Outlet.dk
vs

Indians (4-4)

75
1 2  
0 0 0
41 34 75

East City Giants vs Indians

21.07.2012 klo 16:00, Helsinki

Kouvola Indiansille selvä voitto ECG:sta

23.07.12 klo 19:27 East City GiantsIndiansOtteluraportit | Yksi kommentti

Indians ei antanut ECG:n yllättää, vaan meni menojaan jo ensimmäisellä neljänneksellä.

Arkistokuva. Kuva: Jari Turunen

Kaikella todennäköisyydellä sarjan pudotuspeleihin matkaava Kouvola Indians näytti kaapin paikan isäntäjoukkueelle liki välittömästi. Lucas Coxin ja Jukka Lautamatin maaleilla Indians siirtyi nopeasti jo 20-0 -johtoon. Tahti jatkui läpi ottelun. Lukemissa 0-41 puoliajalla ollut ottelu päättyi lopulta vieraiden 0-75 -voittoon.

Indiansille odotettu tulos tarkoittaa sitä, että pudotuspelipaikka on sinettiä vaille selvä. Joukkueella on ennen kahta viimeistä sarjakierrosta kaksi voittoa enemmän kuin viidentenä majailevalla Sipoo Bulldogsilla. Jos suurempia yllätyksiä ei nähdä, avaa Indians pudotuspelit vieraissa elokuun toisena viikonloppuna. Ennen kautta jopa runkosarjan voittajaksi arveltu Indians on alisuorittanut, mutta saattaa hyvinkin saada pelinsä kuntoon juuri pudotuspeleihin. Suuri mielenkiinto kohdistuu siihen, palkkaako joukkue amerikkalaisen pelinrakentajan ennen ratkaisupelejä lähtöpassit saaneen Nick Gauthier’n tilalle.

ECG:lle kulunut kausi asettaa useita kysymyksiä. Näillä näkymin vaikuttaisi siltä, että ECG pelaa kaudella 2013 jälleen kakkosessa. Toivomme, että kaudesta 2012 jää pelaajille kuitenkin arvokasta kokemusta tulevia haasteita ajatellen, vaikka kaivattu voitto divarissa saattaakin jäädä tulematta tällä kaudella.

Ennakko: Indians jälleen voittojen tielle?

19.07.12 klo 18:22 Ennakko | Tuomo Tomperi

Kahdessa viime ottelussaan tukkapöllyä saanut Kouvola Indians pyrkii palaamaan takaisin voittokantaan, kun vastaan asettuu sarjajumbo East City Giants.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kesäkuun alussa Indians oli suvereeni lukemin 48-0. Pelinrakentaja Nick Gauthier ja Kouvolan taitavat laitahyökkääjät tekivät selvää jälkeä Giants-puolustuksesta jo ensimmäisellä puoliajalla. Lauantaina Velodromilla nähdään kuitenkin toisenlainen Indians. Gauthier on poissa, mutta tilalla on järkälemäinen tukimies ja keskushyökkääjä Lucas Cox. Vaikka Cox on ollut loistava apu joukkueelle, joukkue kaipaa silti selvästi osaavaa amerikkalaispelinrakentajaa. Bearsille ja 69ersille suurin lukemin hävinnyt Indians tuskin pystyy etenemään välieriä pidemmälle, ellei joukkue julkista pian uutta hyökkäyksen kapellimestariaan.

East City Giantsia vastaan joukkueelta nähtäneen juoksupainotteisempaa hyökkäystä. Myös heittopeliä tullaan varmasti näkemään – löytyyhän joukkueesta kaksikin suomalaista pelinrakentajaa. Niclas Carpelan ja Henri Kauhanen saavat todennäköisesti lauantain ottelussa molemmat peliaikaa. Indiansilla oli suuria vaikeuksia heittohyökkäyksessään viime viikonloppuna 69ersia vastaan. East City Giantsia vastaan joukkueella on mahdollisuudet parantaa.

Harva odottaa East City Giantsilta voittoa tällä kaudella – niin kaukana sarjan muut joukkueet ovat helsinkiläisryhmästä kokonaisuutena olleet. Joukkue pelaa mitä suuremmalla todennäköisyydellä ensi vuonna jälleen II-divisioonassa, mutta tiedon ei pitäisi antaa vaikuttaa joukkueen loppukauden peleihin. Avauskohtaamisessa Kuusankoskella ECG teki kuitenkin paljon asioita hyvin, mutta tappiot henkilökohtaisessa taidossa avainpelipaikoilla avasi Indiansille mahdollisuuden määrätä ottelun tahti. Giantsin päävalmentaja Ari Evwaraye löysi edellisestä ottelusta paljon hyväää.

- Taktisesti tiesimme, että juoksu ei tule olemaan merkittävä uhka ottelussa, joten päätimme haastaa Kouvolan kovalla heittoryntäyksellä ja miesvartioinnilla laidoilla. Tässä kävi niin kuin paremmilleen hävitessä yleensä: ryntäys eteni hieman liian hitaasti ja peitto oli hieman liian auki, minkä yhteistuloksena Kouvola sai komeita kiinniottoja. Puolustuksen linjamme ja tukimiehemme pelasivat jälleen kuitenkin pääasiassa hyvin, mistä on syytä olla tyytyväinen, Evwaraye totesi kesäkuussa.

Lauantain Indians tulee kuitenkin todennäköisesti pelaamaan toisella tavalla. Kouvolan hyökkäyspeli on viime otteluissa yskinyt, eikä ole lainkaan varmaa, että East City Giantsia vastaan joukkueen hyökkäys toimisi yhtäkkiä paljon paremmin. Indiansin on pystyttävä sekoittamaan sopivasti heittoa ja juoksupeliä voittaakseen ottelun. Jos vieraat lähtevät otteluun liian yksinkertaisella hyökkäyskonseptilla, voi ECG hyvinkin laittaa vierailleen kapuloita rattaisiin.

Ottelu pelataan Käpylän Velodromilla lauantaina klo 16 alkaen.

Profiilikuva käyttäjälle Gridiron Staff

Kirjoittaja: Gridiron Staff. Sivuston toimitus. Koostuu useammasta eri aineosasta. Saattaa sisältää pähkinää.

Muita kirjoituksia samalta kirjoittajalta:



Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>