TAFT ensimmäisenä. Täällä linkit lokakuun rostereihin

jefumaster 30.10.2012 8:45 11 kommenttia

Arkistokuva: Jari Turunen

Vaahteraliigassa pelaavien joukkueiden tuli aiemmin julkaista 31.12. mennessä 25 sopimuspelaajan rosteri. Tänä vuonna aikarajaa on aikaistettu ja Taft ehti julkaisussaan ensimmäiseksi.

Tyypillinen vuodenvaihteen rosteri piti perinteisesti sisällään usein nimiä, joita näemme pelikentän sijasta sidelinen väärällä puolella ketjujengissä tai pullopoikina. Seurojen luottomiehet antavat nimensä joukkueen käyttöön uhrautuvasti ja toisinaan vuodenvaihteen listoilla nähdyt nimet ehtivät kevään kuluessa vaihtaa jopa seuraansa.

Aiempi julkaisuajankohta luo uutta dynaamisempaa kulttuuria suomalaiseen jenkkifutikseen. Esimerkiksi TAFTin lokakuussa julkaistu 37 nimen rosteri on kaukana vuodenvaihteen pakkopullasta. Yksityiskohtana mainittakoon, että linjamiehiä listalta löytyy jo tässä vaiheessa 15 kpl. Ainoana ”importtina” sopimuksensa on uusinut irlantilainen takakenttämies Colin Keegan.

Taftin 2013 rosteriin voit perehtyä tarkemmin tästä.

Hyvänä kakkosena rosterin tilannekatsauksissa on mestarijoukkue Roosters. Helsinkiläiset nokittivat vantaalaiset julkaisemalla 29.10. peräti 50 sopimuspelaajansa nimet. Ulkomaisina vahvistuksina listalta löytyy tässä vaiheessa yhdysvaltalaiset Robert Johnson, Stephen Peyton ja Bradon McElwee sekä saksalainen Yves Dollinger.

Gridiron seuraa suurella mielenkiinnolla joukkueiden valmistautumista kauteen 2013.

jefumaster

Yli kolmekymmentä vuotta suomalaisen jenkkifutiksen äärellä, sisällä ja ulkona, sisäpiirissä ja oppositiossa, kentällä, laidalla ja raitapaidassa. Tuolla perspektiivillä tarkastelen kotimaisen jenkkifutiksen ilmiöitä.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:

Kommentoi

  • Korjasin alkuperäistä tekstiäni vastaamaan uusia liigamääräyksiä. Takaraja rostereille ei ole enää se vuodenvaihde vaan parempaan suuntaan mennään tuolla aiemmalla ilmoitusvelvollisuudella. Huomaan, että kun yrittää kirjoittaa jenkkifutiksesta seuroihin sitoutumattomana freelanserina ei aivan kaikki tieto kulje meille, jotka emme ole seuraviestinnän piirissä.

  • Micky Kyei ja Phung Nguyen eivät ole rosterissa.

  • Mielenkiitoista !! Kun laitoin tuon linkin esille niin Kyein nimi oli vielä Butchersin listalla, mutta nyt se puutuu ja samalla listan nimien lukumäärä putosi yhdellä eli on 30. Sattuu sitä kirjoitusvirheitä muillekin.

  • Miksi rosterit pitää julkaista näin aikaisin? Sama kuin talvilaijeissa pitäisi maaliskuussa olla esillä seuraavan vuoden kokoonpano. Todella erikoinen systeemi tässä lajissa. Ymmärrän toki, että uteliaat haluavat tietoa mutta onhan tämä taas yksi erikoispiirre tämän lajin kriteeri-direktiivi-viidakossa, jota ei missään muussa lajissa ole.

  • Tähän on menty, koska aiempina vuosina joukkueet ovat härkäpäisesti pitäneet kiinni olemassa olevasta sarjapaikastaan, vaikka pelaajia on poistunut eri syistä huru mycket. SItten kevään aikana on yritetty haalia tavalla eli toisella pelaajia jostain.

    Ja sarjakaudella on huomattu, että vastustaja tuleekin esim 17 pelaajan voimin ja toisella joukkueella pukeissa 35 pelaajaa jne.

    Se ei palvele mitään eikä ketään. Eli parempi että seuroilla on riittävän ajoissa pelaajamateriaalia harjoituksissa ja sopimukset tehtynä.

    Ei tässä ole mistään kurkistelumenttaliteetista kyse, ihan vain käytännön syistä.

  • No kyllä minäkin muistan ECG:n kaatumisen kalkkiviivoilla, mutta siitä on jo 10 vuotta. Ja kyllä minä ainakin tunnistan seuroissa tapahtuneen kehityksen viimeisen 10vuoden aikana. Osa näistä kriteereistä on hyviä ja perusteltuja, kuten talous ja junioriasiat ja seuraorganisaation riittävä vahvuus, sillä Vaahteraliigan läpivienti vaatii paljon. Mutta sitten on todella suuri osa vähintäänkin hullunkurisia sääntöjä ja pykäliä, joka saa tämän lajin vaikuttamaan vähän hölmöltä. Että seuratko eivät mitään asioita osaa/pysty tekemään ilman sanktioita ja sakkoja.
    Haluaisin uskoa, että ajat ovat muuttuneet ja seuroissa on vettä virrannut ja henkilöitä vaihtunut.
    Kivahan näitä rostereita on katsella, mutta mikä ihmeen virka näillä nimilistoilla on sen jälkeen kun Wolverines-Butchers akselilla vaihtui viime keväänä siirtoaikojen jo umpeuduttua tusinan verran miehiä. Miten se muuten on mahdollista? Eikö siirtorajan pitäisi olla ehdoton? Eihän koko siirtoikkunalla ole mitään merkitystä, jos pelaajia saa haalia mielin määrin sen jälkeenkin kun ovat jo tehneet sopimuksen toiseen seuraan.

  • Jaguaarien listalta näyttäisi puuttuvan Santeri Supi. Lopettiko aivotärähdys pelaajauran?

  • En ole Supin kanssa viime aikoina jutellut, mutta mitä hänen tilanteestaan ymmärrän, varovaisuus on tässä vaiheessa erittäin hyvä asia. Asiaa varmasti tarkkaillaan talven mittaan, ja päätös jatkosta tehdään myöhemmin.

  • Aappo Salorannan nimi häipyi Lightsien rosterista. Otsikko kertoo, että nimiä olisi 30, mutta nyt vain 29. Olisiko syynä Santeri Supin tavoin viime kesän paha loukkaantuminen ?

  • Indians signasi sitten jenkkiquuban, Europlayersissa Columbus Givens Teksasista on ilmoittanut tehneensä sopparin Kouvolan kanssa. Columbuksen Alma mater on SMU Mustangs. Jos tilastoihin on uskominen, on Kouvola tehnyt hyvän hankinnan, mutta kesällähän se totuus sitten tulee ilmi. Samalla myös Wolverinesin kahden passin kerhoon lisätään virallisesti Robert Shaper-Kotter, joka todennäköisesti tulee pelaamaan LB:n tontilla, vaikka kokemusta löytyykin myös RB:nä. Samalla Wolvojen kaikki jenkit virallistivat signauksensa Wolvojen kanssa.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *