttämättä heti parempia. Mitä enemmän on omaa pelaajatuotantoa, sitä parempi, mutta toki pelaajavirta muista seuroista on aina hyvä indikaattori oman toiminnan tasosta. Ihanteellinen toiminta vaatii johdolta aikamoista kaukonäköisyyttä, eikä sellainen esimerkiksi pienemmissä taajamissa edes ole mahdollista.

  • Tuo Gepin kirjoitus oli asia karrikoidusti.
    Joillakin täälä vaan on käsitys siitä, että kun importteja rajoitetaan alkaa kaikki olla paremmin.
    Wolverines on Junnuissa top 3 lisenssimäärissä , silti importteja tulee.
    TAFT on ollut aikanaan ylivoimainen junnujen tuotossa, viime vuosi meni importtien kanssa aika isosti. Crocoilla on Top3 junnumäärät suomessa, silti on importteja ollut paljon. Toki nyt näyttää omia junnuja nousevan enempikin liigaan.
    Butchers meni pääosin omilla junnuilla ja jenkeillä 2016 ja notkahti hiukan.
    Se on kilpaurheilua herrat

  • Importtien merkitys on ontopic. Itku ”importteja on liikaa, ne vie suomalaisten peliajan, importit pois, buhuu” on turhanpäiväistä nillitystä, ämmämäistä valittamista ja omaa huonoutta pelaajana, organisaatiotoimijana ja laji-ihmisenä sekä kilpailullisten tosiasioiden edessä pään panemista pensaaseen PLUS tällä nettisaitilla pelkkää offtopic spämmiä, joilla pilataan joka ikinen keskustelu. Vaahteraliiga ei ole olemassa siksi, että maajoukkue menestyisi. Maajoukkue on pakollinen paha ja yliturvotettu organisaatio, jota ylläpidetään glorydays-muistojen takia. Maajoukkue pitää lopettaa, koska se on pelaajille maksullinen ja sen muu organisaatio syö lajin kehityksestä rahaa. Laitetaan ne rahat kansalliselle tasolle junnutyöhön. Liitto ei tarvitse yhtään palkkaa nostavaa valmentajaa.

  • En löydä yhtään maajoukkueen menestyksellä argumentoivaa import-kritiikkiä täältä eikä niitä ole ollut esillä ikiaikoihin. Palstan epäasiallisimmat kommentoijat ovat niitä, jotka yrittävät keskeyttää asiallisen import-keskustelun tunteisiin menevillä vuodatuksillaan – kuten edellä. Rajoituksia on tulossa Suomeenkin ja niiden avulla saadaan taas taitopelipaikkojen treenaaminen junnujoukkueissa mielekkäämmäksi.

  • Koko importtien rajoitusajatushan lähtee nimenomaan maajoukkueen heikosta menestyksestä. Eihän importtien rajoittamiselle ja kotimaisten pelaajien kehittämiselle ole mitään muuta syytä ja perustetta kuin haikailu maajoukkueen menestyksen palauttaminen 20-25 vuoden takaiselle tasolle. Tämähän on itsestään selvää ja se valehtelee vähintään itselleen, joka muuta väittää.

  • Aika harhaista.

  • Vaahteraliigahan on meillä ainoa oikea kilpailusarja, joten pitäähän siellä olla importteja kirittämässä ja parantamassa sarjaa. Se että kuinka monta on niin se on hyvä kysymys. Ainakin viime kaudella itselleni tuli yllätyksenä että jo alemmilla divaritasolla hankitaan ns. importteja seuroihin, jotka pitäisi pelata maalaisjärjellä aivan amatöörittasolla. Eli divaritasolla ei importteja EU:n ulkopuolelta, Korkeintaan ja vain 1 EU:n sisäinen importti kentällä. Kahden passin jenkit lasketaan jenkeiksi.

    Veikkaan että suurin ongelma suomalaisessa urheilussa on se, että pelaajatuotanto ja niiden laadukkuus laajalla rintamalla on laskenut lajeissa kuin lajeissa. Vain pieni osa nuorista panostaa urheiluun ja haluaa kehittyä. Sit osa on noita konsolisukupolvea, jotka haluavat vain harrastaa lajia tekemättä muuta fyysistä kuin pelit ja pakolliset lajitreenit. Tämän vuoksi joudutaan hankkimaan 25 importtia eu:sta että saadaan pelattua pelit ensi kesänä.

    Pitäisi tehdä suuri muutos tuohon liiga- ja divarirakenteeseen. Enemmän seuroja niin 1-div kuin liigaan.

  • Mistäs me tiedetään kuka on tuplapassi pelaaja, jos kaveri esittää vain italian passin.
    Itse olisin pikemminkin lisäämässä importtien määrää kunnes kotimaiset pullämössöt ymmärtää alkaa harjoittelemaan, ylärajaksi kuitenki 20 importtia/joukkue.
    Tällä hetkellä kotimainen pelaajatuotato ei riitä edes seitsemän joukkueen liigaan.
    En tiedä mitä importtikiellolla tai rajoituksilla haetaan.

  • Niin, tämä import- keskustelu on ääripäiden toistamista ja näkemysten perustelemista. Osa on sitä mieltä (perustellusti), että kaikki importit ja vähänkään siltä haiskahtavat pois ja erittäin tiukkaan syyniin kun taas osa on sitä mieltä (perustellusti), että kaikki rajat auki ja ulkopassillisia joukkueet täyteen. Varmasti kyse on siitä, mikä on ko. keskustelijan edustaman joukkueen tilanne l. ovatko ns. tuontipelaajiin nojautuva joukkue vai kotimaisin voimin porskuttava yksikkö. Konsensusta tähän asiaan ei varmasti löydy keskustelupalstalla, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä (perustellusti). Kannattaako toisen henkilön mielipiteestä ottaa valtavia pultteja, on jokaisen itsensä päätettävissä.

    Voidaan aloittaa samaan hengenvetoon keskustelu dopingista ja siitä pitäisikö doping vapauttaa urheilussa vai jatkaa nykyisellä linjalla, jossa joku (!!) kuitenkin löytää porsaanreiän ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen muiden noudattaessa yhdessä sovittuja sääntöjä ja standardeja. Same difference tähän import- keskusteluun.

    Jatketaan keskustelua!!

  • @Gep ”Mistäs me tiedetään kuka on tuplapassi pelaaja, jos kaveri esittää vain italian passin…”

    Tämä kysymys olisi ollut relevantti ennen internet-aikaa mutta nykyisellään kysymys kertoo enemmän kysyjästä kuin kenenkään vastaus voi asiaa valottaa…

    Niin kauan kuin seuroille tarjotaan mahdollisuus paikata laiminlyödyn juniorityön jälkiä ulkomaalaisilla pelaajille, ei junioritoimintaan suhtauduta kaikkialla tarvittavalla vakavuudella. Laajamittaisen junioritoiminnan käynnistyminen on onnistunut useammallakin joukkueella kun resursseja kohdistetaan siihen runsaasti. Jyväskylä on laittamassa nyt vauhtia omaan junioriohjelmaan (http://www.sajl.fi/?x167512=5728650) useamman vuoden epäonnistuneiden import-touhujen jälkeen. Todelliset vaikutukset edustusjoukkueen menestyksessä tullaan tässä tapauksessa näkemään todennäköisesti kaudella 2019. Junnuihin panostaminen on siis pitkäjänteistä toimintaa eikä sen avulla saavuteta välittömiä menestyspurskeita, joita taas onnistuneilla import-investoinneilla voidaan saada aikaan. Kaikilla seuroilla/henkilöillä ei vaan ole pitkäjänteisyyttä hitaan tuloksenteon menetelmiin.

    Jos jotain rajoituksia pitäisi lähiaikoina sarjoihin asettaa, se voisi olla nimenomaiesti kahden passin miesten karsinta. Esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi on tehnyt tämän taitavasti eikä siellä päästä kikkailemaan asialla.

    Rajoitusten ohella huomio kannattaa kiinnittää liigakriteeristön kehittämiseen. Täysimittainen ja oma U19-joukkue tulisi olla pakollinen kaikilla liigassa pelaavilla tai sinne pyrkivillä joukkueilla. Jos resursseia ei ole, ei ole mitään asiaa lajin pääsarjaankaan.

    Ole huomannut, että import-keskustelu kiinnostaa yhä useampaa jenkkifutis-vanhempaa. Omalle jälkikasvulle halutaan varmasit mahdollisuudet menestyä ja esimerkiksi QB-pojan vanhemmilla on hyvin tiedossa, että tie eteenpäin katkeaa tasan silloin kun pitäisi siirtyä seuran edustusjoukkueeseen.

  • Tuo junnuseura ois kyllä hyvä kriteeri. tuntu, että välillä siitä on pidetty kiinni ja välillä taas rahalla voi luistella siitä. Mitä enemmän seuralla on junnuja ja junnujoukkueita, sitä enemmän näkyvyyttä ja paremmat treenipaikat ja vuorot. Todennäköisemmin sitä paremmin tukea paikallisilta yrityksiltä ja sitä paremmin miesten seura voi ja hengittää. Pelillisestä laadusta kommentoimatta.

  • U19 vaatimuksen tulisi olla ehdoton eli joukkueen puutetta ei voi kompensoida sakolla. Tai hyvä idea voisi olla se että jos ei ole junnuja ei saa olla importtejakaan. Mutta objektiivinen kriteeri josta ei luisteta
    vaikka esim mestarijoukkueella ei olisikaan joukkuetta. Pakko on hyvä draiveri..

  • Entä jos kahdesta passista toinen on Suomen?

  • Miks u19 (pelaajat jotka voisivat liittyä miesten sarjaan) on niin tärkeä? Eikö kehitys joukkue alemmassa sarjassa kelpaisi ihan yhtä hyvin? (Jopa paremmin kun yli 19v pääsevät mukaan.)

  • Sehän onkin kaikkien kannalta suotuisaa että pelataan U19 sarjaa jossa joukkueiden keski-ikä on n. 15.5v ihan vaan koska on pakko. Suorastaan liittotason idea!

  • Mistähän sä ton 15.5v revit?

  • Junnutoiminnan pyörittäminen vaatii ehdottomana miniminä yhden henkilön täysipäiväisen työpanoksen. Importtien tuominen vaatii rahaa. On huomattavasti helpompi hoitaa rahaa importtiin/teihin kuin yksi (useampi jotta homma on vakaalla pohjalla) kaheli pyörittämään junnutoimintaa jonka hedelmät poimitaan ”sitten joskus”.

    Jos liiga halutaan pitää kilpailullisena sarjana, se on pidettävä nimenomaan kilpailullisena sarjana. En oikein näe älyä siinä että sieltä aletaan (esimerkinomaisesti) play-off -joukkueita pudottamaan pois kun ”ei teillä oo junnujoukkuetta”. Eikös sen pitäisi näkyä siellä pelikentällä sen junnutuotannon?

  • Kysy on arvovalinnasta. Lyhyt tai pitkä tähtäin, menestys vai jatkuvuus. Joskus pitkän tähtäimen asiat tehdään vain pakolla. Esimerkiksi rahan säästäminen on tällaista touhua. Harmittaa laittaa rahaa talteen kun sille löytyisi tuhat juuri nyt esille tulevaa käyttötarkoitusta mutta viiden vuoden päästä onnittelee itseään viisaana kun/jos ei laittanut rahaa palamaan heti heikon hetken tullen.

  • Siitä, että jos liiga- tms. kriteerinä on pakotettuna U19 joukkue ja syystä tai toisesta (kuten tällä hetkellä esimerkiksi vaahteraliigajoukkueilla tilanne on) täytetään nämä U19 joukkueet sitten nuoremmilla pelaajalla jotta voidaan sanoa kriteerien täyttyneen. Näin ollen tilanne johtaa siihen, että jos joukkuetta ei oikeasti olisi, sellainen tehdään keinotekoisesti joka laskee melkoisesti joukkueiden keski-ikää samalla romuttaen koko alkuperäisen ajatuksen. Sinänsä ihan hyvä idea kyllä, mutta käytännössä täysin mahdoton. Nykyiset vaatimukset junnutoiminnan pyörittämisestä ilman sen kummempia rajoituksia/vaatimuksia on huomattavasti toimivampi.

  • A-junnu sarja takaksin vaikka iällä 18-21v saisi 19v vielä yhden vähän vähemmän kovan kaudan kehittyä ennen vaahteraa tai divaria. Ja vaikka niitä junnuja olisi 100 seuralla se että sieltä löytyy edes 11 jätkää ketä kiinnostaa tai ketkä pärjäävät vaahterassa on kovan työn takana! 16v> tulee pikku hiljaa vaativampi opiskelu, työt, nainen/naiset kalja yms. joka vie sitä aikaa pois urheilusta. Ei kaikki halua omistautua lajille ja urheilulle koko sydämestään!

  • En vielä näe miten rajoitettu joukkue (u19/u21) on parempi idea kuin 3/2 divari kehitys joukkue?

  • Paras idea on toteuttaa molemmat, junnujoukkue sekä kehitysjoukkue 2/3 divariin :)

  • Aika erikoiset highlitet Jordanilla Texasissa..?

  • Samaa ihmettelin. videomestarin erikoinen

  • Vai kaikki downit uralla..

  • Millä perustelet että 21-vuotias on vielä juniori? Tuon ikäinenhän on jo ollut lain silmissäkin täysivaltainen 3 vuotta. Nyt valoja päälle.

  • No olipa vaan hailaitti tuo texasin pätkä. Ton perusteella en palkkais kumpaakaan. En kuuppaa enkä videomiestä. Texas staten OL:n ottaisin. Eli saas nähdä onko tämäkin niitä kavereita joiden heittokäsi murenee heti kun pocketti ei pidä…

  • Millä prusteella…?

    No kurkista vaikka jääkiekon sarjoja

  • Toki jääkiekossa voi peluuttaa 21-vuotiaita (rajallisen määrän), mutta kyllä miesten pelit kehittää sen ikäisiä enemmän, jos vain pelipaikka löytyy. Joka tapauksessa jääkiekossa pelaajamäärät ovat sen verran isommat, että A-jun joukkueen pyörittäminen ei tuota ongelmia. Nähdäkseni 2/3 div kehitysjoukkue ajaa täysin samaa asiaa kuin U19 joukkue, jopa paremmin.

  • Okei, jos noin on niin luulisi että kehitysjoukkueita löytyy kaikilta liiigapaikkakunnilta.. Nykyisellään paras konsepti on Wolvoilla (I-div). Royalsin Vikings taitaa olla jollain tavalla aktiivinen ja Jagut (I-div) ovat viime aikoina nostaneet esiin kehitysjoukkueen elvyttämisen.

    Ja huomionarvoista on se, että Wolvoilla ja Jaguilla tulee olemaan U19 joukkueet omass sarjassaan.

    Muiden seurojen osalta voimavarat ovat 100% käyttöasteella jo nykyisellaan eikä resursseja taida olla yhtään enempään. Suomi-jefun nro 1 kehityshanke pitäisi olla seurojen resurssien leventäminen. Tosin suunta on päinvastainen kun taas löytyy liigatasollakin pelaava ry:n puheenjohtaja…

  • Ei varmaan tällä hetkellä löydy jokaiselta paikkakunnalta. Vikings pelasi osallistui viime kaudella 4.divariin (tulevan kauden suunnitelmusta ei tietoa). Mielestäni olisi riittävää, että liigaseuroilla olisi vähintään joko u19 tai divarijoukkue. Voisi myös kokeilla sellaista, että u19 joukkueet osallistuisivat (ainakin osittain) esim. 3.divariin, sikäli mikäli joukkueita on sen verran harvalla, että kunnon sarjaa ei voida pelata.

  • III-divarissa pelataan kohtuullisen tasokasta jefua joten useimmille U19 joukkueille se olisi fyysisesti kohtuutonta. Tulevalla kaudella kolmosessa pelaa jopa maajoukkuepelaaja (Bulldogs) ja menneellä kaudella sarjassa useampia importteja.

    Amerikkalaisella jalkapallolla on mahdollisuus oikeasti nousta isommaksi lajiksi Suomessa. Nuoriso on kiinnostunut siitä, NFL:n suosio on Maddenin ansiosta kasvussa ja korkeakoulusarja on ollut megamenestys. Seurojen organisaatioiden pitäisi nyt kehittyä samalla kulmakertoimella kuin harrastajamääränkin.

  • Crocot ainakin on aloittamassa kehitysjoukkuetta Gatorsia muutaman välivuoden jälkeen.
    Pelaava pj ja hommat kehittyy

  • Mielestäni 19-v joukkueet voisivat osallistua 3/4 -divariin. Joukkuetta ajatellen liian pienen rosterin junnuryhmiä voisi täydentää täysikäisillä kakkosringin pelaajilla nykysääntöjen mukaisesti. Kaksi parasta puhtaasti (tai sopivasti kriteerejä joustaen) junnujoukkuetta pelaisi sitten 19-v finaalin. Liiton junnukriteerit täyttyisivät, jos tietty määrä junnuikäisiä olisi osallistunut kentällä seuran otteluihin.

  • Nykyisellään nelosdivari ei ole sarja, jossa pelaajia voi kehittää. Se on turnausmuotoinen höntsäilykerho. Kehitysjoukkueiden oikea paikka on sarjamuotoinen taso jollainen alimmillaan III-divari on. Olisihan se hienoa jos Gators, Pirates ja Vikings kykenisivät osallistumaan sarjaan ja eikös ilmoittautuminenkin kolmoseen ole vasta tammikuussa ??

    Kun katsoo eri seuroja, niin Wolvojen tilanne on erinomainen. Seuralla on pelaava joukkue kaikilla muilla SAJL:n sarjatasoilla paitsi Liigassa ja III-divarissa. Kaikki muut miesten, naisten ja nuorten sarjat ovat seuralla hallussaan.

  • Kyllä kolmoseenkin ilmoittautuminen on jo mennyt.

  • Jep, kolmosen ilmoittautuminen meni umpeen 1.11.2016… Nelosen ilmoittautuminen on auki tammikuun loppuun

  • http://www.europlayers.com/ViewProfilePlayer.aspx?ProfileId=52050
    Dresden vaihtuu Frankfurtiin. Mitenkähän Sagne, onko suunta sama ?

  • Onhan myös kyei ilman sopimusta…

  • Kyei pyörii hämeenlinnassa. Sopparista tuskin tietoa.

  • On ollut hienoa seurata miehen peliuraa 2.divisioonasta saakka ja kuinka kovalla vauhdilla noussut suomen parhaaksi pelipaikallaan – tai ainakin yhdeksi parhaista

  • Kyllä mäkin hengaan Hämeenlinnassa, mut en pelaa sielä.

  • Crocojen QB on selvillä

  • Tämä kirjoitus pitää sisällään lähinnä lapsentasoiseksi laskettavaa nokittelua ja piikittelyä. Onko oikeasti aikuisen ihmisen kirjoittama?

    http://crocodiles.fi/edustus-uutiset/1131/arrivey-uusi-qb.html

  • Inkinen vaihtoi kuulemma seuraa koska Kyein ja Sagnen seura ei miellyttänyt…

  • OMM kirjoittaa noi Croko jutut, jollain tapaa se saa aina kaikesta uutisoitua negatiivisesti.

  • Mikä osa tuossa oli negatiivista?
    Mun mielestä aika fakta painotteinen juttu

  • Kyllä taitaa nimimerkillä ’Crocot:):)’ olla jotain henkilökohtaista tiedottajaa vastaan, jos tuosta jotain negatiivista saa revittyä. Uutisessa on yhteensä yhdeksän kappaletta tekstiä pääasiassa uuden pelinrakentajan pelihistoriasta. Muuta tekstiä on ainoastaan lause ”vahvasti näyttää siltä, että Crocodilesin löytämät ulkomaan vahvistukset kelpaavat edelleen mainiosti myös muille seuroille, joten vesipedot ovat naaranneet uusia kasvoja ryhmäänsä”.

    Näin ulkopuolisen silmin en ymmärrä, miten tuon voi millään tavoin käsittää nokitteluksi tai piikittelyksi. Eihän tuossa ole muuta kuin kehuttu omia vanhoja pelaajia ja kerrottu joukkueen vahvistuksista.

  • Hyvää feidipalloa heittää kyllä. Vähän jäi mainostettu juoksu uhka varjoon tossa nauhalla mutta varmasti mies paikallaan.

  • Nyt puuttuu vaan ne pallon kiinniottajat.. Koska tulee ”European-Army”

  • Kateus tuo ansaittava voimavara ;)

  • Odottakaa kun Sjoelta tulee suunnitelmat julkisuuteen voi tuo kateus kasvaa vain.
    Ja kun ne pirut vielä toteuttaa ne ;)

  • Piti omm:n kirjoitus sisällään useampia piikkejä sekä Sottilaren dissauksen. Fiksut huomaa, muut ei

  • ”Näin pystytään korvaamaan kaksi viimeistä kautta erinomaisesti pelannut Sottilare”
    Kaikkien dissausten mutsi.

  • Näin on.

  • Jep jep…

    ”Washingtonin osavaltiosta kotoisin olevat jenkki pelasi kaikki neljä kauttaan joukkueen kapteenina heittäen 9461 jaardia ja 72 touchdownia tuona aikana. Seurassa uskotaan siihen, että kaksi viimeistä kautta erinomaisesti pelannut Justin Sottilare pystytään näin korvaamaan,
    sillä ainakin tilastot tukevat tätä oletusta, pelasihan Sottilare vain parin kauden verran aloittavana yliopistotasolla.”

  • Tuo on faktojen toteamista ei dissausta,
    Arrivey on kiistatta yliopisto meriiteiltään kovempi kuuppa.
    Tämä juttuhan käsitteli Sottilaren siirtymistä ja moni myös epäili crokojen notkahtavan siirron myötä.

  • Mistä löysit Sottilaren tilastot joihin vertasit? Laitatko tännekin nähtäväksi.

  • Mielenkiintoinen kysymys on tässä se että Miksi? Importit ei halua jatkaa Crocoissa. Onneksi rahalla saa uutta tykinruokaa

  • @miksi.
    Olisko rahalla jotain tekemistä viihtyvyyden kanssa.
    Ja viihtyihän Sottilare 2 kautta.
    Voihan jopa olla ettei crocot kaikille importteille edes halua tarjota sopparia

  • Tuolta löydät kaikkien uratilastot.
    http://web1.ncaa.org/stats/StatsSrv/careersearch

  • Tässähän olisi gridironilla loistava paikka suorittaa vertailu ja viedä juttu loppuun.

  • Jos sinä olisit vuorostasi Gridiron ja käyttäisit aikasi tuon tekemiseen. Saattaa olla noilla harrastuksenaan tänne kirjoittavilla muitakin hommia ja useampaan otteeseen on apuja kyselty vapaaehtoisilta.

  • @Sinkkiä – Ei toi ihan uskottava selitys ole kun tusinasta kukaan ei jatka. Katsotaan nyt jatkaako edes se yksi joka on asettautunut Suomeen…

  • Ei jatka, menee Vaasaan tuo on tiedetty jo kauan..
    11 sopimusta tarjottiin 2 pelaajalle sen verran sisäpiiri tietoa.

  • Mitä tarkottaa ”11 sopimusta tarjottiin 2 pelaajalle”? Kahdelle importilleko? Cutlanille ja kenelle muulle, Lester? Thomas?

  • No noista pitäisi tehdä tilasto josta selviää kummalla ne paremmat tilastot on. Sottiksella inttereitä enemmän, ja kokonaisjaardeja vähemmän tietysti kun pääasiassa vain heittää. Mutta kyllä noiden onnistumisprosenttien valossa on samantasoiset, heittojaardeissa Sottis parempi. Näin silmämääräisesti katsottuna. Toisella näkyy koko ura samalla näytöllä, toisella ei, pitää avata molemmat vuodet erikseen.

  • Miten muiden joukkueiden importit.
    Taitaa vaihtua niistäkin iso osa.
    Mitähän vikaa niissä muissa joukkueissa on. Roosters. Trojans. Vaasa.

  • ..no tässähän on keskusteltu nyt seinäjokisista. Ja onhan se huomionarvoista että jos joukkueella on tusinan verran tuontipelaajia eikä kukaan jatka – ei siis yksikään. Roostersissa Jaycen Taylor jatkaa. Vaasassa RJ Long jatkaa ja Chris Young mikäli ei saa rahatarjousta USA/Kanadasta. Mutta kun kukaan ei jatka, se herättää kysymyksiä…

  • Taisi olla uuden valmennuksen oma tahto jos/kun ei ollut kiinnostunut tarjoamaan edes jatkoa. Jos on yhdelle tai kahdelle tarjonnut, eikö se ole aika selvää, että ei houkuta jos ei ole tietoa millaiseksi uusi joukkue tulee muotoutumaan? Eiköhän se niinpäin mene, että pelaajille tarjotaan sopparia eikä niin, että pelaaja ilmoittaa että minä jatkan. Luulisin.

  • Tai….olisko niin ettei tykätä valmennus staffin henkilökemiasta…..tällaistakin on ilmoilla leijunu….

  • Tai mitäs jos importteja on ulkomaat pullollaan? Tai mitäs jos importit haluaa vaihtaa toiseen joukkueeseen tai maahan? Tai mitäs jos joukkueeseen palaavat importit ei kelpaakaan muualle? Tai mitäs jos Young ei enää todellakaan palaa Royalsiin?

  • jamo: Tuo on aivan täyttä höpinää.

  • Jatkaako Young ei jatka ihan tiedoksi ;) Mites muut Vaasan ulkomaalaiset ? Akena plus kumppanit ? Turussa oli muutama, mites ne ;)

  • Eiköhän se nuori nähdä taas ensi kesänäkin Vaasassa ;) kuten myös pari muuta tuttua.

  • Kylmä fakta on, ettei Crocot tarjonneet kuin yhdelle viime vuoden importille sopparia ensi kaudelle! Eikä sekään pysy Seinäjoella…

  • No ei toikaan viesti vakuuta. Siis kauden 2016 import-valinnat niin luokattomia että ei kenellekään jatkoja. Viestii umpisurkeasta scouttauksesta joka voi pahimmillaan kertautua vuodesta toiseen kun nimet vaihtuu rosterissa joka vuosi

  • Sori ei näy…..

  • Cro@ Kelle viime vuoden croko importille olisit tarjonnut sopparia.

  • June pelas Vaasan vieraspelistä lähtien loukkaantuneena! Turku saa terveen Junen ens kautena eli tulee varmasti aiheuttamaan harmia jokaiselle joukkueelle.
    Thomas yksi parhaista rissuista liigassa. Toivottavasti parhaan kaverin (Cutlanin) seura kelpaa et pelais Vaasassa ens kesänä.
    Justin valmensi koko viime talven Crocojen junioreita ja naisjoukkuetta. Olis varmasti tehnyt saman jos sopparia olisi ehdotettu.
    Ranskan kolmikko oli elintärkeä Crokojen puolustukselle viime vuonna. Pierre toi huumoria (joskus ehkä vähän liikaakin :-) ) ja varmuutta takalinjoille, Fayard asennetta ja Mouton hyvää painetta Zakokin kanssa linjan päihin.
    Cutlanille sopparia tarjottiin mut mitä olis ens kaudesta hyötyny? Kaveri on kuitenkin ollu joukkueen varmin pistenikkari kolme viimeistä vuotta. Justinin alla kehittyny eniten (oma mielipide)!
    Niko on liian hyväSuomeen…

  • Hyvä kun täälä taas tiedetään asiat paremmin.
    Kyllä Sottilaren kanssa puhuttiin jo kesällä soppariasioissa. Taitaa tyttöystäväkin olla Lakeuksilta. Nyt vaan kävi niin että ”joku” alkoi myrkyttää seuran ja edustusjoukkueen tulevaisuutta jo ennen kauden loppua. Siinä vaiheessa Justinille sopi Vaasa diili paremmin.
    Ehkä varmistunut Vaasa diili tai Aussi soppari vaikutti loppuihin peleihin myös. Ainakin loppukauden tulokset ei enää häikäissyt.
    Sepolla nyt ei vaasassa ole kovin paljoa muuta mahdollisuutta kuin yrittää ottaa pelimiehiä muista joukkueista, keinola ,illä hyvänsä. Junnutyö on vielä niin kesken.
    Crocoilla on kuitenkin useamman vuoden junnumitaliputki takana ja niitä pelaajia on nyt noussut edustukseenkin mukavasti.
    Mitä tulee aikaisempiinkin vuosiin, sama trendi on ollut silloinkin. Crocjen importit on haluttu muualle isommilla soppareilla. Siitä huolimatta moni heistä haluaisi Seinäjoelle takaisin.
    Näitä Croco organisaation ja joukkueen positiivisia palautteita voi lukea europlayersistä tai somesta silloin tällöin.
    Jos haisee omakehu, niin antaa haista vaan, se on ansaittu.

  • Crokot on neuvotellut Cutlanin, mutta sopimustarjousta ei ole koskaan annettu.

  • Okei. Lukitaan nuo

  • ”Crocoilla on kuitenkin useamman vuoden junnumitaliputki takana ja niitä pelaajia on nyt noussut edustukseenkin mukavasti.”

    No niin joo.. Kun kolmen joukkueen sarjassa (U19) nappaa pronssit niin mitalejahan nekin on :) Voittihan Roosterskin kultaa ja Suomen mestaruuden sinä kahden joukkueen ”sarjassa”. Crocojen U19 sarjan 2016 saldo pronssimitalisteilla 0-4 ja U17 sarjan saldo 0-8… Aika kultaa muistot ja loppujen lopuksihan kukaan ei muista miten ne mitalit saavutettiinkaan.

  • Niinpä, saas nähdä miten muodostuu nyt junnu sarjat U19/U17 kun 11vs11 on SM sarja ja 7vs7 on Divari, Kiinnostaiskohan nyt tuo U19 11vs11 Roostersiakin?

  • Et sinäkään kyllä tiedä.

  • En mutta hyvin arvattu.
    Mitaliputki on takana ja edessä. 2016 ei tullut kuin 1 mestaruus.
    Crocojen U15 oli tänä vuonna yksi ylivoimaisimpia joukkueita sarjoissa.
    U17 mestaruus muutama vuosi sitten
    Joukkue Crocoilla on ollut kaikissa junnusarjoissa, jotakin on onnistunutkin.

  • Kun Sepon klaanilla on kiire dissata Sjokea :D Kaikki negatiivinen Vaasasta sivuutetaan ja äkkiä haukkumaan Sjokea ;) Eli suurin osa kirjoittajista on Vaasasta…

  • Väärin! Kommentit tulee Crocojen sisältä…

  • Ööö väärin. Seppoa eikä Sepon klaania kiinnosta pätkääkään Seinäjoki. Ei edes siinä mielessä että jaksaisi dissata.

  • Mitähän tällä sitten haetaan kun ainoastaan seinäjoen importtien lähtöä ruoditaan.
    Itse viime kaudella crokoissa pelanneena allekirjoitan täysin koko importtien vaihdon, käytännössä Seinäjoella kaksi joukkuetta viime vuonna importtit muodosti omansa joka käytännössä johti joukkuetta.
    Erikoisin juttu oli elokuussa alkanut Vaasan rummutus jossa päävalmentaja oli täysillä, kaikissa yhteyksissä tuotiinnulki kuinka puolet pelaqjista pelaa Vaasassa ensi vuonn, ilmeisesti tuossa vaihessa pelinrakentaja neuvottelut vaasan kanssa oli pitkällä.
    Pleijareissa homma leves sitten lopullisesti käsiin, vaasa ottelusta alkas hyökkäyksen alisuorittaminen ja käsittämätön määrä junnuvirheitä (paitsioita yms..
    Ainoa importti joka suoritti tasollaan oli joukkueeseen vasta liitthnut rb.
    Finaali oli sitten oma lukunsa, pelikirjasts jäi hyökkäyksessä jäi lukusia pelajä kokonaan pelaamatta ja kuupalla oli kiire päästä pallosta eroon

  • Enpäs olekaan kuullut pitkästä aikaan typerämpää väitettä. Crocodilesin importit siis Sottis etunenässä sabotoivat joukkueensa loppukauden ja pyrkivät häviämään tahalleen sekä Royalsille että Roosterisille sen takia että oli neuvottelut päällä uusiin seuroihin joista yksi mahdollisesti Royals.

    Täyttä scheissea !!

    Eiköhän jokaisen importin CV:ssä parasta markkinointia osaamisesta ole mestaruus ja menestyminen.

    Muutoin kyllä nimimerkki Org kuvasi hiemosti tyypillisen muukalaislegioonan meininkiä. Kun vierastyöläisten määrä ylittä sen yhden kentällisen he tosiaankin voivat muodostaa oman joukkueen joukkueen sisään. Mutta eihän tusinan importteja palkkaavaa saa nimittää muukalaislegioonaksi…

  • Varmaan tykkäisi jos tuon väitteen kuulisi/lukisi täältä. Viimeisen päälle ammattilaisena on varmasti lojaali joukkueelleen loppuun saakka! Jos joku muuta väittää ei tunne henkilöä tippaakaan.

  • Lojaali voi olla rahallekin. Fakta on kuitenkin että Sottiksen 2 viimeistä peliä 2016 ei mennyt hyvin. En ole joukkueessa, mutta tuon paskan puhumisen kuulin myös pelaajalta ja se varmasti vaikutti pelaamiseen. Kenen kaikkien, en tiedä.
    Nyt on taas hyvä drive päällä Crocoissa nuoret treenaa ja ansaitsee pelipaikkoja sitä kautta.

  • Näköjään tällainen cybersota käynnissä Vaasa vs Seinäjoki.

  • Vaasa halus Sottilaren ja Seinäjoki ei. Eikös tää menny kaikille hyvin.

  • Mouton Saksaan
    Eipä taidettu paljon Vaasaan kysellä.
    https://www.europlayers.com/ViewProfilePlayer.aspx?ProfileId=57294

  • Stockamp vuorostaan meni Ranskan Rivieralle.

  • Rb Josh Clarke crocoihin Mielenkiintoinen signaus

  • Varma bust

  • En nyt antaisi näille muutamille kommenteille juuri painoarvoa. Nimimerkin org kirjoituksessa on jo niin monta kirjoitusvirhettä, että tuskin on kirjoitettu selvin päin… Sitten on nämä muutamat yksittäiset sepon klaani dissaa yms turhat viestit.

    Mielenkiintoinen kausi on tulossa ja katsotaan mitä kukin joukkue saa aikaan ennen alkukesää…

  • Crocojen britti-rb on higlight-videon perusteella keskiverto kotimaisen rb:n tasoa. Esimerkiksi Roostersin Pajarinen juoksee huikeasti paremmin. Taas paikataan euro-rivimiehellä oman juniorityön puutteita

  • Vaasalla se junnutyö on kunnossa ;) ja Roosterssin junnutyö niin kyllä taitaa pelimiehet otettu muista joukkueista junnut maksaa ja istuu penkillä sekin on kyllä kivaa jos on hyvä penkki.

  • Saattaa olla, että herra Clarke on ”hieman” keskimääräistä kotimaista rivimiestä nopeampi juoksija. Kaikella kunnioituksella, uskoisin esim. herra Pajarisen häviävän hänelle suoralla satasella… :)

  • Onko Vaasalla junnuja ;)

  • Eski ;)

  • Eiköhän kesä näytä kumpi juoksee enemmän, Pajarinen vai Clarke.

  • Ei Pajarinen paljoa saa juosta kun liigan paras RB Jaycen Taylor vie peliajan.

  • Viime kaudella Taylerilla 142 kantoa. Kurosella 113, Pajarisella 62 ja Vanhojalla 21. Voisin uskoa, että Pajarisen kannot tuosta nousevat, varsinkin kun Kurosen nimi ei ainakaan vielä löydy Roostersin rosterista. Ja Pajarinen tuli kesken kauden vasta mukaan. Toki olisi hieman huolestuttavaa Seinäjoen kannalta, jos toisen joukkueen kakkos tai kolmosbäkki tekisi enemmän tulosta kuin oma importti.

  • Roosters on peluutanut Tayloria mahdollisimman vähän merkityksettömissä peleissä kahden viime kauden aikana ja noita merkityksettömiä pelejä (= pelejä joista varma voitto) on joukkueella suurin osa runkosarjapeleistä. Meininki saattaa tietysti muuttua uuden HC:n myötä – jos sellainen joukkueelle löytyy…

    Seinäjoen julkaisema britti-rb on pelaajaprofililtaan tyypillinen joukkueen 2. tai 3. rb. Pajarinen on liikkumiseltaan monipuolisempi samoin kuin vaikka Vaasan molemmat kotimaiset (tämä Clarken videon perusteella analysoitua). Täytemies ja vie paikan joltain nuorelta seinäjokiselta – jos sellaisia olisi tarjolla.

  • Kyllä Seinäjoella olisi omasta takaakin rb jos vain annettaisiin peliaikaa.

  • Kaipa noita RBtä pitää joukkueessa olla useampikin. Kuten yllä kerrottiin Roosters käytti 4 RBtä.
    Rooli varmaan tarkentuu kaikille myöhemmin.
    Clarke näytti nopealta ja oikealla valmennuksella voi olla hyvä löytö.

  • http://www.helsinkiroosters.com/joukkue-2017/

    Kyllä se Kuronen tuolta löytyy jo!!!

  • Aika pitkälle viedyn analyysin väänsit yhden videoklipin perusteella. :D

  • Kun kannustit katsomaan Hudl-videon niin… Britti Clarke on tyypillinen euro-juoksija. Vauhtia on, mutta omalla highlight-videolla ei ole yhtään taklauksen purkusuoritusta. Kaveri kaatuu kun saa osuman ja tämä on tyypillistä eurooppalaisille juoksijoille mukaan lukien suomalaiset. Perusoppi siitä, että jalat käyvät loppuun asti, ei toteudu tässäkään tapauksessa. Fyysiseltä olemukselta kaveri muistuttaa Jaguaareissa about 5 vuotta sitten pelannut smurffin kokoista keskushyökkääjää joka sai niellä keinonurmen kumipurua oikein urakalla kauden aikana.

  • Että Crocodiles on Clarkelle hyvä paikka kehittyä. Brittiliigasta on tullut joukkueeseen aikaisemminkin muutama pelaaja, jotka ovat olleet fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyviä, mutta ovat joukkueen opeissa kehittyneet todella hyviksi pelillisesti. Ainakin tuntuvat kovasti kelpaavan myös muille.

    Mielestäni kaverin High light videolla hän välttää kolmannessa pelissä hienosti taklauksen, ja videon loppua kohti tulee pätkiä, jossa useammmalla puolustajalla on vaikeuksia saada 170 -senttinen pelaaja maahan. Vaikuttaa mielestäni hyvältä hankinnalta.

  • Totta Mooses Vaahteraliigassa pelaaminen on kehittymisen paikka kaikille brittisarjoissa pelaaville. Sen verran heikkotasoista on meininki tuolla. Mutta miksi ihmeessä kukaan suomalaisseura ottaisi britin kehittymään rosteriinsa. Eikö kehittymisen paikat pitäisi antaa omille junioreille ja vahvistusten paikalle pitäisi värvätä vahvistuksia.

  • Esimerkiksi siksi että koko homma on siitä kiinni että joukkue kehittyy ja yksilöt siinä mukana.
    Jos siinä jollakin osa-alueella on muitakin kun oman kylän poikia, niin mitä sitten.
    Kyllä ottaa koville, että johonkin joukkueeseen tuodaan pelaajia muualta ja ihan ulkomailta saakka.

  • En itsekään pidä noin sanotuista jefu-huorista joita ovat mm……:) , mutta vielä surullisempaa oli kuulla importtien rutinat :-) kun peli ei kulkenut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Crocodiles

Royals

Twitter

Yhteisö

Twitter