Runkosarja pelattu – Vaahteran välierät viikonloppuna

jefumaster 22.8.2016 18:20 140 kommenttia

Kuva: Lassi Heikkilä

Vaahteraliigan viimeisellä runkosarjakierroksella riitti panoksia kaikkiin tarjolla oleviin peleihin. Crocodiles onnistui taistelemaan itselle runkosarjan voiton ja Vantaa Taft katkaisi 24 ottelun tappioputkensa voittamalla Butchersin.

Roosters – Royals 28-14. Liigaviikko alkoi jo tiistaina Roostersin kohdatessa Velodromilla Wasa Royalsin. Helsinkiläiset antoivat varapelinrakentajaksi värvätylle Jabari Harrisille hyökkäyksen johtamisvastuun saadakseen hänelle tarvittavan toisen kirjauksen ottelupöytäkirjaan ennen playoff-kierroksia. Puolan sarjan parhaaksi pelaajaksi valittu amerikkalainen kiitti vastuusta heittämällä yhden joukkueensa maaleista ja juoksemalla kaksi. Roosters-valmentaja Juha Hakalalle tyypillisesti, joukkue pelasi viimeisellä minuutilla polvea muutaman jaardin päässä Royals maalista pitäen lukemat todellisia pelitilanteita maltillisimpina. Peliä seurasi paikan päällä 417 katsojaa. (tilastot)

Crocodiles – Trojans 31-26. Perjantain TV-ottelussa Crocodilesilla oli ottelun panoksena runkosarjan voitto. Ottelun merkityksellisyys näkyi pelin alussa hermostuneisuutena ja Trojans karkasi ensimmäisellä neljänneksellä jo kahden maalin karkumatkalle ja ehti tehdä vielä kolmannenkin ennen isäntäjoukkueen ryhtiliikettä. Molemmat joukkueet onnistuvat pusertamaan vastustajan juoksijatähdet tehokkaasti pimentoon eikä kumpikaan onnistunut ylittämään juoksujaardeissa sadan merkkipaalua. Crocojen Justin Sottilare heitti neljä maalia ja keräsi heitoillaan yhtä vaille 300 jaardia etenemisiä.  Crocodilesin runkosarjan voittoa saapui Eevia Areenalle juhlistamaan 712 katsojaa (tilastot)

Royals – Saints 48-14. Viimeisen liigakierroksen ehkäpä merkityksellisin kamppailu käytiin Vaasassa Royalsin kohdatessa Tampere Saintsin. Pelin säännöt olivat yksinkertaiset, ottelun voittaja nousee mukaan Vaahteraliigan playoff-peleihin. Saints voitti joukkueiden aiemman trilleriksi tiivistyneen ottelun yhden TD:n, seitsemän pisteen marginaalilla ja oli aiemmin divisioonassa päässyt kahden perättäisen voiton tuomaan hegemonia-asemaan vastustajaansa nähden. Vaasa ei jättänyt sunnuntaina mitään jossittelujen varaan. Royals oli pelissä ylivoimainen ja ansaitsi paikkansa liigan pudotuspeleihin. Edetyissä jaardeissa mitattuna Royals voitti vastustajansa lukemin 500-235. Ottelua kerääntyi Kaarlenkentälle seuraamaan 801 katsojaa. Kaikkiaan Wasa Royalsin kotiotteluissa vieraili 6864 katsojaa josta ottelukohtaiseksi katsojakeskiarvoksi saadaan 1144. Määrä on täysin omassa sarjassa liigajoukkueiden vertailussa. (tilastot)

Taft – Butchers 21-14.  Vaahteraliigan runkosarja 2016 viimeiseen otteluun ei ollut jäänyt sarjasijoitusten kannalta lainkaan jännitystä, mutta muutoin peli saattoi olla yksi kierroksen tunteikkaimmista. 24 ottelun tappioputkessa ollut Taft sai viimeisen mahdollisuuden osoittaa kykenevänsä voittoihin liigassa ja samalla joukkueen pelaajavalmentaja Stephen Stokes pelasi uransa viimeisen ottelun. Stokes kertoi Gridironille kauden alla tavoitteekseen osoittaa Taftin pystyvän pelaamaan liigatasoista jenkkifutista. Tämä todistettiin kauden viimeisessä pelissä komeasti. Taft onnistui parsimaan kauden päätösotteluunsa mukaan pitkään loukkaantuneiden kirjoissa olleita avainpelaajiaan kuten Joel Sislerin sekä Xavier Andren. Sitkeä puolustustaistelu tuotti Taftille paljon kaivatun voiton ja harvoin sarjasta putoavan joukkueen on nähty juhlivan viimeistä otteluaan yhtä tunteikkaasti. Runkosarjan huipennusta saapui Vantaan MUP-stadionille seuraamaan 205 katsojaa joka on aivan liian vähän ottelun tunnearvoon nähden. Uransa päättänyt Stokes keräsi pelissä vielä kerran komeat 166 all purpose-jaardia ja jätti voimaan edelleen useampia Vaahteraliigan ennätyksiä omilta glory-days kausiltaan. (tilastot)

Tulevan viikonlopun playoff-ottelut

Jännittävän ja tasokkaan Vaahteraliigan runkosarjan perusteella playoff-kierrokselle karsiutuivat erittäin mielenkiintoiset taisteluparit.  Tuskin moni olisi ennen kautta osannut unelmoida Pohjalaisjoukkueiden kohtaamisesta loppupeleissä, mutta juuri sitä herkkua yleisölle tarjotaan lauantaina Seinäjoella. Toisessa ottelussa kohtaavat klassikkopelissä Suomen kokeneimmat jefu-seurat, Roosters ja Trojans. Molemmat ottelut tarjoillaan suorina lähetyksinä Nelosen maksukanavilla.

Lauantaina klo 15.30 Jouppilanvuorella kohtaavat runkosarjan voittaja Seinäjoki Crocodiles sekä nelonen Wasa Royals. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet Crocodilesin voittohin lukemin 17-6 ja 24-32. Ottelun ennakkosuosikista ei ole epäilystä, mutta vastustajalla Royalsilla ei ole kauden suhteen enää mitään hävittävää.   Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tasaisia vääntöjä eikä lauantain pudotuspelistä voi odottaa tälle poikkeusta. Crocodiles on liigan paras joukkue heittopeleissä molemmin puolin palloa. Justin Sottilare on ollut ajoin maaginen, mutta myös tuore keskushyökkääjä Stevie Strother on ehtinyt esittää vaarallisuutensa. Tosin viimeisessä ottelussa Trojans-puolustus onnistui pysäyttämään amerikkalaiskeskushyökkääjän jäännösjaardeille. Royalsin pelissä suurin vastuu ja johtajuus kaatuvat NFL-kokemusta omaavan ja liigan parhaimmaksi pelaajaksi jo ennakkoon veikatun Chris Youngin harteille. Runkosarjan säkkitilaston voittaja on osoittanut ajoin vaarallisuutensa myös pallollisena pelaajana. Young on yksi niistä tekijöistä, joiden avulla Royalsin juoksupuolustus on koko kauden kuulunut kolmen tiiveimmän joukkoon liigassa. On suuri yllätys, mikäli Royals onnistuisi pelin voittamaan. Mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta juuri näiden kahden joukkueen kohtaamisissa.

Sunnuntaina Helsingissä kohtaavat hallitseva mestarijoukkue Roosters sekä Turku Trojans. Samat joukkueet kohtasivat toisensa myös viime kauden pudotuspeleissä, jolloin Roosters nappasi selvän voiton 10-33 Turun Yläkentällä pelatussa pelissä. Tämän kauden runkosarjakohtaamiset ovat päättyneet kumpainenkin Roostersin selkeisiin voittoihin 38-7 ja 13-33.  Kukonpoikien ykköspelirakentaja Mic Brown on tuskaillut läpi kauden pienten vammojensa kautta ja riskin minimoimiseksi Roosters on palkannut reserviinsä toisen tasokkaan amerikkalaisen pelinrakentajan Jabari Harrisin.  Keskushyökkääjä Jaycen Taylor on saanut lepuuttaa itseään useamman loppukauden ottelun verran ja on pomminvarmasti pelikuntoisena kentällä ratkaisupeleissä. Suurin mielenkiinto Roostersin osalta kohdistuu pelinrakentajavalintaan. Haastavaksi Hakalan valinnan tekee se, että joukkueen varapelinrakentajana kohtuullisesti pelannut Otso Flinckman ei ole myöskään ollut pelikuntoinen loppukesän peleissä. Harris tai Brown, sitä päätöstä odotan mielenkiinnolla.  Trojansin osalta alkukauden loukkaantumissuma on takanapäin ja osa toipilaista on saatu mukaan rosteriin kauden ratkaisuhetkille. Turkulaiset osoittivat vaarallisuutensa runkosarjan viimeisessä pelissään pitämällä vahvaa Crocodilesia tiukoilla läpi ottelun. Trojans keskushyökkääjä Chris Douglas pitää hallussaan juoksijatilaston kärkipaikkaa, mutta sunnuntaina vastaan asettuu liigan tehokkain juoksupuolustus. Roosters saa tehdä täyden päivätyön selvitäkseen viidettä perättäistä kertaa Vaahteramaljaan. Ailahtelevasti läpi kauden pelannut Trojans aikoo varmasti tehdä kaikkensa helsinkiläisdynastian päättämiseksi.

Viikon puheenaihe

Viikon aikana jefu-kansaa on suuresti keskusteluttanut Vaahteraliigan joukkuemäärä nyt ja tulevaisuudessa. Liigassa pelaa aiemmin tehtyjen päätösten perusteella seitsemän joukkuetta myös kaudella 2017, mutta putoamisten ja nousijakandidaattien konkretisoituessa muista joukkuemääristä keskustelu on herännyt taas äänekkääksi. Vaahteraliigan liigalisensseistä päätettäessä tulevalle kaudelle Spagettimaljan voittaja Hämeenlinna Huskies sijoitetaan liigan viimeisen, Taftin edelle rankingissa ja näin lähemmäs Vaahteraliigapaikkaa. Muiden kuin näiden kahden joukkueen osalta spekulointi liigapaikoista lienee turhaa.

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Eiköhän Crocot näytä jo kolmannen kerran kuka on isäntä Pohjanmaalla. Näillä näkymin sääkin näyttäis olevan hyvä, joten voi odottaa Crocojen yleisö ennätystä? Itse aion ainakin olla paikanpäällä! Toisessa parissa Roosters tulee voittamaan (helposti) Trojansin.

  • Trojans voi yllättää koko kauden pelaajamiehityksellään sekoilleen Roostersin. Turkulaiset on saaneet rivejään ryhdistymään ja olivat lähellä voittaa kiistattoman sarjaykkösen viikonloppuna. Kaikki muut Suomessa toivoo Trojansin voittoa paitsi punaiset. Mestarin vaihtuminen olisi tärkeää koko lajin kehittymiselle.

  • Hienoa nähdä että Fisher on jo oppinut Littipeukun. (tämän artikkelin kuva)

  • Voisko joku selittää miten lajin kehittyminen liittyy mestarin vaihtumiseen? Kehittyykö laji esim. sillä, että 12 importin Crocodiles voittaa mestaruuden? Ihanko tosiaan? Millä mekanismilla tämä juttu oikein toimii?

  • Mitä mainitsiko joku importit? Eipä siihen taas kauaa mennyt…

  • Muutos merkitsee aina uudistumista. Jos jenkkifutiksen mestaruus kohdistuu stadin ulkopuolelle saadaan lajille poikkeuksetta parempi näkyvyys ja media huomio. Mestarin vaihtuminen merkitsee dynamiikanmuutosta pelaajamarkkinoilla. Mestarin vaihtuminen pakottaa myös vanhan mestarin muutokseen. Hyvä esimerkki on Wolvojen mestaruus joka katkaisi Butchersin dynastian ja pakotti stadilaisen paikalliskilpailijan muuttamaan koko toimintaansa radikaalisti. Nyt lajille parasta olisi Roostersin lähes-dynastian katkaiseminen ihan sama kenen toimesta. Mestarin vaihtuminen todennäköisesti helpottaisi juniorivärväystä uuden mestarin kotialueella jne. jne… Muutos on hyvästä kaikkien muiden paitsi Mielensäpahoittajan mielestä

  • Tuntuu vähän siltä, että joku on pahottanu mielensä Roostersin dynastiasta. Mutta se nyt ei oo mitään uutta… Kateus on mahtava voimavara.

  • @Vatupassi

    Koska on todella mielenkiintoista että sama joukkue voittaa mestaruuden 4 kertaa peräkkäin? Sitäkö ihmiset haluavat nähdä? Mietitkö pitkäänkin ennekuin pelasit sekä import-kortin että kateus-kortin?`

  • On tuo näyttäny väkeä kiinnostavan. Ei oo Vaahteramaljan yleisömäärät laskussa.

    Eikä mun tietääkseni mestaria kukaan etukäteen tiedä. Vai ootko kauankin harrastanu selvänäkemistä?

    Anteeks, taidan vaihtaa kortin tyhmyyskorttiin. Sen verran vähä-älystä tuubaa te kirjotatte.

  • Trojansilla on mahdollisuus voittaa Roosters. Roosters ei ole tänä kesänä vakuuttanut samoin mitä viime kauden lopussa. Jos sählääminen jatkuu, Trojans iskee. Nähtiinhän se Seinäjoellakin. Mutta anyway, mielenkiintoinen viikonvaihde tulossa.

  • …ja Royalsilla on mahdollisuus voittaa Crocodiles. Jos sählääminen jatkuu. Nähtiinhän se viime viikonloppuna Seinäjoellakin. Seppo laitaa viimeiset yllätyskortit pöytään.

  • Krokotiilien voitto ei ole tosiaankaan kirkossa kuulutettu. Turkua vastaan pisteitä tuli lähinnä Turun onnettoman heittopuolustuksen takia, tosin myös itse pisteitä sählättiin vastustajale pelin alussa. Vaasalla on hyvät mahdollisuudet napata finaalipaikka ja pistää Jouppilanvuoren katsomo hiljaiseksi.

  • No sitten Vaasa tekee niin jos niin luulette.

  • Turha ainakaan mua yrittää provota, en lähde tuohon leikkiin mukaan.

  • Välierä viikko ja import keskustelu pöytään PAM!!! Laatu kamaa.

  • Suomen jenkki futis ei koskaan kehity tai ei ainekaan maajoukkue jos ei saada kunnon sääntöö QB käytöstä. Esim. Nyt neljästä joukkueesta jotka pelaa välierää kaikilla jenkki qb Viimeinen Suomalainen Qb joka oli euroopan elittiä oli Petrus Penkki ja sen tasoisii pelinrakentajia pitaisi olla myös vaahteran liigassa suomalaisii. Sääntö muutos olisi paikallaan ehdotus. Suomalainen Qb pitää pelaa joka pelissä aineski yhden neljänneksen. Niin saadaan maajoukkuettakin paremmaksi kun suomalaisetkin sais peliaikaa vaahteraliigassa. Ja mitä tulee välieräpeleihin niin mun veikkaus on et crokot voittaa omansa ja saa vastaan turun. Crokot mestari ja toisalta on ne kyl nyt niin monta vuotta sitä hakennut et ansaisivat sen nyt.

  • Joku mainitsee sanan import niin johan alkaa ääsjokisilla hälytyskellot huutaa. Aivan sama mikä joukkue on kyseessä mutta jos hommataan 10+ importtia niin kestäkää siitä syntyvä kuittailu ja kettuilu ;)

    Ennakkosuosikit vie molemmat taistot. Royalsilla ei riitä materiaali ja roosters on omassa luokassaan

  • Ja mistäköhän jokainen seura löytää suomalaisen pelinrakentajan joka on edes lähellä backup tasoa? Niitä on täällä vain muutama

  • Sen verran vielä, että kun oikeet pohojalaaset ei oo koskaan pitäny Vaasaa lakeutena eikä varsinaisena pohojammaana. Eihän sielä.osata ees murretta.

  • Tässäpä se asian ydin onkin. Jos nyt vaikka huomenna kaikki jenkit ja jenkinnäköiset kiellettäisiin, niin suurimmalla osalla joukkueista menisi paketti aivan sekaisin. Tällä hetkellä osaavia tai edes lähes osaavia jätkiä ei vaan oo. Jos haluaa pyörittää yhtään heittopainotteista hyökkäystä, jenkkiQB on vähän niinkuin pakko. Hypoteettisessa TäysSuomi-liigassa puolustukset dominoisivat, koska suomalaisten on paljon helpompi oppia pelaamaan mitä tahansa muuta pelipaikkaa kuin pelinrakentajaa.

    Tämä on se syy, miksi kiveä on vaikea saada vierimään riippumatta siitä, onko suomalaisten pelinrakentajien kehittämiseen halua vai ei. Prosessi on tässä tilanteessa niin kauhean hidas.

    Entäs tällainen villi visio: sovittaisiin, että esim. kaudesta 2020 lähtien pelinrakennuspuuhissa saisi käyttää vain suomalaislähtöistä pelinrakentajaa. Tarkat säännöt – ei porsaanreikiä! ;) Saattaisi alkaa pyörät pyörimään, vai häh? Varmaan pikkasen eri tavalla keskitettäisiin resursseja QB-koulutukseen ympäri Suomen.

    Loppuun disclaimer: tän vuoden liiga on ollut hauska seurata – importteja tai ei! Crocodilesin importit on minusta 100% ok! Sori taas import-aiheisesta viestistä kaikille :D

  • Mä en halua alottaa keskustelua importtien määrästä sinänsä. Olis kuitenkin HIEMAN naurettavaa pitää jonain suomalaisen jenkkifudiksen kehitysaskeleena, jos mestaruuden voittais joukkue, jonka airforce-mainoksessa ei oo yhtään suomalaista ja joka peluuttaa 12 ulkomaalaista joukkueessa. On ihan ok myöntää, että ei pidä siitä, että yks joukkue menestyy ”liikaa”. Kyllä sen voi tunnustaa ennen ku alkaa kirjottelemaan jotain ihan älyttömiä ”perusteluja”.

  • Vaihda jo levyä

  • EHKÄ sillä jos Crocot SATTUISIVAT voittamaan, voisi olla vaikutusta myös niihin importtien määrään, laskevasti. Jos vaikka sitten suomipoikiakin kiinnostaisi mennä Crocoihin pelaamaan. Jospa importtien määrän syy on se, ettei ko. kaupunkiin saada houkuteltua suomipoikia, sillion on pakko hakea merien takaa. Niin yksinkertainen voi syy olla. Ja en jatka enempää importeista puhumista. Halusin vain heittää oman johtopäätelmäni.

  • Aloitit keskustelun kuitenkin. Taas ;)

  • Varmaan Crocot otettu silmätikuks muukalaislegioonana viimeisen 8-9 vuoden aikana muuttuneen pelaajakatraan takia. oli brittiä, ranskalaista, tanskalaista, vaasalaista, tamperelaista, jyväskyläläistä jne… Kaiken maailman Belloilla, Olneyilla täytettiin paikallisten pelaajien aukkoja.

    Mutta kuten sanottua, kaikilla sama mahdollisuus ja Crocot vääntäneet kasaan voittavan porukan täksi kesäksi.

    Mutta on hauska lukea kun deletet sun muut alkavat huutaa kun joku ottaa import-kortin esiin :]

  • Tai EHKÄ kävis sillä lailla, että crocot huomaa vihdoin löytäneensä reseptin voittamiseen: Jengi täyteen ulkomaalaisia. Ja sitte tätä reseptiä sovelletaan jatkossakin ja koko kukkaron voimalla. Että monenlaista aspektia tässäkin hommassa. Jos sitä pitää jonain riemuvoittona suomalaiselle fudikselle, niin ei tarvi paljon miettiä mitkä ne todelliset motiivit on.

    Ja levy pysyy.

  • ;)

  • …ihan vaan siitä syystä, että siellä on enemmän pelaajia. Jos rahaa on X, niin se kannattaa käyttää mieluummin hyviin ulkkiksiin kuin keskimäärin heikompiin suomalaisiin. Crocot saa tietenkin paremman jengin käyttöön, kun eivät rajoita pelaajahakuaan keinotekoisesti Suomeen. Näinhän tää menee. Crocot tietysti tietää tän ja toimii asianmukaisesti.

    Mutta tässä voidaan taas miettiä, että kannattaako tällaiseen toimintamalliin kannustaa. Nyt kannustetaan, ehkä tulevaisuudessa ei? Tietysti on suomalaisen jefun etu, jos maan pääsarjaa pelaa suomalaiset.

  • Importit on mielestäni ihan ok. Jos Suomalaisten pelasjien taso tai määrä riitä myös maajoukkue pelaajat mukaan lukien. Suomessa tällä hetkellä noin 15 kaveria jotka mahtus pelaan euroopan sarjoissa arviolta ja kun niistä kavereista puolet on Roostersissa niin loppuihin seuroista jää noin 5-9 pelaajaa. Maajoukkueen pelit ikävä kyllä osoittavat ettei Suomen pelaajien laajuus ja laatu vaan riitä ilman suurta määrää importteja. Toisaalta itävallassa ollaan opittu mm.Saksan ja Tanskan jääkiekko sarjoista että rajaton ulkomaalaisten tuominen eri sarjoihin tappaa pitkässä juoksussa lajin kotimaisen kehityksen, koska harva jaksaa olla hang.round pelaaja kovinkaan monta kautta ja ketsella kun ulkomaan avut pelaa ja pahimmassa tapauksessa vielä maksaa siitä useita satoja euroja.

  • Ja eniten huolissaan tarvitsee olla kun moni seura on jo useamman vuoden joutunut tuomaa Dl ja Ol kavereita ulkomailta mm.Vaasa,Taft,Turku,Seinäjoki + muut! Olikohan roosters ja Tampere ainoita joukkueita suomilinjoilla paitsi tais tampereella olla joku italian passin omaava sorry jos olen väärässä.

  • Ok, mä ihan oikeesti en moralisoi importtien määrästä. Kukin pelatkoon vahvuuksillaan. Mutta jos 12 importin jengin voitto on suomifudiksen triumfi, niin kyllä sillon takana on jotain muuta kun ihan puhdasta logiikkaa. Ja mä ymmärrän kyllä jos joku on kyllästyny siihen, että yks ja sama joukkue voittaa ”liikaa”. Näin se on menny aina eikä esim. Butchers ollu tässä suhteessa poikkeus. Mutta olis tosi siistiä jos jengillä olis cojonesia sanoa se ihan suoraan eikä keksiä keppihevoseks jotain suomalaisen jefun parasta, joka on ihan naurettava väite.

  • ”Olikohan roosters ja Tampere ainoita joukkueita suomilinjoilla ”
    Kyllähän Roosterskin aloitti kautensa 2 ulkomaalaisella, pisti toki toisen pois kauden aikana ja tamperelaisilla oli se italialainen, eli kaikilla oli vähintään yksi ulkomaalainen.
    Roosters on tuon vahvistustarpeensa hoitanut kotimaisilla.

  • Faktahan on se että KAIKKI suomessa pelattavat Jefu-sarjat ovat pohjimmiltaan harrastesarjoja. Heti kun joku Herra/Rouva X jolla on riittävästi massia ostaa oman joukkueen ja alkaa rakentamaan AMMATTILAISISTA koostuvaa joukkuetta jossa KAIKKI pelaajat pelaavat päätyökseen Jefua alkaa myös suomalaisten kehittyminen taitopelipaikoille. Ennen kuin näin tapahtuu pelaajia on raavittava sieltä mistä saa. Siinä minun (kärjistetty) mielipide.

  • Ja muistetaan nyt se Roostersin vetovoima (syystäkin) eli miksi siellä ei niitä ulkomaanvahvistuksia tarvita puolustuksessa, siellähän ne taitaa parhaat suomiäijät olla. Ei niitä kaikille riitä kuten tuossa ylempänä jo laskettiinkin.

  • Mr Vatupassi ei näytä ymmärtävän muutoksen tuomaa energiaa lajille ja on nyt jättänyt levyn pyörimään samaa kohtaa… Ei kukaan voi voittaa liikaa, muutos on vaan hyvästä ja pakottaa sen aiemminkin ”liikaa voittaneen” kehittymään.

  • En tosiaan ymmärrä mistä ”energiasta” tässä höpistään. Joukkueet pyrkii kasaamaan parhaimman mahdollisen joukkueen ja joku niistä sitte aina onnistuu siinä parhaiten. Nyt se on ollu Roosters neljä kertaa peräkkäin. Ilmeisesti nyt jostain on kehitetty aavemainen teoria siitä, että jos Roosters ottaa nekkuun, niin ens vuonna on parempia jengejä kun tuli ”energiaa”. Sori, mun mielestä toi on aika tyhmä teoria.

  • @Vatupassi – Ok, nyt uskomme että et ymmärrä joten tämän aiheen vatkaaminen kanssasi on ajan haaskausta.

  • Sitä se varmasti on. Voit siis lopettaa.

  • Turku ei voita kuin unissaan ja Vaasa yrittää, mut ei vain pysty. Finaali on vihreä ja punainen, mut mikä on lopputulos? Ruskea.

  • Toivoisin finaalin olevan Royals-Trojans. Toki Crokot ja Roosters lähtee ennakkosuosikkeina otteluun, mutta Royals-Crokot ottleluiden piste-marginaalit oli 6 ja 8, ja playoff pelin ollessa kyseessä ei Sepollakaan ole syytä säästellä Youngia sen enempää, vaan mies voi raataa kahteensuuntaan niin paljon kuin vain fyysisesti pystyy. Tässä onkin Royalsin lähes ainoa voiton avain, puhtaassa peruspelissä Crocot voittaa, mutta Youngin onnistuessa parissa yksilösuorituksessa hyökkäyksessä voi peli päättyä miten tahansa.

    Roosters-Trojans parissa Roosters on kyllä ennakkoon hivenen suurempi suosikki kuin Crocot Royalssia vastaan. Trojansillakin on silti mahdollisuutensa, yhtenä suurena kysymyksenä on Roostersin QB valitan, ottaakko riski Jabbarin kanssa vai luottaako Brownin jalan kestävän? Lisäksi Roostersin hyökkäyksen perustus on ollut tällä kaudella juoksupeli, etenkin kahdella RB:llä. Trojansin frontti pelasi Crocoja vastaa ylivoimaisesti kauden parhaan pelinsä, joten jos he pelaavat vähintään samalla tasolla voi Roostersille tulla ongelmaa. Toki Roostersilla on heittohyökkäyksekssäkin vaadittava työkalut ottelun voittoon, mutta viime kausien tapaiseen heittopainotteiseen hyökkäykseen joukkue ei ole vielä tänä vuonna turvatunut, joten siihen siirtyminen kesken pelin juoksun tökkiessä voi osoittautua ongelmaksi.

    -Lapamato

  • Jos toivomuksia saa esittää, niin oma finaaliparini olisi Crocodiles vs Trojans. Sen verran hyvä oli edellinenkin kohtaaminen. Totta kai Royalsilla sauma on ja ei se edes mikään pieni ole. Jäljellä kuitenkin 4 parasta ja erojenkin pitää olla suht pieniä. Itse en kuitenkaan näe, että Royals pystyisi voiton suolla kaivamaan. Crocoilla kuitenkin leveämpi materiaali oikeastaan joka pelipaikalla ja myös kokemuksella on jotain merkitystä. Sottilare on oikeastaan ainut pelaaja vihreestä jolle ei hyvää paikkaajaa löydy. Btw, meneekö ”Muukalaislegioonaan” toista vuotta putkeen vuoden tulokas pysti? Värisen Jaska on ainakin erittäin varteenotettava ehdokas…

  • Hyviä paikkaajia?! Avaatko silmäsi ja tarkistat rosterin. Paikkaajia joo, hyviä ei.

  • No niin ja sitten valoja päälle. Kyllähän Crocoilla on pikkasen leveempi ja laadukkaampi rosteri kuin Royalsilla. Kuten sanoin, Sottilaren loukkaantuminen on ainut mitä Crocot ei kestäisi. Jokainen muu pelaaja on korvattavissa.

  • En tunne Royalsin rosteria yhtään, enkä ota siihen mitään kantaa.

    Siinä on vissi ero ”löytyyko korvaaja” vs. ”hyvä korvaaja”.

    Eli edelleen peräänkuulutan niitä hyviä korvaajia jokaiselle pelipaikalle pl. QB. Kerrothan niistä lisää?

  • Minäkin tahtoisin kuulla selityksen mitä roostersin pitäisi muuttaa tekemisessään jos se nyt ei voita mestaruutta. 4/5, yksi ”em”turnaus voitto ja perfect season.

    Jos kannu ei tule Helsinkiin niin ei se mikään maailmanloppu ole :D

  • On erilaiset perspektiivit eri kommentoijilla. Toiset katsovat kapeasti seuranäkökulmasta, toiset puhuvat lajista. Kaksi vahvasti erilaista näkökulmaa joiden kuitenkin pitäisi tukea toisiaan.

  • On tässä kauden aikana puhuttu Royalsin ja Crocojen rosterien eroista. Kaikki aina ovat sanoneet, että Crocojen materiaali on ylivoimainen Royalsiin nähden, mutta voittomarginaalit ovat olleet silti todella pienet. Royalsin puolustus on kärsinyt, ja kärsii edelleen isosta loukkaantumisista, mutta vastapainoksi hyökkäys on parantanut paljon. Ennakkosuosikkina Crocot otteluun lähtee, mutta onhan se nähty aiemminkin, huonona päivänä suosikki kaatuu altavastaajalle. Royals pelaa myös ilman paineita, ja on viime otteluissa tasaisesti saanut heiton ja juoksun hyvin tasapainoon. En pitäisi mahdottomana vaikka Royals voittaisi, mutta kyllähän se vaatii nappisuoritusta vaasalaisilta.

  • @eeksi eerhiV

    Siis juuri Royalsin vastaavaan rosteriin tuota vertailua teinkin. Joka nyt ei sinulle näytä olevan tuttu, kuten ei ilmeisesti Crocojenkaan? Tai ainakaan niiden pelejä et ole nähnyt tai jos olet niin sitten ei voi kun ihmetellä. Avain asemassa on monitoimimies Niko Lester, hänet pystytään siirtää lähes mille pelipaikalle loukkaantumisten sattuessa. Tämän mahdollistaa leveä laitahyökkääjä osasto (ei alottavia wr viime pelissä: Feurhart, Rajamäki & Kaunismäki). Hyökkäysen linjassa on 7 alottavan kaliberin jässikkää. Puolustuksen linjaa kierrätettiin jo hyvin paljon ennen Malagoidin tuloakin. Greg Robinson ei ole ollut alottava LB useampaan peliin. Takakentälle löytyy tarvittaessa Nätynki, joka pystyy pelata myös LB:nä. Värinen tais pelata myös cornerina viime Vaasa pelissä? Toki myös Lester voidaan siirtää takaisin db:ksi. Samoin Jussi Koivumäki on entinen corneri. Nuo nyt tuli ekana mieleen näin sivustakatsojan roolissa. Kellään ei tietenkään ole yks-yhteen kovaa backuppia joka alottavan ukolle vaan ne tehdään kierrättämällä jos ymmärrät? Riittääkö tämä vastauksesi? Tietysti jos jollain on parempaa tietoa, niin korjatkaa ihmeessä?

  • vastasitko nyt omasta mielestäsi hyvin kysymykseeni?

    Ps. Tunnen Crocojen rosterin todella hyvin.

  • Niin, en mä kait mitenkään oo velvollinen vastaamaan sun kysymyksiin tai siihen hyväksytkö sä ne? Kunhan perustelin omaa näkemystäni ja jos et sä siitä löydä ideaa, niin ei sitte. Kokeillaan vielä kerran, eli pähkinänkuoressa kuka tahansa Crocojen pelaaja tippuu veks, niin siihen tulee Kelpo ukko tilalle. Mutta kuitenkaan se ei ota mistään juuri mitään pois. Toki jos ryminällä alkaa tähtiä tippua, niin sitten menee jo vaikeaksi. En nyt eri skenaarioita alkaa vääntämään, osaat varmaan ne itsekin kuvitella. Btw aika hiljaista on ollu sun perustelujen suhteen? Toki eipä tuo yllätä…

  • On totta että Suomessa on varsinkin vaahtera liigassa aika paljon importteja ja suomi futaajat jäävät statistin rooliin monissa seuroissa. Toisaalta jokainen pelaaja voi itse vaikuttaa omalla panoksellaan peliaikaansa ja rooliinsa joukkueessa. Toisaalta on myös hyvä olla rehellinen itselleen omien kykyjensä suhteen. Ei kannata tavoitella taivaita,mutta jokainen pelaaja on tärkeä seuralleen,koska lajissamme ei missään joukkueessa ole liikaa pelaajia! En halua loukata ketään mutta jos jonkun toisen pelaajan avauksen tai importin kuittailuita ei kestä vaan ne menevät liikaa tunteisiin niin ehkä kannattaa vaihtaa seuraa tai lajia. Koska lajimme on niin marginaalissa ettei kenelläkään ole varaa mielestäni dissailla ketään tai jos on niin ei muutakuin v…seuroista. Toisaalta ei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti ei ainakaan amerikan palloo Suomessa:-)

  • ei tarvi olla edes VL:ssa, jos paikalle saapuu esim EU-pelaaja, seura hylkää alkuperäisen suunnitelman suom. pelaajan suhteen ja that it , haetaan pika voittoja :)

  • ei tarvi olla edes VL:ssa, jos paikalle saapuu esim EU-pelaaja, seura hylkää alkuperäisen suunnitelman suom. pelaajan suhteen ja that it , haetaan pika voittoja :)

  • ”Hei jätkät, kiitti kaudesta! Vedettii tosi hyvi ja pärjättii pelkillä kotimaisil, vaiks hävittii kaikki pelit!”

    – Lauseita, joita et ikinä kuule kilpaurheilussa

    Ny oikeesti. Ei liigassa oo ketään, joka ajattelee lajin kehittymistä, muiden joukkueiden importteja tai ämjiitä. Liigassa pelataan maljasta ja thats it. Ei tarvii länkyttää eikä tulla ees kattoon pelei, jos tätä ei tajuu. Olkaa ny hiljaa ja näpyttäkää aiheest älkääkä jauhako samaa paskaa. Oikeesti toi ei kiinnosta ketään!

    Royals rule!

  • Siis tässähän ei arvosteltu importtien määrää. Mutta eihän se mikään suomalaisen jefun voitto ole, jos ulkomaalaiset voittaa maljan. Kukin hankkikoon importteja sen minkä tarvii ja shekkivihko antaa myöten.

  • …miten täällä puhutaan *aina* kahdesta asiasta yhtä aikaa. Osa pohtii lajin tilaa pitkällä tähtäimellä, osa näkee vain kuluvan kauden. ”Väittelystä” ei tietenkään tule mitään, kun tyypit puhuu eri asioista. En tiedä, miksi tätä ei osata tai haluta sisäistää. Onko osan lukijoista luetunymmärrys näin heikolla tasolla?

    Tiivistetään:

    1. Kyllä, kilpaurheilun puitteissa joukkueiden koostaminen sääntöjen sallimissa puitteissa on 100% oikein.
    2. Kyllä, sivistynyt, argumentoitu keskustelu lajin tilasta maassamme – myös import-kysymys huomioonottaen – on hyväksi ja tärkeää suomijefun kehityksen kannalta.

    En pysty ymmärtämään, miten 1&2 saadaan jatkuvasti asetettua toisten mielestä vastakkain.

  • Hyvä. Ja v…jos joku on niin tyhmä että luulee kirjoitusten olevan vain turhaa länkytystä niin keskuteleppa vaikka Kari Leivojan kanssa :-)

  • Tää länkyttävä massa on väärässä paikassa! 58 viestiä ja ehkä kolmasosa aiheesta eli välieristä. Menkää tonne foorumille napiseen. Ja ne jokka lässyttää ”kiva ku importit voittaa mestaruuden” ei kyl oo ikinä ollu mukana missään liigaaeurassa ja niiden reeneissä. Sielä tehdään kovasti duunii ja olla eyes on the prize eikä välitetä importien määrästä seuraavan vastustajan rosterissa, koska kaikki eri väriset on vaa vastustajia ja pelit halutaan voittaa. Kellä oli hei vähiten importteja jengissä tällä kaudella? Porvoo? Tampere ja Roosters toiseks vähiten ja niilläkin tyyliin 5? Seinäjoella eniten jotain 12? Ne panostaa jotka haluu voittaa ja kateelliset vinkuu!

    Go Royals

  • ”Mutta eihän se mikään suomalaisen jefun voitto ole, jos ulkomaalaiset voittaa maljan.”

    Hei valot päälle! Vaahtis on kilpasarja! Suomijefun voitot tulee maaotteluissa! Eikä Vaahtiksessa oo yhtään jengii ilman importteja joten buufuckinhuu! Pytty merkkaa eikä mikään muu! Älkää jaksako enää kun ette vaan tajuu kilpailun ydintä ja sisintä!

  • delete, bravo! Hokasit oman erheesi, eli ”Toki jos ryminällä alkaa tähtiä tippua, niin sitten menee jo vaikeaksi.” Aivan! Eli joka paikalle EI löydy hyvää paikkaajaa ;)

    PS. Tämä oli kivaa huudatusta kun huudatuit. Mutta ei asiasta tämän enempää. Viikonlopun matsista Sjoella tulee mielenkiintoinen. Crocot todennäköisesti menevät Vaahteramaljaan, mutta en usko Wasan taipuvan helpolla.

  • Ööö, siis sun pointti oli, että jos Crocojen 11 aloittavaa pelaajaa hyökkäyksestä ja puolustuksesta loukkaantuu, niin jokaiselle ei löydy hyvää korvaajaa? Kyllä, tässä skenaariossa olet oikeassa. Ei varmasti löydy, ei miltään joukkueelta, edes NFL:ssä. Kuinkas todennäköistä tuo on? Sieltä voi hyvinkin loukkaantua 1-4 alottavaa (joka olis jo tosi paljon), niin heidät kyllä pystytään korvaamaan suht laadukkaasti. Toki tyhmähän tässä vähän itse on, kun jatkuvasti astun näihin trolleihin. Tiedostin tuon jo ensimmäisessä vastauksessani…

  • Meinaaks Vaasa pelata sikaa?

  • Turku voittaa jos
    1. Eivät blitzaa ja pakottavat Brownin tekemään ratkaisut poketissa tai riskeeraamaan jalkaa omilla juoksuilla.
    2. Lähtevät heittämään rohkeasti, jolloin Douglasilla vähemmän painolastia. Saloranta Rantalaa vastaan niin kokoetu on melkoinen. Välillä Douglas vaihtoon ja Runner kentälle ja katsotaan miten Kukot reagoivat.
    3. Peitto selkeästi Linnainmaa/Luster-puolta painottamaan koska sinne pallokin menevät.

    Vaasa voittaa jos
    1. Juoksevat välillä heittomuodoista ja heittävät juoksumuodoista.
    2. Young keskelle tekemään vielä enemmän pelejä tai siirtävät muuta boksipelaajistoa reilusti toiselle puolelle.
    3. Myös hämäävät blitzaamista etteivät näytä Sottilairelle kuka lähetetään. Muute hän kyllä laittaa pallon blitzin jättämiin aukkoihin jäätävällä varmuudella.

  • Nimimerkille ”Valot päälle”:

    Mä oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Mä yritän vaan tolkuttaa niille ihmisille, jotka yrittää perustella ankeeta kateuttaan Roostersia kohtaan jollain kuvitellulla suomalaisen jefun parhaalla, että se on ihan täyttä skeidaa. Maljan voittaa se, joka tekee finaalissa eniten pisteitä eikä siinä katota mitään maan fudiksen parasta.

  • Ehkä tässä keskustelussa on mennyt puurot ja vellit jokseenkin sekaisin. Sinänsä se, että joku muu kuin Roosters nostaa maljaa ei vie lajia eteenpäin, mutta lisäähän vaihtuvuus kuitenkin sarjan kiinnostavuutta. Kateus on varmaan väärä sana, mutta kyllähän se jossain vaiheessa alkaa tympimään kun sama porukka vetää kerta toisensa jälkeen pidemmän korren. Kaikki kunnia kuitenkin siitä heille. Kyllähän karu totuus on, että Roostersissa tehdään jotakin paremmin kuin muualla, kun porukka haluaa sinne siirtyä, silläkin uhalla, että katsovat peliä pääasiassa sivurajalta. Tältä osin Roosters on SuomiJefun kultastandardi, johon muiden on tavalla tai toisella vastattava.

    Tästä tullaankin importtikysymykseen. Kuten edellä on jo tullut useampaan otteeseen mainittua, on Vaahteraliiga kilpasarja, jossa tavoitteena on voittaa Suomen mestaruus. Luonnollisestikin jokainen joukkue pyrkii, omien resurssien puitteissa rakentamaan mahdollisimman kilpailukykyisen joukkueen, hallitsevaan kultastandardiin peilaten. Importit on hinta, joka on maksettava, mikäli haluaa kilpailla tällä tasolla. Mikään seura ei kykene omasta takaa tuottamaan sellaista määrää liigatasoisia pelaajia, että kilpaileminen parhaiden joukossa olisi mahdollista, ei edes Roosters.

    Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että seuran oman kasvatin näkökulmastahan on yhdentekevää tuleeko importti naapurikylästä, naapurimaasta vai rapakon takaa. Kotimaisilla siirtomarkkinoilla me täällä ruuhkasuomen ulkopuolella ollaan auttamattomasti alakynnessä, mikä selittää ulkomaisten vahvistusten määrän. Varmasti se raja tulee jossain vastaan, jolloin täytyy kysyä onko toiminta enää mielekästä seuran omien harrastajien kannalta, vai olisiko syytä tyytyä kilpailemaan toiselle tasolle. Tämän rajan on kuitenkin jokaisen seuran itse määriteltävä. Jos Seinäjoella ollaan tyytyväisiä siihen asetelmaan, että importtien turvin rakennetaan menestystä, niin minulla ei ole siihen mitään sanomista. Sama koskee kaikkia muitakin seuroja. Toki tavoitteena täytyy pitkällä tähtäimellä olla kasvattaa omavaraisuuden astetta, ja varmasti jokainen seura tähän pyrkiikin.

    Mitä tulee importtien vaikutukseen lajin kehitykseen isossa kuvassa, näen sen pääasiassa positiivisena. Lähtökohtaisesti pelaajat kehittyvät kun saavat pelata kovia vastustajia vastaan. Jos esimerkiksi jenkkiQB:t kielletään, tarkoittaa se samalla, että vaatimustaso laskee käytännössä jokaisella muullakin osa-alueella. En kiistä, että ulkomaalaisten dominointia taitopaikoilla olisi hyvä saada vähennettyä, mutta ratkaisu ei ole niin yksinkertainen, että vain kielletään importit. Tärkein asia, jolla SuomiJefua viedään eteenpäin, on harrastajien lisääminen ja valmennukseen panostaminen. Tälläkin osa-alueella jenkeillä on paljon annettavaa. Hyvänä esimerkkinä RoJo.

  • Hökis on asian ytimessä. Hyvin kirjoitettu ja pakko mainita, että hyvin kirjoitetulla suomen kielellä. Siitä papukaijamerkki.

  • Kerrankin analyyttinen kirjoitus, jonka sisältämät asiat on faktaa. Tähän voisi kuitenkin lisätä sen tosiasian, että lajin katsojamäärät ovat aivan liian pienet. Vaasassa Roimela on divarikautena opettanut ja avannut selostuksen lomassa ansiokkaasti katsojalle lajin hienouksia ja perussääntöjä. Liigakaudella peli on nopeutunut niin, että tämä ei ole toiminut oman kokemukseni mukaan enää yhtä tehokkaasti. Kun lajille saataisiin joka otteluun 1000-2000 katsojaa, niin varmaan kotimaisten pelaajienkin taso nousisi, vaikka importtien määrä lisääntyisikin. Importit ovat kuitenkin hyvä viitekehys nuorille pelaajille siitä, minkälainen täytyy olla taitotaso ja fyysiset omiaisuudet, että pärjää jefussa.

  • @Hökis: ”Mitä tulee importtien vaikutukseen lajin kehitykseen isossa kuvassa, näen sen pääasiassa positiivisena. Lähtökohtaisesti pelaajat kehittyvät kun saavat pelata kovia vastustajia vastaan. Jos esimerkiksi jenkkiQB:t kielletään, tarkoittaa se samalla, että vaatimustaso laskee käytännössä jokaisella muullakin osa-alueella.”

    Tämä on niin totta kuin olla voi. Näkeehän sen jääkiekon ja futiksen pääsarjoissa. Toki niillä on hieman erilainen harrastajakanta mistä kotimaiset nousevat pinnalle. Esim. Veikkausliiga ilman importteja olisi niin hävytöntä katseltavaa verrattuna euroopan alempiinkin sarjoihin että kyllä alkaisi katsojaluvut pudota kovaa tahtia. Katsoja haluaa nähdä kovatasoista peliä, katsojat tuovat rahaa monella eri tavalla, raha tuo kovempia pelaajia ja taso nousee. Vaahteraliigan tehtävä on tarjota pääsarjatason arvoista jefua ja se on ihan sama ketä siellä pelaa. Liiton tehtävä on hikoilla maajoukkueen tason suhteen. Mj ei sillä parane että asetetaan rajoituksia ja tuodaan huonompia pelaajia kentälle laskemaan yleistä tasoa. Koko homma lähtee siitä että esimerkiksi ammattitaitoinen kuuppakoulutus viedään junnuihin asti ja lähelle seuroja. Kunhan pääsarjatason seurat saavat lehterit täyteen ja rahaa virtaa joka suunnasta, niiden kuuluisi farmata tai peluuttaa kakkosjoukkuetta divareissa joissa kotimainen perustauhka pääsee pelaamaan ja kehittymään.

    Eihän ketään oikeasti kiinnosta että montako rovaniemeläistä pelaa ropsissa tai turkulaisia tepsissä. Se kiinnostaa että kuka pärjää.

  • Kaikille sarjatasoille seuraava sääntö:

    Pelin viimeisellä neljänneksellä pelinrakentajan paikalla (centerin aloitussyötön vastaanottaja/eteenpäinsyötön suorittaja) saa pelata ainoastaan Suomen kansalaisuuden omaava (home grown) pelaaja.

    Eiköhän saataisi vipinää sarjoihin ja kotimaisille pelinrakentajille ratkaisijan rooleja.

  • Kyllä ainakin yhtä kiinnostaa montako rovaniemeläistä pelaa Ropsissa ja montako turkulaista pelaa TPS:ssä. Itse seuraan nykyään suuremmalla mielenkiinnolla esim. championshipiä kuin valioliigaa, koska siellä pelaa selvästi enemmän brittejä. Tiedän kuuluvani vähemmistöön, mutta meitäkin on.

  • Valittakaa noista mieltänne kaivavista asioista seuranne PJ:lle, joka voi viedä tarvittaessa asiat liittokokoukseen. Täällä huutelu ei paljoa auta.

  • ”Täällä huutelu ei paljoa auta”

    Riippuu miten huutaa. Kaikki asiallinen kommentointi auttaa kaikkia lajin parissa olevia hahmottamaan asioita eri näkökulmista. Täältä löytyy erinomaisia kannanottoja, luovia usia ideoita ja monia muistutuksia asioista, jotka helposti unohtuvat muiden kiireiden keskellä. Eri asia on roskaviestit joita kutsutaan myös trolleiksi.

  • Ajattelin ihan samaa kuin ”Uusi QB-sääntö”. Voisi hyvin olla 50/50 suomalaisen ja importin suhteen, mutta importti saisi toki toimia rissuna. Tuolla systeemillä suomalaiset QB:t saisivat niin peliaikaa kuin täsmäkoulutustakin. Loppupeleissä rajoitukset voisi poistaa. Ainakin ajattelemisen arvoinen asia.

  • Ensi kaudella tullaan näkemään muissakin seuroissa importien määrän kasvua ja moni maajoukkue tason kaverikin istuu perse homeessa ja hurraa eu. Pelaajille ei ainoastaan roostersin linjamiehet:-) ensi kaudella nähdään sitten oikeet överit ja eiköhän muutoksia tule kaudelle 2018!

  • Niin samaa oon vähän kauttarantain kuullu. Mikä tietysti ihan ok. Ymmärrän toisaalta kun joku jo sanoikin eu.pelaaja kontra suomi.pelaaja eu_pelaajat menny ikäväkyllä edelle:(

  • Voitasko me kuitenkin sopia, että edes 1 suomalainen on kentällä?

  • Max kaksi suomalaista yhtä aikaa kentällä. Suomalaisen erottaa muista pelaajista sinivalkoisesta, partiolaisten Väiski-lakin mukaan maalatusta kypärästä.

  • Huumorilla vaikka käsiteltävä pelaaja ruletti ja kilpavaruste ittessään kyllä vetää aika hiljaiseksi. Ennen oli joitakin juniori pykäliä ym. Että sai esim. Vaahteraliiga lisenssin nyt aika villiksi menny kun käytännössä mitään sääntöjä ei kehitystyölle seuroissa.

  • Hyvä vertailukohta suomijefulle on lätkä keski-Euroopan maissa. Sveitsissä on ollut pitkään tiukat import säännöt ja Sveitsin maajoukkue on kummasti alkanut menestyä. Saksassa on ollut paljon importteja ja maajoukkueen menestys ei ole ainakaan parantunut.

    Vaikea kuvitella, että Suomi olisi jotenkin poikkeus Euroopassa importtien suhteen. Useimmissa muissa maissa taitaa säännöt olla tiukemmat.

    Jefu on vielä siitä poikkeuksellinen laji, että aikuisille pelaajille ei ole kuin yksi ammattilaissarja, joten jenkeistä on loputtomasti saatavissa hyvä tasoisia pelaajia halvalla.

  • Sveitsi ei ole EU:ssa, Saksa on. Eivät siis voi estää työvoiman liikkumista EU:n sisällä.

  • Jefupelaajat eivät ole työvoimaa, koska tienestit jäävät liian pieniksi. Itävallassa ei mene kiintiöön, jos on siviilityö siellä. Suomessa ammattiurheilijan edellytys on, että seuralle syntyy vakuuttamisvelvollisuus. Sen edellytyksenä on n. 10 000 euron tienestit vuodessa tai pelikaudessa.

  • Cro-Waasa 21-27
    Roo-Tro 24-26

  • Näin varmasti. Mutta tuossa siis selitys jääkiekkoasiaan.

  • Sveitsin jääkiekkomenestys on varsin ontuva vertailukohta SuomiJefulle. Ensinnäkin Sveitsin nousu jääkiekon keskikastiin (MM-tasolla) perustuu ennen kaikkea erittäin vahvaan panostukseen juniorityöhön ja olosuhteisiin (mm jäähalleihin). Ulkomaalaiskiintiöt kansallisissa sarjoissa ovat vain jäävuoren huippu. Toiseksi jääkiekkoilijoita on Sveitsissä noin kymmenkertainen määrä verrattuna jenkkifutaajiin Suomessa.

    Fakta on, että hyvin monella seuralla tekee tiukkaa saada ylipäätään 40-45 kotimaista pelaajaa rosteriin, minkä kauden vieminen läpi (niin liigassa kuin ykkösessä) minimissään vaatii. Ja nyt ei puhuta pelaajien tasosta. Kuten todettua, ruuhkasuomen ulkopuolella sijaitsevat joukkueet ovat kotimaisilla siirtomarkkinoilla vahvasti alakynnessä. Ulkomaalaisten pelaajien tiukka rajoittaminen vahvistaisi vain entuudestaan pääkaupunkiseudun joukkueiden kilpailuetua. Lopputuloksena saattaisi hyvin nopeasti käydä niin, että Vaahteraliigaa pelataan kehä III:n sisäpuolella + Turku ja mahdollisesti Porvoo. Näinkö SuomiJefu saadaan nousuun?

    En sano etteikö kiintiöistä voisi ja pitäisi keskustella, mutta asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen, että rajoittamalla ulkomaalaispelaajien määrää SuomiJefu lähtisi nousukiitoon. Keskustelun lähtökohtana tulisi mielestäni olla se, miten jenkkifutis saadaan mahdollisimman hyvin edustetuksi mahdollisimman monella sarjatasolla mahdollisimman moneen maankolkkaan. Helppoa olisi toki todeta, että mikäli seura ei saa rosteriinsa 45 omaa (mitä se ikinä tarkoittaakaan) pelaajaa, niin se ei kuulu liigaan. Tästä kuitenkin seuraisi, että moni lahjakas pelaaja jäisi huomaamatta, kun ei koskaan pääse pelaamaan riittävän korkealla tasolla. Kun harrastesarjoista puhutaan, niin monelle siirtyminen toiselle paikkakunnalle on ylitsepääsemätön kynnys.

    Tästä tullaan kolmanteen merkittävään asiaan, mikä erottaa sveitsiläisen jääkiekon suomalaisesta jefusta, eli raha. Rahalla kun on ihmeellinen kyky vähentää etäisyyksien merkitystä siirtomarkkinoilla. Vaahteraliiga vaan taitaa olla vielä aika kaukana ammattilaissarjasta, kun taas Sveitsissä jääkiekkoa pelataan ammatikseen usealla sarjatasolla.

    Ykkösprioriteetin tulee siis olla harrastajien lisääminen, jolloin tarve importeille ajan myötä myös vähenee. Itse uskon vahvasti, että jokaisen seuran tulee ensisijaisesti itse arvioida mikä on heille sopiva importtien määrä. Kyllä sen huomaa seuran sisällä kun raja on ylittynyt. Kuitenkaan mikään seura ei jää henkiin ilman kotimaista runkoa.

    P.s. Ehdotettu sääntö, että kotimainen QB pelaisi vähintään yhden neljänneksen (joukkue saisi itse päättää minkä) voisi olla kokeilun arvoinen.

  • Jos sarjan säännöissä määrätään että 2. neljännes pelataan Suomi-QB:llä tai että kentällä voi olla enintään X ulkomaista pelaajaa yhtä aikaa niin siihen ei EUn liikkuvuussäännöksillä ole mitään voimaa. Seurahan voi palkata importteja niin paljon kuin massi kestää. Vois muuten olla kokeilun arvoinen ajatus että Suomi-QB:t olis samaan aikaan kentällä.

  • Suomijefun tulevaisuus ei ole kiinni mistään importeista. Surullista on että tällä hetkellä on vain muutamia seuroja joilla junioritoiminta hyvällä mallilla.. kohta suomessa loppuu ne loputkin kentällä olevat pelaajat jos seurojen sisällä ei herätä panostamaan myös junioreihin! Jokainen pelaaja vanhenee vuosi vuodelta mutta missä on tulevaisuuden flinkmanit koivumäet jussilat kyeit jne. (lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkään miten paljon kovia pelimiehiä on vuosien takainen juniori polku tuottanut!)
    Ja myös seurojen kannattaisi harkita enemmän yhteistyösopimuksia. Otetaan esimerkki vaikka jääkiekosta! Kuinka moni juniori sarjoista nousee suoraan liigaan? Moni pelaaja hakee vauhtia mestiksestä ennen kun liiga ura aukeaa. Sama asia tekisi hyvää suomi jefulle ja juniorit saisivat ensin kokemusta miesten peleistä ennen kuin hyppäisivät liigaan.

  • Pieni ajatusleikki.
    Liputan vahvasti sen puolesta, että suomi Qb: t saisivat enemmän peliaikaa joukkueissaan ja puhun nyt lähinnä Vaahteraliiga ja 1 div. joukkueista. Ajatellaan hetki niin, että ulkomaalaisten pelinrakentajien käyttöä rajoitettaisiin tai jopa kiellettäisiin kokonaan. Asiaan liittyisi isoja haasteita. Ensimmäinen on se, että meillä ei yksinkertaisesti ole Suomessa sellaista pelinrakentajamassaa, että jokaiseen joukkueeseen löytyisi hyvätasoinen Qb. Meillä on ehkä reilu kourallinen kavereita, joilla on näyttöä siitä, että homma toimii vähintäänkin kohtuullisella tasolla, kun pääsee kentälle. Tämä on hyvä asia. Sitten meillä on ehkä saman verran lupaavia nuorempia kavereita. Näistä saisi teoriassa hyvällä tahdolla ja mielikuvituksella koottua nippa nappa suomi Qb jokaisen joukkueeseen (vaahtera ja 1. div yht: 14 joukkuetta v. 2017), tai sitten ei. Joka tapauksessa seuraava haaste on se, mitä sitten tehtäisiin, jos suomi Qb loukkaantuu eikä pysty pelaamaan? Mistä mitat täyttävä korvaajaa? Olisi todellinen karhunpalvelus koko jefuyhteisölle, että pelejä pelattaisiin heikkotasoisilla pelinrakentajilla, jonka todellinen pelipaikka on alun perin joku toinen. Tämä vastaa itselleni siihen kysymykseen pitäisikö ulkomaalaisten pelinrakentajien käyttäminen kieltää kokonaan? Vastaus on: Ei pidä kieltää.
    Entä sitten jonkunlaiset rajoitukset ulkomaalaisille pelinrakentajille. Vaihtoehtoja on varmasti olemassa. Itselleni tulivat nuo pari mieleen, jotka parantaisivat suomalaisten pelinrakentajien asemaa, mutta eivät kuitenkaan sellaisia, jotka sotkevat koko systeemiä.
    1. Sääntömuutoksella ilmoitetaan, että suomalaisen pelinrakentajan on pelattava vähintään yksi neljännes tai sitä vastaava aika jokaisessa Vaahteraliigan tai 1 div. runkosarjan ottelussa.
    2. Suomalaisen pelinrakentajan siirtyminen joukkueesta toiseen on vapaata eri sarjatasojen välillä.
    Vastaus kysymykseen, pitäisikö ulkomaalaisten pelinrakentajien käyttöä rajoittaa sääntömuutoksilla on selvästi vaikeampi. Jos ehkä vastausta ei hyväksytä, niin sanoisin, että kyllä pitäisi esim. tuolla kohdan 1. vaihtoehdolla. Uskoisin, että rajoituksella saataisiin se hyöty, että potentiaalia omaavat kaverit jaksaisivat harjoitella, eivätkä luovuttaisi kesken kaiken sen takia, että eivät usko kuitenkaan pääsevänsä siinä pelaamaan. Olisi suunnattoman paljon helpompaa valmistautua otteluun, kun tietäisi, että vähintäänkin yksi neljännes on peliaikaa on luvassa. Rajoitus pakottaisi myös seuroja panostamaan entistä enemmän kotimaisiin pelinrakentajiin. Kaiken kaikkiaan en näe mitään oikotietä suomalaisten pelinrakentajien kehittymiseen. Täytyy jaksaa harjoitella ja jotta jaksaa motivoitua harjoitteluun on päästävä myös pelaamaan. Kun pääsee pelaamaan saa kokemusta ja jos on potentiaalia niin kehittyy… tai havahtuu siihen tosiasiaan, että ei vaan riitä…
    Ajatusleikki päättyy.

  • Hyvää pohdintaa yllä. Samoja ongelmakohtia pyörittelin itsekin päässäni. Tanelin ehdotuksista kohta 2. olisi ainakin varsin helposti toteutettavissa. Siltä osin korjaan itse itseäni, että Sveitsi on varsin hyvä vertailukohta jos mietitään miten SuomiJefua pitäisi kehittää. Kuten yllä todetaan, junioritoiminta on kaikki kaikessa, minkä tahansa lajin kannalta.

    Yhteistyösopimuksista sen verran, että tämäkin vaatii toimiakseen maantieteellistä läheisyyttä, joskin esim. Jyväskylä ja Lahti tällaisen muistaakseni on solminut. Vaasassa, ja muutamalla muulla paikkakunnallahan tämä on hoidettu niin, että seuralla on oma joukkue alemmalla sarjatasolla. Wolvoilla jopa kolme joukkuetta. Tämäkin on luonnollinen kehitys, kun harrastajamäärät saavuttaa tietyn tason.

  • Pari juttua missä liitto menee pipo silmillä… Kustannukset liiton osalta. (tv sopimus) maksaa liikaa ja ei ole nykyaikainen tapa. netti streami toimii hyvin tavoittaa paremmin katsojat joista voisi tulla uusia harrastajia. tv sopimus maksaa jotain 100k-150k välillä/ vuosi ja tämä kaikki on lajin kehityksestä!
    2. jenkkien tuonti ja vapauttaminen..ei ne taidot kehity palaajilla vain sivurajalta seuraaminen! perustelu monet futarit on kattonut pienen ikänsä nfl:n telkkarista ja silti ne ei pelaa siellä. taitopelipaikkojen tekniikat oppii vain oikeassa pelitilanteessa. (tutkittu fakta, yliopistossa).
    3.Vaahteraliigan asioista pitäisi päättää muut lajin parissa tekevät kuin seurojen kummit. vuosi vuodelta tulee tyhmempiä päätöksiä jotka edustaa vain yhden tai kahden seuran etuja! en sano nimiä mutta etelä-pohjanmaan edustaja esimerkiksi..
    4. pitkäjänteinen seura työ on unohdettu siitä ei saa kuin haukkumista.
    5.Suomi jefu näkee aallon pohjan tulevina vuosina.. Tuontipelaajien määrä söi ne potentiaali harrastajat lajin parista. perusteluna vaikka vaahteraliigan pelaajan keski-ikä tällä kaudella verrattuna vaikka 10 vuoden takaiseen. (ei ole laskenut vain noussut). tämä kehitys näkuu maajoukkue toiminnassa että ei ole laji panostanut riittävästi nuoriin ja kehittyviin pelaajiin. samaan aikaan vaahterassa menestyy vain jotka ostavat pelaajansa muualta. tähän uusin seura joka liittyi on Waasa.(näytti vielä 2 vuotta sitten hyvältä kasvatus.. mutta kiire tuli ja unohtui junnujen tekeminen kun rahaa virtasi..laiskuus iski) ensi vuonna sitten shorttaajiin liittyy Hämeenlinna.
    otan esimerkin joka on tehnyt hyvää seura työtä ilman oikotietä! Kuopio Steelers! kävi jopa liigan portteja koputtelee 6 vuotta sitten,ei otettu silloin ja rupesi tekemään uutta kasvua. nyt on divarissa ja veikkaus on, että pelaa myös ensi kaudella ilman tuontipelaajia ja menestyy. valmennus myös suomalaisia täynnä pitkän linjan tekijöitä! arvostan tätä.

  • Kohta 1. Olen samaa mieltä. Maksukanavalla esiintyminen on eräänlaisen elinkaarensa päässä ja nyt pitäisi kokeilla jotain uutta. Streamit toimivat hyvin nykyään. Panos-Tulos ei ole asiassa kohdallaan.
    Kohta 2. Jotain täytyisi tehdä millä kannustetaan suomalaisia taitopelipaikoille QB:t etusijalla. Kahden passin kikkailulle tulisi saada kanssa loppu ja sen toteuttamiseen on Eurooppa täynnä esimerkkejä. Lähin toimiva malli löytyy Ruotsista.
    Kohta 3. On sarjamääräykset jotka sarjatasoisia ja sitten koko lajia koskevat päätökset. Sarjamääräykset ovat sarjassa pelaavien joukkueiden asia mutta miltä osin ne koskettaa koko lajia, tulisi päätöksenteko olla laajempi.
    Kohta 4. Tästä täysin eri mieltä. Pitkäjänteistä seuratyötä tehdään monessa seurassa mutta erot seurojen välillä suuret. On erinomaisia seuroja on niitä, jotka elävät kädestä suuhun lähellä nälkäkuolemaa.
    Kohta 5. Tästä eri mieltä. Suomi-jefu on juuri nyt kasvussa ja jatkaa kasvamista niin kauan kuin ylimmissä sarjoissa pelaa elinkelpoisia joukkueita. Esimerkkisi Royalsista on täyttä puppua kun tilanne on päinvastainen Vaasassa. Toiminta pitkäjänteistä ja perustuu suunnitelmaan jota toteutetaan säntillisesti. On rakennettu runko joka liiganousun yhteydessä täydennetään kilpailukykyiseksi sarjan sääntöihin perustuen. Hämeenlinna joutuu tekemään saman ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kohtuullisuus asiassa pitää syntyä sarjan sääntöjen kautta. Ja mitä tulee Steelersiin niin ovat j ilmoittaneet että ensi kaudella mukaan tulee importit.

  • Missä Steelers on ilmoittanut että tuo jenkkejä? Jossain oli että ’satsaavat pelaajiin’ mutta sitähän tekivät jo nyt, Vantaalta oli tukku pelimiehiä. Jospa tuovat lisää kotimaisia? Tai tekevät ennenkuulumattoman teon ja satsaavat omiin pelaajiin?

  • @Pasilan mies, käy päivittämässä faktasi

    Vuonna 2012 Vikings oli kituva 2-divari seura, jonka junioritoiminta oli hiipunut olemattomiin, jopa siinä määrin, että 2013 ei juniorijoukkuetta saatu kasaan lainkaan, vaan harvat junnut pelasivat muissa yhdistelmäjoukkueissa. Tällä kaudella Vikings osallistuu omalla joukkueella U13, U15 ja U17 sarjoihin (tosin vielä 7vs7), ja ei hassummalla menestyksellä. U15 hävisi tiukan finaalin Jyväskylälle ja U17 on sarjassaan tällä hetkellä kakkosena.

    Senioritasolla Vikings toimii kehitysjoukkueena/jäähdyttelyjoukkueena vanhoille pieruille. Royalsin riveissä tällä kaudella ensikosketuksen vaahterakentillä on saanut lähes 30 pelaajaa, joista suurin osa saanut myös reilusti vastuuta. Lisäksi muutama konkari ns. tehnyt paluun liigaan. Muutama pelaaja oli myös kauden alkaessa kokonaan vailla aiempaa pelikokemusta. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon RB Innocent Aygairwe, joka juoksi onnistuneesti 59 jaardin (9 yritystä) edestä Saintsia vastaan. Ymmärrettävistä syistä kovin suurta vastuuta ei näiden pelaajien harteille voi kuitenkaan kasata. Importtien määrä johtuu yksinkertaisesti siitä, että omat pelaajat ei vielä riitä (määrällisesti). Näistä asetelmista todennäköisesti lähdetään vielä muutama vuosi eteenpäin, koska joitakin pelaajia oletettavasti lopettaa tämän kauden jälkeen/lähivuosina, eikä oma pelaajatuotanto vielä riitä ainakaan kasvattamaan omaa runkoa. Oikeaan suuntaan kuitenkin mennään koko ajan.

  • Ensimmäinen fakta on se, että jos Vaahteraliigan ulkomaalaisia aletaan rajoittamaan niin pelin taso laskee. Jos säännöllä laitetaan suomiQB-pakko ei liigassa tarvita laitahyökkääjiä eikä DB-osastoa. Yleisömäärät kääntyvät laskuun kun hakataan pelkkää juoksua boxiin ja koko ottelu on tunnissa taputeltu. Itse en ainakaan menisi sitä shittiä katsomaan.

  • Vanha perustelu tasonlaskusta. Tavoitteena kotimaisten taitopaikan pelaajien tason nosto. Esillä ollut erinomaisia kompromissiratkaisuja. Tarvitaan suomalaisia tähtiä otsikoihin. Nyt niitä ei ole.

  • Juuri näin. Hyviä ehdotuksia ollut esillä. Kyllä ainakin nämä pääkaupunkiseudun suomi kuupat, joita olen enemmän nähnyt, paiskovat palloa aika mukavasti ilmaan. Enemmän taitaa olla juoksupeleissä petrattavaa.

  • U19 joukkuemäärä on hyvä mittari sille missä tilanteessa laji on. Sinänsä on yhdentekevää paljonko importteja on, mutta jos kotimaisia pelaajia ei ole riittävästi niin laji kuolee vähitellen pois.

  • Ei ihme että päätökset tehdään muualla ja eivät avaudu täällä. Hukassa on faktat, ja mutulla mennään. Pokkana väitetään milloin keski-iän kasvamisesta tai jostain muusta ilman että kirjoittajalla on mitään käsitystä todellisesta tilanteesta. Mutta kun uskotaan omaan luuloon sokeasti niin metsään mennään.

    Seurat tekee liitossa päätöksiä ihan oikeiden faktojen ja lukujen valossa ja aika vähän siellä yhden seuran asioita edes päätetään. Salaliittoteoreetikoille toki tylsää kun mitään salaliittoa ei olekaan vaan seurat tekevät yhdessä päätöksiä.

  • Päätös SuomiQB kehitysprojektiin :

    Jos joukkue pelaa USA QB NIIN EI MUITA USA VAHVISTUKSIA
    Jos joukkue pelaa suomi QB niin sallitaan 3 USA vahvistusta

    EU pelaajiin en ota kantaa , ehdotuksellinen päätös vain julki ..

    Ja tässä vielä ensi viikonlopun välierätulokset:
    Seinis – Wasa 28-17 (7-14) (Young väsähtää jälkimmäisellä pelipuoliskolla)
    Stadi – Turkusee 31-14

  • Telkkarisoppari onkin mielenkiintoinen juttu. Periaatteessahan kyse on siitä että Liitto pistää X euroa tiskiin jolla saa sovitun määrän sisältöä ihmisten katsottavaksi. Ruudun kohdalla katsojamääristä ei ole julkista tietoa, joten aika paha on alkaa vertailemaan striimeihin. Lisäksi pitäisi tietää mikä on Liiton tavoite televisioinnilla, onko se sisällön tuottaminen jo lajin parissa oleville vaiko haalia uusia ihmisiä lajin pariin? Mielestäni se pitäisi olla tuo ensimmäinen, jossa sivutuotteena lähetystä saattaa katsella silloin tällöin joku joka ei ole jenkkifutista ennen nähnyt. Jos Ruudun katsojista tehtäisiin tilastoa, niin veikkaisin että aika marginaalinen osa on täysin lajin ulkopuolelta tulleita, jotka ovat lähetystä yhtään pidempään jaksaneet seurata. Myöskin voi vain esittää arvailuja siitä miten moni jättää lähetykset katsomatta koska ei halua maksaa Nelonen Pro-maksua. Yksittäisen pelin katsomisen hinta on aivan älytön, enkä tiedä miten joku voi siellä nelosella tehdä noin älyvapaan hinnoittelun. 25e/kk, mutta jos haluat katsoa yksittäisen matsin niin se maksaa 20e.

    Jos tuo arvioitu 100K+ pitää paikkansa telkkarisopimuksen hinnasta, niin loppujen lopuksi Liitossa pitää vain pohtia saadaanko samalla hinnalla tavoitteet paremmin toteutumaan jotain muuta kanavaa käyttäen, tai samat tavoitteet halvemmalla? Jos ero ei ole selkeä, niin kannattaako Neloselta lähteä pois vai haaveilla siitä että esim. kerran kuussa yksi peli näytettäisiin pääkanavalla.

    Jos puhutaan laadukkaan striimin tuottamisesta, niin REILUSTI alle 100K hinnalla saa aika hemmetin hyvää tavaraa tuutattua ulos kun pystyy laittamaan useamman tonnin laitteisiin (ei ole investointi seuraavilla kausilla) ja maksamaan palkkaa tuotantoryhmälle (osa-aikaduuni, 20h viikossa, 3-4 henkeä).

    Toki pitää myös miettiä onko lajin ja Liiton imagolle parempi olla tunnetulla maksukanavalla vaiko jakaa nettistriimin linkkejä facebookissa.

    Jos Nelonen Pro mahdollistaisi yksittäisen ottelun katsomisen esim. 5e hintaan (kuten Urholla aikoinaan) niin olisin niitä muutaman kauden aikana katsellut.

  • Mites sitten kun jengi tois 3 USA RB/WR, pelais wildcattia ja rb pass välillä?

  • Eihän sitä säännöt kiellä pelaamasta Wildcattia eikä säännöt kiellä RB heittoa. Mutta en nyt pitäisi kovinhyvänä suunnitelmana juosta Suomi kuupalla sitä.. Pelinrakentaja on pelaaja joka ottaa aloitussyötön vastaan..

  • On aivan älytöntä ajatella että TV-sopimuksen tavoitteena on sisällön tuottaminen jo lajin parissa oleville. Lähes hölmöintä mitä olen tämän TV-sopimuksen yhteydessä kuullut.

  • Yhtä hölmöä kuin pakottaa joukkue laittamaan suomalainen qb peliin.

  • Se on juuri näin kuten ”Kyyberille” tuossa toteaa. Nelonen Prolla on paljon tilaajia jotka ovat tilanneet kanavan lätkän takia. Uskoisin että nämä ovat erittäin potentiaalisia uusia katsojia jefulle.

    Nettistriimit taas ovat hyvää lajiväen palvelua, mutta niillä ei kyllä hankita yhtään uutta katsojaa jo siitäkin syystä että nettistriimin olemassaolostakaan eivät tiedä uudet potentiaaliset katsojat ja lisäksi lajiin koukuttaminen ei kyllä yhden kameran lähetyksellä onnistu.

  • Kyllä nettistriimiin saa kaksi kameraa, hidastukset yms. kun vaan laitteet ovat kotikoneita hieman paremmat.

    Mä en tiedä Liiton tavoitteista televisioinnin suhteen, enkä Pron katsojamääriä. Siksi se olikin spekulointia. En myöskään tiedä oliko Neloselle mitään vaihtoehtoa pöydällä, joten spekulointi siitä onko se paras vaihtoehto tavoitteiden täyttymiselle on vaikeaa.

    Toisaalta täällä ei taida olla käytännön vaihtoehtoja kuin Pro ja Max, koska ylelle ei taida mitään asiaa olla.

    Jefu on jossain määrin huono laji koukuttaa satunnaiskatsojia. Siinä missä lätkässä tapahtuu koko ajan, jefussa pelistä menee 3/4 seisoskeluun. En tiedä miten moni satunnaisesti kanavalle eksyvä jaksaa katsoa peliä pidempään, omien kokemusten mukaan ei kauhean hyvin. Lisäksi pelissä on sääntöjä ja taktiikkaa joka eroaa muista joukkuepallopeleistä, joten seuraaminen ihan tyhjästä on hemmetin vaikeaa. Siksi musta tuntuukin että pelejä katsoo pääasiassa ihmiset jotka lajista jo jotain tietävät.

    Jos taas uusia ihmisiä halutaan tavoittaa, ehkä se onnistuisi helpommin sellaisella formaatilla mitä voi katsoa vaikka pelistä ei mitään ymmärrä. Dokumenttityyliset viihdeohjelmat, esim. Hard Knocks-tyylisesti voisi toimia, jos toteutus on laadukasta viihdettä.

  • Suomen mittakaavassa tuo Hard Knocks on ehkä vähän toiveajatettelua. Siinä missä Jenkeissä siinä leikataan pelaajia niin Suomessa se menisi siihen, että katsotaan mistä saadaan naarattua lisää pelaajia tai kuinka moni vanhoista jää pois.

    Ohjelmanahan tuo Hard Knocks on älyttömän viihdyttävä ja siinä oppii uusia pelaajia eri joukkueista, mutta Suomessa siihen pitäisi keksiä joku eri tyylinen formaatti.

  • Kyllä NFL on tuonut paljon uusia jefuseuraajia viime vuosina Suomeen, ja oma kokemus tuttavapiiristä on, että myös Vaahtis kiinnostaa heitä jos sattuu kohdalle osumaan.

    Hyvä selostus tietenkin auttaa ja sen pitääkin auttaa niitä satunnaisia katsojia.

  • Jenkkifutiksen TV-tuotannoissa on tärkeää saada tapahtumia niiden tyhjien huddle-hetkien ja erilaisten tuomarien säätämisten ajalle. NFL on tempoltaan liian hidasta paljolti juuri televisiointien takia koska mainostajia pitää päästä rahastamaan. HIdastukset ja niiden analysointi tuovat täytettä hetkiin jolloin kentällä ei tapahdu mitään. Vain intohimoinen jefu-fani jaksaa katsoa muutoin koko ajan kuvaruudun tapahtumia.

  • Jenkkifutis on harrastaja- ja yleisömäärältään juuri nyt kasvussa. Vahvimmassa kasvussa ovat pienimmät juniorit sekä naiset. Junioripohjan rakentaminen on tulevaisuuden kannalta se tärkein juttu mutta kaikkiaan positiiviset tuulet puhaltavat.

    Miten loiva kasvu sitten jatkuisi. Nimimerkki Kyyberi esitti hätkähdyttävän näkökulman jossa hänen mielestään lajin näkyvyyden pääkohderyhmänä ovat lajin parissa olevat ihmiset. On oikeasti surullista jos edelleen jenkkifutista ajatellaan sisäänpäinkääntyen vain harrastajille itselle suunnattuna juttuna. Lajin keskeinen kasvuedellytys on näkyvyyden lisääminen yleisen kiinnostuksen lisääminen nimenomaan ei-lajin parsissa olevien keskuudessa. Suosion kasvattaminen merkitsee mm. sponsorien kiinnostuksen kasvua ja tämä taas lisää voimavaroja seuroille seuratyöhön. Lajin kasvun suurin este on sisäänpäin kääntynyt kulttuuri jossa katsotaan omaa napaa lyhytnäköisesti yhden kauden menestystä ajatellen.

  • Ihan ajatusleikkinä…

    Ollappa paikka minne kaikki seurat saisivat, laadulliset minimi kriteerit täytettyään, julkaista streameja. Kutsutaan tätä paikkaa vaikka utopistisella nimellä ”Gridiron media”. Liitto voisi unohtaa tuon kalliin TV sopimuksen tämän palvelun vuoksi. Tähän paikkaan siis kaikkien sarjojen kaikki streamatut ottelut livenä yhden sivuston alle. Tänne samaan palveluun voisivat seurat itse tuottaa myös omaa tuotantoa, esim. Highlight videoita, haastatteluja, spekulaatioita, ennakoita, koosteita yms. Vain taivas rajana.

    Ja sitten liiton puolesta 20% tuon haudatun TV sopparin kuluista tuon sivuston mainostamiseen valtakunnallisilla TV kanavilla.

    Palveluhan voisi hinnoitella itsensä vaikka siten että joka kierrokselta yksi suora matsi, joka arvotaan, ilmaiseksi. Pikku korvausta vastaan kaikki streamattavat matsit joista voi valita mieleisensä. Ja sokerina pohjalla ”Coach edition” joka sisältäisi kaiken materiaalin otteluista, mukaan lukien raakamateriaalin joka jäi lähetyksestä ulos.

    Ja joo, onhan meillä Youtube, Facebook jne… Ajankin nyt takaa paljon laajempaa kokonaisuutta kuin nuo.

    Utopia loppuu…

  • Välierät: Roo-Tro, ennakkoon selkeämpi välieräpari. Roo selkeästi parempi lähes kaikilla osa-alueilla enkä näe että turkulaisilla on mahdollisuuksia voittoon ellei Roo kärsi suuria loukkaantumisia.

    Cro-Roy: Ääsjokelaisilla leveämpi materiaali sekä kokemusta enemmän. Sekä pelillisesti että pleijareista. Toivon Roy:n voittoa mutta veikkaan Crokojen vievän tämän.

    Kasvukeskusteluun: Kaikki täällä näyttävät unohtaneet suurimman kasvualueen suomijefussa joka on kiistatta korkeakoulujenkkifutis. Seuraajia on huimia määriä sekä otteluissa paikanpäällä, streameissä(ilmaisia, omakustanteisia) ja seuraajia facebookissa/instagramissa. Lisäksi kaikki on toteutettu ilman minkäännäköistä tukea/apua liitolta, eivätkä seuratkaan kovin aktiivisesti ole panostaneet tähän alueeseen. Tässä olisi hieno mahdollisuus kasvattaa suomijefun kannatusta

  • Jefu pitäisi työntää lajia seuraamattomalle yleisölle eri tuutteja pitkin. Vaikka tämä Gridiron sivustokin toimisi hyvänä kanavana nostaa lajin kiinnostusta mutta ilmeisestä tämä tavoittaa vain lajin parissa olevat ihmiset. Ensitöikseen voisi porukka hakea tykkääjiä sivustolle kun kyseessä on ainoa jenkkifutismedia suomessa tietysti liiton lisäksi. Idea paikasta jonne kootaan seurojen videotuotokset on hyvä ja linkitettyinähän ne täältä usein löytyykin.

  • Välierät:Cro-Roy,tässä parissa ei voittajasta epäselvää.Kotijoukkueella huomattava ”materiaali”ero vastustajaan nähden.Myös pudotuspelien kokemus sata nolla kotijoukkueelle.Tulos 35-14 .

    Roo-Tro,tässä parissa muhii yllätys.Punaiset liikaa juoksun varassa jonka Turku klaaraa helposti.Nyt kenttänä Bragun alusta kumirouheella,pelaa myös Turun pussiin.Mestari vaihtuu 2016!

  • Ekaa kertaa kommentoin tähän näkyvyys aiheeseen.. Mielestäni paras tapa saada näkyvyyttä olisi päästä joka viikonloppuna urheiluruutuun ja uutisiin jossa näkyisi edes 20sek highlightteja ja kierroksen tulokset liigasta ja sarjataulukko. Sillä saisi kaikkein eniten urheilu ihmisiä lajin äärelle! Ja tämä on totuus!

  • Terveisiä vaan sinne 80-luvulle. Jos olet yhtään katsonut Urheiluruutua jne. viimeiseen kymmeneen vuoteen niin eipä niissä tuloksia tai etenkään sarjataulukkoja juurikaan näytetä. Ja highlightejakin vähenevässä määrin, ainakaan sellaisia että olisivat käyneet itse kuvaamassa. Iso osa suom. highlighteista tulee matsien tv-lähetyksistä. Urheiluruutu ja muut tekevät juttuja pääasiassa niistä lajeista mitkä ihmisiä kiinnostavat, ja sillä sinne pääsee että lajin suosio ja yleisömäärät kasvavat.

  • Mähän en missään sanonut että ainoa suunta on tehdä sisältöä jo lajin parissa oleville. Ehdottomasti pitää saada näyvyyttä ja tietoisuutta levitettyä. Kyseenalaistin vain onko nelosella näkyvä peli se pääasiallinen keino tavoittaa niitä ihmisiä jotka eivät ole koskaan jenkkifutiksesta käytännössä kuulleetkaan.

  • Nythän tuo vapaana näkyvien kanavien määrä on noussut, niin onkohan selvitetty mahdolisuutta päästä jollekin niistä ja onko se näkyvyys riittävää..

  • Joo, jefu Alfa-kanavalle :)
    On ehkä harrastelijamaisin kanava mitä telkusta löytyy…

  • Siis alfatv-kanavalle…

  • Onhan noita kanavia, TV 5 ja TV 6 ainakin mitä itsellä tulee katsottua ja sitten FOX ainakin mitkä ihan varteen otettavia vaihto ehtoja mielestäni..

  • Hyvinhän toi striimi toimi ennen Urhoa liiton sivuillakin. Jyväskylän firma striimasi ja hinta oli kolmasosan siitä mitä nyt piilokanavilta lähetettynä. Ihmiset seurasi pelejä ”overseas” kun näkyi sinne ja kaikki olivat tyytyväisiä.

    Mielestäni maksukanavat ei ole tuoneet mitään lisäarvoa lajille, ainakaan mitään tutkimusta asiasta ei ole tehty, tai ainakaan julkisesti ilmoitettu, että kuinka moni on alkanut seuraamaan tai aloittanut lajin kun on telkkarista huomannut pelin.

    Striimeissä oli vielä se hyvä puoli että niitä pystyi katsomaan oman pelin jälkeenkin eikä tarvinnut ensin käyvä pelaamassa ja hikoilemassa, jonka jälkeen vielä upottaa rahaa siihen erikseen että näkee oman matsin.

    Samalla rahalla mikä upotetaan nyt neloselle, saisi melkein kaikki kauden matsit kahden kameran tekniikalla striimattua näkyville. ”Päälähetyksen” voisi striimata kahdella kameralla suorana ja kierroksen muut pelit yhdellä kameralla kuvattuna jälkilähetyksenä, mikä onnistuisi yhdellä ihmisellä.

    Päälähetyksen mainostulot jäisi suoraan liiton kassaan.

    Vaahteramaljan voi koittaa myydä joko vapaalle mainoskanavalle tai ehdottaa YLE:lle että näyttävät sen jälkilähetyksenä seuraavana päivänä. Suoran kolmen tunnin paikan slottia on vaikea saada televisioon.

    Tuntuu vaan että nelosella ja ylipäätään televisiossa roikutaan pelkän statuksen takia.

  • Kansa kritisoi palstoilla. Kuka uskaltaa nostaa asian esille siellä missä päätöksiä tehdään. Näin niinku 25 vuoden päätoimisen markkinoinnin uran perusteella uskallan sanoa että SAJL:n päättäjistä yhdelläkään ei ole edes nimellistä pätevyyttä tehdä päätöksiä markkinointiin liittyvissä asioissa. Ihan mukavia järjestömiehiä kylläkin mutta rajansa kaikella. Kasvuloikka edellyttää ammattiosaamista markkinointiin.

    Muutosta odotellessa.

  • Sinne sitten vain esittelemään oma näkemyksesi ja tietosi sekä ennen kaikkea osaamisesi ja visiosi.

  • Ja edelleen tulenpolttava kysymys on se kuink paljon streamien markkinoisti maksaa etttä se saisi houkuteltua seuraamaaan niitä uusia ihmisiä lajin pariin?

  • Näkyykö cro vd. Roy jossain kanavalla ja saako sen ostwttua ja katottua ettei tarvi ostaa koko kanavaa puoleksi vuodeksi…sori tyhmyyteni

  • @Tyhmä: Ruutu+:aan saa seitsemäksi päiväksi ilmaisen kokeilun. Pitää vain itse muistaa päättää tuo kokeilu, muuten muuttuu maksulliseksi.

  • Taitaa olla niin että Ruutu+ Viihteen saa viikoksi kokeiluun maksutta mutta Sporttia ei.

  • Ei taida saada sitä pakettia ilmaiseen kokeiluun jolla liigapelit näkyisi.

  • Itse olen jossain välissä kokeillut, ja silloin ainakin jälkilähetykset näkyivät. Tiedä ovatko sitten muuttaneet systeemejään. Mutta kokeiluhan ei maksa mitään. (Ainakin jos muistaa lopettaa kokeilun ajoissa.)

  • Jos laji-ihmisetkään eivät ole valmiita maksamaan playoff-matseista, niin aika turha luulo on odotella, että myöskään tv-kanavia kiinnostaa kauheasti pelejä näyttää jos kiinnostus on tuota luokkaa.

  • Suomessa jefun fanit ovat aika seurakeskeisiä faneinakin. On utopiaa, että löytyisi suuri joukko jefu-kansaa joka ostaisi Nelosen maksupaketin vain nähdäkseen kaikki tarjolla olevat ottelut, fanittaisivat siis jefua seurariippumattomasti. Oman joukkueen vieraspelejä ollaan mahdollisesti valmiita katsomaan telkkarista jos hinta olisi kohtuullinen. Kotipeleihinhän tullaan paikan päälle.

    Erinomainen esimerkki jefu-striimille on Raiders-TV Itävallassa. Tuohon pitäisi Vaahteraliigankin pyrkiä.

  • @TV: Itse katsoisin matsit mieluummin TV:n kuin netin kautta. Ongelma on että NelonenProta ei voi tilata ilman suurempaa pakettia. Tämän takia en ole halukas maksamaan. Ikävä kyllä MTV3 ja Nelonen rakentavat TV-pakettinsa vain suurkuluttajia ajatellen. Itseä ei kiinnosta muut lajit niin paljoa että niistä haluaisin maksaa edes sitä mitä jefusta voisin maksaa.

    Muuten aika pitkälle samaa mieltä nimim. Jefu fanit & TV:n kanssa.

  • @Kritiikki, se sun peräänkuuluttama muutos on ollut käynnissä kaiken aikaa, about vuosituhannen vaihteesta lähtien. Liitto ja sen nykyiset johtohenkilöt ovat luotsanneet lajia hienosti eteenpäin kaudesta toiseen. Siis, kritiikki seis. Stop.

  • Nettistriimi on kiva tapa saada 500-600 katsojaa. Jos halutaan isompia lukuja pitää olla televisiossa tai isolla nettialustalla, joka mainostaa itseään ja samalla lajia 50-100t ihmiselle. Jos lähtee tekemään omaa ”kanavaa” ja haluaa saman, pitää sitten maksaa erikseen siitä, että saa sen saman 50-100t kontaktia. Ja edelleenkin nettistriimauksen hinta ero televisiointiin on aika pieni jos aikoo tehdä sellaista laatua että lajifriikkien lisäksi joku muu jaksaa katsoa.

  • Tuli mieleen, että nelonen ei ole koskaan mainostanut jefua muualla kun prokanavilla. Eli mainostanut niille jolla on jo kanavat. Eikä kukaan oikeasti ota 30€ kanavapakettia kuukaudeksi neljän jefumatsin takia. Pelit pitäisi ilmanmuuta olla vapaasti katsottavissa, joko netistä tai televisiosta jos halutaan lisää katsojia.

  • Mulla ei ole nelosen pro:ta ja mä olen nähnyt vanhalta mustavalkoiselta kuvaputkeltani kyllä vaahteramainoksia, olisiko ne tulleet sitten mtv3:lta? Ja kun laitan satunniasesti putkiradioni päälle, niin sieltäkin tulee perjantaisin jotain vaahteraliiga mainintoja, en ole kylläkään ihan varma, koska kuulolaitteeni kaipaa huoltoa. Muistaakseni kanava oli rock ja city, eli olisikohan aika hyvin kohderyhmässä, tiedä häntä…..

  • Crocodiles Vaahteramaljaan!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *